Kirjaesittely: Kirjailijan keittiössä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2022.

Tuija Välipakka
Kirjailijan keittiössä
Siltala 2022, 264 s.
ISBN 978-952-234-719-0

Kirjoja ja keittiöhommia

Kirjailija Tuija Välipakan kirjassa on aivan ihastuttava idea. Hän on vieraillut kollegojensa luona ruokavieraana, valmistanut ruokaa heidän kanssaan ja keskustellut asenteesta ruokaan, ruoanlaitto- ja ruokailutavoista, käytetyistä keittokirjoista, ruoasta heidän kirjoittamissaan kirjoissa sekä yleensä ruoasta kirjallisuudessa. Ja toki myös kirjoittamisesta ja elämästä muutoinkin. Tästä kaikesta on syntynyt valloittava kirja, joka kietaisee myös lukijan keittiön lämpöön.

Kirjailijoiden keittiöihin vierailuja on kirjassa yhteensä kaksitoista, joista yksi on Tuija Välipakan oma keittiö. Kirjassa käydään mm. Johanna Sinisalon varsin tulisessa (chilit!) keittiössä, matkataan Viron maaseudulle Ville Hytösen lähiruokakeittiöön (kirjan kannen multaiset porkkanat ovat tältä vierailulta) ja tehdään huumaavien tuoksujen kera ruokavideota Sofi Oksasen kanssa (YouTubesta löytyy Oksasen kirjallisuutta ja ruokaa käsitteleviä videoita). Kirjasta voit kenties löytää hengenheimolaisesi keittiössä, mikä voi saada kiinnostumaan myös tämän henkilön kirjoittamista kirjoista, tai päinvastoin. Suosikkikirjailijoidesi reseptejä pääset myös kokeilemaan, sillä jokaiselta kirjailijavierailulta on vähintään yksi resepti. Mikään keittokirja tämä ei kuitenkaan ole.

Välipakan kirjaan mahtuu myös pohdintaa ruokakulttuurista, -kasvatuksesta ja -identiteetistä. Kun on ruokaa, mistä valita, syöminen ei enää ole mutkatonta. Ruokaan liittyviä valintoja tehdään paljon ja ne ovat tänä päivänä monella tapaa merkittäviä. Myös näitä asioita tulee kirjailijoiden ja heidän luomiensa henkilöhahmojen kera pohdittua. Kirjan lopussa on myös kirjaluettelo, joka johdattaa ruokaa käsittelevän kaunokirjallisuuden äärelle.

Pieni miinus kirjassa ovat paikoin raskaat tekstiaukeamat ilman kuvia tai muita taittoa keventäviä tekijöitä. Koska kirja on isokokoinen, näyttävät tiiviit tekstisivut hieman tyrmääviltä. Kirja on sisällöltään kuitenkin niin koukuttava, että niistäkin selviää. Ja saa kaipaamaan lisää! Tälle kirjalle toivoisi jatko-osaa uusine kirjailijavierailuineen.

Jos olet lukija ja nautit myös ruoasta, tämä kirja ei petä. Se on suorastaan ahmittava.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kuplivaa kemiaa

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2022.

Anu Hopia & Pekka Lehtonen
Kuplivaa kemiaa
Gaudeamus 2021, 258 s.
ISBN 978-952-345-104-9

Juomien salat

Anu Hopia ja Pekka Lehtonen ovat kirjoittaneet viime vuonna julkaistun kirjan Kuplivaa kemiaa, jossa he paljastavat lempijuomasi salat. Kirjan sisältöön voit sen yllätyksiäkin sisältävästä sisällöstä huolimatta huoleti luottaa, sillä kirjoittajat tietävät asiansa: Hopia on Turun yliopiston elintarvikekehityksen professori ja Helsingin yliopiston elintarvikekemian dosentti, ja Lehtonen Helsingin yliopiston analyyttisen kemian dosentti, joka on työskennellyt Alkon laboratoriossa ja toiminut Maailman viinijärjestön puheenjohtajistossa.

Kirja käy läpi juomien valmistuksen kemiallisine reaktioineen, aiheeseen liittyvää historiaa ja terminologiaa. Aiheina ovat niin kahvi, tee, kaakao, maito ja erilaiset virvoitusjuomat kuin myös viinit, oluet ja muut alkoholijuomat. Juomia on toki olemassa enemmän kuin kirjassa nimeltä mainitaan. Esimerkiksi rooiboksen ystävä ei löydä juomastaan omaa osiota. Kirjan luettuaan tietää myös ilmastonmuutoksen tuomat vaarat juomanautintojen tulevaisuudelle. Kuplille on kirjassa omistettu ihan oma lukunsa, ja mielenkiintoinen on myös juomien aistimaailmaa käsittelevä osuus.

Itse oikeasti luulin, että kombuchan valmistuksessa osallisena on sieni*). Mutta en luule enää. Oma lempijuomani on tee, ja hämmästyneenä luin, että Yhdysvalloista suurin osa teestä juodaan jääteenä, jota en aina edes osaa mieltää ”kunnon teeksi”. Vaikeaa oli myös käsittää, että samppanjan kuplat muodostuvat lasiin sinne ilmasta kulkeutuneista mikroskooppisen pienistä epäpuhtauksista ja että samppanjan synnyn taustalla oli prosessissa tapahtunut virhe, joka aluksi vähensi viinin suosiota – se pirskahteli!

Kirjassa on hieno kuvitus, ja tekstin lomaan sijoitetut aforismit, runot ja muut lainaukset keventävät hetkittäin tietokirjan lukemista kaunokirjalliselle tasolle. Ulkoasu on selkeä ja houkuttaa tarttumaan kirjaan. Teksti on myös suurelta osin mukavan kuvailevaa, joten molekyylienkin syövereissä pysyy mielessä, että juomat ovat osa elämän nautintoja kuten lukeminenkin. Mutta kuten viinikään ei kaikille maistu, niin lukijakin voi jättää kirjastaan joitain osia väliin. Näin voi käydä, jos kemia ei ole niin tuttua eikä ole haasteisiin tarttuvalla tuulella. Tästäkin huolimatta kirja antaa paljon juomista kiinnostuneelle ja kuplivaa lukukokemusta voi suositella.

Anu Hopia on kirjoittanut yhdessä Erik Fooladin kanssa myös kirjan ”Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä” (Gaudeamus, 2017), joka esiteltiin Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2018. Kirjaesittely löytyy myös blogistamme.

Kaarina Kärnä

*) Korjaus 30.8.2022. Kombuchan valmistuksessa on kyllä osallisena sieni, koska hiivatkin ovat sieniä. Mutta sieneksi mielletty "möykky" kombuchassa ei kuitenkaan ole varsinaisesti sieni vaan bakteerien tuottamaa selluloosarihmastoa.


Kirjaesittely: Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin.

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2022.

Ritva Kylli
Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin.
Gaudeamus 2021, 470 s.
ISBN 978-952-345-135-3

Mitä söit silloin?

Viime vuonna Kanava-palkinnon saanut ja Tietofinlandia-ehdokkaana ollut FT Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria on vaikuttava ja avartava kirja. Omien vanhempien ja isovanhempien suhde ruokaan avautuu kirjan myötä uudella tavalla, ja lukiessa huomaa, että monien omien osin tiedostamattakin omaksuttujen asenteiden takana on pitkä historia.

Tämän päivän ruokakeskustelua on helpompi ymmärtää, kun tuntee sen historiallisen taustan, joka määrittää suhtautumistamme ruoan määrään ja laatuun. Ruokahistoriaan ovat kuuluneet olennaisesti ruoan puute ja säännöstely, minkä vuoksi liha – sitten kun sitä sai – pääsi niin kohtuuttomankin tärkeään rooliin ruokavaliossamme. Sinänsä suomalaiset eivät ole historiansa aikana olleet mitenkään erityisen kovia lihansyöjiä, vaan juureksilla ja viljatuotteilla on perinteisesti ollut suuri merkitys. Härkäpavustakin Kylli oli löytänyt mainintoja jo 1500-luvun teksteistä, mutta se unohtui ennen uutta tulemistaan.

Ruoan säilyminen on ollut kautta aikojen suuri haaste ja erilaiset säilömistavat ovat pitkään rajanneet myös sitä, mitä ruoaksi sai. Suolakala ja leipä – ne olivat pitkään suomalaisen ravinnon peruspilarit. Metallitölkkeihin säilöminen patentoitiin vuonna 1810, mutta mielenkiintoista on, että purkinavaaja keksittiin vasta 1850-luvulla. Tölkkien alkuaikoina ne kehotettiin avaamaan taltalla ja vasaralla. Suomalaiset pääsivät ananassäilykkeiden makuun 1900-luvun alkupuolella ja ihastuivat niihin suuresti – vielä vuosisadan lopussakin ne olivat suosituimpien säilykkeiden joukossa tomaatti-, persikka- ja tonnikalasäilykkeiden ohessa.

Suomalaisilla oli myös pitkään kausi, jossa kaikki ulkomailta tullut tuntui hienommalta kuin suomalainen ruoka, ja omaa ruokakulttuuria jopa hävettiin. Toisaalta Suomessa puute määritti pitkään suhdetta ruokaan, ja tätä kuvaa myös se, että suomalaisten sana ravintola ei ole samaa perua kuin esimerkiksi ”restaurang”. Suomalaiset hakivat ruoasta ennen kaikkea ravintoa muiden asioiden jäädessä perustarpeen varjoon. Vuoden 1952 olympialaisten ruokajärjestelyihin liittyikin monenlaista kipuilua. Maalaisruokien tarjoamista ulkomaalaisille pidettiin mahdottomana, kun taas Akseli Gallén-Kallelan saunapala oli riittävän hienostunut. Mutta tehokkuutta kyllä löytyi. Kylli kertoi Suomen Kuvalehdessä kirjoitetun olympialaisten valmisteluista, että Suomessa oli Euroopan ja ehkäpä koko maailman suurin keittiö, Helsingin kaupungin elintarvikekeskuksen ruokatehdas, jonka oli tarkoitus valmistaa kisojen aikana 60 000 ruoka-annosta päivittäin.

Kyllin kirjassa lähteet on merkitty huolellisesti ja siinä on myös hakemisto kirjassa mainituista ruoka-aineista. Kirja on lukijalleen erinomainen tietolähde, mutta ennen kaikkea se on kiehtova lukukokemus jokaiselle tutusta aiheesta.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2022.

Silja Keränen
Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki
Kirjapaja 2021, 256 s.
ISBN 978-952-354-335-5

Kuka nyt kotoaan lähtisi – vai täytyykö sittenkin?

Missä syrjä sijaitsee? on kirja aluepolitiikasta ja hyvinvointivaltiosta. Kirjoittaja DI Silja Keränen on kajaanilaisyntyinen, mutta asunut myös Singaporessa ja Helsingissä, kunnes taas palasi juurilleen. Sinne Kajaaniin – sieltähän minäkin olen! Oli todella virkistävää lukea kirjaa, jossa monet esimerkit olivat hyvin läheisiä, koska ne kertoivat siitä kotiseudusta, joka on minullekin hyvin tärkeä. Kajaani on kuitenkin vain yksi juonne ansiokkaassa kirjassa. Syrjäseutujen elinvoima, kaupungistuminen sekä monipaikkaisuus ovat asioita, jotka koskettavat jollain tavalla meitä kaikkia ja joista meillä useimmilla on jonkinlainen mielipide.

Kirja tuo hyvin esille sen, että meille syötetään kaupungistumisen ilosanomaa kehityskulkuna, joka on ikään kuin annettu. Se on tunnistettu megatrendi, mutta se on myös ennuste, että näin käy, jos kaikki jatkuu samaan malliin. Mutta jatkuuko kaikki samaan malliin? Haluammeko, että kaikki jatkuu samaan malliin? Asioihin on mahdollista vaikuttaa, ja tärkeintä tulisi kuitenkin olla ihmisten ja luonnon hyvinvointi asuinpaikasta riippumatta. Ei myöskään ole itsestään selvää, että tiivis kaupunkirakenne on aina ekologisesti paras vaihtoehto. Ihmisten kestävää asumista ja elämistä tulee kehittää kaikkialla. Nykyiseen polttoaineenhintakeskusteluun voi kirjasta myös poimia tosiasian, että syrjäseuduilla EI OLE toistaiseksi mahdollista pärjätä ilman autoa. Ja myös tuet kuuluvat toimivaan aluepolitiikkaan.

Uudempana megatrendinä on tunnistettu monipaikkaisuus, jossa ihmiset jakavat asumisensa useampien paikkakuntien välillä. Ja koronan myötä tietotyöläisten maailmaan iskenyt etätyö ja byrokratiasta vapautuneet etätyökäytännöt lisäävät tätä mallia entisestään.

Oikeaa tietoa syrjäseutuina pidettyjen alueiden elinvoimasta on loppujen lopuksi mediassa aika vähän. Isäni oli Kajaanissa pitkään työttömänä, ja seudun työttömyys on iskostunut minuun syvälle. Kun Kajaanissa asuva ystävättäreni kertoi minulle, että nykyään Kainuussa on useilla aloilla työvoimapulaa, olin suoraan sanoen yllättynyt. Kirjassa kerrotaan myös Pyhännästä, Pohjois-Pohjanmaan vajaan 1600 asukkaan kunnasta, joka on reilusti työpaikkaomavarainen eli SIELLÄ käydään muualta töissä.

Jatkuvalla syrjäseutujen vähättelyllä on ikäviä seurauksia. Ne luovat toivottomuutta alueille, joilla on kieltämättä haasteensa, mutta joita olisi mahdollista kehittää. Asuin itse reilut parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla, ja alkuajat olivat vaikeita. Mietin silloin, että osan isojen kaupunkien hyvinvointiongelmista voisi selittää se, että niissä asuu paljon ihmisiä, jotka eivät oikeastaan haluaisi asua siellä, mutta ovat työn tai opintojen perässä joutuneet sinne muuttamaan. Kotiuduin kyllä pääkaupunkiseudulle ja viihdyinkin, mutta kyllä se aikaa otti. Oikein suunnitellulla aluepolitiikalla voidaan saada enemmän hyvinvointia aikaiseksi. Sen pitäisi olla ensisijainen asia, jota myös kilpailukyvyn ja muiden aluekehitykseen liitettyjen kriteereiden pitäisi palvella. Ja erityisesti tulee muistaa, että koulutuksella on hyvin suuri merkitys alueiden kehitykselle, sillä jatkuva opintopaikkojen keskittäminen vie nuoret muualle.

Vuoden vaihteen tienoilla olin veljeni kanssa samaan aikaan Kajaanissa käymässä. Hän asuu nykyään Espoossa, minä Porissa. Pohdimme etätyökäytäntöjen mahdollistamaa entistä vapaampaa asuinpaikkavalintaa. Kysyin veljeltäni, voisiko hän itse jossain vaiheessa ajatella asuvansa Kajaanissa. Minä itse olen hyvin tyytyväinen Poriin, jossa on samaa pikkukaupungin viehätystä kuin Kajaanissa. En edelleenkään koe voivani löytää Kajaanista työtä, ja veljenikin totesi, että on se kuitenkin hieman liian... kaukana. Ei kuitenkaan syrjässä.

Kaarina Kärnä


Ympäristökustannus Oy on mehiläispesän kummi

Teksti on julkaistu alunperin Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2022, joka ilmestyi 25.4.

Kummimehiläispesä Lapinlahdella:

Ympäristökustannus Oy:n toimistolla suojellaan pölyttäjiä ja nautitaan hunajasta

Kummitoimintaa on nykyään monenlaista. Perinteisistä lähipiirin kummilapsista kummius on laajentunut maailman lapsiin ja luontoon erilaisine eläimineen. Nykyään on mahdollista olla myös mehiläispesän kummi. Useammatkin mehiläistarhausta harjoittavat yritykset tarjoavat nykyään mahdollisuuden kummiuteen, toki pientä korvausta vastaan.

Huoli pölyttäjistä on aihe, joka on läheinen myös Ympäristö ja Terveys-lehteä julkaisevalle Ympäristökustannus Oy:lle. Yrityksen toimistolla Porissa havahduttiin jälleen aiheeseen ja sen ajankohtaisuuteen, kun hunajapurkki kumisi tyhjyyttään keittiön kaapissa. Sen sijaan, että olisimme vain ostaneet hunajaa kaupasta, päätimme lähteä mukaan vähän laajemmin. Hankimme kummiuden mehiläispesälle Lapinlahdella toimivalta Hunajalähde Oy:ltä.

Ahkerina puurtajina valitsimme tarjolla olevista kummipesävaihtoehdoista Työmehiläiset-pesän. Muut vaihtoehdot olisivat olleet Toukka ja Kuningatar. Sen lisäksi, että meille on nyt nimetty kummipesä, saamme tietoa videoiden muodossa mehiläisten elämästä.  Mehiläiset ovat talvehtineet lumen alla, mutta videolla mehiläishoitajat Päivi ja Kari Lappi kävivät jo kaivamassa pesiä esiin ja totesivat, että kaikki ovat hengissä. Muutama rohkea mehiläinen näkyi jo pesän ulkopuolellakin. Pian on puhdistuslentojen aika.

Kummien makein palkinto on luvassa syksyllä, jolloin kummeille lähetetään kummihunajaa. Koska syksyyn on vielä kovin pitkä aika, hankimme jo Hunajalähteen verkkokaupasta muutaman purkin. Lisätietoja kummimehiläispesistä löytyy verkkosivulta www.hunajalahde.com.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Suomalaisen ruoan laatukirja

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2021.

Jari Hanska (toim.), Henri Alén, Saara Kankaanrinta ja Jarkko Lehtopelto
Suomalaisen ruoan laatukirja
Vastapaino 2020, 207 s.
ISBN 978-951-768-777-5

Onko suomalainen ruoka laadukasta myös tulevaisuuden maailmassa?

Suomalaisen ruoan laatukirja on tekijöidensä pamfletti suomalaisen ruoan puolesta. Tekstit ovat suurimmaksi osaksi myös kirjan toimittaneen freelance-toimittajan Jari Hanskan käsialaa, mutta myös ravintoloitsija Henri Alénilla, ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinnalla ja yrittäjä Jarkko Lehtopellolla on kirjassa omat lukunsa. Lisäksi monet suomalaisen ruokakentän toimijat ovat saaneet kirjaan oman sivunsa keskeisen viestin ja kuvan kera, esimerkkeinä mainittakoon professori Johanna Mäkelä ja maanviljelijä Juuso Joona. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka ovat maku, luonto, rakenteet ja tulevaisuus.

Kirjassa tuodaan esille, että suomalaisuus ei itsessään riitä laatukriteeriksi. Suomessa tuotetaan kyllä laadukasta ruokaa, mutta kaikki suomalainen ruoka ei suinkaan ole samalla tasolla. Oikeasti laadukas ruoka ansaitsisi tulla nostetuksi esille omilla laatukriteereillään. Myöskään jako tehomaatalouteen ja luomuun ei enää riitä vaan regeneratiivisella eli elvyttävällä/uudistavalla maataloudella voisi olla tulevaisuudessa suurikin merkitys. Tässä on ajatuksena, että ruoantuotannossa on mahdollista samalla parantaa luonnon tilaa. Ja koska se on mahdollista, pitäisikö maataloustuetkin suunnata sinne, missä lähdetään ratkaisemaan ongelmia eikä vain tiukasti pitäydytä vanhassa? Ensisijaista on, että maan kasvukunnosta pidetään huolta. Tämä tarkoittaa myös monimuotoisuutta.

Kirja ei suinkaan unohda visioidensa käsittelyssä kannattavuutta. Kuluttajat ovat valmiita maksamaan laadusta, siis siitä, mikä on heidän käsityksensä laadusta. Ja yhä enemmän esille nousevat eläinten hyvinvointi, ruoan ravintoarvot ja tietenkin ilmastokysymykset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että toisinaan männynherkkutattien arvo metsässä voi olla suurempi kuin metsäteollisuudelle kasvatettujen puiden.

Suomalaisen ruoan laatukirja on mielestäni erinomainen kokoelma pohdinnoista, joilla suomalaisen ruoan laatua ylläpidetään – ja parannetaan. Myös kirjan ulkoasu on tyylikäs. Valitettavasti laatu ei kuitenkaan yllä kirjan viimeistelyyn. Tämä teos olisi ehdottomasti tarvinnut vielä ainakin yhden oikolukukierroksen.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Suomalainen teekirja

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 5/2021.

Sirkka-Liisa Ranta
Suomalainen teekirja
Tammi 2020, 238 s.
ISBN-978-952-04-1278-4

Suomalaisen teenjuonnin historiaa

Sirkka-Liisa Ranta on kirjoittanut viihdyttävän, kattavan ja huolellisesti kootun kauniin tietokirjan teen vaiheista ja teekaupasta Suomessa. Kirjan kerronnassa on mukana teenjuontiin liittyviä muisteluja ja kuvituksessa vanhoja valokuvia, teemainoksia ja taidetta. Historia tulee teen kautta lähelle lukijaa, ja saa myös omat muistot liikkeelle.

Suomalainen teekulttuuri on sekoitus itää ja länttä, ja teenjuontiin on vaikuttanut sekä hyvässä että pahassa Venäjän läheisyys. Venäjältä peräisin oleva osa teekulttuuriamme on kiteytynyt monin tavoin höyryäviin samovaareihin, joita sortovuosien aikana hävitettiin ja hylättiin vinttien nurkkiin, koska niiden koettiin symboloivan Venäjän mahtia. Itselle samovaari on aina ollut kiehtova mutta vieras keittiöesine, ja kirjasta olikin mukava lukea niin samovaarin toimintaperiaatteesta kuin sen käyttötavoista. Lännestä tulleita suuria teevaikuttajia ovat olleet mm. herrat Lipton ja Twinings, ja Pepe Willbergin laulama Teetä ja sympatiaa -mainosrallatus liittyykin juuri Lipton-teehen.

Teenjuontiin liitetään toisinaan ajatus hifistelystä ja itsensä pitämisestä muita (siis kahvinjuojia) parempana. Rannan kirja ei hifistele teen valmistamisen yksityiskohdilla eikä myöskään lähde väittämään teen olevan parempaa kuin kahvi. Haudutuslämpötilan ja veden laadun todetaan kyllä vaikuttavan teen makuun, mutta teen valmistusvinkit on etsittävä muualta, esimerkiksi Pirkko Arstilan kirjasta Teen ystävän kirja vuodelta 2011. Mikroaaltouunissa teetään lämmittävä teen ystävä on Rannan kirjassa osa suomalaista teekulttuuria, ei ymmärtämätön barbaari. Teestä on kaikille, myös kahvinjuojille. Suomalainen teekirja on erittäin miellyttävä lukukokemus valitusta nautintoaineesta riippumasta.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Ruoka, ilmasto ja terveys

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2021.

Risto Isomäki
Ruoka, ilmasto ja terveys
Into Kustannus Oy 2021, 383 s.
ISBN-978-952-351-265-8

Ilmastokriisin ratkaisumalleja – kylkiäisenä parempi terveys

Risto Isomäen tänä vuonna ilmestynyt Ruoka, ilmasto ja terveys on melkoinen kirja. Heti alussa Isomäki kertoo omat taustansa ja miten hän on valinnut kirjan lähteet. Lukija voi lähteä luottavaisesti Isomäen matkaan tietäessään, ”millä lihaksilla” hän asiaan tarttuu. Ja Isomäki on Teräsmies, MacGyver, Herkules tai ihan mikä tahansa tieteen supermies, sillä hän on todellakin perehtynyt aiheeseen, käynyt läpi hurjan määrän tutkimustietoa ja pohtii lukemaansa innostavasti ja oivaltavasti. Tietomääränsä pohjalta Isomäki visioi – hän on pohtinut paljon maapallon tilaa ja pystyy esittämään perusteltuja ratkaisuja. Kirjoitustyylikin tempaa mukaansa. Ketään ei pitäisi enää yllättää, että kirjan perusteesi on, että kasvispainotteinen ruokavalio on paras sekä terveyden että ilmaston kannalta. Isomäki näkee paljon mahdollisuuksia hiilinieluille puissa, joissa myös kasvatetaan ruokaa. Isoja puita, pieniä puita – monikerroksinen kasvillisuus tuottaa ruokaa, suojaa toisiaan ja pitää yllä monimuotoisuutta. Yllättävämpää on ehkä se, että Suomen omien päästöjen vähentämisen kannalta merkittävintä voikin olla järvien ja muiden vesistöjen suojelu.

Kirjassa puhutaan myös koronasta. Jos virus saa levitä rauhassa ilman rajoituksia, kehittää se koko ajan uusia, hankalia variantteja. Ilman muutoksia elämäntapaamme on myös pandemioita luvassa lisää. Isomäki tuo kirjassa esille uhkakuvia, mutta hän on myös optimisti ja näkee käsissämme olevan jo paljon keinoja muuttaa kehityksen suuntaa. Yhden niistä on kehittänyt suomalainen Solar Foods, jonka menetelmällä valmistetaan proteiinia ilmasta, vedestä ja aurinkosähköstä. Monet suomalaiset yritykset tekevät isoja tekoja hiilineutraaliuden eteen kuten Valio, joka on luvannut maitotuotteidensa olevan hiilineutraaleja vuoteen 2035 mennessä.

Tätä kirjaa ei saa ohittaa. Minut kirja vakuutti tuontivihanneksia lukuun ottamatta. Isomäen mukaan lentokoneella tuodut vihannekset ovat ilmastoystävällisempiä kuin kotimaassa talvella kasvihuoneessa kasvatetut. Luken Juha-Matti Katajajuuri toteaa kuitenkin Kuluttaja-lehdessä 6/2020 esimerkkinään espanjalainen tomaatti, että kun otetaan huomioon hiilijalanjäljen lisäksi vesijalanjälki, muuttuu tilanne kotimaisen tomaatin eduksi. Ja maustahan tässä ei vielä puhuttu mitään! Mutta en boikotoi enää palmuöljyä ja yritän taas uudella innolla muuttaa ruokavaliotani. Ja ikinä en syö jättikatkarapuja!Tämä kirja oli myös Eduskunnan kirjaston suosituksissa.

Kansanedustajien rohkeita päätöksiä odotellessa…

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Sydämen asioita

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2021.

Beata & Malena Ernman, Greta & Svante Thunberg
Sydämen asioita – Perhe ja planeetta kriisissä
Tammi 2019. 326 s.
ISBN 978-952-04-0994-4

Ilmastonmuutos on maapallon laajuinen kriisi

Greta Thunberg tuli tietoisuuteemme koululakollaan, johon kiteytyy tehokkaasti hänen viestinsä: Ilmastonmuutos on kriisi, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä. Lapset käyvät koulua tulevaisuutensa vuoksi, mutta mitä väliä on koulutuksella, jos aikuiset samanaikaisesti välinpitämättömyydellään pilaavat elämisen edellytykset maapallolla.

Sydämen asioita -kirja on toki kirja Gretan ilmastonmuutostyöstä, mutta se on myös kirja perheen vaikeista haasteista erityislapsien kanssa. Sekä Gretalla että hänen sisarellaan Beatalla on useampiakin diagnosoituja häiriöitä. Voin rehellisesti sanoa, että en ole ymmärtänyt, millaista arki erityislapsien kanssa voi olla ja miten kokonaisvaltaisesti nämä diagnoosit vaikuttavat koko perheeseen. Gretalla on Aspergerin oireyhtymä, hyvätasoinen autismi ja pakko-oireinen häiriö, OCD. Toisaalta diagnoosien kääntöpuolella on eräänlainen älyllinen ylivertaisuus. Kaiken kohinan keskeltä hän pystyy kirkkaasti näkemään ongelmien ytimen. Kyllä me muutkin sen tavallaan näemme, mutta mielellämme myös lisäämme rinnalle niin monta mutta-lausetta, että vesitämme pian koko asian ja jäämme kohinaan.

Sydämen asioita kirjan kirjoittajiksi on merkitty koko Gretan perhe, mutta kirjoitustyöstä on vastannut pääasiassa Gretan äiti, oopperalaulaja Malena Ernman. Isä on näyttelijä Svante Thunberg. Malena Ernman on lopettanut lentämisen ja luopunut samalla kansainvälisestä urastaan toimiakseen johdonmukaisesti perheen arvojen mukaisesti.

”Maailmasta tulee sitä suurempi, mitä hitaammin matkustamme.”

Kritiikin kohteena kirjassa on korkean elintason maiden kulutustyyli. On aivan turhaa puhua esimerkiksi väestönkasvusta kehittyvissä maissa, kun rikkain kymmenys maapallon väestöstä on vastuussa yli puolesta maailman päästöistä.

Kun kirjan luettuaan ymmärtää Gretan taustan, osaa arvostaa hänen tekojaan vielä enemmän. Hän on ylittänyt monta henkilökohtaista estettä tehdäkseen ilmastonmuutoksen liittyvän kriisin näkyväksi. Lapsesta, joka on hädin tuskin pystynyt puhumaan ja syömään, on tullut yksi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun esikuvista. Se, mitä meidän pitää nyt tehdä, on ottaa elintavoissamme muutama askel taaksepäin. Ei jatkuvaa kasvua, ei jatkuvaa kuluttamista.

”Tietämättömyytemme ilmasto- ja kestävyyskriisistä on muodostunut yhdeksi maailman suurimmista taloudellisista resursseista. Tämä tietämättömyys on näet jatkuvan talouskasvun ehdoton edellytys. Tietämättömyys on uusi valuuttamme.

Sillä heti kun oivallamme akuutin kestävyyskriisin laajuuden, muutamme tottumuksiamme ja otamme muutaman askeleen taaksepäin. Tällaiset oivallukset eivät tietenkään hyödytä taloutta, joka perustuu siihen, että tankkaamme jatkuvasti automme ja lentokoneemme muinaisten dinosaurusten jäänteillä ja kiiruhdamme valmistamaan ja ostamaan niin paljon tavaraa kuin suinkin pystymme.”

Kirjassakin kerrotaan, että Greta on saanut runsaasti vihapuhetta osakseen. Tämä on sikäli kummallista, sillä eihän Greta ole tätä asiaa keksinyt. Hänen faktansa ovat tutkijoiden faktoja, ja hän usein toteaa, että tutkijoilla on ollut ratkaisu ilmastonmuutokseen jo pitkään. Ongelma on vain se, että toimenpiteisiin ei ryhdytä, koska kriisistä ei puhuta kriisinä. Mediakin tasoittelee liikaa tutkijoiden sanomaa. Greta puolestaan pitää ääntä, koska on hän on hädässä – kuten koko maapallo. Se yksi maapallo, jonka pitäisi riittää meille kaikille. Ei ole viestintuojan vika, jos viesti on epämiellyttävä – Greta tekee hienoa työtä.

Greta Thunberg on nyt jo täysi-ikäinen ja jatkaa työtään ilmastoaktivistina. Meidän kaikkien onneksi. Mutta meidän jokaisen täytyy myös löytää keinot tehdä oma osamme, koska ilmastonmuutos on maapallon laajuinen kriisi.

Lainaukset ovat kirjasta.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Hukkuva maa ja Hiilijalanjäljilla

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2021.

JP Koskinen

Hukkuva maa
Like 2020, 232 s.
ISBN: 978-951-1-35741-4

Hiilijalanjäljillä
Like 2021, 180 s.
ISBN: 978-951-1-38335-2

 

JP Koskisen Hukkuva maa -romaanin ja muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistun esseen, Hiilijalanjäljillä, välillä on yhteys. Hukkuvassa maassa Koskinen panee päähenkilönsä tekemään ilmaston lämpenemisestä huolestuttavan havainnon, josta Hiilijalanjäljillä tilastoihin nojautuen kertoo.

Hukkuva maa on taitavasti kirjoitettu tarina, joka sijoittuu jonnekin lähitulevaisuuden Helsinkiin. Merenpinnan nousu jo näkyy rantaviivassa ja ihmisten elämässä. Päähenkilö on räväkästi esiintyvä maineikas ilmastotutkija Niklas Vaateri. Kärkevyys johtuu ainakin turhautumisesta poliittisten päätösten hitauteen, yritysmaailman kaksinaamaisuuteen ja ihmisiin, jotka hänen silmissään jakautuvat  välinpitämättömiin ja ymmärtämättömiin. Ilmaston lämpeneminen on silti vain yksi kirjan teemoista. On perheen sisäisiä ristiriitoja, salaisuuksia, vuosia sitten kadonnut isä ja poliisitutkinta. Oman tunnelmansa teokseen luo se, että kertojahahmo kärsii muistikatkoksista. Tuntuu, että aineksia pidempäänkin romaaniin olisi ollut, mutta hyvä lukukokemus se on tällaisenakin.

Hiilijalanjäljillä tarjoaa alaotsikkonsa mukaan ”kaikki mitä olet aina halunnut tietää ilmastonmuutoksesta mutta et ole kehdannut kysyä”. Se kertookin yksinkertaistetusti kasvihuoneilmiöstä  ja perustelee arkijärkeen vetoavasti, miksi nykyinen ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ihmisen aiheuttama. Vaikka tilastoista kiinnostuneella kirjailijalla on matemaatikon koulutus, lukijalla ei tarvitse olla. Tekstin jälkipuoliskolla päästään siihen havaintoon, minkä Niklas Vaaterikin teki Hukkuvassa maassa: lämpötilan muutos näyttää seuraavan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutosta 35 vuoden viipeellä. (Nykytiedon mukaan viive on itse asiassa 10–20 vuoden tietämillä.) Vaikka Hiilijalanjäljillä ei ole tieteellisesti tarkka, on se hyvinkin tutustumisen arvoinen, varsinkin jos aihe ei ole ennalta kovin tuttu.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Puutalotarinoita

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2021.

Leena-Kaisa Laakso
Puutalotarinoita
Avain 2019, 174 s.
ISBN 978-952-304-222-3

Tunnelmallisesti puutalossa

Leena-Kaisa Laakso on kirjoittanut kirjan Puutalotarinoita puutaloista ja niiden asukkaista. Kirja sisältää kaksitoista tarinaa ja kaksitoista taloa, ja kirjaan päässeet talot sijaitsevat Porissa, Lappeenrannassa (2), Porvoossa, Janakkalassa, Riihimäellä, Vaasassa, Loviisassa, Tuusulassa, Haminassa, Turussa ja Mäntyharjulla.

Kirja keskittyy talojen tunnelmiin ja niiden historiaan. Asukkaat, jotka näissä taloissa asuvat, ovat kiinnostuneita myös talossa aikaisemmin asuneiden henkilöiden elämästä ja liittyvät omalla elämällään talon asukkaiden pitkään ketjuun – yhdessä kirjan taloista historia ulottui jopa 1800-luvun alkupuolelle.

Laakson kirja välittää lukijalle kauniita ja jopa taianomaisia puutalotunnelmia. Talon vaatimista remonteistakin puhutaan, ja lukija saa kyllä käsityksen siitä työmäärästä, mitä talo on vaatinut. Kuitenkin ne ärräpäät, joita kyynisempi lukija voi olettaa remonteissa lasketellun, jäävät kirjan ulkopuolelle. Toisaalta, vanha puutalo ei sovi kenelle tahansa. Kirjassakin vihjataan usein, että talot ovat valinneet asukkaansa. Valitut ovat ehkä niitä, jotka nauttivat vuosikausia kestävistä remonteista eivätkä juuri kiroile. Toisaalta, olin tunnistavinani tekstistä, että yksi puutaloasukkaista on kirjailija ja Soundin legendaarinen sarjakuvapiirtäjä J. K. Juntunen, joka on kyllä saattanut kiroilla, ja hänestä vaimo totesikin, että ”J. K.:lla on ollut välillä heikkoja hetkiä”. Heikot hetket eivät kuitenkaan ole tässä kirjassa pääosassa.

Tämä kirja sisältää puutaloidyllejä – ei homepommeja, vararikkoja tai käsiin lahoavia tönöjä. Idyllit ovat arkipäivän elämää näille puutaloasukkaille ja ehkä vähän satumaista luettavaa osalle. Kirja kauniine kuvineen kuitenkin toimii.

Kaarina Kärnä


Puita!

Jokaisen yrityksen, joka uskaltaa käyttää sanaa ”vastuullisuus”, täytyy miettiä aiheuttamiaan hiilipäästöjä. Koska yritystä, joka ei kertoisi olevansa vastuullinen, on nykyään vaikea löytää, on hiilipäästöjensä kanssa askaroivia yrityksiä oletettavasti hyvin paljon.

Me olemme pieni yritys – vain neljä henkeä töissäkin. Tällainen pieni toimisto, eihän me nyt juurikaan mitään hiilipäästöjä aiheuteta.. Pohdinta olisi voinut päättyä tähän. Mutta kun me kuitenkin sanomme, että mekin olemme vastuullisia ja välitämme ympäristöstä, aloimme miettiä asiaa hieman pitemmälle: Julkaisemme kahta ammattilehteä (Ympäristö ja Terveys, Elintarvike ja Terveys) ja erilaisia opaskirjoja (esimerkiksi Hygieniaopas ja Kodinomaista palveluasumista hygieenisesti) . Painotuotteita siis. Järjestämme koulutuksia. Osaan matkustetaan paikan päälle, osa on webinaareja. Webinaarit ovat olleet koulutuspaletissamme vasta koronan muutettua toimintatapojamme. Hiilijalanjälkeä siis kertyy!

Me olemme pieni yritys, joten eihän me nyt mitään kalliita laskelmia ryhdytä teettämään… Laskelmia ei tosiaan teetetty, mutta eihän asiaa silti tarvitse siihen jättää. Päätimme kompensoida aiheuttamaamme hiilijalanjälkeä vuosittain arviopohjalta.  Kompensaatiotavaksi valitsimme puiden istutuksen. Vuonna 2020 yhteistyökumppanimme hiilijalanjälkemme kompensoimisessa oli Ilmastokummit, ja kompensaatiomme oli viisikymmentä Pieksämäelle Pusan metsäpuistoon istutettua puuta. Tänä vuonna yhteistyökumppanimme on ollut Reforest Finland Oy, ja Kangasalalle Pakkalantielle on istutettu sata puuta, joita voimme kutsua Ympäristö ja Terveys-metsäksi. Jos alueelle mahtuu, jatkamme ensi vuonna kompensaatiota samalla alueella.

Hiilikompensaatiossa puhutaan lisäyksellisestä metsityksestä. Se tarkoittaa sitä, että alueelle ei syntyisi metsää ilman panostusta. Kun joutomaa muutetaan metsäksi, voidaan varmistua siitä, että luodaan aidosti uutta hiilinielua.
Puiden istutuksessa voidaan käyttää ns. pottiputkia.
Kun me teemme omaa työtämme toimistolla, toisaalla laitetaan alkuun hiilinielumme!

Puiden istuttaminen on konkreettinen teko ilmaston hyväksi. Kun saimme Reforestilta kuva- ja videomateriaalia puiden istutuksesta ja joutomaa-alueesta, joka puiden myötä muuttuu ihan toiseksi, tuntui tosi hyvältä. Tämän postauksen kuvat ovat Reforestin kuvamateriaalia metsityksestä. Me jatkamme omaa tärkeää työtämme lehtien, opaskirjojen ja koulutusten parissa, ja Reforestin avulla työstämme aiheutuva hiilijalanjälki pienenee metsän kasvaessa.

Jos tilaat lehtiämme ja opaskirjojamme, voit olla hiilijalanjäljen suhteen levollisella mielellä. Me kompensoimme. Ja meitä ilahduttaa, jos sitten, kun et enää lehteä tai kirjaa tarvitse, annat se eteenpäin tai viet paperinkeräykseen. Kompensoitukin painotuote on kierrätettävä. Mutta jos edelleen mietit vaihtoehtoja, niin molemmat lehtemme voit tilata myös sähköisinä näköislehtinä. Vaihtoehdotkin ovat osa vastuullisuutta.

Kuvat: Reforest Finland Oy.


Kirjaesittely: Villiyrttikeittokirja

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2021.

 

Sami Tallberg
Villiyrttikeittokirja
Readme.fi 2021, 527 s.
ISBN-978-952-321-999-1

 

Keittiömestari Sami Tallberg on tehnyt ansiokasta pioneerityötä innostaessaan kansaa ja etenkin muita keittiöalan ammattilaisia villiruoan, kotimaisten raaka-aineiden ja ravinnetiheän ruoan pariin.  Kulttuurin Suomi-palkinnon vuonna 2012 saanut Tallberg on myös ELO-säätiön nimittämä villiruokalähettiläs. Sami Tallberg julkaisi Villiyrttikeittokirjan ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Nyt julkaistussa 10. painoksessa kasvimäärä on yli kaksinkertaistunut ensimmäisestä ja siinä esitellään 111 syötävää villikasvia resepteineen. Lähes kahden kilon painoista ja 528-sivuista, kovakantista kirjajärkälettä ihmetellessä vierähtää tovi ja toinenkin. Luovuutta on käytetty runsaasti sekä kasvivalinnoissa että reseptiikassa. Kirjassa on näyttävä kuvitus koko sivun kasvi- ja annoskuvineen, ja lisäksi on huomioitu villikasvien käyttö, saatavuus, keruu, käsittely ja säilöntä.

Kirjan kohderyhmänä ovat sekä ravintola-alan ammattilaiset että villiyrteistä kiinnostuneet kotikokit.  Testattavaa löytyykin sekä nopeisiin ja yksinkertaisiin kokkauksiin että haastavampiin resepteihin. Kirjan erityisenä ansiona on Tallbergin erinomainen osaaminen makuparien luomisessa.

Kirjan kasvivalikoima kuitenkin huolestuttaa. Vaikka omalle lautaselle villi hortoilija voikin laittaa mitä haluaa, on kasveja kaupallisesti käyttävän huomioitava niitä koskeva lainsäädäntö. Tämä koskee myös ravintoloita. Tällä hetkellä kaupalliseen elintarvikekäyttöön sallittu kasvivalikoima on rajallinen. Se johtuu uuselintarvikeasetuksesta, jonka mukaan luonnonvaraisella kasvilla on oltava näyttöä käytöstä laajasti elintarvikkeena Suomessa tai jossain muussa EU-maassa jo ennen vuotta 1997, jotta sitä voidaan pitää turvallisena ja käyttää vapaasti elintarvikkeissa.

Myöskään kestävyyttä ja vastuullisuutta ei tänä päivänä saa unohtaa. Kirjassa on kasveja, joiden ravintokäyttö olisi parempi kokonaan unohtaa ja kasveja, joiden käytössä on syytä olla varovainen. Osa kasveista on harvinaisia, osan saattaa kokematon hortoilija sekoittaa rauhoitettuun lajiin ja muutamat ovat joko lievästi myrkyllisiä tai ärsyttäviä. Kuitenkin on hyvä, että kasvien kohdalla on mainittu varoituksia, mikäli niiden käyttöä on syytä varoa. Kirja saattaa poikia myös kiinnostusta kehittää uusien luonnonkasvilajien viljelyä. Kysytyimpiä luonnonkasvejamme, kuten nokkosta, viljellään jo nyt.

Lisätietoja luonnonkasvien elintarvikekäytöstä:

https://www.arktisetaromit.fi/binary/file/-/fid/4800

Birgitta Partanen

Kirjaesittelyn laatija Birgitta Partanen on Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja.


Kirjaesittely: Mustia syntejä – kahvilaesseitä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2021.

Paula Hotti
Mustia syntejä – kahvilaesseitä
Avain 2020, 139 s.
ISBN 978-952-304-253-7

Pieni kirja kahvista ja kahviloista

Paula Hotin pienikokoinen, sievä kirja Mustia syntejä – kahvilaesseitä, kertoo kahvista ja kahviloista. Hotti esittelee kahvituristina vierailemiaan tavalla tai toisella merkittäviä kahviloita, näiden kahviloiden historiaa ja kuuluisia asiakkaita. Kahvilat ovat olleet filosofisen keskustelun keitaita ja verrattuna esimerkiksi viinitupiin, keskustelu on myös pysynyt tasokkaampana. Hotin esseissä on mukana aforismeja, omia muistoja ja filosofisia pohdintoja, ja kokonaisuutena kirja on elämän- ja kahvinmakuinen.

On myös mukavaa, että kirjassa kerrotaan kaikkiin esseissä mainittuihin kohteisiin matkustetun maitse ja  juodun kahvin olleen reilun kaupan kahvia sikäli kuin se on ollut mahdollista. Kirja vaikuttaa erinomaiselta lahjakirjalta kahvinystävälle kahvipaketin tai kahvilalahjakortin kera.

Kaikkinensa tuntuu, että kirjasta olisi voinut pitää enemmän, mutta kirjoitustyylissä oli jotain mutkikasta. Innostus ja nautinto tuntuivat olevan lähellä kuin kupillinen kahvia juuri käden ulottumattomissa, ja en sitten siihen ihan yltänyt. Tämä voi kyllä johtua siitä, että minä en juo kahvia.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Salakapakoita ja tappaiskeittoa

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2021.

Lasse Lehtinen
Salakapakoita ja tappaiskeittoa
Otava 2020, 378 s.
ISBN 978-951-1-34599-2

Poliitikon ruokakirja

Lasse Lehtinen on toimittaja, kirjailija, poliitikko, juontaja – ja herkkusuu. Salakapakoita ja tappaiskeittoa -kirjaa voinee pitää Lehtisen ruokamuistelmina, jotka kuitenkin sisältävät hyvin paljon muutakin. Lehtinen on moninaisissa työtehtävissään ja myös vapaa-ajallaan matkustanut paljon ja syönyt hyvin eri puolilla maailmaa. Lehtinen on ollut myös hyvin kokeilunhaluinen eikä vaikuta isommin kursailleen eettisistä tai terveydellisistäkään syistä. Myös paksuille sikareille on aina ollut paikkansa. Lehtinen kuvaa suhdettaan ruokaan ruotsalaisella sanalla ”matglad” – hän on ”ruokailoinen”, henkilö, jolle ruoka on jatkuva ilon aihe.

Varsinaiset ruokamuistelot jäävät välillä sivuosaan yhteiskunnallisten havaintojen, poliittisen historian, jalkapallon ja oopperan vallatessa tarinaa. Lehtisen ruokakertomuksia värittävät myös VIP-tilaisuudet ja VIP-henkilöt. Lehtinen on saanut nauttia vieraanvaraisuudesta useissa edustustehtäviin liittyvissä ruokapöydissä.  Kirjassa Lehtinen toteaa: ”Äänestäjät eivät ole milloinkaan ymmärtäneet edustajiensa ulkomaanmatkoja vaan luulevat jopa, että reissussa on mukavaa. Toivottavasti tämä kirja oikoo sellaiset luulot.” Valitettavasti on pakko sanoa, että kirja ei kyllä tätä asiaa korjaa. Lehtinen on saanut kokea paljon eikä kaikki toki ole aina ollut hauskaa, mutta ehkä hän sitten on vain kirjoittanut kaikesta liian mukaansatempaavasti, kun matkojen ankeampi puoli ei pääse esille. Tylsääkään ei juuri ole ollut kuin Maltalla liian monien kirkkojen keskellä. Lehtinen kertoo kirjassa myös kokemuksiaan monista eri ravintoloista ja antaa lukijoille useita suosikkireseptejään.

Kirjan parasta antia on mielestäni ruokakertomusten ohessa tarjoiltu historiatieto ja yhteiskunnallinen analyysi, joka tekee tästä kirjasta omalla laillaan erityisen, selkeästi (mies)poliitikon ruokakirjan. Lehtisen tietomäärä on vaikuttava. Kirjan kautta lukijalle avautuu paikkoja, joista hän ei muutoin tietäisi mitään. Ja saattaapa hän törmätä muutamaan herkulliseen juoruunkin!

Kirja on omistettu Lehtisen veljen, keittiömestari Hannu Lehtisen, muistolle.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kansallispuistojen kutsu

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2021.

 

Tomi Kontio
Kansallispuistojen kutsu
Avain 2020. 200 s.
ISBN 978-952-304-264-3

Runoilija Tomi Kontion Kansallispuistojen kutsu palkittiin marraskuussa vuoden 2020 matkakirjana. (Palkinto on itse asiassa Kontiolle toinen peräkkäinen, sillä hän on yhdessä kirjailija Markku Kaskelan kanssa toimittanut vuoden 2019 matkakirjan Vaelluksia Italiassa.) Esipuheen mukaan Kontion kansallispuistoharrastuksesta muotoutui kirjaidea vuonna 2019. Teos ilmestyi otolliseen aikaan, sillä retkeilyssä ja kotimaanmatkailussa elettiin nousevaa trendiä jo ennen pandemiaa, ja koronan takia ensi kesänkin lomamatkat suuntautunevat paljolti kotimaan kohteisiin.

Kansallispuistojen kutsu ei ole retkeilyopas, vaikka tarjoaakin tietoa kohteista ja ottaakin alussa hieman kantaa siihen, mitä retkeilyvarustuksen hankkimisessa kannattaa huomioida. Se on omannäköisensä kirja, joka tarjoaa kertomuksia isän ja pojan yhteisten retkien sattumuksista alkaen Nuuksiosta vuonna 2017. Se tarjoaa myös maalailevaa, runollista luonnonkuvausta ja runsaasti kirjailijan itsensä ottamia valokuvia. Suomen neljästäkymmenestä kansallispuistosta on kirjaan päässyt 31. Erilaiset luontotyypit vanhoista metsistä saaristomaisemiin, soilta tuntureille, etelästä pohjoiseen tulevat käsitellyiksi tavalla, joka herättää halun nähdä kyseiset paikat itse. Tämä onkin kirjailijan toive, sillä ensimmäisessä luvussa hän kirjoittaa: ”Tämä kirja on pikemminkin houkutin, jolla yritän kutsua lukijoita luonnon helmaan kokemaan ainutlaatuisia elämyksiä ainutlaatuisissa kansallispuistoissamme.”

Kansallispuistojen kutsussa kuljetaan etelän kansallispuistoista kohti pohjoisia erämaa-alueita. Eteläisemmät kohteet ovat usein myös oivallisia päiväretkikohteita, jolloin patikoinnin makuun päästäkseen ei tarvitse hankkia mittavaa retkeilyvarustusta ja retkeily onnistuu helposti myös lasten kanssa. Haluan nostaa tässä yhteydessä esiin Liesjärven kansallispuiston ja siellä sijaitsevan Korteniemen perinnetilan, jossa pääsee kokemaan, millaista elämä oli Suomessa sata vuotta sitten.

Helsinkiläisenä Kontiolle oli luontevaa viedä poikansa ensimmäiselle retkelle Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueella sijaitsevaan Nuuksioon. Viimeisenä esittelyvuoroon pääsee Suomen pohjoisin kansallispuisto Lemmenjoella. Kirjailijan sanoin Nuuksio on vallan mainio paikka aloittaa retkeilyharrastus. Ja tässä on vallan mainio, rohkaiseva kirja retkeilyharrastuksen aloittamisesta haaveilevalle: ei tarvitse olla eräjorma vastatakseen kansallispuistojen kutsuun.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Ympäristökäsikirja

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2021.

Samuli Sinisalo (toim.)
Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille – ja kaikille muille
Into Kustannus Oy 2021. 151 s.
ISBN 978-952-351-670-0

Kestävien kuntien asialla

Viime eduskuntavaalien aikaan puhuttiin, että kyseessä ovat ilmastovaalit. Nyt kuntavaalien alla on varsin tärkeää muistaa, että monet ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeiset toimet tehdään loppujen lopuksi kunnissa, paikallisesti. Sillä asialla on tämä Samuli Sinisalon toimittama Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille – ja kaikille muille. Ilmastotyön rinnalla kulkee myös luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.

Ympäristökirjan tekstit ovat asiantuntijoiden käsialaa. Kirjoittajia ovat esimerkiksi SYKEn Jari Lyytimäki, Jyri Seppälä, Eeva Furman ja Mikael Hildén, Kuntaliiton Pauliina Jalonen, Sini Sallinen ja Miira Riipinen, Jyväskylän yliopiston Janne S. Kotiaho ja Ympäristöministeriön Lauri Jääskeläinen. Kirjasta löytyvät niin ympäristötyön välttämättömyyden perustelut, ohjeet priorisointiin ja taloudellisiin tukiin kuin myös neuvot käytännön toimenpiteiksi ja tapausesimerkit. Raision kaupunginjohtaja Eero Vainion kirjoitus on hyvä kuvaus onnistuneesta strategian laatimisesta ja sosiaalisen median hyödyntämisestä. Kirja päättyy Samuli Sinisalon kokoamaan muistilistaan, josta löytyvät luettelonomaisesti tärkeimmät toimenpidesuositukset.

Pieni kirja sisältää paljon asiaa. Kirjan toivoisi tavoittavan jokaisen uuden tai uudelleen valitun kunnan/kaupunginvaltuutetun ja kunnallishallinnon virkamiehen. Lukiessa heräsi optimismi; noin se on tehtävissä eikä ongelman suuruus lamauta, kun toimenpiteet on pilkottu kuntatasolle sopiviksi palasiksi! Tietoa ja keinoja löytyy, ja ilmastotavoitteet on mahdollista saavuttaa.

Kaarina Kärnä

 


Kirjaesittely: Kauppatavarana terveys

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2021.

Juhani Knuuti
Kauppatavarana terveys
Minerva Kustannus Oy 2020, 313 s.
ISBN 978-952-375-067-8

Terveystuotteiden ja -palveluiden villi maailma

Ympäristö ja Terveys-lehti järjesti lokakuussa 2020 Valtakunnalliset ympäristöterveyspäivät yhteistyössä THL:n ja STM:n kanssa. Yksi päivien luennoitsijoista oli Kauppatavarana terveys -kirjan kirjoittaja, lääketieteen tohtori ja professori Juhani Knuuti. Ympäristöterveyspäivillä hän puhui otsikolla ”Kokemus- ja uskomushoidot – Kenen tulisi puuttua? Vai tulisiko kenenkään?” eli kirjan teemoissa liikuttiin. Minulla oli koulutuspäivillä mukana kirjastosta lainaamani kappale Kauppatavarana terveys -kirjaa, ja sain miellyttävältä ja selkeäsanaiselta luennoitsija-kirjailijalta signeerauksen tähän kappaleeseen – mukava, pieni yllätys Satakirjastojen lainaajille!

On hyvä huomata, että Knuuti ei millään tavalla hae vastakkainasettelua kokemus- ja hyvinvointihoitojen tarjoajien ja lääketieteellisten hoitojen välille. ”Vastakkainasettelu vain ruokkii huuhaata”, toteaa Knuuti. Kokemus- ja hyvinvointihoidoille on terveyspalveluiden maailmassa oma tilansa, kunhan niitä ei markkinoida väärin eikä niillä ole todettuja haittavaikutuksia.  Hoitojen ei saa väittää parantavan sairauksia. Jos näin toimitaan, muuttuu tilanne tarjottujen palvelujen osalta – niistä tulee uskomushoitoja, jotka voivat olla vaarallisia, jos niiden vuoksi lääketieteellinen hoito viivästyy. Vaarallisista uskomushoidoista on sitten jo suoraa haittaa; tällainen on esimerkiksi hopeavesi, jonka tiedetään olevan sekä väitettyihin tarkoituksiinsa tehoton että terveydelle haitallinen.

Koska terveysalalla on monenlaista tarjontaa, vaaditaan kuluttajilta kriittisyyttä. Tässä auttaa Knuutin kirja. Se opastaa huuhaan tunnistamiseen ja käy läpi hyvin laajasti erilaisia alan palveluita ja tuotteita sekä niihin yhdistettyjä tutkimuksia ja vaikutuksia.  Käsittelyssä ovat niin homeopatia, biohakkerointi ja energiahoidot kuin Himalajan vuorisuola, HYPOXI-laite ja pakurikääpäkin. Yksi tärkeä käsitelty asia ovat rokotukset ja niihin huuhaan taholta yhdistetyt liioitellut haitat.

Minä olen utelias kokemus- ja hyvinvointihoitojen suhteen ja pidän Knuutin kirjaa aivan erinomaisena.  Enkä näe tässä mitään ristiriitaa.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Linnut ja ilmasto – matka muuttuvaan luontoon

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2020.

Mari Pihlajaniemi, Heikki Eriksson, Aleksi Lehikoinen
Linnut ja ilmasto – matka muuttuvaan luontoon
Docendo Oy 2020, 175 s.
ISBN 978-952-291-727-0

Ulkoasultaan helmikuussa 2020 julkaistu Linnut ja ilmasto - matka muuttuvaan luontoon on kaunis luontokirja. Sisällöltään teos on vakava ja vakuuttava. Kirjan kirjoittaja, biologi ja toimittaja Mari Pihlajaniemi kertoo, että lintuja tarkkailemalla pystyy päättelemään paljon ilmastonmuutoksen vaikutuksista koko ekosysteemiin, sillä ravintoverkon huipulla olevina ne heijastavat koko verkon muutoksia. Kirjan muut tekijät ovat valokuvaaja Heikki Eriksson ja Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti, lintututkija Aleksi Lehikoinen. Teos on laaja tietopaketti elinympäristöjen muutosten vaikutuksista erilaisiin lintulajeihin.

Lintuharrastus on kasvattanut viime vuosina suosiotaan. Linnut ovatkin oiva tarkkailukohde: niitä on kaikkialla, ne ovat (verrattain) helposti havaittavia ja lajeja on paljon. Pitkään jatkuneen kattavan seurannan ansiosta lintukantojen kehityksestä on kertynyt runsaasti tietoa. Esimerkiksi Luonnontieteellisen keskusmuseon järjestämät, vapaaehtoisten suorittamat vuosittaiset talvilintulaskennat on aloitettu 1950-luvun puolivälissä, Ahvenanmaalla vuonna 1967. Ensimmäiset lintuasemat on perustettu jo 1920-luvulla.

Pihlajaniemi kertoo erilaisissa elinympäristöissä tapahtuneista muutoksista vuonna 2019 tekemiensä linturetkien ja esimerkkilajien kautta. Kaiken kaikkiaan kirjassa mainitaan peräti 90 lintulajia, joista hyvinkin toistakymmentä on päässyt tarkempaan syyniin. Ahvenanmaan tammikuisista talvilintulaskennoista siirrytään Mäntsälän keväiseen peltomaisemaan  ja edelleen alkukesän järviruovikkoon Karjaalle, missä varpuslintuja rengastetaan säännöllisesti joka kesä. Keskikesällä käydään Oulun lähistöllä, Liminganlahden Euroopan mittapuullakin merkittävällä lintukosteikolla. Heinäkuussa on vuorossa Käsivarren alue, missä arktinen elinympäristö on katoamassa Suomesta. Elokuussa on aika seurata lintujen syysmuuttoa Hangon lintuasemalla. Lopuksi käsitellään Siuntion lehtopöllöjä, joiden elämää on tarkkailtu jo vuodesta 1978 lähtien.

Eliölajeille on elinympäristön muutoksessa kolme vaihtoehtoa, ne voivat vain siirtyä, sopeutua tai kuolla. Voisi ajatella, että linnuille siirtyminen on muita eläimiä helpompaa ja ne siksi selviytyisivät ympäristön muutoksesta keskimääräistä paremmin. Lintuihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin muihin eliöryhmiin: yleislajit pärjäävät, erikoistuneille lajeille nopea muutos voi olla kohtalokas. Suomeen toki leviää etelästä uusia lintulajeja ja monet tutut lajit ovat runsastuneet ja levinneet pohjoisemmaksi, mutta arktisilla lajeilla ei juuri ole alueita mihin siirtyä. Soiden ja kosteikkojenkin lajit ovat pulassa, sillä niiden elinympäristöt ovat tuhoutumassa muun muassa rehevöitymisen, umpeen kasvamisen, ojituksen ja turvetuotannon takia. Erilaisten elinympäristöjen suojelemiseksi on kuitenkin tehtävissä paljon.

Hätkähdyttävintä kirjassa on käynnissä olevan muutoksen nopeus. Kotoisia lintulajeja tarkastelemalla tulee konkreettisella tavalla näkyviin, miten suuria vaikutuksia lämpenemisellä on jo ollut. Lämmin lukusuositus.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2020.

Lea Saukkonen
Sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos
Minerva Kustannus Oy 2020, 137 s.
ISBN 978-952-312-979-5

Meteorologian pieni oppimäärä

Jo meteorologi Lea Saukkosen kirjan alkulehdillä todetaan, että ilmastonmuutos tuo mukanaan sään ääri-ilmiöitä. Tämä suuntaus on havaittavissa jo nyt. Lämpötilat nousevat, kuivuudet ja rankkasateet lisääntyvät, myrskyt voimistuvat, merenpinta nousee, jäätiköt kutistuvat ja lumipeite vähenee. Mitä huonommin ilmastonmuutokset torjunnassa onnistutaan, sitä enemmän säässä näkyvät erilaiset ääri-ilmiöt ja sitä nopeammin ääri-ilmiöihin liittyvät sääennätykset vanhenevat. Saukkosen kirja auttaa ymmärtämään, mitä on luvassa.

Kirja on oppikirjatyylinen ja siinä käydään läpi sääilmiöiden syntymekanismit ja säähän liittyvät keskeiset käsitteet. Monelle kaltaiselleni maallikolle saattaa olla yllätys, että supersolu, lymitykki, valopilari ja ET kuuluvat sääsanastoon, mutta kirjassa nämäkin käsitteet avataan. Ilman käytännön esimerkkejä kirja voisi olla kuin subtrooppinen aavikko (kuiva), mutta onneksi Saukkosen laajasta kokemuspiiristä löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Näitä esimerkkejä olisi voinut olla enemmänkin. Kirja on taitettu tyylikkäästi ja kuvitettu havainnollisesti. Valitettavasti kaikkien sääilmiöitä kuvaavien kuvapankkikuvien kohdalla ei ole tietoa siitä, missä ja milloin kuva on otettu. Kummallisesti sellaista tietoa jää kaipaamaan. Hakemisto olisi myös hyvä lisä.

Tämä on ehdottomasti hyvä kirja sääilmiöistä. Suomalaisille vaikea small talk sääkeskusteluineen pääsee tämän kirjan myötä ihan uudelle tasolle: voit esimerkiksi kertoa, että tälläkin sekunnilla maapallolla iskee sata salamaa, joten Vicky Rosti ja Antti Tuisku eivät ole laulussaan väärässä. Kirja käsittelee sääilmiöitä myös turvallisuuden näkökulmasta. Kumisaappaat eivät suojaa ukkosen voimalta eivätkä myöskään auton renkaat. Auto on kyllä ukkosella turvallinen paikka, koska se on ”Faradayn häkki”, mutta sillä ole kumisten renkaiden kanssa mitään tekemistä. On ilmoja pidellyt – tutustu Lea Saukkosen kirjaan!

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Viimeinen Atlantis

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2020.

Antti Hyyrynen
Viimeinen Atlantis
Like Kustannus 02/2020, 350 s.
ISBN 978-951-1-35512-0

Viimeinen Atlantis on metalliyhtye Stam1nan Antti Hyyrysen esikoisromaani. Se julkaistiin Stam1nan samannimisen albumin julkaisemisen kymmenvuotispäivänä, ja myös albumi sai samalla uudelleenjulkaisun. Jo albumin kappaleiden sanoituksissa Hyyrynen käsitteli ekokatastrofiin johtavaa ilmastonmuutosta, ja nyt tuo tarina laajenee sujuvatekstiseksi romaaniksi.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva kertomus on pakolaisleirien, pandemian ja globaalien lämpöennätysten maailmassamme ajankohtaisuudessaan ahdistava. Ilmastonmuutos näkyy kirjassa esimerkiksi poikkeuksellisen nopeasti muuttuvina sääolosuhteina, merenpinnan nousuna ja makean veden varantojen hupenemisena. Kulutusta entiseen malliin jatkavan, ympäristöään turmelevan ihmiskunnan tulevaisuus on todella synkkä.

Tarina alkaa viikkoja kestävien rankkasateiden kurittamasta tammikuisesta Tokiosta. Menestyvä virolais-suomalainen mainoskonseptisuunnittelija Tobeas Seinur juhlii edustusasunnossaan uuden mainoselokuvan julkaisua. Surkeasti päättyvien juhlien jälkeen saapuva pikainen työtarjous Suomesta on tässä tilanteessa Tobeakselle helpotus, ja hän päättää palata synnyinmaahansa välittömästi. Kesken lennon yhteydet tietoverkkoon katoavat ja kone ohjataan laskeutumaan Islantiin. Oikeaa tietoa maailman tapahtumista ei ole tarjolla, ja huhut alkavat liikkua. Kotiinpaluu muuttuu alati pahenevaksi painajaiseksi.

Hyyrysen kirjan ja Stam1nan levyn suhde on sellainen, että päästäkseen kirjaan sisälle ei tarvitse tuntea musiikkia, mutta kirjan lukeminen kyllä avaa kuulijalle levyn lyriikoita. Metallimusiikin ystävät ovat arvatenkin kirjan jo löytäneet, mutta rohkaisen muitakin tarttumaan tähän taitavasti kirjoitettuun teokseen.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Mitä meistä jää

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2020.

Mikko Välttilä
Mitä meistä jää
Docendo 2020, 229 s.
ISBN 978-952-291-833-8

Tavallista tunteellisempi paneelikeskustelu

En voi sille mitään, että minulle tulee Mikko Välttilän kirjasta mieleen paneelikeskustelu. Paneelikeskustelu, jonka aiheena ovat ruoantuotanto ja kaupan rooli. Kirjassa ovat mukana useat keskeiset tahot: päivittäistavaraketjun vastuullisuusjohtaja, saman ketjun toimitusjohtaja, sianlihan tuottaja, entinen aktivistinuori, eläinlääkäri, saksalainen vastuullisuuskonsultti ja fiksu nuori. Erilaisia näkemyksiä tuodaan esille. Yksi johtopäätös on, että sianlihan tuotanto Suomessa ei ole kannattavaa ja liian halvalla myydyn lihan rinnalle saadaan ulkomailta vielä halvempaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole paneelikeskustelu vaan romaani, jossa henkilöhahmot elävät arkeaan ruoantuotannon maailmassa. Mielipiteet ovat osa tarinaa, jossa tuottaja tekee itsemurhan ja hänen ystävänsä, se vastuullisuusjohtaja, haluaa ymmärtää tähän syyn. Kauppa osoittautuu kirjan pahikseksi. Vastuullisjohtaja on ollut vain hyväuskoinen hölmö ja vastuullisuus lähinnä markkinointikeino. En ole asiantuntija, mutta vaikea uskoa, että totuus olisi näin karu. Toisaalta, kirjan kirjoittanut Mikko Välttilä on viljelijä ja yrittäjä, joten tuskin kaikki mielikuvituksen tuotettakaan on.

Tarina tai ei, ruuan ”halpuutuksessa” syy ei ole yksin kaupan. Liian monelle kuluttajalle hinta on se tärkein kriteeri.  Minulle päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että lisää avoimuutta tarvitaan. Ruoan tuotanto ja kaupan toiminta tarvitsevat enemmän läpinäkyvyyttä. Vastuullisuuden täytyy olla konkretiaa ja kuluttajien  tiedostavia. Ja tuottajien on saatava työstään asiallinen korvaus.

Jos Välttilän kirjaa ajattelee puhtaasti romaanina ja lukukokemuksena, niin hyvähän se oli. Kerronta on erinomaisen sujuvaa ja tarina kiinnostava. Tätä kirjaa ei kuitenkaan voi lukea ajattelematta mitään, eli kepeäksi viihteeksi se ei jää.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Suuri ravintohuijaus

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 5/2020.

Pirjo Saarnia
Suuri ravintohuijaus
WSOY 2020, 244 s.
ISBN 978-951-0-45237-0

 25 ravintoväittämää, jotka eivät pidä paikkaansa

Laillistettu ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia on kirjoittanut useita kirjoja, ja tänä vuonna ilmestyneessä teoksessaan hän käsittelee 25 ravintoväittämää, jotka eivät pidä paikkaansa.  Ravitsemuksesta ilmestyy nykyään paljon kirjoja, joista toinen puoli tuntuu käsittelevän erilaisia trendidieettejä ja toinen puoli sitä, missä nämä em. kirjat ovat väärässä. Itse huomaan lukevani jälkimmäisen osaston kirjoja, ja tärkeänä valintakriteerinä pidän sitä, että kirjan kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti. Saarnian kirjaa pidän siis jo lähtökohtaisesti luotettavana.

Saarnia kritisoi trendidieettejä, villiä ravitsemusneuvontaa ja median sensaatiohakuista tapaa uutisoida ravitsemusasioista. Siksi tuntuu hieman ristiriitaiselta, että myös Saarnian kirja vaikuttaa aluksi sensaatiohakuiselta. Hän kuvailee, kuinka voimme tulla huijatuiksi elintarvikkeiden laillistenkin pakkausmerkintöjen perusteella ja kuinka pakkausten luomat mielikuvat vievät meitä harhaan. Näin voi varmasti ollakin, jos kuluttajalla ei ole tarpeeksi tietoa terveellisestä ravitsemuksesta. Kuitenkaan epäluulon lietsominen elintarviketeollisuutta kohtaan ei tunnu tänä päivänä ainakaan Suomessa kovin tarpeelliselta. Myös vihjailut siitä, että mikroaaltouunien riskeistä ei löydy tutkimustietoa, tuntuivat hieman oudoilta. Saarnia myös muistaa kertoa, että hän ei ole lautasmallin eikä margariinin kannattaja.

Vaikka ei kaikkia Saarnian näkemyksiä nielisikään, on kirja kuitenkin hyvin kirjoitettu ja selkeä tietopaketti siitä, kuinka kuluttajan kannattaa olla tiedostava ja kriittinen, ja miten syödään terveellisesti.  Ravitsemustieto on kirjassa kerrottu mielenkiintoisesti ja käytännönläheisesti, ja tässä on onnistuttu jopa ilman yhtäkään kuvaa! Kirjan lukeminen oli loppujen lopuksi miellyttävä tapa oppia uutta.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2020.

Saku Tuominen
Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta
Otava 2020, 369 s.
ISBN 978-951-1-34297-7

Hyvän ruoan ylistys

Tietokirjailija ja kulinaristi Saku Tuominen toteaa jo kirjansa ”Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta” alkupuolella, että kirjan nimi on harhaanjohtava. Yhdessä kirjassa ei tietenkään ole kaikki, mitä hän on oppinut. Kirja on Tuomisen mukaan yksinkertaistus siitä, mitä hän on vuosien varrella sisäistänyt ja ymmärtänyt, ja mitä hän pitää ruoassa tärkeänä nyt, tässä elämänsä vaiheessa. Tuominen arvostaa yksinkertaista ja laadukasta ruokaa, ja samaan tyyliin hän on tiivistänyt tekstinsä, jota on ilo lukea. Yksinkertaisuus on kuitenkin vain pintaa. Useiden yksinkertaisten asioiden taustalla on vuosien työ. Mutta tänään Tuomista voinee pitää hyvän ruoan senseinä.

Kirja on hyvin omakohtainen. Siinä on lyhyitä noin sivun mittaisia ajatelmia ruoan osa-alueista kuten maistamisesta, raaka-aineista ja resepteistä, ja Tuomisen puolison Sara Karlssonin kuville on kirjassa yhtä paljon tilaa kuin tekstillekin. Kuvat ovat aidoista tilanteista ja omasta elämästä, eivät vain kirjaa varten stailattuja.

”Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta” ei ole keittokirja, vaikka muutama ruokaohjekin mukana on. Kirja esittelee lukuisin esimerkein Saku Tuomisen ruokafilosofian. Ja nimenomaan Saku Tuomisen ruokafilosofian – kirja ei pyri opettamaan, mikä on oikein, sillä ruokafilosofia on jokaisella omansa. Ja jotenkin juuri tässä on kirjan taika: vaikka hetkittäin olisin kuvannut kirjaa niinkin yksinkertaisella adjektiivilla kuin ”ihana” niin innostava on parempi sana. Kirja saa miettimään valintojaan ja omaa ruokafilosofiaansa.

Jokaisen kannattaisi niin koti- kuin ammattikeittiössäkin pohtia noudattamaansa ruokafilosofiaa: mihin arvoihin nojataan; mikä on tärkeää ja mikä ei niinkään.  Tämä auttaa myös asioiden priorisoinnissa ajan- ja rahankäyttöä ajatellen. Tuominen arvostaa mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa, yksinkertaista ja laadukasta, ja taustalla ovat selkeät ekologiset arvot. Itse huomaan jakavani kyllä ekologiset arvot, mutta innostuvani erityisesti elintarviketeollisuuden uusista innovaatioista ja arkea helpottavista resepteistä.

Ruoka on elämäntehtävä. Katsoo sitä sitten keittiöstä, maataloudesta, elintarvikevalvonnasta, elintarviketeollisuudesta tai alan ammattilehdestä käsin, niin ruoka pyörittää meitä ja maailmaa. Ja kesän ja loman jälkeen, kun oli vielä työhön liittyvä punainen lanka hukassa, niin Tuomisen kirja nostatti taas innon omaankin tekemiseen. Lue ja motivoidu!

Kaarina Kärnä