Suomen Ympäristö- ja Terveysalan Kustannus Oy

Etsi sivuilta:

Uutisarkisto

Salaattipöytien tarjonta heikkolaatuista

Keskiviikko, Maaliskuu 31st, 2010

Lahden terveysvalvonta teki laajan valvontaiskun ravintoloihin ja kauppoihin Lahden seudulla viime syksynä. Iskun tulos oli murskaava: yli puolet noutopöytien salaateista ja kauppojen itse valmistamista salaattiannoksista olivat laadultaan välttäviä tai huonoja. Asiasta kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Lehden mukaan salaateista löydettiin korkeita pitoisuuksia enterobakteereita, jotka ovat seurausta siitä, että salaatteja säilytetään pitkään liian lämpimässä.
Lisäksi salaateista löydettiin myös hiivoja ja homeita. Lisäksi joistakin annoksista löytyi apatogeenisia bakteereita, jotka saattavat aiheuttaa ruokamyrkytysoireita.
- Ei tulosta voi hyväksi kehua, toteaa Etelä-Suomen Sanomissa Lahden kaupungin johtava terveystarkastaja Vesa Härkönen.
Näytteitä otettiin 22 kaupasta ja 60 ravintolasta Lahdessa, Heinolassa ja Hartolassa.

Elintarviketurvallisuudesta selonteko eduskunnalle

Tiistai, Maaliskuu 30th, 2010

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle selonteon elintarviketurvallisuudesta. Selonteossa on asetettu elintarviketurvallisuustavoitteet vuosille 2010-2014 ja salmonellabakteerin suotuisan suojatason arvo. Elintarviketurvallisuutta on tarkasteltu koko elintarvikeketjun näkökulmasta.

Elintarvikkeiden kemiallisesta turvallisuudesta selonteko nostaa esille neljä aineryhmää, joiden saanti suomalaisessa väestössä on lähellä kansainvälisesti arvioituja päivittäisen enimmäismäärän ohjearvoja. Aineet ovat ympäristömyrkyt dioksiini ja PCB, homemyrkyt T2 ja HT2, vettä hylkivänä aineena käytetty PFOS sekä raskasmetallit elohopea, kadmium ja arseeni. Näiden aineiden saantiin on selonteon mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota.
Selonteossa tuodaan esiin myös ravintolisien lisääntyneen käytön vaikutukset. Erityisesti ulkomailta verkkokaupan kautta tilattavat ravintolisät voivat sisältää kiellettyjä aineita eikä niiden käyttöohjeiden lainmukaisuutta voida aina todentaa.

Mikrobiologisista elintarviketurvallisuustekijöistä merkittävämpiä ovat eläimistä ihmisiin tarttuvat taudit eli zoonoosit. Eniten tilastoituja sairastapauksia aiheuttavat kampylo-, salmonella- ja yersiniabakteerit. Valtaosa kampylobakteeri- ja salmonellasairastumisista liiittyy ulkomaan matkailuun tai ulkomailta tuotuihin elintarvikkeisiin.

Huomiota on myös kiinnitettävä listeria- ja EHEC-bakteereihin, sillä niiden aiheuttamat tautitapaukset ovat vakavia. Norovirukset ovat tulleet esiin uutena ruoka- ja vesivälitteisten epidemioiden aiheuttajana 2000-luvulla. Tuoreet kasvikset ovat aiempaa useammin ruokamyrkytysten aiheuttajana. Virusten leviämisen ehkäisemiseksi huomiota on kiinnitettävä elintarvikkeita käsittelevien henkilöiden hygieniataitoihin.

Selonteossa ehdotetaan asetettavaksi ensimmäinen suotuisan suojatason arvo eli ALOP-arvo salmonellalle. ALOP-arvon asettaminen perustuu Maailman kauppajärjestön WTO:n hyväksymään sopimukseen. ALOP-arvo on poliittisesti päätettävä hyväksyttävä suojataso, jonka pohjalta valtio voi määrittää riskinhallintatoimensa, mukaan lukien tuontielintarvikkeisiin ja -rehuihin kohdistuvat toimet. ALOP-arvoksi ehdotetaan korkeintaan kuutta kotimaassa saaduksi raportoitua salmonellatartuntaa 100 000 henkeä kohden vuodessa. Taso vastaa nykyistä vallitsevaa tasoa eikä siten edellytä kansallisten salmonellavalvontaohjelmien tiukentamista. Kasvisten ja tuontielintarvikkeiden salmonellaseurantaa olisi tehostettava.

Selonteossa asetetaan 22 tavoitetta elintarviketurvallisuudelle vuosina 2010-2014. Tavoitteet liittyvät elintarvikkeiden turvallisuuden varmentamiseen, terveellisen ravitsemuksen edistämiseen sekä kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien ja tiedonsaannin parantamiseen. Kyseessä on järjestyksessä toinen elintarviketurvallisuusselonteko. Ensimmäisen selonteon valtioneuvosto antoi vuonna 2006.

Päiväysmerkintöjen ero on edelleen epäselvä kuluttajille

Tiistai, Maaliskuu 30th, 2010

Suomalaisten tietoisuus elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä ja valituskanavista on parantunut. Viime vuonna toteutetulla ”Tuoreet kasvot” -pakkausmerkintäkampanjalla on ollut myönteinen vaikutus tietoihin. Suomalaisten kuluttajien käsityksiä pakkausmerkinnöistä selvitti Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toimeksiannosta Taloustutkimus Oy vuoden 2008 lopussa sekä vuoden 2010 alussa.

Seurantatutkimuksen mukaan suomalaiset lukevat aiempaa yleisemmin pakkausmerkintöjä. Entistä useammin pakkauksesta etsitään päiväysmerkintöjä, koostumustietoja ja alkuperätietoja.
Huolestuttavan moni kuluttaja uskoo yhä, että elintarvikkeita voi syödä myös viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

”Parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” -merkintöjen ero ei ole selvinnyt kuluttajille – huolimatta siitä, että niiden eroja selvitettiin näkyvästi kampanjavuoden aikana. Niiden kuluttajien osuus, joiden mielestä elintarvikkeita voi syödä ”parasta ennen” -päivän jälkeen, oli kylläkin hieman suurempi kuin vuotta aiemmin.

Tuoteturvallisuuden valvonta siirtynyt Tukesiin

Torstai, Tammikuu 14th, 2010

Tuoteturvallisuuden valvontatehtävät ovat siirtyneet Turvatekniikan keskuksen Tukesin hoidettaviksi vuoden 2010 alusta. Aiemmin nämä tehtävät kuuluivat Kuluttajavirastolle.
Vuoden alusta lähtien Tukesin tehtävänä on valvoa, että kulutustavarat ja kuluttajapalvelut täyttävät tuoteturvallisuuslainsäädännön vaatimukset ja että ne eivät aiheuta vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Kuluttajavirasto ei näin ollen enää vastaa tuotteiden ja palveluiden turvallisuudesta, mutta muilta osin Kuluttajaviraston toiminta jatkuu ennallaan.
Muutoksen yhteydessä myös EU:n tuoteturvallisuuden tietojenvaihtojärjestelmän RAPEXin kansallinen yhteyspiste siirtyi Tukesiin.
Tuoteturvallisuusvalvonta ja Rapex-yhteyspisteen toiminta jatkuvat siirron jälkeen normaalisti. Valvonnan käytännöt ja painopisteet pysyvät ennallaan. Toiminnanharjoittajien vastuisiin ja velvollisuuksiin ei myöskään tule muutoksia. Alue- ja paikallishallintoa ohjataan kuten tähänkin saakka.
Siirron tavoitteena on ollut tehostaa kuluttajaturvallisuuden valvontaa. Kuluttajat ja toiminnanharjoittajat saavat nyt valvontaan liittyvän asiakaspalvelun yhdeltä viranomaiselta.
Kuluttajaturvallisuudesta vastannut 12 henkilön yksikkö on jo muuttanut Tukesin Helsingin toimiston tiloihin. Myös kuluttajaturvallisuuteen liittyvä verkkosivusto on siirretty Kuluttajavirastosta osaksi Tukesin verkkopalvelua. Palvelut löytyvät nyt osoitteesta www.tukes.fi/kuluttajaturvallisuus. Sivustolta löytyy myös lomake, jolla kuluttajat voivat ilmoittaa vaarallisesta tuotteesta tai palvelusta.

Tuoteturvallisuusvalvonnan henkilöstön tavoittaa Tukesin vaihteen kautta, puh. 010 605 2000, ja sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@tukes.fi.

Kuntien elintarvikevalvonta v. 2008

Maanantai, Joulukuu 28th, 2009

Viidenneksessä kuntien elintarvikevalvonnan tarkastamista elintarvikealan kohteista todettiin huomautettavaa vuonna 2008. Puutteet olivat suurimmaksi osaksi kuitenkin lieviä ja helposti korjattavia.
Kunnan elintarvikevalvontaviranomaiset tekivät lähes 53 000 tarkastusta elintarvikealan yrityksiin. Tarkastuskohteiden määrä on kasvanut edellisvuosista, kun alkutuotantopaikat ovat tulleet kattavammin mukaan elintarvikevalvontaan.
Kunnallisen elintarvikevalvonnan tulokset vuodelta 2008 osoittavat, että valvonta kohdentuu yhä harvempiin yrityksiin. Niissä tehdyt tarkastukset ovat kuitenkin perusteellisempia kuin aikaisemmin.
Tarkastettavia kohteita oli yhteensä hieman yli 95 000 vuonna 2008. Näistä tarkastettiin noin 28 500 kohdetta. Suurin osa tarkastuksista kohdistui muihin kuin alkutuotannon tarkastuksiin, joita ei tarvitse tarkastaa vuosittain.

Samaan yritykseen tehtiin keksimäärin kaksi tarkastuskäyntiä. Sekä tarkastettujen kohteiden että tarkastuskäyntien määrä on laskenut edellisvuosista, mutta yksittäiseen tarkastukseen käytetty aika on pidentynyt. Yhteen tarkastukseen käytettiin aikaa keskimäärin 3,3 tuntia.
Elintarvikevalvonnan tutkimuksia tehtiin vuonna 2008 yhteensä 19 400 näytteestä. Näytteistä tutkittiin ensisijaisesti puhtaudesta ja tuoreudesta kertovia mikrobiologisia ominaisuuksia. Eniten tutkittiin lihaa ja lihavalmisteita, vihanneksia, hedelmiä ja niistä tehtyjä valmisteita sekä elintarvikehuoneistojen pintojen puhtautta. Määräystenvastaisuuksia todettiin hieman alle 2 000 näytteestä. Viranomaistutkimusten lisäksi yritykset tutkivat itse tuotteitaan ja tilojensa hygieniaa omavalvonnassaan.
Tarkastustulokset ja tutkimukset johtivat valvontaviranomaisen määräämiin toimenpiteisiin 18 000 tapauksessa. Yleisimpänä syynä toimenpiteisiin ryhtymiseen on ollut puutteellinen hygienia. Tosin valtaosassa puutteet ovat olleet niin vähäisiä, että kirjallinen huomautus on nähty riittävänä toimenpiteenä puutteen korjaamiseksi. Hallinnollisia pakkokeinoja käytettiin huomattavasti vähemmän, esimerkiksi kieltoja määrättiin 20 tapauksessa.

Lautanen tyhjäksi on yhtä tehokas ympäristöteko kuin ilmastomyötäiset ruokavalinnat

Tiistai, Joulukuu 15th, 2009

Ruotsalaistutkimuksen mukaan ruuan haaskauksella on yhtä suuri ympäristöjalanjälki kuin naudanlihalla. Jos kaikki ruotsalaiset vaihtaisivat naudanlihan kokonaan sian tai siipikarjan lihaan, pienenisi kasvihuonekaasujen päästö viisi prosenttia. Sama vaikutus saataisiin lopettamalla ylensyönti ja ruuan haaskaus.
Jos ihmiset hankkisivat ja söisivät vain tarvitsemansa määrän ruokaa, aiheutuvat ympäristösäästöt tulisivat pääasiassa lihansyönnin vähenemisestä, mutta myös makeiden juomien, makeisten ja naposteltavan käytön pienenemisestä. Herkkutuotteiden ilmastovaikutus on suhteellisen suuri, raportti osoitti.
Ruotsin maatalousviraston Jordbruksverketin teettämässä tutkimuksessa analysoitiin kulutusmallien avulla, mikä vaikutus maataloustuotteiden kulutuksella on kasvihuonekaasujen ja kasviravinteiden päästöihin sekä maaseutumaisemaan. Tutkimuksen toteutti Institutet för Livsmedel och Bioteknik SIK.
Naudan, broilerin, lampaan ja sian lihan kulutus muodostavat kymmenen prosenttia ruotsalaisen kuluttajan kaikista ilmastoon vaikuttavista päästöistä. Erityisesti naudat ja lampaat vaikuttavat ilmastoon.
Raportissa huomautetaan kuitenkin, että näiden eläinlajien ja muiden ympäristötavoitteiden välillä on voimakas ja tärkeä yhteys. Laiduntavat eläimet esimerkiksi ovat edellytys sille, että tietyt kulttuurimaisemat ja niitä tarvitsevat kasvit ja eläimet säilyvät.
Ilmastonäkökohdasta ei ole itsestään selvää, että lähiruoka olisi aina kaukana tuotettua parempi ratkaisu. Sama koskee luomu- ja tavanomaista ruokaa, raportissa todetaan.
Ilmastolle on edullisempaa syödä lähellä tuotettuja kauden vihanneksia, marjoja ja hedelmiä kuin maahantuotuja vastineita, mutta näiden kahden vaihtoehdon ero oli vertailussa varsin pieni. Riisin vaihtaminen kotimaiseen perunaan tai vehnään keventäisi kasvihuonekaasukuormaa, mutta samalla kulutuksen muutos kotiuttaisi ympäristökuormitusta ulkomailta kotimaahan, kun kotimainen tuotanto kasvaisi.
Yhden ihmisen kulutustottumusten muutoksella on vain pieni vaikutus maailmanlaajuisiin kulutuskuvioihin. Jos moni muuttaa ruokavalintojaan, voivat ruuan ympäristövaikutukset keventyä. Jos kukaan ei muuta mitään, kasvaa ruuan ympäristöjalanjälki väistämättä, raportti vetää yhteen. (Ruokatieto)

Selkämeren teemavuosi päättynyt

Tiistai, Joulukuu 15th, 2009

Selkämeren teemavuosi kesästä kesään 2008 – 2009 on päättynyt.
Teemavuosi täytti tavoitteensa hyvin ja onnistui nostamaan Selkämerta entistä laajempaan tietoisuuteen. Vuoden aikana luotiin uusia ja täydennettiin olemassa olevia verkostoja sekä ennen kaikkea käynnistettiin monenlaisia kauaskantoisiakin asioita. Selkämeren hyväksi käynnistetty työ jatkuu teemavuoden jälkeen useilla eri sektoreilla. Selkämeren kansallispuistosta on olemassa Valtioneuvoston periaatepäätös ja tällä hetkellä kansallispuiston suunnittelutyö on käynnissä.
Selkämeren teemavuoden kokemukset kannustavat myös muita samankaltaiseen
toimintaan: kokonaisen vuoden omistaminen jollekin asialle mahdollistaa monipuolisen ja moniulotteisen lähestymisen, jollaista ei voitaisi saavuttaa lyhytaikaisella “mainoskampanjalla”.

Selkämeren teemavuodella oli useita tavoitteita, joita yhdisti Selkämeren nostaminen paremmin yleiseen tietoisuuteen ja kiinnostuksen kohteeksi. Esiin haluttiin tuoda niin alueen luontoon, kulttuuriin, historiaan kuin elinkeinoelämäänkin liittyviä teemoja.
Ympäristönsuojelun ja kulttuurin yhdistäminen teemavuoden toteutuksessa lisäsi kampanjan kiinnostavuutta. Tiedotuksen ja markkinoinnin kohderyhminä olivat eri alojen asiantuntijat, matkailijat ja suuri yleisö niin Satakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Selkämeren merialuetta ja rannikkoa esiteltiin esimerkiksi hyödyntäen suuria tapahtumia kuten Reposaaren loma-asuntomessuja, Suomi Areenaa ja Satakunta Senaatintorilla -tapahtumaa. Tapahtumien lisäksi tuotettiin mm. markkinointi- ja tiedotusmateriaaleja, aiheeseen liittyviä julkaisuja sekä www-sivusto.

Teemavuoden toteuttaminen perustui yhteistyöhön: asiasta kiinnostuneet tahot kutsuttiin rakentamaan Selkämerivuotta yhteisesti. Laajan joukon myötä kokonaisuudesta muodostui jopa ennakoitua laajempi: värikäs yhdistelmä kulttuuria, taidetta, tiedettä, asiaa ja viihdettä.

Selkämeren teemavuosi oli paikallisten toimijoiden ja organisaatioiden yhteinen voimannäyte Selkämeren meri- ja rannikkoalueen puolesta.
Tulevaisuudessa teemavuoden tavoitteet, verkostotyö ja prosessit jatkuvat ja leviävät yhteistyökumppanien toiminnassa ja lukuisissa eri hankkeissa.

Vesienhoitotoimilla Suomen vesien tila hyväksi

Tiistai, Joulukuu 15th, 2009

Valtioneuvosto on hyväksynyt Manner-Suomen seitsemän alueellista vesienhoitosuunnitelmaa vuosille 2010–2015. Suunnitelmilla tähdätään siihen, että pinta- ja pohjavedet saadaan hyvään tilaan vuoteen 2015 mennessä ja tilan heikkeneminen estetään.
Suunnitelmissa esitetyillä toimilla vesiemme tila paranee merkittävästi. Vesien hyvä tila voidaan vuoteen 2015 mennessä turvata tai saavuttaa yli 90 prosentissa tarkastellusta järvipinta-alasta, noin 70 prosentissa jokipituuksista ja yli 40 prosentissa rannikkovesien kokonaisalasta.  Noin 98 prosenttia pohjavesistä arvioidaan olevan hyvässä tilassa vuoteen 2015 mennessä. Kaikissa vesissä hyvä tila pyritään saavuttamaan viimeistään vuonna 2027.
Tehostamalla vesiensuojelua turvataan hyvälaatuisen juomaveden saanti ja säästetään veden käsittelykustannuksissa. Puhtaat vedet lisäävät virkistyskäyttö- ja kalastusmahdollisuuksia ja asuinympäristömme viihtyisyyttä sekä parantavat edellytyksiä matkailulle ja vapaa-ajan asumiselle.
“Kyseessä on kaikkien aikojen suurin suomalaisiin vesiin kohdistunut kehittämishanke. Tavoitteena on, että kaikkien meidän lähivetemme saataisiin lähivuosina hyvään kuntoon. Olemme saaneet aikaan kattavat ja laadukkaat suunnitelmat vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Suunnittelu on perustunut laajaan yhteistyöhön, joka on tärkeää myös toimeenpanossa.  Erillisellä toteutusohjelmalla hahmotellaan askeleet suunnitelmien konkretisoimiseksi”, totesi ympäristöministeri Paula Lehtomäki esitellessään valtioneuvoston tuoretta päätöstä.
Suunnitelmissa käsitellään laajasti erilaisia vesistöjä muuttavia toimintoja, kuten teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesiä, maa- ja metsätalouden vesistökuormitusta sekä vesirakentamista. Eniten toimia tarvitaan rehevöitymistä aiheuttavan ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Maatalouden ravinnepäästöjen hallintaa tehostavia toimia esitetään noin kahdelle kolmannekselle peltoalasta. Karjanlannan käyttöä tehostetaan sekä kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä lisätään niin maataloudessa kuin metsätaloudessakin. Lähes tuhat vesistökohdetta esitetään kunnostettavaksi. Kalojen nousumahdollisuuksia edistetään noin 150 kohteessa. Pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimista ja toteutusta edistetään.
Nykytasolla vesiensuojelun kustannukset ovat vuosittain noin 1,5 miljardia euroa (noin 275 euroa/asukas/vuosi). Vesienhoitosuunnitelmissa esitettävät vesienhoidon lisätoimet nostavat kustannuksia noin 15 prosenttia.
Vesienhoitosuunnitelmia laaditaan koko EU:n alueella nyt ensimmäistä kertaa. Suomi sai suunnitelmansa valmiiksi EU:n ensimmäisten maiden joukossa. Suunnitelmat valmisteltiin alueellisissa ympäristökeskuksissa laajassa yhteistyössä alueen toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Suunnittelu kattaa nyt suuren osan Suomen vesistä. Pieniä pintavesiä tarkastellaan seuraavalla suunnittelukierroksella. Suunnitelmat tarkistetaan kuuden vuoden välein.

Suomen Eläinlääkäriliitto: Tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamiseen on ryhdyttävä välittömästi

Tiistai, Joulukuu 15th, 2009

Oikeutta Eläimille järjestön kuvaamat sikalavideot ovat jälleen nostaneet tuotantoeläinten hyvinvoinnin julkiseen keskusteluun. Evira on ilmoittanut, että kaikki kuvatut sikalat tarkastetaan. Tarkastusten myötä selviää onko kyseisissä sikaloissa rikottu eläinsuojelulakia. On selvää, että eläinsuojelulaki edellyttää, että sairaat eläimet pitää joko hoitaa tai lopettaa välittömästi. Sen sijaan eläinsuojelulaki sallii esimerkiksi emakoiden porsitushäkit.
Nykyisellään eläinsuojelulain vähimmäisvaatimukset eivät aina takaa eläinten hyvinvointia. Tämän vuoksi eläintuotannossa on syytä pyrkiä lain vähimmäisvaatimuksia korkeammalle tasolle. Yhteiskunnan tuottajille myöntämiä harkinnanvaraisia hyvinvointitukia ja kotieläintiloille myönnettäviä investointitukia ei pidä myöntää pelkästä eläinsuojelulain vähimmäisvaatimusten noudattamisesta. Hyvinvoinnin edistämisen tulee olla tuottajalle myös taloudellisesti kannattavaa.
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen edellyttää useiden tahojen toimia ja yhteistyötä. Eläinsuojelulainsäädännön uudistaminen pitää aloittaa pikaisesti. Ruotsissa teollisuus on kehittänyt sertifiointijärjestelmän, jossa teollisuus ottaa vastaan eläimiä vain sellaisilta tiloilta, joilla eläinten hyvinvoinnista huolehditaan. Vastaava järjestelmä tulisi kehittää myös Suomeen. Kuluttajilla tulee olla mahdollisuus valita eettisesti tuotettuja eläinperäisiä elintarvikkeita ja kaupan tuotteisiin pitää kehittää luotettava hyvinvointimerkki. Tuotannon päämääränä ei enää voi olla mahdollisimman halpa hinta.
Eläinsuojeluvalvonnan tehostamiseen ja nykyistä kattavammalle terveydenhuoltotyölle on uuden eläinlääkintähuoltolain myötä entistä paremmat mahdollisuudet. Valtion eläinsuojeluvalvontaan osoittamat budjettivarat ovat osoittautuneet erittäin tarpeellisiksi. Kuntiin pitääkin perustaa valvojaeläinlääkärin virkoja, jolloin valvontaan saadaan lisää aikaa ja ammattitaitoa. Terveydenhuoltotyö on parhaimmillaan eläinlääkärin ja tuottajan yhteistyötä, jossa edistetään eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä tilan tuottavuutta. Terveydenhuoltotyö on uuden eläinlääkintähuoltolain myötä kunnan peruseläinlääkäripalveluihin kuuluva tehtävä, johon tuottajilla on subjektiivinen oikeus.

Hiilidioksidipäästöt saatava lähelle nollaa vuoteen 2100 mennessä

Tiistai, Joulukuu 15th, 2009

ENSEMBLES-hanke on yksi kaikkien aikojen laajimmista eurooppalaisista ilmastohankkeista. Sen juuri valmistuneiden tulosten mukaan hiilidioksidipäästöt pitäisi saada globaalisti vähennettyä lähelle nollaa tämän vuosisadan loppuun mennessä. Näin maapallon lämpötilannousu pystyttäisiin rajoittamaan kahteen asteeseen. Suomesta hankkeessa on ollut mukana Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen ilmastotutkijoita.
Juuri päättyneessä hankkeessa on pyritty vähentämään ilmastonmuutosennusteisiin ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvää epävarmuutta.Hanke on tuottanut todennäköisyysennusteita ilmastonmuutoksen suuruudelle ja sen vaikutuksille Euroopassa tällä vuosisadalla.
Ilmastonmuutoksen hillintää kuvaamaan on kehitetty uudenlainen kasvihuonekaasujen päästöskenaario, ns. E1-skenaario. Sitä luotaessa on sovellettu lähestymistapaa, jota on tarkoitus käyttää myös muutaman vuoden päästä valmistuvassa IPCC:n seuraavassa arviointiraportissa. Tässä skenaariossa kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä nousisi huippuunsa tämän vuosisadan puolivälissä ennen vakiintumista 450 ppm:n ekvivalenttihiilidioksidia tasolle vuoteen 2140 mennessä. Hankkeessa tehtyjen useiden mallisimulaatioiden mukaan tämä rajoittaisi maapallon vuoden keskilämpötilan nousun kahteen asteeseen. Kahden asteen nousua pidetään yleisesti rajana, jota ei tulisi ylittää vaarallisen voimakkaan ilmastonmuutoksen välttämiseksi.
Päästöjä rajoitettava nopeasti
Jotta pitoisuustaso vakiintuisi 450 ppm:ään CO2-ekv., hiilidioksidin nettopäästöt pitäisi saada globaalisti vähennettyä lähelle nollaa tämän vuosisadan loppuun mennessä. Niiden tulisi alkaa pienentyä jo muutaman vuoden sisällä. Vaikka keskimäärin maapallon lämpötilannousu rajoittuisi kahteen asteeseen, Suomessa lämpötila kohoaisi joka tapauksessa 3–4  astetta.
– Tutkimustulos korostaa entisestään sitä, että päästöjä on nopeasti rajoitettava, jotta voidaan välttää ilmastonmuutoksen aiheuttamat suurimmat vaarat maapallolla. Tämä korostaa myös Kööpenhaminassa tehtävien päätösten tärkeyttä, tutkimushankkeessa mukana ollut Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitoksesta toteaa.
SYKE koordinoi 12 hankekumppanin työtä ilmastonmuutoksen vaikutuksien arvioimiseksi yhteiskunnan eri aloilla. Tietokoneiden laskentatehon kasvaminen on tehnyt mahdolliseksi laatia myös ilmastonmuutoksesta ns. ryväsennusteita, jollaisia on käytetty jo useita vuosia lähiaikojen sään ennustamiseen. Hankkeessa on mm. kehitetty tapoja arvioida ilmastonmuutoksen vaikutusten todennäköisyyksiä käyttäen lämpötilan ja sademäärän muutosten todennäköisyysennusteita.
– Näin saadaan aiempaa parempi käsitys siitä, mitkä ovat ilmastonmuutoksen erilaisten vaikutusten todennäköisyydet. Esimerkiksi palsasuot katoavat kokonaan Fennoskandiasta 80 % todennäköisyydellä, jos päästöt kasvavat nykyistä tahtia, Timothy Carter SYKEstä kertoo.
ENSEMBLES oli viisivuotinen tutkimusohjelma, johon otti osaa 66 tutkimuslaitosta 20 maasta eri puolilta Eurooppaa. Hanketta johti brittiläinen Met Office Hadley Centre ja sitä rahoitti Euroopan komissio.

Elintarvike ja Terveys -lehti
Puh. (02) 630 4920
Ympäristö ja Terveys-lehti
Puh. (02) 630 4900
Gallen-Kallelankatu 8
28100 PORI

Fax. (02) 630 4939
Toimitus/päätoimittaja
Tapio Välikylä
(02) 630 4900
0400 593 273
Toimitussihteeri
Tanja Lohiranta
(02) 630 4940
044 526 6552
Markkinointivastaava
Eija Lindroos
(02) 630 4935
040 511 6005
Toimistonhoitaja
Eevastiina Veneranta
(02) 630 4900 / (02) 630 4920
040 745 1491
Email: etunimi.sukunimi@ymparistojaterveys.fi tai etunimi.sukunimi@elintarvikejaterveys.fi