Opinto- ja neuvottelupäivillä Seinäjoella 9.–10.4.2019

Takatalvi iski juuri silloin, kun matkasimme Porista kohti Seinäjokea ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisille opinto- ja neuvottelupäiville hotelli Sorsanpesään. Matkalla ihastelimme huhtikuun alun kauniita joulukorttimaisemia lumisine puineen, mutta kun saavuimme pyöreääkin pyöreämmän Sorsanpesän pihaan, ei lunta enää näkynyt. Lumisade alkoi kuitenkin heti seuraavana päivänä.

Päivät aloitettiin arvovaltaisesti Kurikan kaupunginjohtajan Anna-Kaisa Pusan puheenvuorolla, jota seurasi toisen järjestäjätahon eli Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n puheenjohtajan Teemu Holménin tervehdys. Tämän jälkeen STM:n johtaja Jari Keinänen siirtyi ajankohtaisiin asioihin ja esimerkiksi siihen, mitä hallituksen kaatuminen tarkoitti ympäristöterveydenhuollolle ja suunnitelluille organisaatiomuutoksille. Ruokaviraston pääpaikassa saimme onnekkaasti kuulla myös tuoreen viraston pääjohtajan Antti-Jussi Oikarisen Ruokavirasto-kuulumiset.

Miten paljon mahtuukaan asiaa kahteen koulutuspäivään! Luentoja oli mm. talousveden laadun valvonnasta, epärehellisestä elintarviketoiminnasta, elintarvikevalvonnan vaikuttavuudesta, ympäristöyliherkkyydestä, tuulivoimasta ja paikallisen ravintoloitsijan Jani Unkerin Juurella Ravintolasta kertomana kokeilevasta keittiöstä.

Viihteellekin oli oma aikansa. Iltaohjelma alkoi Vuoden terveystarkastajan julkistamisella. Valituksi tuli vastaava ympäristötarkastaja Janne Litmanen Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimesta. Valintaa perusteltiin vuoden terveystarkastajalle juhlatilaisuudessa myönnetyssä kunniakirjassa seuraavasti:

Janne Litmanen on esimerkillinen terveystarkastaja, jonka into kehittää työtään ulottuu myös oman työyhteisön ulkopuolelle. Janne on tullut tunnetuksi erittäin miellyttävänä ja sovittelevana persoonana, joka osaa käsitellä asioita asiapohjalta. Jannella on hyviä havaintoja, kyky tuoda asioita selkeästi esille sekä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä eli ymmärrystä arkitodellisuuden tasosta ja nimenomaan maaseutumaisessa ympäristössä. Sen lisäksi, että Jannen kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, hänen kanssaan myös halutaan tehdä yhteistyötä.

Jannen erityisosaamista ovat vesiasiat ja hän on valvontayksikkönsä ’vesiepidemiaekspertti’. Uraa uurtavaa vastuunkantoa ja huolenpitoa talousvesipuolen haasteista osoittaa se, että Janne teki WSP-työkalun [Water Safety Plan, turvallisen talousveden toimenpideohjelma] käyttämistä varten havainnolliset ohjevideot sekä kirjallisen käyttöohjeen, jotka on jaettu myös valtakunnallisesti.”

Lisäksi Ympäristöterveyden asiantuntijat ry antoi kukat ja kunniakirjan kahdelle uudelle kunniajäsenelle, jotka ovat Leena Haikarainen (vasemmalla) Mikkelistä ja Maritta Arokivi Lappeenrannasta.

Musiikista iltatilaisuudessa huolehti the Hillo, ja hyvin huolehtikin..! The Hillon taholta kommentoitiin,  että olipas yksi vauhdikkaimmista tiistai-illoista, mitä he ovat kokeneet. Terveystarkastajat voivat yllättää!

Tällaiset opintopäivät ovat erittäin merkittäviä työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kannalta. Aiheesta kuulimme päivien lopuksi ihan konkreettisestikin, kun työterveyspsykologi Mari Kalliolahti-Oja luennoi työssä jaksamisesta muutosten keskellä ja haastavien asiakkaiden kohtaamisesta. Ja järjestämässämme koulutuspäivässä aihetta käsitellään vielä lisää!

Kiitos kaikille koulutuspäiviin osallistuneille, niitä järjestämässä olleilla ja siellä luennoineille ja vielä kerran paljon onnea Vuoden terveystarkastaja Janne Litmaselle!  Kaarina Kärnä

 


Arvojemme sinetti eli miksi päätimme hakea Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä

Yhteiskunnallinen yritys -merkki on ollut olemassa jo vuodesta 2011 alkaen. En muista, milloin itse kuulin siitä ensimmäisen kerran, mutta tunnistin kyllä merkin jo silloin, kun samalla kentällä toimiva yhteistyöyrityksemme EnviroVet Oy sen sai syksyllä 2017. Julkaisimme tiedotteen EnviroVetin saamasta merkistä sekä Ympäristö ja Terveys- että Elintarvike ja Terveys-lehdessä. Tuolloin idea siitä, että myös me voisimme hakea merkkiä, alkoi itää ja puhkesi nopeasti suureen kukkaan. Helposti innostuvana en jäänyt jahkailemaan vaan vein idean hallituksemme kokoukseen.

Huonosti valmisteltu ehdotus on useimmiten sama asia kuin hylätty ehdotus. Yrityksemme hallitus ei lämmennyt merkille. Merkkiä on paljon hoiva-alan yrityksillä, ja koska me emme ole sitä missään määrin, koettiin yhteiskunnallisten yritysten toimintaympäristöt vieraiksi. EnviroVetin mukanaolo ei riittänyt pelastamaan tilannetta.

Asia siis jäi. Syksyllä 2018 Suomalaisen Työn Liitosta otettiin meihin suoraan yhteyttä, sillä eräs toinen yhteistyökumppanimme, joka on myös yhteiskunnallinen yritys, oli vinkannut Liittoon, että meissäkin olisi ainesta merkin saajiksi. KVVY Tutkimus Oy:n vinkin seurauksena asia otettiin meillä uudelleen käsittelyyn. Vein hallituksen kokoukseen huomattavasti paremmin valmistellun ehdotuksen ja merkkiä päätettiin hakea.

Liian nopeasti kirjoitettu hakemus on useimmiten sama asia kuin hylätty hakemus. Pikaisesti hallituksen kokouksen jälkeen tehty hakemus palasi bumerangina takaisin. Perusteluja yrityksen yhteiskunnallisesta merkityksestä ei ollut riittävästi.  Merkkihakemukset käsitellään Yhteiskunnallinen yritys -merkkitoimikunnassa, ja hylätyn hakemuksen jälkeen seuraavaan toimikunnan kokoukseen oli mukavasti aikaa. Kirjoitin hakemuksen huolella ja se tuotti tulosta.

Yrityksellemme myönnettiin helmikuussa 2019 Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Se on arvojemme sinetti, ja kertoo kaikille, että taloudellisen edun tavoittelun sijasta olemme sitoutuneita edistämään arvojemme mukaisia asioita kuten ympäristöterveyttä, ympäristönsuojelua, elintarvikehygieniaa, ruokaturvallisuutta ja vastuullisuutta. Tämä ei tietenkään poissulje sitä tosiasiaa, että yrityksen on aina pyrittävä toimimaan kannattavasti.

Yhteiskunnallisia yrityksiä on Suomalaisen Työn Liiton jäsenlistauksessa tällä hetkellä yhteensä 206.  Vaikka olemme edelleen ainoa kustannustoimintaan keskittyvä yritys listalla, eivät muut yritykset tunnu enää lainkaan niin erilaisilta. Meillä kaikilla on arvot kohdallaan.

Kaarina Kärnä

 

 


Vuoden terveystarkastaja valitaan 18. kerran

Vuoden terveystarkastaja on valittu jo 17 kertaa, vuodesta 2002 alkaen. Nyt on 18. valinnan aika.  Kenen nimi tulee mukaan listaan?

2002: Kari Kekkonen, Hyvinkää
2003: Pirkko Hautalahti, Anjalankoski
2004: Sampo Kilpeläinen, Kuusamo
2005: Seppo Lappalainen, Viitasaari
2006: Jaana Seila, Hollola
2007: Leena Panula, Keuruu
2008: Heikki Keski-Orvola, Savonlinna
2009: Saana Laakkonen (Oksa), Jalasjärvi
2010: Teemu Holmén, Helsinki
2011: Pertti Nuutinen, Espoo
2012: Isto Mononen, Kuopio
2013: Tapio Ruokamo, Oulu
2014: Maritta Arokivi (Valtonen), Lappeenranta
2015: Jorma Korttinen, Imatra
2016: Tomi Jormanainen, Porvoo
2017: Seija Pulkkinen, Jyväskylä
2018: Vladimir Vanhanen, Espoo
2019: ?

Kuka olisi ansainnut Vuoden terveystarkastaja 2019 -tittelin? Kuka on kehittänyt työtään, pärjännyt kriiseissä, toiminut esimerkkinä muille tai ollut yksinkertaisesti vain niin mahdottoman hyvä tyyppi? Kenen yhteistyötaidoilla unohtuvat erimielisyydetkin? Kuka saa kiitosta asiakaspalvelutaidoistaan? Vuoden terveystarkastaja on ympäristöterveyden osaaja ja voi tehdä terveystarkastajan työtä millä tahansa ympäristöterveyden osa-alueella – virkanimike tosin voi olla jokin muukin kuin terveystarkastaja.

Voit vaikuttaa valintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvoinnin ja terveydensuojelu -tulosryhmä, Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry ja Ympäristö ja Terveys-lehti valitsevat vuosittain Vuoden terveystarkastajan lähetettyjen ehdotusten joukosta kuunnellen tarvittaessa myös Ruokaviraston, Valviran ja aluehallintovirastojen asiantuntijoita. Voit lähettää oman perustellun ehdotuksesi Kaarina Kärnälle osoitteeseen etunimi.sukunimi(at)ymparistojaterveys.fi 15.3.2019 mennessä ja vaikuttaa näin valintaan. Todettakoon, että perusteluilla on valinnassa olennainen merkitys.

Valinta julkistetaan Seinäjoella Ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisilla opinto- ja neuvottelupäivillä  9.–10.4.2019 ensimmäisen päivän iltatilaisuudessa.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Tauteja luonnosta

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2018.

Heikki Henttonen
Tauteja luonnosta
Metsäkustannus Oy 2018. 128 s.
ISBN 978-952-338-037-0

Borrelioosi, puutiaisaivokuume, myyräkuume, jänisrutto ja pogostantauti ovat tutuimpia eläimistä ihmiseen tarttuvia tauteja Suomessa. Tässä kirjassa kerrotaan pääasiassa Suomen luonnosta tarttuvista, eläinten ihmisiin välittämistä taudeista ja niiden taustoista. Kirja havainnollistaa, miten eri taudinaiheuttajien isännät ja välittäjät elävät, ja miten niiden elintavat vaikuttavat tartuntojen määrään.

Metsäeläintieteen professori, FT Heikki Henttonen on kansainvälisesti tunnustettu tutkija. Kirjan asiantuntevaa tekstiä hän elävöittää ja konkretisoi omilla värikkäillä kokemuksillaan vuosikymmenien ajalta.

”Ihmisen aiheuttama ympäristömuutos kiihtyy, ja tämä ilmenee ihmisen ja ympäristöstä leviävien patogeenien, taudinaiheuttajien, suhteen muuttumisena”, toteaa Heikki Henttonen. ”Uudet taudit ovat maailmanlaajuinen ympäristöongelma.”

Kirja on kirjoitettu yleistajuisesti ja elävästi, ja tekstiä on havainnollistettu kaavioin ja värikuvin.

”Kirjani on suunnattu maallikoille, ei tutkijoille. Toiveeni on, että tavallinen suomalainen voi vaikkapa kesämökillään, perinteisiä punkkeja koskevia kohu-uutisia lukiessaan kaivaa tämän kirjan esiin ja perehtyä tosiasioihin. Toivon, että retkeilijät marjastajat, sienestäjät ja metsästäjät kokevat kirjan hyödylliseksi. Ja eipä ole haittaa siitäkään, että päättäjätkin ovat perillä asioista.”

Tauteja luonnosta -teos kertoo asiallista tietoa aiheesta ja soveltuu luettavaksi kaikille, joita luonnosta tarttuvat, eläinten ihmisiin välittämät taudit askarruttavat.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Helpotuksen historia

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 7/2018.

Milas Dekkers
Helpotuksen historia
Docendo Oy 2018, 244 s.
ISBN 978-952-291-534-4

Pönttö puhuu

Kiertotalouden hengessä päätin lukea Milas Dekkersin kirjan Helpotuksen historia.  Hollantilainen menestyskirjailija on koulutukseltaan biologi, ja kirjassaan hän perehtyy perinpohjaisesti ulostamiseen ja ulosteeseen eri näkökulmista. Tietoa ja erilaisia yksityiskohtia asiasta tulee mittavasti, mutta niistä tehdään välillä johtopäätöksiä ja olettamuksia tavalla, joka syö kirjan uskottavuutta.

”Vastasyntynyt vauva ei näe kakassa mitään pahaa, vaan kaivaa vaipastaan nautinnollisesti makean herkun. Me kaikki olemme kasvaneet isoiksi ja vahvoiksi makean kakan voimalla.” Uskotko tämän? Tai tämän: ”Pohjimmiltaan pieru on pökäle, josta uloste on kaavittu pois, ja sen aiheuttama haitta on aivan yhtä suuri.” Toteamus ”Peräpukamat ovat rangaistus ylpeydestämme, kun päätimme ruveta kävelemään pystyssä” on sentään perusteltu hyvin.  Asiat halutaan myös esittää provosoivasti: ”Maa, jota rakastat, onkin madon kakkaa, ja meri, jonka rannalla vietät lomaa, on täynnä kalan pissaa. Se, mitä me kutsumme luonnoksi, ei ole muuta kuin kasvien ja eläinten jätöksiä.”

Kiertotalouden malliin sopii Dekkersin kirjan luku ”Ruskea kulta”. Siinä hän myös ennustaa, että vesiviemäri on tulossa tiensä päähän. Dekkersillä kakka kaikkine lieteilmiöineen paisuu kuitenkin kokonaisen kirjan täyttäväksi asiaksi. Mielipiteekseni jäi, että tämä on  hyvinkin liikaa.

Kaarina Kärnä


Dekkarimysteerejä porilaisissa maisemissa

Kirjaesittelyt on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2018.

Arttu Tuominen:

Muistilabyrintti
Myllylahti Oy 2015, Espoo, 448 sivua
ISBN 978-952-202-609-5

Murtumispiste
Myllylahti Oy 2016, Espoo, 490 sivua
ISBN 978-952-202-692-7

Silmitön
Myllylahti Oy 2017, 424 sivua
ISBN 978-952-202-835-8

Leipuri
Myllylahti Oy 2018, 350 sivua
ISBN 978-952-202-936-2

Dekkarimysteerejä porilaisissa maisemissa

Arttu Tuomisen Labyrintti-dekkarisarja alkoi kirjailijan esikoisteoksella Muistilabyrintti vuonna 2015. Dekkarisarjan päättävä neljäs osa nimeltään Leipuri ilmestyi elokuussa 2018. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat pääosin Poriin. Päähenkilöt koko sarjan ajan ovat poliisit Janne Rautakorpi ja Liisa Sarasoja. Henkilökuvaukset ja juonen kehittely ovat korkeatasoista viihdettä, josta löytyy myös syvempiä sävyjä ja ympäristön tilaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvää pohdintaa.

Muistilabyrintti

Porissa hyvin tunnetusta Pelle Hermannin leikkipuistosta löytyy ruumis. Uhri on Satakunnan Kansan toimittaja, ja poliisit etsivät johtolankoja toimittajalla työn alla olleista jutuista. Kirjan nimi Muistilabyrintti tulee vanhempi rikoskonstaapeli Janne Rautakorven tavasta meditoida ja mennä kävelemään oman päänsä sisälle rakentuneisiin arkistoholveihin. Kirjassa päädytään mm. Harjunpäänjoen uintikelvottomalle uimarannalle ja tutustutaan Ulvilan alkoholisoituneeseen terveystarkastaja Jarkko Kokkoon, joka joutuu virkansa menettämisen pelossa ryhdistäytymään ja alkamaan toden teolla selvittämään uimaveden saastumisen syitä.

Murtumispiste

Murtumispiste on edellistä osaa huomattavasti väkivaltaisempi. Tapahtunut murha on niin raaka ja niin kammottava, että hetken jo mietin, kykenenkö lukemaan kirjan. Toisaalta on selvää, että kun tapahtumien keskiössä on moottoripyöräkerhona toimiva rikollisjärjestö ja niihin liittyy myös muukalaislegioonassa ja palkkasotilaana palvellut mies, väkivalta on koko ajan läsnä. Osin väkivalta on supersankarityylisiä taistelu- tai tappelukuvauksia, jotka eivät mene tunteisiin saakka. Pahuus ei ole kirjassa mitenkään mustavalkoista, ja sanomaksi kiteytyy, että jos lapsi ei koskaan opi luottamaan keneenkään, voivat seuraukset aikuiseksi kasvaneessa ihmisessä olla kohtalokkaat.

Silmitön

Silmittömässä palataan jälleen ympäristönsuojelun kentälle. Mukana on niin aktivisteja, poliitikkoja kuin luonnonvaroilla rahaa tekeviä yrityksiäkin, joten eri näkökulmat asioihin pääsevät hyvin esiin. Kirjan tähti on peloton Greenpeace-aktivisti Venla Jokinen, joka auttaa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtynyttä ja poliisille konsulttina toimivaa Janne Rautakorpea paikallisen poliitikon murhan selvittämisessä. Merisoran ruoppaushanke Porin edustalla on kuumentanut tunteita ja murhan epäillään tavalla tai toisella liittyvän asiaan. Vaikka silmittömään väkivaltaankin kirjassa törmätään, ovat silmittömyyden taustalla kuitenkin ensisijaisesti merestä löytyneet silmättömät silakat.

Leipuri

Leipuri on taitavasti rakennettu, kahdessa ajassa liikkuva romaani, jossa käydään läpi ns. Leipurin tapaus vuonna 2002, johon on sarjan aikaisemmissa osissa viitattu, ja toisaalta selvitetään vuonna 2015 tapahtuneita murhia, joissa jäljitellään Leipurin hirmutöitä. On selvää, että tekijä on kopioija, sillä alkuperäinen Leipuri on edelleen telkien takana. Rankassa tarinassa paloitellaan ja paistetaan, ja arvatenkin ihan muuta kuin leivonnaisia. Pedofilian käsittely ei taatusti helpota lukijan oloa, mutta antaa aihetta moraaliseen pohdintaan ja oikean ja väärän rajoihin. Päätösosa on lukijallekin monella tapaa luopumista, mutta onhan kirja hienon sarjan hieno päätös.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Metrolla metsään

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2018.

Elli Keisteri-Sipilä
Metrolla metsään
Metsäkustannus Oy 2018, 168 s.
ISBN 879-952-338-042-4

Metrolla metsään on opas pääkaupunkiseudun lähiluontoon. Kirjassa esitellään retkikohteita ja kaunista lähiluontoa – metsiä, rantoja ja ulkoilualueita, joihin pääsee metrolla.  Kirja ei ole luonto-opas, vaan siinä kerrotaan erilaisista ulkoiluun soveltuvista, metrolla saavutettavista kohteista. Jokaisen metroaseman läheisyydestä saa vähintään yksi pääkohde laajemman esittelyn. Myös muita lähialueen luontokohteita mainitaan.

Jokaisen kohteen esittelyosioon on merkitty tunnuksilla kohteen soveltuvuus eri aktiviteetteihin. Samalla esitellään myös kuhunkin alueeseen sisältyviä erilaisia palveluita, kuten ruoka- ja kahvipaikkoja sekä liikuntavälinevuokraamoja. Kirja on kuvitettu runsain, viehättävin valokuvin, jotka avaavat kohteiden tunnelmaa. Kuvat ovat ottaneet Miikka Nevalainen ja Hanna Nikula. Kunkin kohteen esittelyyn on lisätty myös selkeä kartta, joka esittelee metroaseman ympäristöä.

Olemassa olevien metroasemien lisäksi myös tulevat metroasemat on huomioitu. Esittelyyn ovat päässeet myös Espoon viiden tulevan metroaseman lähiluontokohteet.

Kirja sopii sekä pääkaupunkiseudulla asuville kuin myös vierailijoille ja matkailijoille, kaikille, jotka haluavat päästä helposti tutustumaan pääkaupunkiseudun lähiluontoon – metrolla.

”Ei todellakaan tarvitse matkustaa kauas kokeakseen ja nähdäkseen jotain uutta.”

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Kiertoradalla – Vuosi avaruudessa

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessa 5/2018.

Scott Kelly
Kiertoradalla – vuosi avaruudessa
Bazar Kustannus 2018, 431 s.
ISBN 978-952-279-463-5

Arkea avaruudessa

Astronautti Scott Kelly kertoo omaelämäkerrallisessa teoksessaan ”Kiertoradalla – vuosi avaruudessa”, millaista on elää vuosi kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS).  Avaruusasema kiertää Maata noin 360 kilometrin korkeudessa ja 27 700 kilometrin tuntinopeudella. Asema on havaittavissa Maasta myös paljain silmin, jos tietää, milloin ja mistä sitä kannattaa etsiä. Nasan verkkosivuilta löytyy tähän ohjeet: https://spotthestation.nasa.gov/.

Avaruus kiehtoo. Miettimällä maailmankaikkeutta ja sen mittakaavaa saa äkkiä suloisesti päänsä pyörälle. Kellyn teos lähtee liikkeelle toisin. Hän kuvailee arkea avaruudessa kertomalla, kuinka avaruudessa tehdään töitä, syödään, nukutaan, käydään vessassa ja hävitetään jätteet. Työnteko avaruudessa on avaruusaseman huoltoa, erilaisten tutkimusten tekemistä ja kuntoilua oman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Painottomuus ja rajattu tila tekee kaikesta hyvin haasteellista ja monista asioista suorastaan vaarallisia. Painottomassa tilassa tavarat esimerkiksi häviävät helposti, jos niitä ei ole kiinnitetty seinälle. Lattioista tai katoista ei oikeastaan kannata puhua, koska tilassa voi leijua miten päin vain.

Kelly kertoo myös siitä, kuinka paljon avaruudessa alkaa kaivata luontoa ja miltä Maa näyttää avaruudesta käsin. Hänen oma suosikkinäkymänsä on Bahama, jossa saariston tummat ja vaaleat värit luovat upean kontrastin. Kelly toteaa kuitenkin myös, että jotkin alueet Maasta ovat niin paksun saastekerroksen alla, että Maa näyttää niistä kohdin sairaalta. Ja ilmakehän raja horisontissa näyttää ohuelta kuin piilolinssi silmän päällä, niin hauraalta, että sitä pitäisi kaikin keinoin suojella.

Avaruusasemalla on myös sisäilmaongelmia. Hiilidioksiditaso nousee avaruusasemalla usein liian korkeaksi ja Kellyä kiukuttaa, kun Maassa ei oteta tätä ongelmaa kyllin vakavasti. Siivoaminen on sisäilman kannalta avaruusasemalla hyvin tärkeää mutta tavallista hankalampaa. Maassa pöly, nukka, hiukset ja ruoanmurut putoavat maahan, ja ne voi imuroida pois, mutta avaruusasemalla kaikki lika leijuu ympäriinsä. Koska pinnat likaantuvat ja kastuvat, on myös home yksi huolenaihe, sillä homeitiöt jäävät leijumaan hengitysilmaan.

Kirja kertoo paljon myös siitä, kuinka Kellystä tuli astronautti, millainen on hänen taustansa ja koulutuksensa. Kenestä tahansa ei toden totta siihen hommaan ole. Yksityiselämälläkin on kirjassa osansa. Kirjasta toki huomaa, että Kelly ei ole varsinaisesti kirjailija ja kirjan rakenne pitkine otsikoimattomine lukuineen on hieman raskas. Mutta tästä huolimatta Kelly esittelee lukijoilleen astronautin elämää niin kiinnostavasti ja niin havainnollisesti, että kirjaa lukemalla voi ottaa etäisyyttä omaan arkeensa ja poistua hetkeksi avaruuteen.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2018.

Hanna Mattila (toim.)
Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria
Gaudeamus 2016, 223 s.
ISBN 978-952-495-388-7

Lihansyönnin vähentäminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan

Vuonna 2016 ilmestynyt Hanna Mattilan toimittama teos ”Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria” on erittäin ajankohtainen. Ilmastonmuutoksen kiihtyminen on vain terävöittänyt kirjan sanomaa ja haluaisin uskoa, että suurin osa suomalaisista ymmärtää tänä päivänä lihansyönnin vähentämisen olevan yksi olennainen keino ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kirjassa tuodaan myös esille, että ruoantuotannon kasvihuonekaasupäästöt vaikuttavat ilmastoomme yhtä paljon riippumatta siitä, missä päin maapalloa ne syntyvät.

Kirjassa käydään läpi lihan merkitystä suomalaisessa ruokakulttuurissa, lihankulutusta numeroina, lihantuotannon ympäristövaikutuksia, lihan terveellisyyttä, lihan merkitystä Suomen maataloudelle, kuluttajien asenteita, yhteiskunnan keinoja vaikuttaa ruokatottumuksiin, kasvisruokien kehitystyön haasteita sekä hahmotellaan, millainen olisi kasvispainotteisempi Suomi. Tämä kaikki tehdään syyllistämättä ja moniulotteisesti asioita tarkastellen. On ilahduttavaa, että vastakkainasettelu ”liha on murha” versus sekasyöjät on häipynyt taka-alalle, ja nyt haetaan oikeasti niitä keinoja, joilla lihansyöntiä voi vähentää. Vähentäminen on kaikille mahdollinen vaihtoehto, vegaaniruokavaliota ei sellaiseksi koeta. Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisia eturivin tutkijoita.

Yhteiskunta voisi kuitenkin tehdä enemmän kasvispitoisemman Suomen eteen. Julkiset ruokapalvelut ovat  avainasemassa, sillä suuri osa suomalaisista syö lämpimän aterian työpaikan, päiväkodin, oppilaitoksen tai vanhainkodin ruokalassa. Kirja maalailee silmiemme eteen kasvispainotteisemman Suomen, jossa kasvikset ja niistä tehdyt jalosteet ovat ottaneet lihan paikan peruselintarvikkeena ja ovat käytettävyydeltään helppoja myös kiireisessä arjessa.  Urheilukisoissakin tarjotaan grillimakkaran asemesta hernelupiinijalostetta… Vaikka näin, kunhan suomalaisten vuosittainen lihankulutus vajaasta 80 kg:sta vuodessa henkeä kohden saadaan oikeasti laskuun. Sekä ympäristön että terveytemme vuoksi.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Ihmiskunnan syötävä historia

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 5/2018.

Tom Standage
Ihmiskunnan syötävä historia
Into Kustannus Oy 2013, 267 s.
ISBN 978-952-264-190-8

Olipa kerran nälkä

Tom Standagen kirja Ihmiskunnan syötävä historia käy läpi koko ihmisen kehityksen metsästäjä-keräilijästä nykypäivään ruoan näkökulmasta. Kirjaa lukiessa tulee kerrattua maailmanhistorian tärkeimmät tapahtumat, sillä niihin kaikkiin liittyy ruoka. Maanviljelyksen kehittyminen ja kemiallisten lannoitteiden keksiminen ovat muokanneet ihmiskuntaa enemmän kuin tulee ajatelleeksikaan. Kirja myös auttaa ymmärtämään tämän päivän maailmantaloutta ja politiikkaa.

Standage kuvailee maustekaupan käsittämättömän suurta ja veristä menneisyyttä, jota hän pitää hieman absurdinakin ajatellen mausteiden merkityksettömyyttä ihmisten ravitsemisessa. Kolumbuksen retkiltä on muistona chilin kutsuminen virheellisesti chilipippuriksi, koska Kolumbus halusi ehdottomasti Amerikkaan saavuttuaan uskoa olevansa Intian maustemailla ja nimesi näin ollen paikalliset kasvitkin ennakko-oletusten mukaan.

Historiaa kirjoitetaan eri puolilla maailmaa eri tavalla. Standage englantilaisena on ehkä kohtuullisen objektiivinen, ja tuo myös esille kotimaansa arveluttavan toiminnan siirtomaaisäntänä. Neuvostoliiton Stalin ja Kiinan Mao antoivat poliittisten pyrkimystensä vuoksi miljoonien ihmisten kuolla nälkään, ja Mao onkin vastuussa ihmiskunnan suurimmasta nälänhädästä.

Kirja on varovaisen toiveikas ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Maapallon väkiluvun pitäisi kääntyä laskuun vuoden 2075 jälkeen. Ilmastonmuutos on kuitenkin monella tapaa uhkaava tekijä, mikä on tullut osoitettua myös Huippuvuorten siemenholvin kohdalla, josta Standagekin kirjoitti tietämättä vielä vuonna 2017 tapahtuvasta vesivahingosta, joka ei kuitenkaan onneksi vahingoittanut arvokkaita siemeniä.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Hyönteiskokki

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2018.

Topi Kairenius
Hyönteiskokki
Like Kustannus Oy 2018, 137 s.
ISBN 978-952-01-1282-0

Suomen ensimmäinen hyönteiskeittokirja on ilmestynyt

Se on täällä! Heinäkuussa 2018 ilmestyi Suomen ensimmäinen hyönteiskeittokirja ”Hyönteiskokki”, jonka on kirjoittanut hyönteiskokiksi tituleerattu Topi Kairenius. Kirja sisältää yhteensä 47 erilaista Kaireniuksen laatimaa hyönteisiä hyödyntävää reseptiä, ja lisäksi siinä on kerrottu hyönteissyönnin taustoja ja vaiheita sekä hauskoja sattumuksia hyönteiskokin uralta. Hyönteisiä on kokattu niin Strömsössä kuin melkein presidentin linnassakin. Kirjassa käytetään pääosin kasvatettuja mutta myös villihyönteisiä.

Kairenius on ollut kiinnostunut ötököistä jo pitkään. Ja nimenomaan hyönteisistä eikä esimerkiksi hämähäkeistä, joita hän vieroksuu. Harrastuneisuus on edennyt jonkin sortin intohimoksi, ja kokin käsivarsia koristavat tatuoituna mm. isokokoinen koppakuoriainen sekä palanen jauhomatopizzaa. Kirjassa puhutaan hyönteisistä lämmöllä ja innostuksella, ja tarinointi saa usein hymyn huulille. Hyönteiset ovat iloinen asia, kuten tämä kirjakin!

Suomessa hyönteisinnostus on ollut niin laajaa, että hyvin moni meistä on jo niitä maistanut. Seuraava vaihe sitten lieneekin kysyä, kuka on tehnyt niistä itse ruokaa. ”Kirsikkainen kuhnurisalaatti” saa jo reseptinä veden kielelle. ”Banaaniset sirkkaletut” ovat Kaireniuksen mukaan helppo aloitusresepti ja niissä sirkat ovat jauheena, samoin ”Bug nuggeteissa”. Helppoon ”Sirkkavuokaan” käytetäänkin sitten jo kokonaisia sirkkoja.  Kun sirkkojen saatavuus paranee ja hinnat laskevat, liitävät ne helpommin kotikeittiöihinkin. Reseptien löytymisestä se ei ainakaan ole kiinni, kiitos Hyönteiskokin.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Puhdas vesi – Kitkajoki – Kitkajärvi

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2018.

Tauno Kohonen (kuvat ja toimitus)
Puhdas vesi – Kitkajoki – Kitkajärvi
Rapid River. Oulu 2017. 160 s.
ISBN-13: 9789519769356

Suomalaiset luontokirjat ovat olleet pitkään maailman huippua. Eväitä tähän ovat antaneet ansioituneet luontokuvaajat, maamme luontotiedon laajuus ja ensiluokkainen kirjapainotaito. Kuusamostakin luontokirjoja on julkaistu runsaasti. Tauno Kohosen uusin teos, joka keskittyy Kitkajoen ja Kitkajärven alueelle, on hieno lisä tähän joukkoon.

Kirja sisältää klassisten valokuvateosten Kitkan maa (1998) ja Valoa erämaassa (1992) tekstit. Kirja on kuvateoksen ja tietokirjan yhdistelmä. Lukija saa tiiviin yhteenvedon alueen luonnonsuojelun historiasta, luonnontieteellisestä tutkimuksesta, kulttuurihistoriasta ja taiteesta unohtamatta järvitaimenta ja puhdasta ravintoa.

Suuren kirjoittajajoukon – viisitoista henkeä – vuoksi tekstien tyyli vaihtelee. Ainakaan allekirjoittanutta se ei kuitenkaan häirinnyt. Kaikkia tekstejä yhdistää vahva kiinnostus ja kunnioitus vesiluontoa kohtaan. Kirjan julkaiseminen sidottuna olisi antanut suomalaiselle ja erityisesti kuusamolaiselle vesiluonnolle sen ansaitsemaa arvokkuutta. Kirja kuuluu Suomi 100- juhlavuoden ohjelmaan. Kirjan tuotosta osa menee vesistönsuojeluun ja järvitaimenkannan elvyttämiseen.

Aiheesta on tehty myös dokumenttielokuva, joka on katsottavissa Yle Areenalla 29.6.2018 saakka.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Loputtomat loiset

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2018.

Tuomas Aivelo
Loputtomat loiset
Like Kustannus Oy 2018, 341 s.
ISBN 978-952-01-1741-2

Elämämme loiset

Kun tytär sai kolmannen kerran ensimmäisen kouluvuotensa aikana päätäit, olin enemmän kuin valmis kaiken raapimisen lomassa lukemaan Tuomas Aivelon Loputtomat loiset -kirjan kannesta kanteen. Kirjassa ei kuitenkaan erityisemmin käsitellä täitä vaan ihmiskunnan kulkua loisten rinnalla ja kanssa sekä niitä uhkia, mitä elämään seuralaislajiemme kanssa liittyy. Loisiminen on liittynyt ihmisiin niin kauan kuin ihminen on maapallolla kulkenut ja olemme edelleen vahvasti sidoksissa loisiin – sekä hyvässä että pahassa. Kirjan kirjoittaja Tuomas Aivelo on ekologi ja evoluutiobiologi, ja hän pitää myös ”Kaiken takana on loinen” -nimistä blogia. Kirjan luettuaan vakuuttuu, että näin tosiaan on ja loisten kautta on mahdollista ymmärtää kirkkaammin elämisemme ja olemisemme reunaehdot.

Tutkimustiedon esittäminen ymmärrettävästi tiedeyhteisön ulkopuolella ei ole tiedemiehille itsestään selvä taito. Aivelo on kuitenkin virtuoosi. Hän kirjoittaa kiinnostavasti, mukaansa tempaavasti ja luo jännitteen jopa tietokirjaan. Aivelo ei asetu lukijoidensa yläpuolelle vaan lahjoittaa lukijalle ymmärtämisen ilon esittämällä asiansa selkeästi ja havainnollisten esimerkkien kera. Myös kirjan rakenne ansaitsee kiitoksen, loogisesti etenevää kerrontaa on ilo lukea.

Taudinaiheuttajaloiset ovat kirjassa keskeisessä osassa. Tartuntataudit ovatkin ihmiskunnalle elämän ja kuoleman kysymys, ja zoonoosien pelko on läsnä alati. Elintaso rokotuksineen on paras lääke tartuntatauteja vastaan, mutta myös luonnolle pitää antaa tilansa. Ei ole tarkoitus eristäytyä luonnosta, mutta ei myöskään ajaa luontoa niin ahtaalle, että villieläimet ovat liian lähellä ihmistä omine tauteineen ja loisineen.

Kirja on esimerkkeineen myös valtava aarreaitta lasten ja miksei aikuistenkin motivoimiseksi käsien pesuun ja muihin hygieniaa edistäviin toimenpiteisiin. Sorruin kuitenkin yhdistelemään asioita tavalla, johon kirja ei anna tukea: jalkaan asettuvan ja jopa metrin mittaiseksi kasvavan guineamadon ja lumensyönnin välillä ei ole oikeasti yhteyttä. Mutta, jos lasta pelottelee, pelottelee hän pian takaisin: ”Äiti, onkohan minulla kihomatoja?”

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Rajaton vesi, rajalliset vesivarat

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2018.

Jorma Keskitalo
Rajaton vesi, rajalliset vesivarat
Gaudeamus. 236 s.
ISBN 978-952-495-439-6

Vesivarojen niukkuus, pohjavesien aleneminen ja luonnonvesien pilaantuminen ovat maailmanlaajuisia ongelmia. Vesivarojen tehokas ja kestävä hallinta on tärkeä globaali tavoite. Vaikka Suomessa – tuhansien järvien maassa – ei makeasta vedestä ole pulaa, on luonnonvesien suojelu ja käyttöveden laadusta huolehtiminen meilläkin tärkeää ja tarpeellista.

”Ihmisen vaikutus näkyy pohjavesissä myös Suomessa, vaikka maallikon käsitys voi olla, että ne ovat yleisesti puhtaita. Noin kuudestatuhannesta pohjavesialueesta vajaa sata on luokiteltu kemiallisesti huonokuntoisiksi ja riskialttiiksi. Likaantumista aiheuttavat vesiliukoiset kemialliset yhdisteet, erityisesti suola, jonka pitoisuuksia maanteiden suolaus nostaa. Muita uhkatekijöitä ovat maatalous ja metsäojitus.”

Kirjan tarkoituksena on luoda yleistajuinen katsaus Suomen Akatemian tutkimusohjelman Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta (AKVA) tavoitteisiin, toteutukseen ja tuloksiin. Teos kokoaa yhteen uutta tutkimustietoa luonnonvesistä, vesivaroista, niiden hallinnasta ja ekosysteemipalveluista. Veden ympärille kertyy monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, joita tutkimustieto voi auttaa ratkomaan. Teoksen tavoitteena on myös herättää kiinnostusta luonnonvesien ja vesivarojen kestävään käyttöön.

Teos on tarkoitettu kaikille, joita aihepiiri kiinnostaa; tutkijoista ja asiantuntijoista yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja päättäjiin, mutta yhtä lailla myös maallikoille. Kerronta on yleistajuista ja mielenkiintoisia paikallisia esimerkkejä löytyy.

Jorma Keskitalo, FT, on ympäristöaiheisiin erikoistunut tutkija, tietokirjailija ja suomentaja. Hän on perehtynyt laaja-alaisesti ekologiaan ja ympäristönsuojeluun.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2018.

Petri S. Juuti, Tapio S. Katko ja Riikka P. Rajala
Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017
Kehrämedia Oy 2017. 288 s.
ISBN:978-952-03-0547-5

Vesihuollosta ja ylipäätään ympäristöhistoriasta kiinnostuneita on jälleen hemmoteltu uudella teoksella. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään vesihuollon yhteiskunnallista merkitystä ja samalla kuvataan keskeisiä kehitysvaiheita. Suurimman osan sisällöstä muodostavat yhdentoista paikallisen tai alueellisen vesilaitoksen esittelyt. Kaikki esitellyt vesilaitokset sijaitsevat Kajaania lukuun ottamatta Vaasa – Lappeenranta –linjan lounaispuolella. En tosin tiedä, olisiko kirjan anti muuttunut, jos Itä- ja Pohjois-Suomi olisivat olleet paremmin edustettuina. Kustakin vesilaitoksesta käsitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja valinnat. Kirjassa hyödynnetään tekijöiden aiemmin julkaisemia vesilaitoshistorioita, mutta kirjan teksti on kokonaisuudessaan uutta ja aiemmin julkaisematonta. Kirjan loppuosassa käsitellään monipuolisesti mm. tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia.

Tekijöiden julkaisuvauhti on ollut hengästyttävä – parikymmentä vuotta ja saman verran vesihuoltoa ja sen historiaa käsitteleviä teoksia. Ympäristöhistorian alalla saavutus on Suomessa ylittämätön ja tulee sellaisena säilymään pitkälle tulevaisuuteen.

Kirjan teksti on tekijöille tyypillistä asiantuntevaa ja sujuvaa asiaproosaa, jota on miellyttävä lukea. Lukijaa ei myöskään rasiteta liiallisilla teknisillä yksityiskohdilla. Kirjan ulkoasu on konstailematon, mutta silti kirjan aiheeseen hyvin sopiva. Pari hyvin epäolennaista huomiota. Kirjan kansi on yleensä eräänlainen käyntikortti, johdatusta kirjan aiheeseen. Tässä tapauksessa kannen Suomi-neito postikortissa vuodelta 1905 ei taida johdattaa lukijaa vesihuollon maailmaan. Petri Tuomisen mainiot piirroskuvat, jotka käsittelevät osuvasti työyhteisöjen ongelmia, syntyivät vesihuollon johtamista ja kehittämistä käsitelleessä täydennyskoulutusohjelmassa. Tätä piirrosten yhteyttä vesihuoltoon kirjassa tosin ei mainita.

Kirjan luettuaan lukija on vakuuttunut, että Suomi kuuluu kansainvälisesti vesihuollon mallimaihin. Harvapa taitaa edes pohtia, kuinka paljon meillä käytetään talousvesivaatimukset täyttävää vettä esimerkiksi pesu- ja kastelutarkoituksiin. Toisaalta lukija huomaa, kuinka lähellä nykypäivää ovat vesipula, vesivälitteiset sairaudet sekä naisten ja lasten harteille jäänyt kaivoveden loputon kantaminen. Lukija myös huomaa, että vaikka vesilaitosten tuotteet ja palvelut ovat hyvin samanlaiset, niin laitosten historioissa on eri syistä merkittäviä eroja.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille vedestä ja ympäristöhistoriasta kiinnostuneille. Toivoa sopii, että saamme jatkossakin nauttia niin korkealaatuisesta vesihuollostamme kuin myös tekijöiden tulevistakin teoksista. Kirja on osa valtioneuvoston kanslian koordinoiman Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa. Kirja on myös ladattavissa kokonaisuudessaan netistä.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2018.

Anu Hopia ja Erik Fooladi
Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä
Gaudeamus Oy 2017, 224 s.
ISBN-978-952-495-436-5

Ruoka molekyylitason kokemuksena

Elintarvikekemiasta tohtoriksi väitellyt Anu Hopia ja kemiasta tohtoriksi väitellyt Erik Fooladi ovat keskeisiä jäseniä luonnontieteellisessä ruokaklubissa, jota he myös MG-klubiksi kutsuvat. MG tarkoittaa tässä molekyyligastronomiaa, joka jo hyvin kertoo, mistä klubissa on kysymys: luonnontieteellisistä ruokaan liittyvistä kokeiluista ja testeistä, joissa mennään molekyylitasolle. Kokoontumisissa käsitellyistä kysymyksistä on koottu kirja ”Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä”, joka ratkaisee parikymmentä erilaista ruokaan liittyvää arvoitusta. Ruokaklubi ei ole kuitenkaan toiminut vain kemistien kerhona vaan keskeinen jäsen on ollut myös keittiömestari Tatu Lehtovaara, jonka käsialaa ovat useimmat kirjan resepteistä.

Kirjan lukemalla selviää esimerkiksi, miten hapan ainesosa voi pilata kakun, miten moniulotteinen kysymys kananmunien keittäminen on, pitääkö spagettien keitinliemeen lisätä suolaa, miten tehdään vegaanista marenkia, mistä riideltiin Norjan puurosodassa 1860-luvulla, kuinka ruokaa kypsennetään maakuopassa ja mitkä tekijät vaikuttavat sinapin tulisuuteen. Kirjassa on graafikko Aki Scharinin piirroskuvitus, minkä ansiosta vaikeimmat kemialliset ilmiöt hahmottuvat myös visuaalisessa muodossa. Ei-kemistille kirja on mielenkiintoinen, mutta ihan jokaista tutkimuksen käännettä ei välttämättä pyrikään ymmärtämään.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat innostuneita, uteliaita ja osaavat kertoa omasta asiastaan innostaen myös muita. Ja sellaisia ihmisiä ovat selvästikin Anu Hopia ja Erik Fooladi. Luonnontieteellisen ruokaklubin kokoontumisissa on selkeästi ollut todella hauskaa, ja tämä tunnelma välittyy myös lukijalle.

Kaarina Kärnä

 


Kirjaesittely: Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2018.

Timo Kettunen
Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?
Fitra Oy 2017, 256 s.
ISBN 978-952-7196-34-2

Terveellisen syömisen solmut

Jos terveellinen syöminen ei kiinnosta ja kokee voivansa nykyisellä ruokavaliollaan mitä parhaiten, tätä kirjaa ei kannata lukea. Kirja on toki asiapitoisuudestaan huolimatta viihteellinen, mutta niin viihteellinen se ei kuitenkaan ole. Mutta jos on ajatellut julistaa oman hyvinvointinsa ilosanomaa ja siihen liittyvää ruokavaliota kaikille, jotka etsivät parannusta omaan tilanteeseensa, tai on itse muuttamassa ruokavaliotaan ja etsii tietoa asiasta eri tahoilta, tämä kirja suorastaan täytyy lukea.

Kirja perää lukijalta ymmärrystä ja kokonaiskäsityksen muodostamista. Kirjoittaja Timo Kettunen on terveystieteiden maisteri ja farmaseutti, ja hän kehottaa lukemaan kirjansa ensin kokonaan ja vasta sitten käyttämään sitä hakuteoksena eri aiheisiin. Toimin näin, ja minulle kirjan pääviestiksi muodostui se, että ei ole yhtä oikeaa ruokavaliota, joka sopisi kaikille eikä se, mikä on hyvä jollekin, ole välttämättä hyvä toiselle. Tämä pitäisi ymmärtää, ennen kuin alkaa markkinoida omaa ruokavaliotaan muille tai uskoa ravitsemusguruihin, joita on nykyään joka paikka pullollaan. Tämä sisältää sen, että myös Timo Kettuseen tulee suhtautua kriittisesti. Toisaalta on olemassa jo moneen kertaan tutkittuja totuuksia, jotka pätevät useimpien ihmisten kohdalla ja joita ei kokemusasiantuntijoiden kommenteilla kumota.

Ruokavaliotkin tulisi ymmärtää kokonaisuuksina eikä vain napsia mukaan osia sieltä sun täältä hahmottamatta kokonaisuutta tai valintojen vaikutuksia toisiinsa. Esimerkiksi ”luolamieshermannien” paleoruokavaliota ei Kettusen mukaan pidä omaksua ymmärtämättä, että kyseinen luolamies on myös liikkunut paljon etsiessään ja metsästäessään ruokaansa. Myös liikkumisen määrä pitäisi omaksua ruokavalion ohella.

Kettusen kirjoitustyyli on takakansitekstin mukaan humoristinen. Ehkä näin. Kettusella on varmasti ollut hauskaa keksiessään pitkähköjäkin mielikuvituksellisia esimerkkejä asioiden havainnollistamiseksi tai heitellessään sekaan trendikkäitä ilmauksia, joiden kohdalla itsellä välillä jäi ymmärrys puuttumaan. Ja kyllä minäkin pidän Ritari Ässästä ja vielä enemmän Paavo Pesusienestä, mutta voin silti kirjoittaa tekstejä ottamatta heitä mukaan ilman mitään asiayhteyttä käsiteltävään asiaan.

Mutta olihan tämä virkistävä kirja. Hölmöily piti hereillä ja asiaa tuli isolla kädellä.

Kaarina Kärnä


Seitsemän kuolemansyntiä turvallisuuden näkökulmasta

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes järjesti kevättapaamisen sidosryhmilleen 23.5.2018 Helsingin Pörssitalossa. Päivän teemana olivat turvallisuuden seitsemän kuolemansyntiä, jotka kaikki käsiteltiin  seminaarin ohjelmassa.

KATEUS. Videon välityksellä tutustuttiin kahteen tukeslaisten eniten kadehtimaan viranomaiseen, jotka olivat tulleet valituiksi henkilöstön äänillä. Entisenä tukeslaisena olin ihan varma, että toinen on Trafi, ja näin olikin. Toinen kadehdittu viranomainen oli Verohallinto. Onnistuneet asiakasystävälliset muutokset olivat kateuden aiheina.

YLPEYS. Tukes oli ylpeä uusista selkokielisistä verkkosivuistaan. Kirjoitin ensin "sekokielisistä", mutta sitä ne eivät siis ole. Ylpeä kannattaa olla ja muidenkin kannattaa tutustua!

VIHA. Vihaa käsiteltiin onnettomuuksista oppimisen kautta, ja puhujana oli Jarno Skaffari (Neste Finland). Onnettomuuksia aivan varmasti vihataan kaikkialla, mutta Nesteen mallissa jokaisesta poikkeamasta otetaan opiksi, jotta vihattavaa ei tulevaisuudessa tulisi.

YLENSYÖNTI. Kahvitauolla oli makeaa tarjolla..!

LAISKUUS. Sitran Petri Virtasen otsikkona oli "Vanha rakkaus vanhoihin käytäntöihin uudistumisen esteenä". Laiskuutta käsiteltiin lähinnä johtamiseen liittyvänä vanhanaikaisena toimintatapana, jossa ihmisiin ei luoteta, jätetään työntekijöiden voimavarat, innostus ja erilaisuus hyödyntämättä ja pidetään yllä organisaatioajattelun jäykkyyttä ja yksintekemisen mallia.

HIMO - "kun pienet paketit verkkokaupoista tukkivat Tullin". Lentotullin esitelmä kävi läpi laillista ja laitonta tuontia. Oman tulliselvitettävän paketin noutamiseen löytyy ohjeet täältä..!

AHNEUS. Paavalin seurakunnan Kari Kanala käsitteli ahneutta, joka on hyvä asia silloin, kun se lisää turvallisuutta tai kun siitä riittää jaettavaksi. J-mieheksi (jalkapallo, jeesus ja juusto) itseään luonnehtiva kirkkoherra totesi kuitenkin, että turvallisuus ei voi koskaan olla ykkösprioriteetti, koska silloin mistään tekemisestä ei tule enää mitään. Turvallisuuden tulee kuitenkin olla mukana kaikessa tekemisessä.

Vaikka synneistä puhuttiinkin, ei syntisäkki seminaarin jälkeen tuntunut erityisen raskaalta. Kanala muistuttikin lopuksi, että kaikilla paheilla on vastahyveensä, ja ilman paheita emme ymmärtäisi hyveitä. Voiko tästä päätellä, että ei ole turvallisuutta, jos emme ymmärrä, mikä on vaarallista? Palaammekin jälleen riskinarvioinnin tärkeyteen.


Vaihtoehtoiset proteiinilähteet ammattikeittiössä

Elintarvike ja Terveys-lehti järjesti koulutuspäivän vaihtoehtoisten proteiinilähteiden käytöstä Helsingissä 22.5.2018. Päivän aikana käsiteltiin monipuolisesti erilaisia proteiininlähteitä ja niiden erilaisia ominaisuuksia ammattikeittiöiden näkökulmasta. Päivän aloitti johtava tutkija ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen Anne Pihlanto Lukesta, jonka puheevuorossa käytiin läpi eri kasvisten proteiinipitoisuuksia, aminohappojen määrää, liukenevan proteiiniin määrää / sulavuutta sekä makua ja käytettävyyttä. Proteiinin laadulla on merkitystä! Kuulimme myös ScenoProt-interventiotutkimuksen alustavia tuloksia. Tutkimuksessa 150 vapaaehtoista aloitti 12 viikon seurantajakson noudattaen yhtä kolmesta tutkittavasta ruokavaliosta (eläinproteiiniin perustuva ruokavalio sekä kaksi erilaisiin kasvisproteiinikokonaisuuksiin perustuvaa ruokavaliota).

Seuraavaksi ruoka- ja ravitsemusalan kehittämiskonsultti Margit Kojo siirtyi suoraan käytäntöön ja otti esille sekä hyviä että huonoja esimerkkejä suoraan ammattikeittiöiden arjesta. Hän toi esille myös taloudellisen puolen, sillä kasvisruoka on yleensä edullisempaa kuin liharuoka, vaikka tästä on monilla vääriä käsityksiä. Kojo suosittelee ensisijaisesti vegaanista ruokaa, jossa ei käytetä juustoja tai ruokakermaa. Erityisesti hän kehottaa suosimaan kotimaisia juureksia.

Tampereen Steinerkoulun oppilasravintola Timjamin toimitusjohtaja Merja Jokiniemi kertoi Timjamin käytännöistä. Timjamissa on tarjolla päivittäin kasvisruokaa, ja viikoittain kasvisruokapäivä. Myös kokonaista kasvisruokaviikkoa on kokeiltu, mikä sujui yllättävän hyvin. Jokiniemi totesi, että aina siitä, että tuote ei sisällä lihaa, ei tarvitse tehdä erikseen numeroa. Ruokalistalla voi lukea "makaronilaatikko", vaikka se ei sisältäisikään totutusti jauhelihaa vaan jotain muuta proteiininlähdettä. Pähkinät ja mantelit ovat monella kasvisruokailijalla tärkeässä roolissa, mutta niitä ei niiden aiheuttamien vakavien allergiareaktioiden vuoksi uskalleta käyttää Timjamin kouluruokailussa. Pienet oppilaat voivat vielä sählätä linjastolla ja allergeenit näin joutua väärään paikkaan.

Iltapäivän aikana käytiin läpi erilaisia tuotteita, joilla voi tehdä proteiinipitoista ruokaa käyttämättä lihaa. Elintarvikekemisti Jukka Kaitaranta painotti tasalaatuisuutta - tuotteen käytettävyys kärsii, jos ominaisuudet lopputuotteessa vaihtelevat satokausien ja vuodenaikojen mukaan. Hän toi myös esille, että runsaasti käytettyä mutta mielipiteitä jakavaa soijaa kasvatetaan Euroopassa Tonavan alueella (Donau Soja), jolloin se on varmasti GMO-vapaata. Verso Foodin tuotepäällikkö Sonja Hakala kertoi, että tuotekehityksen kanssa on tehty paljon töitä, sillä härkäpapu ei ole mikään maailman helpoin raaka-aine. Mutta lopputulokseen ollaan tyytyväisiä. Härkistä (rekisteröity tuotemerkki) saa käytännössä jokaisesta ruokakaupasta ja siitä löytyy myös ammattikeittiöille soveltuvat pakkauskoot. Valion liiketoimintapäällikkö Pia Järvinen kertoi Mifu-maitoproteiinituotteiden onnistuneesta lanseerauksesta sekä tuotteiden käytöstä ja ravitsemuksesta. On hyvä huomata, että Mifu-ruokarakeet ja Mifu-suikaleet ovat eri tuotteita. Mifu-ruokarakeiden sisältämässä maustekastikkeessa on rypsiöljyä, joten lisärasvaa tai -öljyä ei välttämättä tarvita paistamisessa. Mifu-ruokarakeet ovat suutuntumaltaan miellyttävän pehmeää ja mehevää. Mifu-suikaleet eivät sisällä kastiketta ja ruskistuvat pannulla nopeasti saaden kauniin herkullisen ja rapean paistopinnan.  Eläinperäisenä Mifu ei tietenkään sovi vegaaneille, mutta maitotuotteet sallivaa kasvisruokavaliota suosiville se on erinomainen valinta mm. B12-vitamiinipitoisuutensa vuoksi, sillä kasvissyöjillä on usein haasteena B12-vitamiinin riittävä saanti. Ja kyllähän päivän aikana puhuttiin myös hyönteisistä! EntoCuben markkinointijohtaja Jonas Aaltio kuvaili sympaattisesti hyönteisten kasvatusta ja niitä mahdollisuuksia, mitä hyönteisten tuotanto elintarvikkeiksi avaa. Aaltio taisi myös saada päivän suurimman kysymystulvan. Aika moni osallistujista oli jo maistanut hyönteisiä, joten tämä trendi ei enää tullut yllätyksenä kenellekään.

 

Espoo Cateringin ravitsemussuunnittelija Nina Halonen sulki päivän päätteeksi ympyrän ja toi esille ne tavoitteet, joita heillä ja useimmilla muillakin on kasvisruokailun lisäämiseen liittyen. Espoo Catering on tehnyt myös ravitsemussitoumuksen, jonka mukaisesti he tarjoavat kouluissa säännöllisesti kasvisruokaa, järjestävät vuosittain 9. luokkalaisille kasvisruokakilpailun ja toimittavat päiväkodeille erilaisia kasviksia sisältäviä maistelupaketteja ruokakasvatuksen tueksi.

Päivän aikana tuli paljon tietoa ja myös paljon mielipiteitä. Kaikki proteiinilähteet eivät ole kaikkien mieleen eivätkä sovi kaikille. Mutta yhdestä asiasta vallitsi täysi yksimielisyys: vaihtoehtoisia proteiinilähteitä tarvitaan. Syyt voivat olla ekologiset, terveydelliset tai eettiset, mutta tarve on selkeä. Ammattikeittiöissä palvellaan monenikäisiä ja monenlaisia ihmisiä, joille halutaan tarjota heidän toivomiaan vaihtoehtoja. Koulutuspäivästä ei myöskään lähdetty tyhjin käsin kotiin, sillä osallistujat saivat mukaansa kaiken tiedon ja kokemusten vaihdon ohella myös paketin härkäpapurouhetta ja vuoden ensimmäisen Elintarvike ja Terveys-lehden.

Tämä oli kevään viimeinen koulutuspäivä. Seuraavan kerran Elintarvike ja Terveys-lehti kouluttaa 22.11.2018 Tampereella ja aiheena ovat ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt. Seuraa koulutussivuamme!


Kirjaesittely: Parasta pöytään - Suomalaisen gastronomian historia

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2017.

Kari Martiala ja Helena Lylyharju
Parasta pöytään – Suomalaisen gastronomian historia
Gummerus Kustannus Oy 2017, 263 s.
ISBN 978-951-24-0412-4

Ravintolaruoan herkullinen vuosisata

Kirja kertoo, että perinteisesti gastronomisesti valmistetulla ruoalla tarkoitetaan hyvistä tuoreista raaka-aineista, hyvillä valmistusmenetelmillä valmistettua maukasta ruokaa, jossa maku ylittää muut vaatimukset. Tästä määritelmästä jo seuraa, että kirjassa ei juurikaan käsitellä julkisia ruokapalveluita. Se ei tarkoita, etteikö julkisella puolella voitaisi maukasta ruokaa vaan sitä, että maun rinnalla on varmuudella vähintäänkin taloudellisia ja ravitsemuksellisia vaatimuksia.

Kirjassa pääpaino on fine dining -ruoassa huippukokkeineen, hienoine ravintoloineen ja arvovaltaisine asiakkaineen. Vuosien varrella tosin myös fine dining arkipäiväistyy. Gastronomian maailma on selkeästi miesvaltainen, eikä kirjaa lukiessa voi olla miettimättä, hävisivätkö naiset julkisten ruokapalveluiden puolelle juurikin sodan jälkeen, kun sodan aikaisista tehtävistä vapautuneet lotat alkoivat huolehtia jälleenrakennusta tekevän Suomen muonituksesta. Kirjan mukaan tuota vaihetta voi pitää nykyaikaisen työpaikkaruokailun syntynä.

Lukijalle selviää hyvin pian, että Suomen ei tarvitse hävetä gastronomisen osaamisensa tai oman maan raaka-aineiden takia vaan tilanne on täysin päinvastainen – tässä on jotain, mistä voi olla herkullisesti ylpeä. Kirjasta löytyvässä haastattelussa FT, ETM, keittiömestari Jaakko Nuutila peräänkuuluttaa myös suomalaisen ruoan tekijöiden ammattiylpeyttä. Kokin ammatti on hieno ammatti, ja siinä voi kehittyä loputtomasti. Nuutilan haastattelu on kirjan helmiä, ja hän lisää gastronomisen ruoan määritelmään myös eettisyyden – eläinten hyvinvoinnin, ruoantuotannon ekologisuuden ja hävikin välttämisen.

TV-kokitkin ovat kirjassa esillä. Kokkiohjelmien pioneerit olivat keittiömestarit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. Professori Pekka Puska koki tärkeäksi, että myös tv-kokit osallistuisivat terveyskasvatukseen, ja näin Kolmonen ja Vanamo toimivatkin, mutta saivat elintarviketeollisuuden ärsyyntymään erityisesti rasvan ja sokerin vastustamisen johdosta. Tänä päivänä on vaikea edes kuvitella tuollaista tilannetta elintarviketeollisuudenkin halutessa toimia vastuullisesti ja terveyttä edistäen.

Erittäin mielenkiintoinen osio on myös Tullimuseon museonhoitaja Janne Nokin kirjoitus ulkomaalaisten elintarvikkeiden saapumisesta Suomen markkinoille ja kuluttajansuojelun kehittymisestä laboratoriotutkimuksineen. Tulli- ja tuontimaksuilla suojeltiin kotimaisia tuotteiden satokausiajattelun mukaisesti – kun kotimaista satoa oli saatavilla, joutui ulkomaista tavaraa maahantuova maksamaan siitä enemmän. Aina ei tarvinnut edes olla kyseessä saman tuotteen, esimerkiksi appelsiinien tuonti oli kalliimpaa loppuvuodesta, jolloin oli hyvin tarjolla kotimaisia kasviksia ja hedelmiä.

Kirja on nautittava ja opettavainenkin lukukokemus. Ja se on varmasti hyvä (joulu)lahja jokaiselle hyvän ruoan ystävälle. Kirja sisältää myös klassikkoreseptejä gastronomian maailmasta. Toivottavasti julkisista ruokapalveluistakin tehdään vastaava teos.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Homeäidin päiväkirja

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2017.

Susanna Makaroff
Homeäidin päiväkirja
Avain / BTJ Finland Oy 2017, 347 s.
ISBN 978-952-304-119-6

Homeinen totuus

Räikeää valehtelua, tunteita kuohuttavaa oikeussalidraamaa, törkeitä pahiksia, riuskoja palomiehiä ja vähän Italiaakin. Tätä kaikkea tarjoilee Susanna Makaroffin ”Homeäidin päiväkirja” kuin paraskin bestseller, mutta hurjinta tässä se on se, että kyseessä on tietokirja. Kirja on kuvaus espoolaisen perheen homeasuntopainajaisesta perheen äidin näkökulmasta käsin. Kun unelmakoti paljastui homeloukuksi, asui seitsemänhenkisen uusioperheen viidestä lapsesta enää nuorin kotona. Kirjoittaja on viestintäalan yksityisyrittäjä, hänen miehensä palomies. Miehen työkavereille oli käyttöä muutoissa asunnosta toiseen – kaiken kaikkiaan perhe muutti yhdeksän kertaa muutaman vuoden sisällä, välillä tosin ilman mitään ulkopuolista apua.

Perheen henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssit olivat painajaisen alkaessa keskivertoperhettä paremmat. Heillä oli ollut mahdollisuus ottaa iso asuntolaina, joka mahdollisti unelmien rivitaloasunnon hankkimisen Espoosta meren läheisyydestä. Unelmakoti alkoi kuitenkin ensin murentaa fyysisiä voimavaroja, kun äidin ja pojan rankka sairastelukierre alkoi. Päänsärkyä, toistuvia tulehduksia, nenäverenvuotoa, väsymystä, ihottumaa... Kun oireiden syyksi paljastui koti, tuli lähtö. Kahden asunnon loukku tarkoitti mittavaa taloudellista rasitetta, jota alkoivat lisäksi kasvattaa koko ajan paisuvat remonttikustannukset asunnon ja koko taloyhtiön paljastuttua laajamittaiseksi terveysriskiksi. Koska perheelle oli myyty asumiskelvoton asunto, alkoi myös oikeustaistelu kaupanpurusta asunnon myyjien kanssa asianajokuluineen. Perhe velkaantui pahasti. Kun terveys ja talous rakoilevat, kärsii siinä myös henkinen jaksaminen. Se oli kuitenkin tämän perheen oljenkorsi – heillä oli osaamista ja taistelutahtoa hoitaa asioita perusteellisesti ja sinnikkäästi musertumatta valtavan taakan alle. Mutta se vaati aivan valtavasti aikaa, joka oli pois kaikesta muusta, mitä perheen olisi tullut tehdä yhdessä. Lienee selvää, että epätoivolta, riitelyltä tai turhautumiselta ei vältytty.

Kun taloyhtiössä yksi perhe sairastuu ja tuo homeongelman julki, tulee heistä syntipukkeja. Ihmiset ovat usein erittäin valmiita valitsemaan totuutensa, ja he valitsevat sen, mikä maksaa heille vähiten. Makaroff käytti termiä ”omatunnon ohitusleikkaus” ja se oli ilmeisesti tehty varsin usealle taloyhtiön edustajalle, asunnon myyjille ja jopa joillekin alan asiantuntijoille. Valehtelu ei vaikuttanut olevan edes oikeudessa tuomittavaa.

Kirjassa ei tapaukseen liittyvistä ihmisistä puhuttu nimillä, mutta asiaa tuntevat voivat toki tunnistaa henkilöitä. Paikallisen terveystarkastajan työn tärkeä merkitys tuli hyvin esille.

Tänäkään päivänä perhe ei ole kaikesta kokemastaan kuivilla. Taloudellinen ahdinko jatkuu. Kirjan luettuaan ei voi kuin toivoa perheelle koko sydämestään kaikkea hyvää ja mahdollisimman nopeaa paluuta normaaliin, onnelliseen arkeen. Kirjan lopussa on 60-sivuinen tietopaketti homeasuntoon joutuneille ja viitteitä lisämateriaalia kaipaaville.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Hyvän sään aikana

Julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2017.

Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken
Työryhmä ja Hanna Nikkanen
Kuvat: Ella Kiviniemi ja Linda Manner
Into Kustannus Oy. 320 s.
ISBN 978-952-264-809-9

Kirjan Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken ovat tehneet 21 Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijaa vierailijaprofessori Hanna Nikkasen ohjauksessa. Nikkanen on palkittu tutkiva toimittaja, tietokirjailija ja Long Play -julkaisun päätoimittaja. Hän toimi Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina lukuvuonna 2016–2017.

Kirjan teko aloitettiin tammikuussa 2017 ja saatiin loppuun runsaassa puolessa vuodessa. Sen 64 valokuvassa näyttäytyy metsien, keskiluokkaisen kulutuksen ja teknologian Suomi.

”Ihminen on lyhyessä ajassa tuottanut maapallolle äärimmäisen monimutkaisia ja toisiinsa vaikuttavia järjestelmiä, joilla on kaiken aikaa lähes rajaton potentiaali synnyttää sekä tuhoa että suuria edistysaskeleita”, kirjoittaa Hanna Nikkanen kirjassa.

”Ilmastonmuutos on vain yksi niistä tavoista, joilla planeetan kantokyky uhkaa ylittyä. Luonnonympäristöjen

pirstoutuminen, meneillään oleva sukupuuttoaalto ja merten saastuminen ovat itsessään dramaattisia tapahtumaketjuja. Samanaikaisten ympäristömuutosten kärjistyessä yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Nämä rinnakkaisilmiöt vierailevat tässä kirjassa aika ajoin.”

Suomen keskilämpötila on jo noussut 2,3 astetta esiteollisesta ajasta ja se näkyy omassa ympäristössämme.

”Ripeintä lämpeneminen on lähellä napoja, etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla, ja siksi Suomen ilmaston arvioidaan lämpenevän lähes kaksi kertaa nopeammin kuin muun maapallon. Suomen keskilämpötila noussee kuluvan vuosisadan aikana 3–6 astetta”, kirjoittaa Jannika Melkko Hyvän sään aikana -kirjassa.

Kirjoittajat käsittelevät ilmaston lämpenemisen vaikutuksia maassamme – miten ihmiset reagoivat siihen ja soputuvat muutoksiin. Vaikutuksia tutkitaan erilaisista näkökulmista, yhteinen nimittäjä on ilmastonmuutos. Kirjassa tavataan tutkijoita, politiikkoja ja eri alojen asiantuntijoita sekä selvitetään miten parhaiten elämä jatkuu joka tapauksessa muuttuvassa ympäristössämme.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Modernia maakuntaruokaa.

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2017.

Modernia maakuntaruokaa.
Juuli Hakkarainen ja Kaisu Jouppi
Sesonkia Oy 2017, 295 s.
ISBN 978-952-68761-0-8

Tulevaan maakuntauudistukseen voi  valmistautua usein aistein. Modernia maakuntaruokaa –kirja esittelee tunnelmallisin kuvin kaikki Suomen 19 maakuntaa. Kuvia ihasteltuaan voi valita 19 erilaisesta maakuntamenusta mieleisensä ja siirtyä makujen maailmaan. Koska maakuntauudistus viivästyi, voi ehtiä kokeilla vaikka kaikki. Martoillakin on ollut osaavat näppinsä maakuntien ruokalajien valinnassa mukana, ja leipäohjeet ovat heidän käsialaansa.  Sesonkiajattelua noudattavien reseptien luvataan olevan helppoja ja ainesten pitäisi löytyä tavallisesta kaupasta. Useat ruokalajien nimet herättävät jo ruokahalun tai ainakin uteliaisuuden: laukkamakkara, härkäpapurokka, naurishaudikkaat, pikkelöidyt lanttulipokkaat, loppukesän keitto, nosterieska, kakko, tervakinuski, kuningatarkukko… Makaroonivelliä ei onneksi löydy mistään.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Luonnonyrttiopas. Hyvän käytännön ohjeet luonnonyrttialalle.

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2017.

Luonnonyrttiopas. Hyvän käytännön ohjeet luonnonyrttialalle.
Simo Moisio (toim.)
Opetushallitus 2016, 144 s.
ISBN-978-952-13-6134-0

Luonnonyrttialan hyvän käytännön ohjeet yksissä kansissa

Kun luonnonyrttialalla toimiva yritys, järjestö tai alan opiskelija, neuvoja tai opettaja haluaa käyttöönsä kätevän opaskirjan, jossa on myös lakipykälät kohdillaan, on Opetushallituksen julkaisema ja Simo Moision toimittama Luonnonyrttiopas hyvä valinta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on hyväksynyt oppaan käytännön ohjeeksi luonnonyrttialan yrityksille ja toimijoille.

Oppaassa käydään läpi mm. yrttien käyttöä, ravintosisältöä, lääke- eli rohdoskasveja, myrkyllisiä kasveja, yrttialan koulutusta, yrttien viljelyä, keruuta ja käsittelyä sekä yrttien tuotteistamista, markkinointia ja myyntiä. Lisäksi kirjassa esitellään seikkaperäisesti kolmekymmentä yleistä ja luonnonsuojelullistenkin perustein käytettävissä olevaa yrttiä. On hyvä, että myrkylliset kasvit käsitellään jo kirjan alussa, sillä se saa ymmärtämään, että luonnonyrttien kerääminen vaatii oikeasti tietoa ja taitoa. Myrkyllisiin lajeihin kuuluu tuttuja kasveja kuten esimerkiksi niittyleinikki, kullero ja suopursu, joiden myrkyllisyys ei varmasti ole kaikkien tiedossa.

Kirjassa on jonkin verran toistoa, mutta se on oppaassa perusteltua, sillä kirjaa ei lueta aina alusta loppuun vaan haetaan kulloinkin tarvittava tieto sisällysluettelon avulla. Jos kirja on ensikosketus luonnonyrttialaan, ei se välttämättä yksin riitä vaan käytännön toimien tueksi voi tarvita myös alan kurssin tai muuta neuvontaa.

Luonnonyrttiopas on kaunis kierrekansin toteutettu kirja, jossa on tukevat kartonkisivut. Opas näyttää pirteältä, ja kuvitus kantta myöten ansaitsee erityiskiitoksen. Kirjan toimittanut ja osin kirjoittanut Simo Moisio toimii Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtajana. Arktiset Aromit ry on luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö,  joka toiminnallaan edistää luonnontuotteiden talteenottoa, jatkojalostusta ja käyttöä sekä parantaa tuotteiden laatua.

Kaarina Kärnä