Kirjaesittely: Myrkkyjen maailma

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2019.

Matti Vuento
Myrkkyjen maailma – nuolimyrkystä sariiniin
Gaudeamus 2017, 400 s.
ISBN 978-952-495-449-5

Kiehtovat myrkyt

Ihmisen henkiinjäämisen kannalta on ollut olennaista tietää, mikä luonnossa on myrkyllistä ja mikä ei.  Biokemian emeritusprofessori Matti Vuento käsittelee kirjassaan asiapohjalta ja varsin perinpohjaisesti myrkkyjen moninaista maailmaa unohtamatta myrkkyjen karmaisevan kiehtovaa historiaa. Myrkkyjä ei ole pelkästään kartettu vaan niitä on opittu myös hyödyntämään. Myrkyistä on tehty esimerkiksi lääkkeitä, aseita ja kemikaaleja niin torjunta-aineiksi kuin kosmeettiseen käyttöön – ja moneen muuhun. Myrkkyjen kanssa puuhatessa on useampikin menettänyt henkensä joko tahallisesti tai tahattomasti, ja myrkyt olivat pitkään tunnistusmenetelmien kehittymättömyyden vuoksi se melkoisen varma tapa tehdä täydellinen murha. Tämä on kiehtonut niin kirjailijoita kuin elokuvien ja teatterin tekijöitä, ja tietenkin kyllästyneitä aviopuolisoita. Porin teatterikin nauratti tänä keväänä katsojiaan myrkyllisellä klassikolla ”Arsenikkia ja vanhaa pitsiä”.

Vuennon 400-sivuinen myrkkypaketti ei ole kuitenkaan mikään reseptikirja vaan perusteellinen ja ymmärrystä lisäävä teos myrkkyjen moninaisuudesta. Myös ympäristön kemikalisoitumista pohtiessa on myrkkyjen toiminnan ymmärtämisellä keskeinen rooli. Vuento suhtautuu varauksella kemikaalien laajamittaiseen käyttöön, mutta päätyy optimismiin: myrkkyjen käyttö sodissa loppuu ja kemikaalien kanssa opitaan tulemaan toimeen.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Revontulet

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2019.

Jorma Luhta ja Seija Paasonen
Revontulet
Maahenki Oy. 2018. 72 s.
ISBN 9789523011328

Revontulten syntysijat ovat Auringossa noin 150 miljoonan kilometrin päässä ihmiskunnasta. Ihailua ja kunnioitusta herättävät revontulien loimut syttyvät näkyville lähellä Maata.

Maan napojen läheisyydessä eläville ihmisille revontulet ovat tuttu ilmiö, mutta harvinaisempi näky taas niille, jotka elävät kauempana napa-alueista. Monet matkustavat hyvinkin kaukaa ihailemaan revontulia ja kokemaan niiden mystisiä elämyksiä.

Meteorologi Seija Paasonen kertoo kirjassa revontulien synnystä, kansanperinteestä, mystiikasta ja uskomuksista. Kirjassa tarkastellaan myös revontulien merkitystä taiteessa sekä revontulien tutkimusta ja olemusta.

Kerronta on tiivistetty pieniin lukuihin ja asiat käsitellään lyhyesti, joten kirja sopii myös lyhytjänteiselle lukijalle. Aiheesta olisi toki lukenut enemmänkin: mielenkiinto revontulien leiskuntaan ja loimujen tarkasteluun heräsi. Joka tapauksessa seuraavan kerran revontulia katsellessani voin kuvitella tuliketun kyljistä sinkoavat kipinät tai auringosta maata kohti kiitävät sähköisesti varautuneet hiukkaset – ja tiedän miten revontuliin syntyy purppuranpunainen väri.

Suurin osa kirjan sivuista koostuu kiehtovista valokuvista, joissa valokuvaaja Jorma Luhta on kuvannut revontulien erilaisia loimuja. Hän on kuvannut revontulia jo vuosia ja valinnut tähän kirjaan kuvistaan vaikuttavimmat.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Hyvä hiljaisuus

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2019.

Outi Ampuja
Hyvä hiljaisuus
Atena Kustannus Oy 2017, 176 s.
ISBN 978-952-300-292-0

Hiljaisuuden SWOT-analyysi

Hiljaisuus määritellään usein melun poissaolon kautta. Hiljaisuudessakin kuullaan ääniä, mutta niitä ei koeta häiritseviksi, ts. hiljaisuutta rikkoviksi. FT Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja ääniympäristöä vuosia, ja Hyvä hiljaisuus -kirja perustuu 320 hiljaisuuskokemuksen perusteella tehtyyn tutkimukseen. Hiljaisuuskokemuksia kerättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin yhdessä yhteistyötahojen kanssa järjestämässä Suomalainen hiljaisuus/Att Uppleva Tystnad -keruukilpailussa.

Hiljaisuus on hyvin subjektiivinen kokemus, mutta Ampuja lähti etsimään tutkimusaineistosta yleispäteviä hiljaisuutta määritteleviä asioita hiljaisuuden nelikentän kautta. Nelikenttä on SWOT-analyysi, jossa käsitellään vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Vahvuudet ja mahdollisuudet ovat hiljaisuuden positiivisia ulottuvuuksia, heikkoudet ja uhat negatiivisia. Lisäksi nelikentässä ovat ulottuvuuksina ulkoinen ja sisäinen ympäristö. Sisäiseen ympäristöön kuuluvat vahvuudet ja heikkoudet, ja ne tapahtuvat ikään kuin ihmisessä itsessään, kun taas mahdollisuudet ja uhat ovat ulkoista ympäristöä, joka tulee eri paikoissa ihmiselle annettuna. Esimerkki sisäisestä vahvuutena koetusta hiljaisuudesta on keskittynyt kirjan lukeminen, sisäisestä uhkaavasta hiljaisuudesta ahdistava mykkäkoulu, ulkoisesta mahdollisuuksien hiljaisuudesta luonnon rauha ja ulkoisesta hiljaisuuden uhasta vilkas rakennustyömaa.

Nelikenttä on erittäin kätevä työväline hiljaisuuden merkityksien avaamiseen. Sen avulla pääsee myös käsiksi siihen, miten hiljaisuutta pitäisi vaalia ja minkälaisia hiljaisia ympäristöjä esimerkiksi kaupungeissa tulisi järjestää. Kirjan lukeminen sijoittui itselläni ajankohtaan, jolloin tuli suru-uutinen muusikko Olli Lindholmin kuolemasta. Yle Pori uutisoi näin Porin torille kynttilämeren ääreen kokoontuneita ihmisiä: ” Olli Lindholmin kuolema on koskettanut porilaisia. Torilla oli hiljaista, vaikka paikalle oli kerääntynyt satoja ihmisiä.” Vaikka ns. ”kuoleman hiljaisuus” on hiljaisuuden nelikentässä sisäistä, negatiiviseksi koettua hiljaisuutta, oli muistopaikan järjestäminen torille Porin kaupungilta tärkeää surevien huomioimista, ja näin torista tuli ulkoinen, lohduttava hiljaisuuden paikka yhteisen surun jakaville kaupunkilaisille.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kuoleman ja elämän kysymys

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2019.

Maria Katajavuori
Kuoleman ja elämän kysymys
Atena Kustannus Oy 2018, 468 s.
ISBN 978-952-300-455-9

Kun leivänpaahtimellakin on sanottavaa

Maria Katajavuori tarttuu kirjassaan suureen kysymykseen, joka mietityttää tässä ajassa monia: miksi ihmiskunta on tuhoamassa maapallolta oman elämänsä edellytykset? Lähtötilanne on väkisinkin pessimistinen, ja Katajavuori toteaakin odottelevansa maailmanloppua yhdessä hajoavan leivänpaahtimensa kanssa.

Vaikka kirja on ennen kaikkea luonnontieteellinen, kulkevat taloustiede ja kulttuuri rinnalla.  Miksi jatkuva tehokkuuden kasvu ei johda luvattuihin säästöihin? Mitä yhteistä on viherpesulla ja käärmeen raidoilla? Miten yhteismaiden tragedia liittyy ympäristötuhoihin? Miksi vapaus valita on välillä silkkaa harhaa? Miksi systeemissä rationaalisten osien summa voi olla irrationaalinen? Katajavuori havainnollistaa esittämänsä asiat mielenkiintoisin esimerkein ja ekologin ja luonnonsuojelubiologiaan erikoistuneen ympäristöaktiivin valtava tietomäärä tekee sekä vaikutuksen että saa asiaan vihkiytymättömänkin kiinnostumaan limasienistä, meduusoista ja korallikäärmeistä.

Kuoleman ja elämän kysymys on tietokirja, jossa on juoni ja selkeä jännite. Siinä käydään läpi yksilöiden, lajien ja yhteiskuntien itsetuhoisuus, ja myös itsetuhoisuuden itsetuhoisuus. Kerronta on hauskaa ja mukaansatempaavaa. Vastaus suureen kysymykseen ja ratkaisu aikamme ongelmiin rakennetaan pala palalta. Mutta olisi lukunautinnon pilaamista kertoa vastaus tässä. Katajavuoren kirja kannattaa jokaisen lukea itse, ja sen jälkeen on selvää, että leivänpaahtimellakin on sanottavaa.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Ruokaa! Kestävä maatalous ja ruoantuotanto

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2019.

Mervi Seppänen, Sirpa Kurppa, Marketta Rinne ja Laura Alakukku
Ruokaa! Kestävä maatalous ja ruoantuotanto
Maahenki Oy 2019, 224 s.
ISBN 978-952-301-150-2

Oppikirjan avulla kestävän ruoantuotannon ymmärtäjäksi

Maahenki on julkaissut oppikirjan kestävästä ruoantuotannosta. Moni maatalouteen ja maanviljelijöihin liittyvä vääristynyt mielikuva oikenee tämän kirjan tiedoin. Kirjaa lukemalla esimerkiksi selviää, millaista työtä maanviljely on; mitä riskejä maanviljelyyn elinkeinona liittyy; miksi on tärkeää, että tuottaja saa tekemästään työstään riittävän korvauksen; miksi omavaraisuus ruoantuotannossa on tavoiteltava asia; miten luomutuotanto eroaa tavanomaisesta; mitä ilmastonmuutos tarkoittaa suomalaiselle maanviljelykselle ja millä tavalla maanviljelyn ilmastovaikutuksia voi vähentää.

Kirja tutustuttaa alan termistöön, esittelee kotimaiset viljelykasvit ja viljelyn mittakaavan, käy läpi ruoan ympäristövaikutusten erilaisia laskentatapoja ja hahmottelee lopuksi tulevaisuuden maatilaa. Jokainen muualla kuin maatilalla kasvanut saa kirjasta varmasti uutta tietoa. Itse en esimerkiksi tiennyt, että kastroitua karjua kutsutaan leikoksi tai että vesijalanjälki voi olla vihreä, sininen tai harmaa.

Kirja on ekonominen, ekologinen ja eettinen tietopaketti tämän päivän ruoantuotannosta. Omille pohdinnoillekin kylvetään siementä. Myös kirjan piirrokset ja valokuvat ansaitsevat suuren kiitoksen, sillä ne tekevät oppikirjasta myös esteettisesti miellyttävän kokonaisuuden. Pari pientä kauneusvirhettä kuitenkin on: tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa viittaus Eviraan olisi tullut korvata Ruokavirastolla, ja sivulla 131 kanan ruoansulatuksesta tuli ristiriitainen käsitys, kun piirroskuvassa lihasmahaa seuraa suolisto, kun taas alla olevassa tekstissä todetaan, että lihasmahasta ruoka siirtyy rauhasmahaan ja sitten vasta suolistoon. Yhteydenotto biologiin vahvisti kuitenkin kuvan olevan oikeassa.

Jos tämän kirjan tiedot tulisivat opetetuksi jo perusopetuksessa, olisi ymmärrys elintarviketuotannosta tulevaisuudessa huomattavasti parempi. Toivottavasti kirja pääsee ansaitsemaansa käyttöön oppikirjana.

Kaarina Kärnä

 


Kirjaesittely: Symbolien pitopöydässä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2019.

Liisa Väisänen
Symbolien pitopöydässä
Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä
Kirjapaja 2018, 176 s.
ISBN 978-952-288-914-0

Ruoan merkilliset merkitykset

Ruoka on paljon enemmän kuin mitä lautasella näemme. Uskonnot, kulttuurit ja eri aikojen poliittiset pyrkimykset ovat antaneet ruoalle merkityksiä, joista tämä kirja kertoo. Koen kirjan kuitenkin enemmän ruokakulttuurin historiaksi kuin symboliikaksi, joskin symbolien käsittely antaa tälle historiateokselle oman pikantin mausteensa.

Kirjan kuvituksena on ruoka-aiheista taidetta, jossa symboleja on käytetty paljon. Ruoka-asetelma hedelmineen onkin symbolein avattuna aivan jotain muuta kuin päärynä, meloni ja sitruuna. Päärynä on muotonsa vuoksi yleensä raskaana olevan naisen symboli ja voi tarkoittaa Neitsyt Mariaa. Meloni liitetään suloisuuteen, maallisiin nautintoihin ja ystävyyteen. Sitruuna puolestaan on puhtauden ja neitsyyden symboli.

Väisänen sivuaa kirjassaan myös hygieniaa. Hygienialla on antiikin Kreikan mytologiassa oma jumalatar, terveyden jumalan Asklepioksen tytär Hygieia. Hygienian ja puhtauden symboleita ovat puolestaan olleet lautas- ja pöytäliinat, useimmiten valkoiset. Keskiajalla henkilökohtaisiin ja mukana kuljetettaviin ruokailuvälineisiin lautasliinan lisäksi kuuluivat veitsi, lusikka ja kaulalla nauhassa roikkuva hammastikku.

Kirja on kauniisti toteutettu, ja menneiden aikojen ruokakulttuuria avaavana teoksena sekä mielenkiintoinen että avartava.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Pötyä pöydässä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2019.

Reijo Laatikainen
Pötyä pöydässä
Kirjapaja 2018, 176 s.
ISBN 978-952-288-926-3

PALJASTUS – moni lukemasi ravinto”fakta” onkin pötyä!

Päätin otsikoida kirjaesittelyn Pötyä pöytään -kirjasta sensaatiolehtityyliin. Kirjan kirjoittaja, laillistettu ravitsemusterapeutti ja viljojen ja toiminnallisten vatsavaivojen yhteydestä Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta väitellyt Reijo Laatikainen toteaa nimittäin, että tutkimustieto, joka tukee vallalla olevia virallisia ravitsemussuosituksia, ei juurikaan saa näkyvyyttä mediassa. Lehdistö ja etenkin blogi- ja somekansa tarttuvat mieluummin haastajien näkemyksiin, vaikka näillä ei olisi uskottavia tutkimustuloksia takanaan. Karismaattinen persoona, hyvä ulosanti ja lukijaa miellyttävä yhden asian ratkaisumalli takaavat usein menestyksen, ja ihmiset haluavat mieluummin uskoa pötypuhetta ja hylätä ravitsemussuositukset elintarviketeollisuuden ja viranomaisten hapatuksena.

Tilanne on oikeastaan aika uskomaton. Ravitsemustietoon on ihmisillä niin suuri kiinnostus, että ravitsemustiedon tarjoamisesta sekä erilaisten lisäravinteiden myymisestä on tullut iso bisnes. Laatikainen kertoo, että esimerkiksi yhdysvaltalaisen lääkärin kirjoittamaa kirjaa ”Wheat Belly” on myyty Pohjois-Amerikassa yli 2 miljoona kappaletta ja se on käännetty yli 20 kielelle, myös suomeksi (Eroon vehnästä). Kirjan väitteet ovat tutkimustiedon perusteella vahvasti yliampuvia ja osin suorastaan harhaanjohtavia. Päivän valon ei todeta tekevän kirjalle hyvää. Laatikainen tiivistää tilannearvion lauseeseen ”kohtuus, faktat ja järki eivät oikein myy”.

Koska pötypuhe puree niin hyvin, tarvitaan myös kirjoja, jotka kertovat siitä tylsemmästä vaihtoehdosta eli totuudenmukaisesta ravitsemustiedosta. Lehdessämme on ollut jo aiemmin esittelyt Leena Putkosen ja Mari Koistisen kirjasta ”Ruokamysteerit, viisaiden valintojen jäljillä” ja Timo Kettusen kirjasta ”Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?”, jotka myös ohjaavat lukijoita olemaan kriittisiä ravitsemustiedon suhteen. Reijo Laatikaisen kirjasta voi todeta, että se on erittäin selkeä, helppolukuinen ja omalla tavallaan uskomatonta tietoa sisältävä: Laatikainen lyö koeteltuihin tutkimustietoihin perustuvat faktat pöytään ja moni lähes yleiseksi totuudeksi uskottu huuhaa on paljastettu. Ja näin joutuu pian tarkistamaan omia olettamuksiaankin.

Miten sitten pitäisi syödä? Laatikaisen mukaan suurin osa meistä voisi hyvin ravitsemussuosituksia seuraamalla. Valitettavasti vain liian harva toimii niin. Laatikaisen kirja kannattaa kyllä lukea.

Kaarina Kärnä

 


Ympäristö ja Terveys-lehti 50 vuotta: Kutsuvierastilaisuudessa katsottiin sekä eteen- että taaksepäin

Tänä vuonna juhlitaan Ympäristö ja Terveys-lehden 50. vuosikertaa. Kutsuvierastilaisuus järjestettiin 25.4. Tampereella Ahaa Teatterissa, jossa näimme Veden muisti -näytelmän. Näytelmää edelsivät toki puheet, jotka pidettiin lyhyinä. Yrityksemme hallituksen puheenjohtaja Pertti Forss ja pitkäaikainen päätoimittaja Tapio Välikylä kertoivat lehden perustamisesta ja historiasta, itse sanoin muutaman sanan nykypäivästä. Näytelmä veikin sitten meidät kaikki tulevaisuuteen. Hieno esitys perustui Emmi Itärannan palkittuun teokseen Teemestarin kirja, joka on dystopia maailmasta, jossa on pula vedestä ja niukasta luonnonvarasta on tullut armoton vallan väline. Näytelmän sanoma kolahti hyvin alallemme.

Pertti Forssin puhe. Taustalla Veden muisti -näytelmän lavasteet.

Olen ollut töissä lehdessä vajaat kolme vuotta, mutta ympäristöterveydenhuollon parissa huomattavasti kauemmin. Juhlissa lehden yhteistyökumppaneiden kanssa sain kuitenkin nähdä välähdyksen myös siitä historiasta, jossa en ole ollut mukana. Oli hienoa nähdä niin paljon alan vaikuttajia samassa paikassa yhdellä kertaa. Juhlavieraat otettiin lämpimästi vastaan, ja parhaimmat rutistukset antoi toimistonhoitajamme ja halausvastaavamme Eevastiina Veneranta.

Hannele Rämö Eevastiina Venerannan halauksessa.

Juhlissa oli paikalla myös yrityksemme markkinointihenkilöstöä yli kymmenen vuoden takaa:  Päivi Honkala ja Lissu Laattala. Juhlissa saimme otettua myös harvinaislaatuisen kuvan, jossa nykyinen markkinointivastaavamme Eija Lindroos on Päivin ja Lissun kanssa. Lehtemme markkinointi on aina selvästikin ollut iloisten ihmisten työpaikka! Aika erikoinen yhteensattuma on, että Lissun kanssa olimme tavanneet jo aikaisemminkin, tosin toistemme nimiä tietämättä. Lissu oli aikanaan muuttanut Porista Helsingin Tapanilaan, jossa minä asuin ennen muuttoa Poriin. Ja lapsemme olivat yhtä aikaa uimakoulussa, jonka aikana juttelimme toistemme kanssa aika paljonkin. Maailma on pieni.

Lehtemme markkinointihenkilöstöä nyt ja ennen: Päivi Honkala, Eija Lindroos ja Lissu Laattala.

Näytelmän jälkeisillä kakkukahveilla vaihdettiin paljon kuulumisia. Oli mukava nähdä vieraiden viihtyvän ja uskon, että näissä keskusteluissa maailmakin jo muuttui taas hivenen paremmaksi.

Pöydän ääressä Tarja Hartikainen, Jari Keinänen, Matti Karuvaara ja Isto Mononen.
Tarja Hartikainen ja Erja-Riitta Tarhanen. Itsekin olen reppuineni kuvan linssiluteena.
Riikka Åberg, Mia Degerlund ja Tapio Välikylä.
Somettajat Isto Mononen ja Jouni Lukkari.
Risto Aurola ja Paula Riepponen. Oikeassa reunassa Ympäristö ja Terveys-lehden tuottaja Tanja Lohiranta.

Lehdessä teemme omalta osaltamme töitä sen eteen, että Veden muistin maalailema dystopia ei toteudu. Kutsuvierastilaisuuden osanottajille jaettiinkin lehden numero 3/2019, jonka teemana olivat vesiensuojelu ja vesihuolto, johon tuottaja Tanja Lohiranta oli jälleen kerran koonnut ansiokkaan sisällön. Ympäristö ja Terveys-lehti haluaa omalta osaltaan olla parantamassa maailmaa myös jatkossa – tilaa sinäkin oma lehti.

Kaarina Kärnä

Kuvat: Noora Ojanperä.

PS. Kutsuvierastilaisuudesta on lisää kuvia Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2019.

 


Opinto- ja neuvottelupäivillä Seinäjoella 9.–10.4.2019

Takatalvi iski juuri silloin, kun matkasimme Porista kohti Seinäjokea ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisille opinto- ja neuvottelupäiville hotelli Sorsanpesään. Matkalla ihastelimme huhtikuun alun kauniita joulukorttimaisemia lumisine puineen, mutta kun saavuimme pyöreääkin pyöreämmän Sorsanpesän pihaan, ei lunta enää näkynyt. Lumisade alkoi kuitenkin heti seuraavana päivänä.

Päivät aloitettiin arvovaltaisesti Kurikan kaupunginjohtajan Anna-Kaisa Pusan puheenvuorolla, jota seurasi toisen järjestäjätahon eli Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n puheenjohtajan Teemu Holménin tervehdys. Tämän jälkeen STM:n johtaja Jari Keinänen siirtyi ajankohtaisiin asioihin ja esimerkiksi siihen, mitä hallituksen kaatuminen tarkoitti ympäristöterveydenhuollolle ja suunnitelluille organisaatiomuutoksille. Ruokaviraston pääpaikassa saimme onnekkaasti kuulla myös tuoreen viraston pääjohtajan Antti-Jussi Oikarisen Ruokavirasto-kuulumiset.

Miten paljon mahtuukaan asiaa kahteen koulutuspäivään! Luentoja oli mm. talousveden laadun valvonnasta, epärehellisestä elintarviketoiminnasta, elintarvikevalvonnan vaikuttavuudesta, ympäristöyliherkkyydestä, tuulivoimasta ja paikallisen ravintoloitsijan Jani Unkerin Juurella Ravintolasta kertomana kokeilevasta keittiöstä.

Viihteellekin oli oma aikansa. Iltaohjelma alkoi Vuoden terveystarkastajan julkistamisella. Valituksi tuli vastaava ympäristötarkastaja Janne Litmanen Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimesta. Valintaa perusteltiin vuoden terveystarkastajalle juhlatilaisuudessa myönnetyssä kunniakirjassa seuraavasti:

Janne Litmanen on esimerkillinen terveystarkastaja, jonka into kehittää työtään ulottuu myös oman työyhteisön ulkopuolelle. Janne on tullut tunnetuksi erittäin miellyttävänä ja sovittelevana persoonana, joka osaa käsitellä asioita asiapohjalta. Jannella on hyviä havaintoja, kyky tuoda asioita selkeästi esille sekä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä eli ymmärrystä arkitodellisuuden tasosta ja nimenomaan maaseutumaisessa ympäristössä. Sen lisäksi, että Jannen kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, hänen kanssaan myös halutaan tehdä yhteistyötä.

Jannen erityisosaamista ovat vesiasiat ja hän on valvontayksikkönsä ’vesiepidemiaekspertti’. Uraa uurtavaa vastuunkantoa ja huolenpitoa talousvesipuolen haasteista osoittaa se, että Janne teki WSP-työkalun [Water Safety Plan, turvallisen talousveden toimenpideohjelma] käyttämistä varten havainnolliset ohjevideot sekä kirjallisen käyttöohjeen, jotka on jaettu myös valtakunnallisesti.”

Lisäksi Ympäristöterveyden asiantuntijat ry antoi kukat ja kunniakirjan kahdelle uudelle kunniajäsenelle, jotka ovat Leena Haikarainen (vasemmalla) Mikkelistä ja Maritta Arokivi Lappeenrannasta.

Musiikista iltatilaisuudessa huolehti the Hillo, ja hyvin huolehtikin..! The Hillon taholta kommentoitiin,  että olipas yksi vauhdikkaimmista tiistai-illoista, mitä he ovat kokeneet. Terveystarkastajat voivat yllättää!

Tällaiset opintopäivät ovat erittäin merkittäviä työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kannalta. Aiheesta kuulimme päivien lopuksi ihan konkreettisestikin, kun työterveyspsykologi Mari Kalliolahti-Oja luennoi työssä jaksamisesta muutosten keskellä ja haastavien asiakkaiden kohtaamisesta. Ja järjestämässämme koulutuspäivässä aihetta käsitellään vielä lisää!

Kiitos kaikille koulutuspäiviin osallistuneille, niitä järjestämässä olleilla ja siellä luennoineille ja vielä kerran paljon onnea Vuoden terveystarkastaja Janne Litmaselle!  Kaarina Kärnä

 


Arvojemme sinetti eli miksi päätimme hakea Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä

Yhteiskunnallinen yritys -merkki on ollut olemassa jo vuodesta 2011 alkaen. En muista, milloin itse kuulin siitä ensimmäisen kerran, mutta tunnistin kyllä merkin jo silloin, kun samalla kentällä toimiva yhteistyöyrityksemme EnviroVet Oy sen sai syksyllä 2017. Julkaisimme tiedotteen EnviroVetin saamasta merkistä sekä Ympäristö ja Terveys- että Elintarvike ja Terveys-lehdessä. Tuolloin idea siitä, että myös me voisimme hakea merkkiä, alkoi itää ja puhkesi nopeasti suureen kukkaan. Helposti innostuvana en jäänyt jahkailemaan vaan vein idean hallituksemme kokoukseen.

Huonosti valmisteltu ehdotus on useimmiten sama asia kuin hylätty ehdotus. Yrityksemme hallitus ei lämmennyt merkille. Merkkiä on paljon hoiva-alan yrityksillä, ja koska me emme ole sitä missään määrin, koettiin yhteiskunnallisten yritysten toimintaympäristöt vieraiksi. EnviroVetin mukanaolo ei riittänyt pelastamaan tilannetta.

Asia siis jäi. Syksyllä 2018 Suomalaisen Työn Liitosta otettiin meihin suoraan yhteyttä, sillä eräs toinen yhteistyökumppanimme, joka on myös yhteiskunnallinen yritys, oli vinkannut Liittoon, että meissäkin olisi ainesta merkin saajiksi. KVVY Tutkimus Oy:n vinkin seurauksena asia otettiin meillä uudelleen käsittelyyn. Vein hallituksen kokoukseen huomattavasti paremmin valmistellun ehdotuksen ja merkkiä päätettiin hakea.

Liian nopeasti kirjoitettu hakemus on useimmiten sama asia kuin hylätty hakemus. Pikaisesti hallituksen kokouksen jälkeen tehty hakemus palasi bumerangina takaisin. Perusteluja yrityksen yhteiskunnallisesta merkityksestä ei ollut riittävästi.  Merkkihakemukset käsitellään Yhteiskunnallinen yritys -merkkitoimikunnassa, ja hylätyn hakemuksen jälkeen seuraavaan toimikunnan kokoukseen oli mukavasti aikaa. Kirjoitin hakemuksen huolella ja se tuotti tulosta.

Yrityksellemme myönnettiin helmikuussa 2019 Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Se on arvojemme sinetti, ja kertoo kaikille, että taloudellisen edun tavoittelun sijasta olemme sitoutuneita edistämään arvojemme mukaisia asioita kuten ympäristöterveyttä, ympäristönsuojelua, elintarvikehygieniaa, ruokaturvallisuutta ja vastuullisuutta. Tämä ei tietenkään poissulje sitä tosiasiaa, että yrityksen on aina pyrittävä toimimaan kannattavasti.

Yhteiskunnallisia yrityksiä on Suomalaisen Työn Liiton jäsenlistauksessa tällä hetkellä yhteensä 206.  Vaikka olemme edelleen ainoa kustannustoimintaan keskittyvä yritys listalla, eivät muut yritykset tunnu enää lainkaan niin erilaisilta. Meillä kaikilla on arvot kohdallaan.

Kaarina Kärnä

 

 


Vuoden terveystarkastaja valitaan 18. kerran

Vuoden terveystarkastaja on valittu jo 17 kertaa, vuodesta 2002 alkaen. Nyt on 18. valinnan aika.  Kenen nimi tulee mukaan listaan?

2002: Kari Kekkonen, Hyvinkää
2003: Pirkko Hautalahti, Anjalankoski
2004: Sampo Kilpeläinen, Kuusamo
2005: Seppo Lappalainen, Viitasaari
2006: Jaana Seila, Hollola
2007: Leena Panula, Keuruu
2008: Heikki Keski-Orvola, Savonlinna
2009: Saana Laakkonen (Oksa), Jalasjärvi
2010: Teemu Holmén, Helsinki
2011: Pertti Nuutinen, Espoo
2012: Isto Mononen, Kuopio
2013: Tapio Ruokamo, Oulu
2014: Maritta Arokivi (Valtonen), Lappeenranta
2015: Jorma Korttinen, Imatra
2016: Tomi Jormanainen, Porvoo
2017: Seija Pulkkinen, Jyväskylä
2018: Vladimir Vanhanen, Espoo
2019: ?

Kuka olisi ansainnut Vuoden terveystarkastaja 2019 -tittelin? Kuka on kehittänyt työtään, pärjännyt kriiseissä, toiminut esimerkkinä muille tai ollut yksinkertaisesti vain niin mahdottoman hyvä tyyppi? Kenen yhteistyötaidoilla unohtuvat erimielisyydetkin? Kuka saa kiitosta asiakaspalvelutaidoistaan? Vuoden terveystarkastaja on ympäristöterveyden osaaja ja voi tehdä terveystarkastajan työtä millä tahansa ympäristöterveyden osa-alueella – virkanimike tosin voi olla jokin muukin kuin terveystarkastaja.

Voit vaikuttaa valintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvoinnin ja terveydensuojelu -tulosryhmä, Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry ja Ympäristö ja Terveys-lehti valitsevat vuosittain Vuoden terveystarkastajan lähetettyjen ehdotusten joukosta kuunnellen tarvittaessa myös Ruokaviraston, Valviran ja aluehallintovirastojen asiantuntijoita. Voit lähettää oman perustellun ehdotuksesi Kaarina Kärnälle osoitteeseen etunimi.sukunimi(at)ymparistojaterveys.fi 15.3.2019 mennessä ja vaikuttaa näin valintaan. Todettakoon, että perusteluilla on valinnassa olennainen merkitys.

Valinta julkistetaan Seinäjoella Ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisilla opinto- ja neuvottelupäivillä  9.–10.4.2019 ensimmäisen päivän iltatilaisuudessa.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Tauteja luonnosta

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2018.

Heikki Henttonen
Tauteja luonnosta
Metsäkustannus Oy 2018. 128 s.
ISBN 978-952-338-037-0

Borrelioosi, puutiaisaivokuume, myyräkuume, jänisrutto ja pogostantauti ovat tutuimpia eläimistä ihmiseen tarttuvia tauteja Suomessa. Tässä kirjassa kerrotaan pääasiassa Suomen luonnosta tarttuvista, eläinten ihmisiin välittämistä taudeista ja niiden taustoista. Kirja havainnollistaa, miten eri taudinaiheuttajien isännät ja välittäjät elävät, ja miten niiden elintavat vaikuttavat tartuntojen määrään.

Metsäeläintieteen professori, FT Heikki Henttonen on kansainvälisesti tunnustettu tutkija. Kirjan asiantuntevaa tekstiä hän elävöittää ja konkretisoi omilla värikkäillä kokemuksillaan vuosikymmenien ajalta.

”Ihmisen aiheuttama ympäristömuutos kiihtyy, ja tämä ilmenee ihmisen ja ympäristöstä leviävien patogeenien, taudinaiheuttajien, suhteen muuttumisena”, toteaa Heikki Henttonen. ”Uudet taudit ovat maailmanlaajuinen ympäristöongelma.”

Kirja on kirjoitettu yleistajuisesti ja elävästi, ja tekstiä on havainnollistettu kaavioin ja värikuvin.

”Kirjani on suunnattu maallikoille, ei tutkijoille. Toiveeni on, että tavallinen suomalainen voi vaikkapa kesämökillään, perinteisiä punkkeja koskevia kohu-uutisia lukiessaan kaivaa tämän kirjan esiin ja perehtyä tosiasioihin. Toivon, että retkeilijät marjastajat, sienestäjät ja metsästäjät kokevat kirjan hyödylliseksi. Ja eipä ole haittaa siitäkään, että päättäjätkin ovat perillä asioista.”

Tauteja luonnosta -teos kertoo asiallista tietoa aiheesta ja soveltuu luettavaksi kaikille, joita luonnosta tarttuvat, eläinten ihmisiin välittämät taudit askarruttavat.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Helpotuksen historia

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 7/2018.

Milas Dekkers
Helpotuksen historia
Docendo Oy 2018, 244 s.
ISBN 978-952-291-534-4

Pönttö puhuu

Kiertotalouden hengessä päätin lukea Milas Dekkersin kirjan Helpotuksen historia.  Hollantilainen menestyskirjailija on koulutukseltaan biologi, ja kirjassaan hän perehtyy perinpohjaisesti ulostamiseen ja ulosteeseen eri näkökulmista. Tietoa ja erilaisia yksityiskohtia asiasta tulee mittavasti, mutta niistä tehdään välillä johtopäätöksiä ja olettamuksia tavalla, joka syö kirjan uskottavuutta.

”Vastasyntynyt vauva ei näe kakassa mitään pahaa, vaan kaivaa vaipastaan nautinnollisesti makean herkun. Me kaikki olemme kasvaneet isoiksi ja vahvoiksi makean kakan voimalla.” Uskotko tämän? Tai tämän: ”Pohjimmiltaan pieru on pökäle, josta uloste on kaavittu pois, ja sen aiheuttama haitta on aivan yhtä suuri.” Toteamus ”Peräpukamat ovat rangaistus ylpeydestämme, kun päätimme ruveta kävelemään pystyssä” on sentään perusteltu hyvin.  Asiat halutaan myös esittää provosoivasti: ”Maa, jota rakastat, onkin madon kakkaa, ja meri, jonka rannalla vietät lomaa, on täynnä kalan pissaa. Se, mitä me kutsumme luonnoksi, ei ole muuta kuin kasvien ja eläinten jätöksiä.”

Kiertotalouden malliin sopii Dekkersin kirjan luku ”Ruskea kulta”. Siinä hän myös ennustaa, että vesiviemäri on tulossa tiensä päähän. Dekkersillä kakka kaikkine lieteilmiöineen paisuu kuitenkin kokonaisen kirjan täyttäväksi asiaksi. Mielipiteekseni jäi, että tämä on  hyvinkin liikaa.

Kaarina Kärnä


Dekkarimysteerejä porilaisissa maisemissa

Kirjaesittelyt on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2018.

Arttu Tuominen:

Muistilabyrintti
Myllylahti Oy 2015, Espoo, 448 sivua
ISBN 978-952-202-609-5

Murtumispiste
Myllylahti Oy 2016, Espoo, 490 sivua
ISBN 978-952-202-692-7

Silmitön
Myllylahti Oy 2017, 424 sivua
ISBN 978-952-202-835-8

Leipuri
Myllylahti Oy 2018, 350 sivua
ISBN 978-952-202-936-2

Dekkarimysteerejä porilaisissa maisemissa

Arttu Tuomisen Labyrintti-dekkarisarja alkoi kirjailijan esikoisteoksella Muistilabyrintti vuonna 2015. Dekkarisarjan päättävä neljäs osa nimeltään Leipuri ilmestyi elokuussa 2018. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat pääosin Poriin. Päähenkilöt koko sarjan ajan ovat poliisit Janne Rautakorpi ja Liisa Sarasoja. Henkilökuvaukset ja juonen kehittely ovat korkeatasoista viihdettä, josta löytyy myös syvempiä sävyjä ja ympäristön tilaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvää pohdintaa.

Muistilabyrintti

Porissa hyvin tunnetusta Pelle Hermannin leikkipuistosta löytyy ruumis. Uhri on Satakunnan Kansan toimittaja, ja poliisit etsivät johtolankoja toimittajalla työn alla olleista jutuista. Kirjan nimi Muistilabyrintti tulee vanhempi rikoskonstaapeli Janne Rautakorven tavasta meditoida ja mennä kävelemään oman päänsä sisälle rakentuneisiin arkistoholveihin. Kirjassa päädytään mm. Harjunpäänjoen uintikelvottomalle uimarannalle ja tutustutaan Ulvilan alkoholisoituneeseen terveystarkastaja Jarkko Kokkoon, joka joutuu virkansa menettämisen pelossa ryhdistäytymään ja alkamaan toden teolla selvittämään uimaveden saastumisen syitä.

Murtumispiste

Murtumispiste on edellistä osaa huomattavasti väkivaltaisempi. Tapahtunut murha on niin raaka ja niin kammottava, että hetken jo mietin, kykenenkö lukemaan kirjan. Toisaalta on selvää, että kun tapahtumien keskiössä on moottoripyöräkerhona toimiva rikollisjärjestö ja niihin liittyy myös muukalaislegioonassa ja palkkasotilaana palvellut mies, väkivalta on koko ajan läsnä. Osin väkivalta on supersankarityylisiä taistelu- tai tappelukuvauksia, jotka eivät mene tunteisiin saakka. Pahuus ei ole kirjassa mitenkään mustavalkoista, ja sanomaksi kiteytyy, että jos lapsi ei koskaan opi luottamaan keneenkään, voivat seuraukset aikuiseksi kasvaneessa ihmisessä olla kohtalokkaat.

Silmitön

Silmittömässä palataan jälleen ympäristönsuojelun kentälle. Mukana on niin aktivisteja, poliitikkoja kuin luonnonvaroilla rahaa tekeviä yrityksiäkin, joten eri näkökulmat asioihin pääsevät hyvin esiin. Kirjan tähti on peloton Greenpeace-aktivisti Venla Jokinen, joka auttaa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtynyttä ja poliisille konsulttina toimivaa Janne Rautakorpea paikallisen poliitikon murhan selvittämisessä. Merisoran ruoppaushanke Porin edustalla on kuumentanut tunteita ja murhan epäillään tavalla tai toisella liittyvän asiaan. Vaikka silmittömään väkivaltaankin kirjassa törmätään, ovat silmittömyyden taustalla kuitenkin ensisijaisesti merestä löytyneet silmättömät silakat.

Leipuri

Leipuri on taitavasti rakennettu, kahdessa ajassa liikkuva romaani, jossa käydään läpi ns. Leipurin tapaus vuonna 2002, johon on sarjan aikaisemmissa osissa viitattu, ja toisaalta selvitetään vuonna 2015 tapahtuneita murhia, joissa jäljitellään Leipurin hirmutöitä. On selvää, että tekijä on kopioija, sillä alkuperäinen Leipuri on edelleen telkien takana. Rankassa tarinassa paloitellaan ja paistetaan, ja arvatenkin ihan muuta kuin leivonnaisia. Pedofilian käsittely ei taatusti helpota lukijan oloa, mutta antaa aihetta moraaliseen pohdintaan ja oikean ja väärän rajoihin. Päätösosa on lukijallekin monella tapaa luopumista, mutta onhan kirja hienon sarjan hieno päätös.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Metrolla metsään

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2018.

Elli Keisteri-Sipilä
Metrolla metsään
Metsäkustannus Oy 2018, 168 s.
ISBN 879-952-338-042-4

Metrolla metsään on opas pääkaupunkiseudun lähiluontoon. Kirjassa esitellään retkikohteita ja kaunista lähiluontoa – metsiä, rantoja ja ulkoilualueita, joihin pääsee metrolla.  Kirja ei ole luonto-opas, vaan siinä kerrotaan erilaisista ulkoiluun soveltuvista, metrolla saavutettavista kohteista. Jokaisen metroaseman läheisyydestä saa vähintään yksi pääkohde laajemman esittelyn. Myös muita lähialueen luontokohteita mainitaan.

Jokaisen kohteen esittelyosioon on merkitty tunnuksilla kohteen soveltuvuus eri aktiviteetteihin. Samalla esitellään myös kuhunkin alueeseen sisältyviä erilaisia palveluita, kuten ruoka- ja kahvipaikkoja sekä liikuntavälinevuokraamoja. Kirja on kuvitettu runsain, viehättävin valokuvin, jotka avaavat kohteiden tunnelmaa. Kuvat ovat ottaneet Miikka Nevalainen ja Hanna Nikula. Kunkin kohteen esittelyyn on lisätty myös selkeä kartta, joka esittelee metroaseman ympäristöä.

Olemassa olevien metroasemien lisäksi myös tulevat metroasemat on huomioitu. Esittelyyn ovat päässeet myös Espoon viiden tulevan metroaseman lähiluontokohteet.

Kirja sopii sekä pääkaupunkiseudulla asuville kuin myös vierailijoille ja matkailijoille, kaikille, jotka haluavat päästä helposti tutustumaan pääkaupunkiseudun lähiluontoon – metrolla.

”Ei todellakaan tarvitse matkustaa kauas kokeakseen ja nähdäkseen jotain uutta.”

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Kiertoradalla – Vuosi avaruudessa

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessa 5/2018.

Scott Kelly
Kiertoradalla – vuosi avaruudessa
Bazar Kustannus 2018, 431 s.
ISBN 978-952-279-463-5

Arkea avaruudessa

Astronautti Scott Kelly kertoo omaelämäkerrallisessa teoksessaan ”Kiertoradalla – vuosi avaruudessa”, millaista on elää vuosi kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS).  Avaruusasema kiertää Maata noin 360 kilometrin korkeudessa ja 27 700 kilometrin tuntinopeudella. Asema on havaittavissa Maasta myös paljain silmin, jos tietää, milloin ja mistä sitä kannattaa etsiä. Nasan verkkosivuilta löytyy tähän ohjeet: https://spotthestation.nasa.gov/.

Avaruus kiehtoo. Miettimällä maailmankaikkeutta ja sen mittakaavaa saa äkkiä suloisesti päänsä pyörälle. Kellyn teos lähtee liikkeelle toisin. Hän kuvailee arkea avaruudessa kertomalla, kuinka avaruudessa tehdään töitä, syödään, nukutaan, käydään vessassa ja hävitetään jätteet. Työnteko avaruudessa on avaruusaseman huoltoa, erilaisten tutkimusten tekemistä ja kuntoilua oman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Painottomuus ja rajattu tila tekee kaikesta hyvin haasteellista ja monista asioista suorastaan vaarallisia. Painottomassa tilassa tavarat esimerkiksi häviävät helposti, jos niitä ei ole kiinnitetty seinälle. Lattioista tai katoista ei oikeastaan kannata puhua, koska tilassa voi leijua miten päin vain.

Kelly kertoo myös siitä, kuinka paljon avaruudessa alkaa kaivata luontoa ja miltä Maa näyttää avaruudesta käsin. Hänen oma suosikkinäkymänsä on Bahama, jossa saariston tummat ja vaaleat värit luovat upean kontrastin. Kelly toteaa kuitenkin myös, että jotkin alueet Maasta ovat niin paksun saastekerroksen alla, että Maa näyttää niistä kohdin sairaalta. Ja ilmakehän raja horisontissa näyttää ohuelta kuin piilolinssi silmän päällä, niin hauraalta, että sitä pitäisi kaikin keinoin suojella.

Avaruusasemalla on myös sisäilmaongelmia. Hiilidioksiditaso nousee avaruusasemalla usein liian korkeaksi ja Kellyä kiukuttaa, kun Maassa ei oteta tätä ongelmaa kyllin vakavasti. Siivoaminen on sisäilman kannalta avaruusasemalla hyvin tärkeää mutta tavallista hankalampaa. Maassa pöly, nukka, hiukset ja ruoanmurut putoavat maahan, ja ne voi imuroida pois, mutta avaruusasemalla kaikki lika leijuu ympäriinsä. Koska pinnat likaantuvat ja kastuvat, on myös home yksi huolenaihe, sillä homeitiöt jäävät leijumaan hengitysilmaan.

Kirja kertoo paljon myös siitä, kuinka Kellystä tuli astronautti, millainen on hänen taustansa ja koulutuksensa. Kenestä tahansa ei toden totta siihen hommaan ole. Yksityiselämälläkin on kirjassa osansa. Kirjasta toki huomaa, että Kelly ei ole varsinaisesti kirjailija ja kirjan rakenne pitkine otsikoimattomine lukuineen on hieman raskas. Mutta tästä huolimatta Kelly esittelee lukijoilleen astronautin elämää niin kiinnostavasti ja niin havainnollisesti, että kirjaa lukemalla voi ottaa etäisyyttä omaan arkeensa ja poistua hetkeksi avaruuteen.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2018.

Hanna Mattila (toim.)
Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria
Gaudeamus 2016, 223 s.
ISBN 978-952-495-388-7

Lihansyönnin vähentäminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan

Vuonna 2016 ilmestynyt Hanna Mattilan toimittama teos ”Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria” on erittäin ajankohtainen. Ilmastonmuutoksen kiihtyminen on vain terävöittänyt kirjan sanomaa ja haluaisin uskoa, että suurin osa suomalaisista ymmärtää tänä päivänä lihansyönnin vähentämisen olevan yksi olennainen keino ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kirjassa tuodaan myös esille, että ruoantuotannon kasvihuonekaasupäästöt vaikuttavat ilmastoomme yhtä paljon riippumatta siitä, missä päin maapalloa ne syntyvät.

Kirjassa käydään läpi lihan merkitystä suomalaisessa ruokakulttuurissa, lihankulutusta numeroina, lihantuotannon ympäristövaikutuksia, lihan terveellisyyttä, lihan merkitystä Suomen maataloudelle, kuluttajien asenteita, yhteiskunnan keinoja vaikuttaa ruokatottumuksiin, kasvisruokien kehitystyön haasteita sekä hahmotellaan, millainen olisi kasvispainotteisempi Suomi. Tämä kaikki tehdään syyllistämättä ja moniulotteisesti asioita tarkastellen. On ilahduttavaa, että vastakkainasettelu ”liha on murha” versus sekasyöjät on häipynyt taka-alalle, ja nyt haetaan oikeasti niitä keinoja, joilla lihansyöntiä voi vähentää. Vähentäminen on kaikille mahdollinen vaihtoehto, vegaaniruokavaliota ei sellaiseksi koeta. Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisia eturivin tutkijoita.

Yhteiskunta voisi kuitenkin tehdä enemmän kasvispitoisemman Suomen eteen. Julkiset ruokapalvelut ovat  avainasemassa, sillä suuri osa suomalaisista syö lämpimän aterian työpaikan, päiväkodin, oppilaitoksen tai vanhainkodin ruokalassa. Kirja maalailee silmiemme eteen kasvispainotteisemman Suomen, jossa kasvikset ja niistä tehdyt jalosteet ovat ottaneet lihan paikan peruselintarvikkeena ja ovat käytettävyydeltään helppoja myös kiireisessä arjessa.  Urheilukisoissakin tarjotaan grillimakkaran asemesta hernelupiinijalostetta… Vaikka näin, kunhan suomalaisten vuosittainen lihankulutus vajaasta 80 kg:sta vuodessa henkeä kohden saadaan oikeasti laskuun. Sekä ympäristön että terveytemme vuoksi.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Ihmiskunnan syötävä historia

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 5/2018.

Tom Standage
Ihmiskunnan syötävä historia
Into Kustannus Oy 2013, 267 s.
ISBN 978-952-264-190-8

Olipa kerran nälkä

Tom Standagen kirja Ihmiskunnan syötävä historia käy läpi koko ihmisen kehityksen metsästäjä-keräilijästä nykypäivään ruoan näkökulmasta. Kirjaa lukiessa tulee kerrattua maailmanhistorian tärkeimmät tapahtumat, sillä niihin kaikkiin liittyy ruoka. Maanviljelyksen kehittyminen ja kemiallisten lannoitteiden keksiminen ovat muokanneet ihmiskuntaa enemmän kuin tulee ajatelleeksikaan. Kirja myös auttaa ymmärtämään tämän päivän maailmantaloutta ja politiikkaa.

Standage kuvailee maustekaupan käsittämättömän suurta ja veristä menneisyyttä, jota hän pitää hieman absurdinakin ajatellen mausteiden merkityksettömyyttä ihmisten ravitsemisessa. Kolumbuksen retkiltä on muistona chilin kutsuminen virheellisesti chilipippuriksi, koska Kolumbus halusi ehdottomasti Amerikkaan saavuttuaan uskoa olevansa Intian maustemailla ja nimesi näin ollen paikalliset kasvitkin ennakko-oletusten mukaan.

Historiaa kirjoitetaan eri puolilla maailmaa eri tavalla. Standage englantilaisena on ehkä kohtuullisen objektiivinen, ja tuo myös esille kotimaansa arveluttavan toiminnan siirtomaaisäntänä. Neuvostoliiton Stalin ja Kiinan Mao antoivat poliittisten pyrkimystensä vuoksi miljoonien ihmisten kuolla nälkään, ja Mao onkin vastuussa ihmiskunnan suurimmasta nälänhädästä.

Kirja on varovaisen toiveikas ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Maapallon väkiluvun pitäisi kääntyä laskuun vuoden 2075 jälkeen. Ilmastonmuutos on kuitenkin monella tapaa uhkaava tekijä, mikä on tullut osoitettua myös Huippuvuorten siemenholvin kohdalla, josta Standagekin kirjoitti tietämättä vielä vuonna 2017 tapahtuvasta vesivahingosta, joka ei kuitenkaan onneksi vahingoittanut arvokkaita siemeniä.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Hyönteiskokki

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2018.

Topi Kairenius
Hyönteiskokki
Like Kustannus Oy 2018, 137 s.
ISBN 978-952-01-1282-0

Suomen ensimmäinen hyönteiskeittokirja on ilmestynyt

Se on täällä! Heinäkuussa 2018 ilmestyi Suomen ensimmäinen hyönteiskeittokirja ”Hyönteiskokki”, jonka on kirjoittanut hyönteiskokiksi tituleerattu Topi Kairenius. Kirja sisältää yhteensä 47 erilaista Kaireniuksen laatimaa hyönteisiä hyödyntävää reseptiä, ja lisäksi siinä on kerrottu hyönteissyönnin taustoja ja vaiheita sekä hauskoja sattumuksia hyönteiskokin uralta. Hyönteisiä on kokattu niin Strömsössä kuin melkein presidentin linnassakin. Kirjassa käytetään pääosin kasvatettuja mutta myös villihyönteisiä.

Kairenius on ollut kiinnostunut ötököistä jo pitkään. Ja nimenomaan hyönteisistä eikä esimerkiksi hämähäkeistä, joita hän vieroksuu. Harrastuneisuus on edennyt jonkin sortin intohimoksi, ja kokin käsivarsia koristavat tatuoituna mm. isokokoinen koppakuoriainen sekä palanen jauhomatopizzaa. Kirjassa puhutaan hyönteisistä lämmöllä ja innostuksella, ja tarinointi saa usein hymyn huulille. Hyönteiset ovat iloinen asia, kuten tämä kirjakin!

Suomessa hyönteisinnostus on ollut niin laajaa, että hyvin moni meistä on jo niitä maistanut. Seuraava vaihe sitten lieneekin kysyä, kuka on tehnyt niistä itse ruokaa. ”Kirsikkainen kuhnurisalaatti” saa jo reseptinä veden kielelle. ”Banaaniset sirkkaletut” ovat Kaireniuksen mukaan helppo aloitusresepti ja niissä sirkat ovat jauheena, samoin ”Bug nuggeteissa”. Helppoon ”Sirkkavuokaan” käytetäänkin sitten jo kokonaisia sirkkoja.  Kun sirkkojen saatavuus paranee ja hinnat laskevat, liitävät ne helpommin kotikeittiöihinkin. Reseptien löytymisestä se ei ainakaan ole kiinni, kiitos Hyönteiskokin.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Puhdas vesi – Kitkajoki – Kitkajärvi

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2018.

Tauno Kohonen (kuvat ja toimitus)
Puhdas vesi – Kitkajoki – Kitkajärvi
Rapid River. Oulu 2017. 160 s.
ISBN-13: 9789519769356

Suomalaiset luontokirjat ovat olleet pitkään maailman huippua. Eväitä tähän ovat antaneet ansioituneet luontokuvaajat, maamme luontotiedon laajuus ja ensiluokkainen kirjapainotaito. Kuusamostakin luontokirjoja on julkaistu runsaasti. Tauno Kohosen uusin teos, joka keskittyy Kitkajoen ja Kitkajärven alueelle, on hieno lisä tähän joukkoon.

Kirja sisältää klassisten valokuvateosten Kitkan maa (1998) ja Valoa erämaassa (1992) tekstit. Kirja on kuvateoksen ja tietokirjan yhdistelmä. Lukija saa tiiviin yhteenvedon alueen luonnonsuojelun historiasta, luonnontieteellisestä tutkimuksesta, kulttuurihistoriasta ja taiteesta unohtamatta järvitaimenta ja puhdasta ravintoa.

Suuren kirjoittajajoukon – viisitoista henkeä – vuoksi tekstien tyyli vaihtelee. Ainakaan allekirjoittanutta se ei kuitenkaan häirinnyt. Kaikkia tekstejä yhdistää vahva kiinnostus ja kunnioitus vesiluontoa kohtaan. Kirjan julkaiseminen sidottuna olisi antanut suomalaiselle ja erityisesti kuusamolaiselle vesiluonnolle sen ansaitsemaa arvokkuutta. Kirja kuuluu Suomi 100- juhlavuoden ohjelmaan. Kirjan tuotosta osa menee vesistönsuojeluun ja järvitaimenkannan elvyttämiseen.

Aiheesta on tehty myös dokumenttielokuva, joka on katsottavissa Yle Areenalla 29.6.2018 saakka.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Loputtomat loiset

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2018.

Tuomas Aivelo
Loputtomat loiset
Like Kustannus Oy 2018, 341 s.
ISBN 978-952-01-1741-2

Elämämme loiset

Kun tytär sai kolmannen kerran ensimmäisen kouluvuotensa aikana päätäit, olin enemmän kuin valmis kaiken raapimisen lomassa lukemaan Tuomas Aivelon Loputtomat loiset -kirjan kannesta kanteen. Kirjassa ei kuitenkaan erityisemmin käsitellä täitä vaan ihmiskunnan kulkua loisten rinnalla ja kanssa sekä niitä uhkia, mitä elämään seuralaislajiemme kanssa liittyy. Loisiminen on liittynyt ihmisiin niin kauan kuin ihminen on maapallolla kulkenut ja olemme edelleen vahvasti sidoksissa loisiin – sekä hyvässä että pahassa. Kirjan kirjoittaja Tuomas Aivelo on ekologi ja evoluutiobiologi, ja hän pitää myös ”Kaiken takana on loinen” -nimistä blogia. Kirjan luettuaan vakuuttuu, että näin tosiaan on ja loisten kautta on mahdollista ymmärtää kirkkaammin elämisemme ja olemisemme reunaehdot.

Tutkimustiedon esittäminen ymmärrettävästi tiedeyhteisön ulkopuolella ei ole tiedemiehille itsestään selvä taito. Aivelo on kuitenkin virtuoosi. Hän kirjoittaa kiinnostavasti, mukaansa tempaavasti ja luo jännitteen jopa tietokirjaan. Aivelo ei asetu lukijoidensa yläpuolelle vaan lahjoittaa lukijalle ymmärtämisen ilon esittämällä asiansa selkeästi ja havainnollisten esimerkkien kera. Myös kirjan rakenne ansaitsee kiitoksen, loogisesti etenevää kerrontaa on ilo lukea.

Taudinaiheuttajaloiset ovat kirjassa keskeisessä osassa. Tartuntataudit ovatkin ihmiskunnalle elämän ja kuoleman kysymys, ja zoonoosien pelko on läsnä alati. Elintaso rokotuksineen on paras lääke tartuntatauteja vastaan, mutta myös luonnolle pitää antaa tilansa. Ei ole tarkoitus eristäytyä luonnosta, mutta ei myöskään ajaa luontoa niin ahtaalle, että villieläimet ovat liian lähellä ihmistä omine tauteineen ja loisineen.

Kirja on esimerkkeineen myös valtava aarreaitta lasten ja miksei aikuistenkin motivoimiseksi käsien pesuun ja muihin hygieniaa edistäviin toimenpiteisiin. Sorruin kuitenkin yhdistelemään asioita tavalla, johon kirja ei anna tukea: jalkaan asettuvan ja jopa metrin mittaiseksi kasvavan guineamadon ja lumensyönnin välillä ei ole oikeasti yhteyttä. Mutta, jos lasta pelottelee, pelottelee hän pian takaisin: ”Äiti, onkohan minulla kihomatoja?”

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Rajaton vesi, rajalliset vesivarat

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2018.

Jorma Keskitalo
Rajaton vesi, rajalliset vesivarat
Gaudeamus. 236 s.
ISBN 978-952-495-439-6

Vesivarojen niukkuus, pohjavesien aleneminen ja luonnonvesien pilaantuminen ovat maailmanlaajuisia ongelmia. Vesivarojen tehokas ja kestävä hallinta on tärkeä globaali tavoite. Vaikka Suomessa – tuhansien järvien maassa – ei makeasta vedestä ole pulaa, on luonnonvesien suojelu ja käyttöveden laadusta huolehtiminen meilläkin tärkeää ja tarpeellista.

”Ihmisen vaikutus näkyy pohjavesissä myös Suomessa, vaikka maallikon käsitys voi olla, että ne ovat yleisesti puhtaita. Noin kuudestatuhannesta pohjavesialueesta vajaa sata on luokiteltu kemiallisesti huonokuntoisiksi ja riskialttiiksi. Likaantumista aiheuttavat vesiliukoiset kemialliset yhdisteet, erityisesti suola, jonka pitoisuuksia maanteiden suolaus nostaa. Muita uhkatekijöitä ovat maatalous ja metsäojitus.”

Kirjan tarkoituksena on luoda yleistajuinen katsaus Suomen Akatemian tutkimusohjelman Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta (AKVA) tavoitteisiin, toteutukseen ja tuloksiin. Teos kokoaa yhteen uutta tutkimustietoa luonnonvesistä, vesivaroista, niiden hallinnasta ja ekosysteemipalveluista. Veden ympärille kertyy monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, joita tutkimustieto voi auttaa ratkomaan. Teoksen tavoitteena on myös herättää kiinnostusta luonnonvesien ja vesivarojen kestävään käyttöön.

Teos on tarkoitettu kaikille, joita aihepiiri kiinnostaa; tutkijoista ja asiantuntijoista yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja päättäjiin, mutta yhtä lailla myös maallikoille. Kerronta on yleistajuista ja mielenkiintoisia paikallisia esimerkkejä löytyy.

Jorma Keskitalo, FT, on ympäristöaiheisiin erikoistunut tutkija, tietokirjailija ja suomentaja. Hän on perehtynyt laaja-alaisesti ekologiaan ja ympäristönsuojeluun.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2018.

Petri S. Juuti, Tapio S. Katko ja Riikka P. Rajala
Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017
Kehrämedia Oy 2017. 288 s.
ISBN:978-952-03-0547-5

Vesihuollosta ja ylipäätään ympäristöhistoriasta kiinnostuneita on jälleen hemmoteltu uudella teoksella. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään vesihuollon yhteiskunnallista merkitystä ja samalla kuvataan keskeisiä kehitysvaiheita. Suurimman osan sisällöstä muodostavat yhdentoista paikallisen tai alueellisen vesilaitoksen esittelyt. Kaikki esitellyt vesilaitokset sijaitsevat Kajaania lukuun ottamatta Vaasa – Lappeenranta –linjan lounaispuolella. En tosin tiedä, olisiko kirjan anti muuttunut, jos Itä- ja Pohjois-Suomi olisivat olleet paremmin edustettuina. Kustakin vesilaitoksesta käsitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja valinnat. Kirjassa hyödynnetään tekijöiden aiemmin julkaisemia vesilaitoshistorioita, mutta kirjan teksti on kokonaisuudessaan uutta ja aiemmin julkaisematonta. Kirjan loppuosassa käsitellään monipuolisesti mm. tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia.

Tekijöiden julkaisuvauhti on ollut hengästyttävä – parikymmentä vuotta ja saman verran vesihuoltoa ja sen historiaa käsitteleviä teoksia. Ympäristöhistorian alalla saavutus on Suomessa ylittämätön ja tulee sellaisena säilymään pitkälle tulevaisuuteen.

Kirjan teksti on tekijöille tyypillistä asiantuntevaa ja sujuvaa asiaproosaa, jota on miellyttävä lukea. Lukijaa ei myöskään rasiteta liiallisilla teknisillä yksityiskohdilla. Kirjan ulkoasu on konstailematon, mutta silti kirjan aiheeseen hyvin sopiva. Pari hyvin epäolennaista huomiota. Kirjan kansi on yleensä eräänlainen käyntikortti, johdatusta kirjan aiheeseen. Tässä tapauksessa kannen Suomi-neito postikortissa vuodelta 1905 ei taida johdattaa lukijaa vesihuollon maailmaan. Petri Tuomisen mainiot piirroskuvat, jotka käsittelevät osuvasti työyhteisöjen ongelmia, syntyivät vesihuollon johtamista ja kehittämistä käsitelleessä täydennyskoulutusohjelmassa. Tätä piirrosten yhteyttä vesihuoltoon kirjassa tosin ei mainita.

Kirjan luettuaan lukija on vakuuttunut, että Suomi kuuluu kansainvälisesti vesihuollon mallimaihin. Harvapa taitaa edes pohtia, kuinka paljon meillä käytetään talousvesivaatimukset täyttävää vettä esimerkiksi pesu- ja kastelutarkoituksiin. Toisaalta lukija huomaa, kuinka lähellä nykypäivää ovat vesipula, vesivälitteiset sairaudet sekä naisten ja lasten harteille jäänyt kaivoveden loputon kantaminen. Lukija myös huomaa, että vaikka vesilaitosten tuotteet ja palvelut ovat hyvin samanlaiset, niin laitosten historioissa on eri syistä merkittäviä eroja.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille vedestä ja ympäristöhistoriasta kiinnostuneille. Toivoa sopii, että saamme jatkossakin nauttia niin korkealaatuisesta vesihuollostamme kuin myös tekijöiden tulevistakin teoksista. Kirja on osa valtioneuvoston kanslian koordinoiman Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa. Kirja on myös ladattavissa kokonaisuudessaan netistä.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2018.

Anu Hopia ja Erik Fooladi
Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä
Gaudeamus Oy 2017, 224 s.
ISBN-978-952-495-436-5

Ruoka molekyylitason kokemuksena

Elintarvikekemiasta tohtoriksi väitellyt Anu Hopia ja kemiasta tohtoriksi väitellyt Erik Fooladi ovat keskeisiä jäseniä luonnontieteellisessä ruokaklubissa, jota he myös MG-klubiksi kutsuvat. MG tarkoittaa tässä molekyyligastronomiaa, joka jo hyvin kertoo, mistä klubissa on kysymys: luonnontieteellisistä ruokaan liittyvistä kokeiluista ja testeistä, joissa mennään molekyylitasolle. Kokoontumisissa käsitellyistä kysymyksistä on koottu kirja ”Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä”, joka ratkaisee parikymmentä erilaista ruokaan liittyvää arvoitusta. Ruokaklubi ei ole kuitenkaan toiminut vain kemistien kerhona vaan keskeinen jäsen on ollut myös keittiömestari Tatu Lehtovaara, jonka käsialaa ovat useimmat kirjan resepteistä.

Kirjan lukemalla selviää esimerkiksi, miten hapan ainesosa voi pilata kakun, miten moniulotteinen kysymys kananmunien keittäminen on, pitääkö spagettien keitinliemeen lisätä suolaa, miten tehdään vegaanista marenkia, mistä riideltiin Norjan puurosodassa 1860-luvulla, kuinka ruokaa kypsennetään maakuopassa ja mitkä tekijät vaikuttavat sinapin tulisuuteen. Kirjassa on graafikko Aki Scharinin piirroskuvitus, minkä ansiosta vaikeimmat kemialliset ilmiöt hahmottuvat myös visuaalisessa muodossa. Ei-kemistille kirja on mielenkiintoinen, mutta ihan jokaista tutkimuksen käännettä ei välttämättä pyrikään ymmärtämään.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat innostuneita, uteliaita ja osaavat kertoa omasta asiastaan innostaen myös muita. Ja sellaisia ihmisiä ovat selvästikin Anu Hopia ja Erik Fooladi. Luonnontieteellisen ruokaklubin kokoontumisissa on selkeästi ollut todella hauskaa, ja tämä tunnelma välittyy myös lukijalle.

Kaarina Kärnä