Kirjaesittely: Puhdas vesi – Kitkajoki – Kitkajärvi

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2018.

Tauno Kohonen (kuvat ja toimitus)
Puhdas vesi – Kitkajoki – Kitkajärvi
Rapid River. Oulu 2017. 160 s.
ISBN-13: 9789519769356

Suomalaiset luontokirjat ovat olleet pitkään maailman huippua. Eväitä tähän ovat antaneet ansioituneet luontokuvaajat, maamme luontotiedon laajuus ja ensiluokkainen kirjapainotaito. Kuusamostakin luontokirjoja on julkaistu runsaasti. Tauno Kohosen uusin teos, joka keskittyy Kitkajoen ja Kitkajärven alueelle, on hieno lisä tähän joukkoon.

Kirja sisältää klassisten valokuvateosten Kitkan maa (1998) ja Valoa erämaassa (1992) tekstit. Kirja on kuvateoksen ja tietokirjan yhdistelmä. Lukija saa tiiviin yhteenvedon alueen luonnonsuojelun historiasta, luonnontieteellisestä tutkimuksesta, kulttuurihistoriasta ja taiteesta unohtamatta järvitaimenta ja puhdasta ravintoa.

Suuren kirjoittajajoukon – viisitoista henkeä – vuoksi tekstien tyyli vaihtelee. Ainakaan allekirjoittanutta se ei kuitenkaan häirinnyt. Kaikkia tekstejä yhdistää vahva kiinnostus ja kunnioitus vesiluontoa kohtaan. Kirjan julkaiseminen sidottuna olisi antanut suomalaiselle ja erityisesti kuusamolaiselle vesiluonnolle sen ansaitsemaa arvokkuutta. Kirja kuuluu Suomi 100- juhlavuoden ohjelmaan. Kirjan tuotosta osa menee vesistönsuojeluun ja järvitaimenkannan elvyttämiseen.

Aiheesta on tehty myös dokumenttielokuva, joka on katsottavissa Yle Areenalla 29.6.2018 saakka.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Loputtomat loiset

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2018.

Tuomas Aivelo
Loputtomat loiset
Like Kustannus Oy 2018, 341 s.
ISBN 978-952-01-1741-2

Elämämme loiset

Kun tytär sai kolmannen kerran ensimmäisen kouluvuotensa aikana päätäit, olin enemmän kuin valmis kaiken raapimisen lomassa lukemaan Tuomas Aivelon Loputtomat loiset -kirjan kannesta kanteen. Kirjassa ei kuitenkaan erityisemmin käsitellä täitä vaan ihmiskunnan kulkua loisten rinnalla ja kanssa sekä niitä uhkia, mitä elämään seuralaislajiemme kanssa liittyy. Loisiminen on liittynyt ihmisiin niin kauan kuin ihminen on maapallolla kulkenut ja olemme edelleen vahvasti sidoksissa loisiin – sekä hyvässä että pahassa. Kirjan kirjoittaja Tuomas Aivelo on ekologi ja evoluutiobiologi, ja hän pitää myös ”Kaiken takana on loinen” -nimistä blogia. Kirjan luettuaan vakuuttuu, että näin tosiaan on ja loisten kautta on mahdollista ymmärtää kirkkaammin elämisemme ja olemisemme reunaehdot.

Tutkimustiedon esittäminen ymmärrettävästi tiedeyhteisön ulkopuolella ei ole tiedemiehille itsestään selvä taito. Aivelo on kuitenkin virtuoosi. Hän kirjoittaa kiinnostavasti, mukaansa tempaavasti ja luo jännitteen jopa tietokirjaan. Aivelo ei asetu lukijoidensa yläpuolelle vaan lahjoittaa lukijalle ymmärtämisen ilon esittämällä asiansa selkeästi ja havainnollisten esimerkkien kera. Myös kirjan rakenne ansaitsee kiitoksen, loogisesti etenevää kerrontaa on ilo lukea.

Taudinaiheuttajaloiset ovat kirjassa keskeisessä osassa. Tartuntataudit ovatkin ihmiskunnalle elämän ja kuoleman kysymys, ja zoonoosien pelko on läsnä alati. Elintaso rokotuksineen on paras lääke tartuntatauteja vastaan, mutta myös luonnolle pitää antaa tilansa. Ei ole tarkoitus eristäytyä luonnosta, mutta ei myöskään ajaa luontoa niin ahtaalle, että villieläimet ovat liian lähellä ihmistä omine tauteineen ja loisineen.

Kirja on esimerkkeineen myös valtava aarreaitta lasten ja miksei aikuistenkin motivoimiseksi käsien pesuun ja muihin hygieniaa edistäviin toimenpiteisiin. Sorruin kuitenkin yhdistelemään asioita tavalla, johon kirja ei anna tukea: jalkaan asettuvan ja jopa metrin mittaiseksi kasvavan guineamadon ja lumensyönnin välillä ei ole oikeasti yhteyttä. Mutta, jos lasta pelottelee, pelottelee hän pian takaisin: ”Äiti, onkohan minulla kihomatoja?”

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Rajaton vesi, rajalliset vesivarat

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2018.

Jorma Keskitalo
Rajaton vesi, rajalliset vesivarat
Gaudeamus. 236 s.
ISBN 978-952-495-439-6

Vesivarojen niukkuus, pohjavesien aleneminen ja luonnonvesien pilaantuminen ovat maailmanlaajuisia ongelmia. Vesivarojen tehokas ja kestävä hallinta on tärkeä globaali tavoite. Vaikka Suomessa – tuhansien järvien maassa – ei makeasta vedestä ole pulaa, on luonnonvesien suojelu ja käyttöveden laadusta huolehtiminen meilläkin tärkeää ja tarpeellista.

”Ihmisen vaikutus näkyy pohjavesissä myös Suomessa, vaikka maallikon käsitys voi olla, että ne ovat yleisesti puhtaita. Noin kuudestatuhannesta pohjavesialueesta vajaa sata on luokiteltu kemiallisesti huonokuntoisiksi ja riskialttiiksi. Likaantumista aiheuttavat vesiliukoiset kemialliset yhdisteet, erityisesti suola, jonka pitoisuuksia maanteiden suolaus nostaa. Muita uhkatekijöitä ovat maatalous ja metsäojitus.”

Kirjan tarkoituksena on luoda yleistajuinen katsaus Suomen Akatemian tutkimusohjelman Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta (AKVA) tavoitteisiin, toteutukseen ja tuloksiin. Teos kokoaa yhteen uutta tutkimustietoa luonnonvesistä, vesivaroista, niiden hallinnasta ja ekosysteemipalveluista. Veden ympärille kertyy monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, joita tutkimustieto voi auttaa ratkomaan. Teoksen tavoitteena on myös herättää kiinnostusta luonnonvesien ja vesivarojen kestävään käyttöön.

Teos on tarkoitettu kaikille, joita aihepiiri kiinnostaa; tutkijoista ja asiantuntijoista yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja päättäjiin, mutta yhtä lailla myös maallikoille. Kerronta on yleistajuista ja mielenkiintoisia paikallisia esimerkkejä löytyy.

Jorma Keskitalo, FT, on ympäristöaiheisiin erikoistunut tutkija, tietokirjailija ja suomentaja. Hän on perehtynyt laaja-alaisesti ekologiaan ja ympäristönsuojeluun.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2018.

Petri S. Juuti, Tapio S. Katko ja Riikka P. Rajala
Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa 1917–2017
Kehrämedia Oy 2017. 288 s.
ISBN:978-952-03-0547-5

Vesihuollosta ja ylipäätään ympäristöhistoriasta kiinnostuneita on jälleen hemmoteltu uudella teoksella. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään vesihuollon yhteiskunnallista merkitystä ja samalla kuvataan keskeisiä kehitysvaiheita. Suurimman osan sisällöstä muodostavat yhdentoista paikallisen tai alueellisen vesilaitoksen esittelyt. Kaikki esitellyt vesilaitokset sijaitsevat Kajaania lukuun ottamatta Vaasa – Lappeenranta –linjan lounaispuolella. En tosin tiedä, olisiko kirjan anti muuttunut, jos Itä- ja Pohjois-Suomi olisivat olleet paremmin edustettuina. Kustakin vesilaitoksesta käsitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja valinnat. Kirjassa hyödynnetään tekijöiden aiemmin julkaisemia vesilaitoshistorioita, mutta kirjan teksti on kokonaisuudessaan uutta ja aiemmin julkaisematonta. Kirjan loppuosassa käsitellään monipuolisesti mm. tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia.

Tekijöiden julkaisuvauhti on ollut hengästyttävä – parikymmentä vuotta ja saman verran vesihuoltoa ja sen historiaa käsitteleviä teoksia. Ympäristöhistorian alalla saavutus on Suomessa ylittämätön ja tulee sellaisena säilymään pitkälle tulevaisuuteen.

Kirjan teksti on tekijöille tyypillistä asiantuntevaa ja sujuvaa asiaproosaa, jota on miellyttävä lukea. Lukijaa ei myöskään rasiteta liiallisilla teknisillä yksityiskohdilla. Kirjan ulkoasu on konstailematon, mutta silti kirjan aiheeseen hyvin sopiva. Pari hyvin epäolennaista huomiota. Kirjan kansi on yleensä eräänlainen käyntikortti, johdatusta kirjan aiheeseen. Tässä tapauksessa kannen Suomi-neito postikortissa vuodelta 1905 ei taida johdattaa lukijaa vesihuollon maailmaan. Petri Tuomisen mainiot piirroskuvat, jotka käsittelevät osuvasti työyhteisöjen ongelmia, syntyivät vesihuollon johtamista ja kehittämistä käsitelleessä täydennyskoulutusohjelmassa. Tätä piirrosten yhteyttä vesihuoltoon kirjassa tosin ei mainita.

Kirjan luettuaan lukija on vakuuttunut, että Suomi kuuluu kansainvälisesti vesihuollon mallimaihin. Harvapa taitaa edes pohtia, kuinka paljon meillä käytetään talousvesivaatimukset täyttävää vettä esimerkiksi pesu- ja kastelutarkoituksiin. Toisaalta lukija huomaa, kuinka lähellä nykypäivää ovat vesipula, vesivälitteiset sairaudet sekä naisten ja lasten harteille jäänyt kaivoveden loputon kantaminen. Lukija myös huomaa, että vaikka vesilaitosten tuotteet ja palvelut ovat hyvin samanlaiset, niin laitosten historioissa on eri syistä merkittäviä eroja.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille vedestä ja ympäristöhistoriasta kiinnostuneille. Toivoa sopii, että saamme jatkossakin nauttia niin korkealaatuisesta vesihuollostamme kuin myös tekijöiden tulevistakin teoksista. Kirja on osa valtioneuvoston kanslian koordinoiman Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa. Kirja on myös ladattavissa kokonaisuudessaan netistä.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2018.

Anu Hopia ja Erik Fooladi
Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä
Gaudeamus Oy 2017, 224 s.
ISBN-978-952-495-436-5

Ruoka molekyylitason kokemuksena

Elintarvikekemiasta tohtoriksi väitellyt Anu Hopia ja kemiasta tohtoriksi väitellyt Erik Fooladi ovat keskeisiä jäseniä luonnontieteellisessä ruokaklubissa, jota he myös MG-klubiksi kutsuvat. MG tarkoittaa tässä molekyyligastronomiaa, joka jo hyvin kertoo, mistä klubissa on kysymys: luonnontieteellisistä ruokaan liittyvistä kokeiluista ja testeistä, joissa mennään molekyylitasolle. Kokoontumisissa käsitellyistä kysymyksistä on koottu kirja ”Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä”, joka ratkaisee parikymmentä erilaista ruokaan liittyvää arvoitusta. Ruokaklubi ei ole kuitenkaan toiminut vain kemistien kerhona vaan keskeinen jäsen on ollut myös keittiömestari Tatu Lehtovaara, jonka käsialaa ovat useimmat kirjan resepteistä.

Kirjan lukemalla selviää esimerkiksi, miten hapan ainesosa voi pilata kakun, miten moniulotteinen kysymys kananmunien keittäminen on, pitääkö spagettien keitinliemeen lisätä suolaa, miten tehdään vegaanista marenkia, mistä riideltiin Norjan puurosodassa 1860-luvulla, kuinka ruokaa kypsennetään maakuopassa ja mitkä tekijät vaikuttavat sinapin tulisuuteen. Kirjassa on graafikko Aki Scharinin piirroskuvitus, minkä ansiosta vaikeimmat kemialliset ilmiöt hahmottuvat myös visuaalisessa muodossa. Ei-kemistille kirja on mielenkiintoinen, mutta ihan jokaista tutkimuksen käännettä ei välttämättä pyrikään ymmärtämään.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat innostuneita, uteliaita ja osaavat kertoa omasta asiastaan innostaen myös muita. Ja sellaisia ihmisiä ovat selvästikin Anu Hopia ja Erik Fooladi. Luonnontieteellisen ruokaklubin kokoontumisissa on selkeästi ollut todella hauskaa, ja tämä tunnelma välittyy myös lukijalle.

Kaarina Kärnä

 


Kirjaesittely: Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2018.

Timo Kettunen
Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?
Fitra Oy 2017, 256 s.
ISBN 978-952-7196-34-2

Terveellisen syömisen solmut

Jos terveellinen syöminen ei kiinnosta ja kokee voivansa nykyisellä ruokavaliollaan mitä parhaiten, tätä kirjaa ei kannata lukea. Kirja on toki asiapitoisuudestaan huolimatta viihteellinen, mutta niin viihteellinen se ei kuitenkaan ole. Mutta jos on ajatellut julistaa oman hyvinvointinsa ilosanomaa ja siihen liittyvää ruokavaliota kaikille, jotka etsivät parannusta omaan tilanteeseensa, tai on itse muuttamassa ruokavaliotaan ja etsii tietoa asiasta eri tahoilta, tämä kirja suorastaan täytyy lukea.

Kirja perää lukijalta ymmärrystä ja kokonaiskäsityksen muodostamista. Kirjoittaja Timo Kettunen on terveystieteiden maisteri ja farmaseutti, ja hän kehottaa lukemaan kirjansa ensin kokonaan ja vasta sitten käyttämään sitä hakuteoksena eri aiheisiin. Toimin näin, ja minulle kirjan pääviestiksi muodostui se, että ei ole yhtä oikeaa ruokavaliota, joka sopisi kaikille eikä se, mikä on hyvä jollekin, ole välttämättä hyvä toiselle. Tämä pitäisi ymmärtää, ennen kuin alkaa markkinoida omaa ruokavaliotaan muille tai uskoa ravitsemusguruihin, joita on nykyään joka paikka pullollaan. Tämä sisältää sen, että myös Timo Kettuseen tulee suhtautua kriittisesti. Toisaalta on olemassa jo moneen kertaan tutkittuja totuuksia, jotka pätevät useimpien ihmisten kohdalla ja joita ei kokemusasiantuntijoiden kommenteilla kumota.

Ruokavaliotkin tulisi ymmärtää kokonaisuuksina eikä vain napsia mukaan osia sieltä sun täältä hahmottamatta kokonaisuutta tai valintojen vaikutuksia toisiinsa. Esimerkiksi ”luolamieshermannien” paleoruokavaliota ei Kettusen mukaan pidä omaksua ymmärtämättä, että kyseinen luolamies on myös liikkunut paljon etsiessään ja metsästäessään ruokaansa. Myös liikkumisen määrä pitäisi omaksua ruokavalion ohella.

Kettusen kirjoitustyyli on takakansitekstin mukaan humoristinen. Ehkä näin. Kettusella on varmasti ollut hauskaa keksiessään pitkähköjäkin mielikuvituksellisia esimerkkejä asioiden havainnollistamiseksi tai heitellessään sekaan trendikkäitä ilmauksia, joiden kohdalla itsellä välillä jäi ymmärrys puuttumaan. Ja kyllä minäkin pidän Ritari Ässästä ja vielä enemmän Paavo Pesusienestä, mutta voin silti kirjoittaa tekstejä ottamatta heitä mukaan ilman mitään asiayhteyttä käsiteltävään asiaan.

Mutta olihan tämä virkistävä kirja. Hölmöily piti hereillä ja asiaa tuli isolla kädellä.

Kaarina Kärnä


Seitsemän kuolemansyntiä turvallisuuden näkökulmasta

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes järjesti kevättapaamisen sidosryhmilleen 23.5.2018 Helsingin Pörssitalossa. Päivän teemana olivat turvallisuuden seitsemän kuolemansyntiä, jotka kaikki käsiteltiin  seminaarin ohjelmassa.

KATEUS. Videon välityksellä tutustuttiin kahteen tukeslaisten eniten kadehtimaan viranomaiseen, jotka olivat tulleet valituiksi henkilöstön äänillä. Entisenä tukeslaisena olin ihan varma, että toinen on Trafi, ja näin olikin. Toinen kadehdittu viranomainen oli Verohallinto. Onnistuneet asiakasystävälliset muutokset olivat kateuden aiheina.

YLPEYS. Tukes oli ylpeä uusista selkokielisistä verkkosivuistaan. Kirjoitin ensin "sekokielisistä", mutta sitä ne eivät siis ole. Ylpeä kannattaa olla ja muidenkin kannattaa tutustua!

VIHA. Vihaa käsiteltiin onnettomuuksista oppimisen kautta, ja puhujana oli Jarno Skaffari (Neste Finland). Onnettomuuksia aivan varmasti vihataan kaikkialla, mutta Nesteen mallissa jokaisesta poikkeamasta otetaan opiksi, jotta vihattavaa ei tulevaisuudessa tulisi.

YLENSYÖNTI. Kahvitauolla oli makeaa tarjolla..!

LAISKUUS. Sitran Petri Virtasen otsikkona oli "Vanha rakkaus vanhoihin käytäntöihin uudistumisen esteenä". Laiskuutta käsiteltiin lähinnä johtamiseen liittyvänä vanhanaikaisena toimintatapana, jossa ihmisiin ei luoteta, jätetään työntekijöiden voimavarat, innostus ja erilaisuus hyödyntämättä ja pidetään yllä organisaatioajattelun jäykkyyttä ja yksintekemisen mallia.

HIMO - "kun pienet paketit verkkokaupoista tukkivat Tullin". Lentotullin esitelmä kävi läpi laillista ja laitonta tuontia. Oman tulliselvitettävän paketin noutamiseen löytyy ohjeet täältä..!

AHNEUS. Paavalin seurakunnan Kari Kanala käsitteli ahneutta, joka on hyvä asia silloin, kun se lisää turvallisuutta tai kun siitä riittää jaettavaksi. J-mieheksi (jalkapallo, jeesus ja juusto) itseään luonnehtiva kirkkoherra totesi kuitenkin, että turvallisuus ei voi koskaan olla ykkösprioriteetti, koska silloin mistään tekemisestä ei tule enää mitään. Turvallisuuden tulee kuitenkin olla mukana kaikessa tekemisessä.

Vaikka synneistä puhuttiinkin, ei syntisäkki seminaarin jälkeen tuntunut erityisen raskaalta. Kanala muistuttikin lopuksi, että kaikilla paheilla on vastahyveensä, ja ilman paheita emme ymmärtäisi hyveitä. Voiko tästä päätellä, että ei ole turvallisuutta, jos emme ymmärrä, mikä on vaarallista? Palaammekin jälleen riskinarvioinnin tärkeyteen.


Vaihtoehtoiset proteiinilähteet ammattikeittiössä

Elintarvike ja Terveys-lehti järjesti koulutuspäivän vaihtoehtoisten proteiinilähteiden käytöstä Helsingissä 22.5.2018. Päivän aikana käsiteltiin monipuolisesti erilaisia proteiininlähteitä ja niiden erilaisia ominaisuuksia ammattikeittiöiden näkökulmasta. Päivän aloitti johtava tutkija ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen Anne Pihlanto Lukesta, jonka puheevuorossa käytiin läpi eri kasvisten proteiinipitoisuuksia, aminohappojen määrää, liukenevan proteiiniin määrää / sulavuutta sekä makua ja käytettävyyttä. Proteiinin laadulla on merkitystä! Kuulimme myös ScenoProt-interventiotutkimuksen alustavia tuloksia. Tutkimuksessa 150 vapaaehtoista aloitti 12 viikon seurantajakson noudattaen yhtä kolmesta tutkittavasta ruokavaliosta (eläinproteiiniin perustuva ruokavalio sekä kaksi erilaisiin kasvisproteiinikokonaisuuksiin perustuvaa ruokavaliota).

Seuraavaksi ruoka- ja ravitsemusalan kehittämiskonsultti Margit Kojo siirtyi suoraan käytäntöön ja otti esille sekä hyviä että huonoja esimerkkejä suoraan ammattikeittiöiden arjesta. Hän toi esille myös taloudellisen puolen, sillä kasvisruoka on yleensä edullisempaa kuin liharuoka, vaikka tästä on monilla vääriä käsityksiä. Kojo suosittelee ensisijaisesti vegaanista ruokaa, jossa ei käytetä juustoja tai ruokakermaa. Erityisesti hän kehottaa suosimaan kotimaisia juureksia.

Tampereen Steinerkoulun oppilasravintola Timjamin toimitusjohtaja Merja Jokiniemi kertoi Timjamin käytännöistä. Timjamissa on tarjolla päivittäin kasvisruokaa, ja viikoittain kasvisruokapäivä. Myös kokonaista kasvisruokaviikkoa on kokeiltu, mikä sujui yllättävän hyvin. Jokiniemi totesi, että aina siitä, että tuote ei sisällä lihaa, ei tarvitse tehdä erikseen numeroa. Ruokalistalla voi lukea "makaronilaatikko", vaikka se ei sisältäisikään totutusti jauhelihaa vaan jotain muuta proteiininlähdettä. Pähkinät ja mantelit ovat monella kasvisruokailijalla tärkeässä roolissa, mutta niitä ei niiden aiheuttamien vakavien allergiareaktioiden vuoksi uskalleta käyttää Timjamin kouluruokailussa. Pienet oppilaat voivat vielä sählätä linjastolla ja allergeenit näin joutua väärään paikkaan.

Iltapäivän aikana käytiin läpi erilaisia tuotteita, joilla voi tehdä proteiinipitoista ruokaa käyttämättä lihaa. Elintarvikekemisti Jukka Kaitaranta painotti tasalaatuisuutta - tuotteen käytettävyys kärsii, jos ominaisuudet lopputuotteessa vaihtelevat satokausien ja vuodenaikojen mukaan. Hän toi myös esille, että runsaasti käytettyä mutta mielipiteitä jakavaa soijaa kasvatetaan Euroopassa Tonavan alueella (Donau Soja), jolloin se on varmasti GMO-vapaata. Verso Foodin tuotepäällikkö Sonja Hakala kertoi, että tuotekehityksen kanssa on tehty paljon töitä, sillä härkäpapu ei ole mikään maailman helpoin raaka-aine. Mutta lopputulokseen ollaan tyytyväisiä. Härkistä (rekisteröity tuotemerkki) saa käytännössä jokaisesta ruokakaupasta ja siitä löytyy myös ammattikeittiöille soveltuvat pakkauskoot. Valion liiketoimintapäällikkö Pia Järvinen kertoi Mifu-maitoproteiinituotteiden onnistuneesta lanseerauksesta sekä tuotteiden käytöstä ja ravitsemuksesta. On hyvä huomata, että Mifu-ruokarakeet ja Mifu-suikaleet ovat eri tuotteita. Mifu-ruokarakeiden sisältämässä maustekastikkeessa on rypsiöljyä, joten lisärasvaa tai -öljyä ei välttämättä tarvita paistamisessa. Mifu-ruokarakeet ovat suutuntumaltaan miellyttävän pehmeää ja mehevää. Mifu-suikaleet eivät sisällä kastiketta ja ruskistuvat pannulla nopeasti saaden kauniin herkullisen ja rapean paistopinnan.  Eläinperäisenä Mifu ei tietenkään sovi vegaaneille, mutta maitotuotteet sallivaa kasvisruokavaliota suosiville se on erinomainen valinta mm. B12-vitamiinipitoisuutensa vuoksi, sillä kasvissyöjillä on usein haasteena B12-vitamiinin riittävä saanti. Ja kyllähän päivän aikana puhuttiin myös hyönteisistä! EntoCuben markkinointijohtaja Jonas Aaltio kuvaili sympaattisesti hyönteisten kasvatusta ja niitä mahdollisuuksia, mitä hyönteisten tuotanto elintarvikkeiksi avaa. Aaltio taisi myös saada päivän suurimman kysymystulvan. Aika moni osallistujista oli jo maistanut hyönteisiä, joten tämä trendi ei enää tullut yllätyksenä kenellekään.

 

Espoo Cateringin ravitsemussuunnittelija Nina Halonen sulki päivän päätteeksi ympyrän ja toi esille ne tavoitteet, joita heillä ja useimmilla muillakin on kasvisruokailun lisäämiseen liittyen. Espoo Catering on tehnyt myös ravitsemussitoumuksen, jonka mukaisesti he tarjoavat kouluissa säännöllisesti kasvisruokaa, järjestävät vuosittain 9. luokkalaisille kasvisruokakilpailun ja toimittavat päiväkodeille erilaisia kasviksia sisältäviä maistelupaketteja ruokakasvatuksen tueksi.

Päivän aikana tuli paljon tietoa ja myös paljon mielipiteitä. Kaikki proteiinilähteet eivät ole kaikkien mieleen eivätkä sovi kaikille. Mutta yhdestä asiasta vallitsi täysi yksimielisyys: vaihtoehtoisia proteiinilähteitä tarvitaan. Syyt voivat olla ekologiset, terveydelliset tai eettiset, mutta tarve on selkeä. Ammattikeittiöissä palvellaan monenikäisiä ja monenlaisia ihmisiä, joille halutaan tarjota heidän toivomiaan vaihtoehtoja. Koulutuspäivästä ei myöskään lähdetty tyhjin käsin kotiin, sillä osallistujat saivat mukaansa kaiken tiedon ja kokemusten vaihdon ohella myös paketin härkäpapurouhetta ja vuoden ensimmäisen Elintarvike ja Terveys-lehden.

Tämä oli kevään viimeinen koulutuspäivä. Seuraavan kerran Elintarvike ja Terveys-lehti kouluttaa 22.11.2018 Tampereella ja aiheena ovat ammattikeittiösiivouksen uudet käytännöt. Seuraa koulutussivuamme!


Kirjaesittely: Parasta pöytään - Suomalaisen gastronomian historia

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2017.

Kari Martiala ja Helena Lylyharju
Parasta pöytään – Suomalaisen gastronomian historia
Gummerus Kustannus Oy 2017, 263 s.
ISBN 978-951-24-0412-4

Ravintolaruoan herkullinen vuosisata

Kirja kertoo, että perinteisesti gastronomisesti valmistetulla ruoalla tarkoitetaan hyvistä tuoreista raaka-aineista, hyvillä valmistusmenetelmillä valmistettua maukasta ruokaa, jossa maku ylittää muut vaatimukset. Tästä määritelmästä jo seuraa, että kirjassa ei juurikaan käsitellä julkisia ruokapalveluita. Se ei tarkoita, etteikö julkisella puolella voitaisi maukasta ruokaa vaan sitä, että maun rinnalla on varmuudella vähintäänkin taloudellisia ja ravitsemuksellisia vaatimuksia.

Kirjassa pääpaino on fine dining -ruoassa huippukokkeineen, hienoine ravintoloineen ja arvovaltaisine asiakkaineen. Vuosien varrella tosin myös fine dining arkipäiväistyy. Gastronomian maailma on selkeästi miesvaltainen, eikä kirjaa lukiessa voi olla miettimättä, hävisivätkö naiset julkisten ruokapalveluiden puolelle juurikin sodan jälkeen, kun sodan aikaisista tehtävistä vapautuneet lotat alkoivat huolehtia jälleenrakennusta tekevän Suomen muonituksesta. Kirjan mukaan tuota vaihetta voi pitää nykyaikaisen työpaikkaruokailun syntynä.

Lukijalle selviää hyvin pian, että Suomen ei tarvitse hävetä gastronomisen osaamisensa tai oman maan raaka-aineiden takia vaan tilanne on täysin päinvastainen – tässä on jotain, mistä voi olla herkullisesti ylpeä. Kirjasta löytyvässä haastattelussa FT, ETM, keittiömestari Jaakko Nuutila peräänkuuluttaa myös suomalaisen ruoan tekijöiden ammattiylpeyttä. Kokin ammatti on hieno ammatti, ja siinä voi kehittyä loputtomasti. Nuutilan haastattelu on kirjan helmiä, ja hän lisää gastronomisen ruoan määritelmään myös eettisyyden – eläinten hyvinvoinnin, ruoantuotannon ekologisuuden ja hävikin välttämisen.

TV-kokitkin ovat kirjassa esillä. Kokkiohjelmien pioneerit olivat keittiömestarit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. Professori Pekka Puska koki tärkeäksi, että myös tv-kokit osallistuisivat terveyskasvatukseen, ja näin Kolmonen ja Vanamo toimivatkin, mutta saivat elintarviketeollisuuden ärsyyntymään erityisesti rasvan ja sokerin vastustamisen johdosta. Tänä päivänä on vaikea edes kuvitella tuollaista tilannetta elintarviketeollisuudenkin halutessa toimia vastuullisesti ja terveyttä edistäen.

Erittäin mielenkiintoinen osio on myös Tullimuseon museonhoitaja Janne Nokin kirjoitus ulkomaalaisten elintarvikkeiden saapumisesta Suomen markkinoille ja kuluttajansuojelun kehittymisestä laboratoriotutkimuksineen. Tulli- ja tuontimaksuilla suojeltiin kotimaisia tuotteiden satokausiajattelun mukaisesti – kun kotimaista satoa oli saatavilla, joutui ulkomaista tavaraa maahantuova maksamaan siitä enemmän. Aina ei tarvinnut edes olla kyseessä saman tuotteen, esimerkiksi appelsiinien tuonti oli kalliimpaa loppuvuodesta, jolloin oli hyvin tarjolla kotimaisia kasviksia ja hedelmiä.

Kirja on nautittava ja opettavainenkin lukukokemus. Ja se on varmasti hyvä (joulu)lahja jokaiselle hyvän ruoan ystävälle. Kirja sisältää myös klassikkoreseptejä gastronomian maailmasta. Toivottavasti julkisista ruokapalveluistakin tehdään vastaava teos.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Homeäidin päiväkirja

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2017.

Susanna Makaroff
Homeäidin päiväkirja
Avain / BTJ Finland Oy 2017, 347 s.
ISBN 978-952-304-119-6

Homeinen totuus

Räikeää valehtelua, tunteita kuohuttavaa oikeussalidraamaa, törkeitä pahiksia, riuskoja palomiehiä ja vähän Italiaakin. Tätä kaikkea tarjoilee Susanna Makaroffin ”Homeäidin päiväkirja” kuin paraskin bestseller, mutta hurjinta tässä se on se, että kyseessä on tietokirja. Kirja on kuvaus espoolaisen perheen homeasuntopainajaisesta perheen äidin näkökulmasta käsin. Kun unelmakoti paljastui homeloukuksi, asui seitsemänhenkisen uusioperheen viidestä lapsesta enää nuorin kotona. Kirjoittaja on viestintäalan yksityisyrittäjä, hänen miehensä palomies. Miehen työkavereille oli käyttöä muutoissa asunnosta toiseen – kaiken kaikkiaan perhe muutti yhdeksän kertaa muutaman vuoden sisällä, välillä tosin ilman mitään ulkopuolista apua.

Perheen henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssit olivat painajaisen alkaessa keskivertoperhettä paremmat. Heillä oli ollut mahdollisuus ottaa iso asuntolaina, joka mahdollisti unelmien rivitaloasunnon hankkimisen Espoosta meren läheisyydestä. Unelmakoti alkoi kuitenkin ensin murentaa fyysisiä voimavaroja, kun äidin ja pojan rankka sairastelukierre alkoi. Päänsärkyä, toistuvia tulehduksia, nenäverenvuotoa, väsymystä, ihottumaa... Kun oireiden syyksi paljastui koti, tuli lähtö. Kahden asunnon loukku tarkoitti mittavaa taloudellista rasitetta, jota alkoivat lisäksi kasvattaa koko ajan paisuvat remonttikustannukset asunnon ja koko taloyhtiön paljastuttua laajamittaiseksi terveysriskiksi. Koska perheelle oli myyty asumiskelvoton asunto, alkoi myös oikeustaistelu kaupanpurusta asunnon myyjien kanssa asianajokuluineen. Perhe velkaantui pahasti. Kun terveys ja talous rakoilevat, kärsii siinä myös henkinen jaksaminen. Se oli kuitenkin tämän perheen oljenkorsi – heillä oli osaamista ja taistelutahtoa hoitaa asioita perusteellisesti ja sinnikkäästi musertumatta valtavan taakan alle. Mutta se vaati aivan valtavasti aikaa, joka oli pois kaikesta muusta, mitä perheen olisi tullut tehdä yhdessä. Lienee selvää, että epätoivolta, riitelyltä tai turhautumiselta ei vältytty.

Kun taloyhtiössä yksi perhe sairastuu ja tuo homeongelman julki, tulee heistä syntipukkeja. Ihmiset ovat usein erittäin valmiita valitsemaan totuutensa, ja he valitsevat sen, mikä maksaa heille vähiten. Makaroff käytti termiä ”omatunnon ohitusleikkaus” ja se oli ilmeisesti tehty varsin usealle taloyhtiön edustajalle, asunnon myyjille ja jopa joillekin alan asiantuntijoille. Valehtelu ei vaikuttanut olevan edes oikeudessa tuomittavaa.

Kirjassa ei tapaukseen liittyvistä ihmisistä puhuttu nimillä, mutta asiaa tuntevat voivat toki tunnistaa henkilöitä. Paikallisen terveystarkastajan työn tärkeä merkitys tuli hyvin esille.

Tänäkään päivänä perhe ei ole kaikesta kokemastaan kuivilla. Taloudellinen ahdinko jatkuu. Kirjan luettuaan ei voi kuin toivoa perheelle koko sydämestään kaikkea hyvää ja mahdollisimman nopeaa paluuta normaaliin, onnelliseen arkeen. Kirjan lopussa on 60-sivuinen tietopaketti homeasuntoon joutuneille ja viitteitä lisämateriaalia kaipaaville.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Hyvän sään aikana

Julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2017.

Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken
Työryhmä ja Hanna Nikkanen
Kuvat: Ella Kiviniemi ja Linda Manner
Into Kustannus Oy. 320 s.
ISBN 978-952-264-809-9

Kirjan Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken ovat tehneet 21 Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijaa vierailijaprofessori Hanna Nikkasen ohjauksessa. Nikkanen on palkittu tutkiva toimittaja, tietokirjailija ja Long Play -julkaisun päätoimittaja. Hän toimi Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina lukuvuonna 2016–2017.

Kirjan teko aloitettiin tammikuussa 2017 ja saatiin loppuun runsaassa puolessa vuodessa. Sen 64 valokuvassa näyttäytyy metsien, keskiluokkaisen kulutuksen ja teknologian Suomi.

”Ihminen on lyhyessä ajassa tuottanut maapallolle äärimmäisen monimutkaisia ja toisiinsa vaikuttavia järjestelmiä, joilla on kaiken aikaa lähes rajaton potentiaali synnyttää sekä tuhoa että suuria edistysaskeleita”, kirjoittaa Hanna Nikkanen kirjassa.

”Ilmastonmuutos on vain yksi niistä tavoista, joilla planeetan kantokyky uhkaa ylittyä. Luonnonympäristöjen

pirstoutuminen, meneillään oleva sukupuuttoaalto ja merten saastuminen ovat itsessään dramaattisia tapahtumaketjuja. Samanaikaisten ympäristömuutosten kärjistyessä yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Nämä rinnakkaisilmiöt vierailevat tässä kirjassa aika ajoin.”

Suomen keskilämpötila on jo noussut 2,3 astetta esiteollisesta ajasta ja se näkyy omassa ympäristössämme.

”Ripeintä lämpeneminen on lähellä napoja, etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla, ja siksi Suomen ilmaston arvioidaan lämpenevän lähes kaksi kertaa nopeammin kuin muun maapallon. Suomen keskilämpötila noussee kuluvan vuosisadan aikana 3–6 astetta”, kirjoittaa Jannika Melkko Hyvän sään aikana -kirjassa.

Kirjoittajat käsittelevät ilmaston lämpenemisen vaikutuksia maassamme – miten ihmiset reagoivat siihen ja soputuvat muutoksiin. Vaikutuksia tutkitaan erilaisista näkökulmista, yhteinen nimittäjä on ilmastonmuutos. Kirjassa tavataan tutkijoita, politiikkoja ja eri alojen asiantuntijoita sekä selvitetään miten parhaiten elämä jatkuu joka tapauksessa muuttuvassa ympäristössämme.

Tanja Lohiranta


Kirjaesittely: Modernia maakuntaruokaa.

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2017.

Modernia maakuntaruokaa.
Juuli Hakkarainen ja Kaisu Jouppi
Sesonkia Oy 2017, 295 s.
ISBN 978-952-68761-0-8

Tulevaan maakuntauudistukseen voi  valmistautua usein aistein. Modernia maakuntaruokaa –kirja esittelee tunnelmallisin kuvin kaikki Suomen 19 maakuntaa. Kuvia ihasteltuaan voi valita 19 erilaisesta maakuntamenusta mieleisensä ja siirtyä makujen maailmaan. Koska maakuntauudistus viivästyi, voi ehtiä kokeilla vaikka kaikki. Martoillakin on ollut osaavat näppinsä maakuntien ruokalajien valinnassa mukana, ja leipäohjeet ovat heidän käsialaansa.  Sesonkiajattelua noudattavien reseptien luvataan olevan helppoja ja ainesten pitäisi löytyä tavallisesta kaupasta. Useat ruokalajien nimet herättävät jo ruokahalun tai ainakin uteliaisuuden: laukkamakkara, härkäpapurokka, naurishaudikkaat, pikkelöidyt lanttulipokkaat, loppukesän keitto, nosterieska, kakko, tervakinuski, kuningatarkukko… Makaroonivelliä ei onneksi löydy mistään.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Luonnonyrttiopas. Hyvän käytännön ohjeet luonnonyrttialalle.

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2017.

Luonnonyrttiopas. Hyvän käytännön ohjeet luonnonyrttialalle.
Simo Moisio (toim.)
Opetushallitus 2016, 144 s.
ISBN-978-952-13-6134-0

Luonnonyrttialan hyvän käytännön ohjeet yksissä kansissa

Kun luonnonyrttialalla toimiva yritys, järjestö tai alan opiskelija, neuvoja tai opettaja haluaa käyttöönsä kätevän opaskirjan, jossa on myös lakipykälät kohdillaan, on Opetushallituksen julkaisema ja Simo Moision toimittama Luonnonyrttiopas hyvä valinta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on hyväksynyt oppaan käytännön ohjeeksi luonnonyrttialan yrityksille ja toimijoille.

Oppaassa käydään läpi mm. yrttien käyttöä, ravintosisältöä, lääke- eli rohdoskasveja, myrkyllisiä kasveja, yrttialan koulutusta, yrttien viljelyä, keruuta ja käsittelyä sekä yrttien tuotteistamista, markkinointia ja myyntiä. Lisäksi kirjassa esitellään seikkaperäisesti kolmekymmentä yleistä ja luonnonsuojelullistenkin perustein käytettävissä olevaa yrttiä. On hyvä, että myrkylliset kasvit käsitellään jo kirjan alussa, sillä se saa ymmärtämään, että luonnonyrttien kerääminen vaatii oikeasti tietoa ja taitoa. Myrkyllisiin lajeihin kuuluu tuttuja kasveja kuten esimerkiksi niittyleinikki, kullero ja suopursu, joiden myrkyllisyys ei varmasti ole kaikkien tiedossa.

Kirjassa on jonkin verran toistoa, mutta se on oppaassa perusteltua, sillä kirjaa ei lueta aina alusta loppuun vaan haetaan kulloinkin tarvittava tieto sisällysluettelon avulla. Jos kirja on ensikosketus luonnonyrttialaan, ei se välttämättä yksin riitä vaan käytännön toimien tueksi voi tarvita myös alan kurssin tai muuta neuvontaa.

Luonnonyrttiopas on kaunis kierrekansin toteutettu kirja, jossa on tukevat kartonkisivut. Opas näyttää pirteältä, ja kuvitus kantta myöten ansaitsee erityiskiitoksen. Kirjan toimittanut ja osin kirjoittanut Simo Moisio toimii Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtajana. Arktiset Aromit ry on luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö,  joka toiminnallaan edistää luonnontuotteiden talteenottoa, jatkojalostusta ja käyttöä sekä parantaa tuotteiden laatua.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Villiyrtit. Hyvinvointia kotikulmilta.

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2017.

Villiyrtit. Hyvinvointia kotikulmilta.
Annika Hannus, Anna Nyman, Pauliina Toivanen, Aino Huotari, Nick Victorzon
WSOY 2017, 192 s. ISBN-978-951-0-42216-8

Luontoelämyksiä kaupungissa villiyrttien villitsemänä

Villiyrtit - Hyvinvointia kotikulmilta –kirja on ennen kaikkea hyvinvointikirja. Kirja tuottaa viehättävine kuvineen hyvää oloa ihan sohvan uumenissa sivuja selailevalle, mutta kuin varkain lukija alkaa miettiä, että mitä jos minäkin muutaman villiyrtin keräisin, muutamaa lehteä maistelisin… Villiyrttiharrastajan ei tarvitse olla puutarhaihminen – hän voi vain lähteä ovesta ulos ja lähiluonto odottaa antimineen. Kirja houkuttaa tutustumaan luontoon, istahtamaan yrtinkerääjän syväkyykkyasentoon ja tutkimaan ilmaisen luontotorin tarjontaa. Useat villiyrtit ovat käyttövalmiita sellaisinaan, kunhan ne vain on kerätty puhtaalta alueelta, ts. ei aivan liikenneväylien tai koiranpissatusreittien vierestä.

Mitä tahansa ei ulkoa syödä. Kaikkien luonnonantimien hyödyntäjien tulee tuntea kasvit, joita he keräävät, ja tämä pätee täysin myös villiyrtteihin. Myrkyllisiä lajeja löytyy. Lisäksi rohdosvaikutuksia omaavat kasvit ovat usein liiallisesti tai väärässä yhteydessä nautittuina haitallisia mutta osaavissa käsissä oivaa apua. Villiyrtit-kirja esittelee omina ryhminään villikasvikset, -yrtit, -rohdot, puut, pensaat ja levät. Myös villiyrttejä hyödyntäville ruokaohjeille on oma osionsa, ja ruokaohjeet on laatinut Michelin-ravintoloista oppinsa saanut Calliolan keittiömestari Nick Victorzon.

Villiyrttien kerääminen nähdään kirjassa osana ”wildfulnessia”, luonnossa tapahtuvaa tietoista olemista ja tietoista hengittämistä, tietoista kävelyä ja ympäristön tarkkailua. Liikkuminen luonnossa on toiminnallinen tapa löytää mielenrauha ja villiyrttien keräily tuo siihen vielä yhden herkullisen ulottuvuuden lisää.

Kaupunki-ihminen oppii villiyrttien kautta arvostamaan uudella tavalla lähiluontoaan. Kun lähes kaikkialla kasvaa jotain syötävää, ei tätä ympäristöä halua roskata tai tuhota vaan vaalia ja säilyttää. Villiyrtit-kirja on sekä ihmisen että luonnon hyvinvoinnin asialla.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Erityinen - tietoa erityisruokavalioista

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2017.

Maija Haavisto
Erityinen: tietoa erityisruokavalioista
Nordbooks 2016, 360 s.
ISBN 978-952-315-240-3

ERITYISEN VAIKUTTAVA TEOS ERITYISRUOKAVALIOISTA

Toimittaja ja lääketiedekirjoittaja Maija Haaviston Erityinen on erityisen vaikuttava teos erityisruokavalioista. Isokokoinen kirja on 360 sivunsa ja kovien kansiensa ansiosta jo fyysisestikin tyrmäävä, mutta varsinaisen vaikutuksen tekee sisältö. Kirja sisältää neljä päälukua, joista ensimmäisessä käsitellään allergioiden ja ruokayliherkkyyksien perusteita, toisessa käydään läpi erilaisia erityisruokavalioita, kolmannessa annetaan käytännön tietoa erityisruokavalioiden kanssa toimimiseen ja neljäs ja laajin osio käy läpi ruoka-aineita ja niiden sopivuutta / sopimattomuutta eri ruokavalioihin sekä keinoja korvata kyseinen ruoka-aine ruoanvalmistuksessa.

Kirja käsittelee erityisruokavalioita sillä laajuudella, että uuteen tietoon törmäämistä ei voi välttää. En tiennyt / muistanut, että maapähkinä ei ole pähkinä vaan palkokasvi, joten se sopii monille pähkinäallergikoille.  Ja miltäs kuulostaa, että suklaa-allergiat voivat joissain tapauksissa olla tosiasiassa hyönteisallergioita, sillä kaakaopavut ovat lähes aina kontaminoituneet torakoilla? Ja tiesitkö, että kiivihedelmäallergia on yksi yleisimpiä allergioita Suomessa?

Erityisruokavalioiden moninaisuus aukeaa, kun tutuimpien yliherkkyyksien lisäksi otetaan esille ruokavalioilla hoidettavat sairaudet, eettiset ja uskonnolliset ruokavaliot, ristireagoivat ruoka-aineet ja oireiden kirjo. Ystävättäreni sairastaa erästä hyvin harvinaista tulehdussairautta, joka edellyttää tiukkaa ruokavaliota, ja kirjasta löytyi maininta tästäkin lääkäreitä kummastuttaneesta vaivasta.

Kirjassa on vajaat kaksi sivua asiaa, joka on otsikoitu ”Ruoan ammattilaisille”. Kirjoittaja toteaa, että erityisruokavaliot ovat esteettömyyskysymys, ja ottaa esille, että henkilökunnan osaaminen ja tietoisuus erityisruokavalioista on keskeistä. Pakkausselosteet täytyy käydä läpi ja ruoat säilyttää mieluiten alkuperäisissä pakkauksissaan. Erityisruokavaliot pitää myös pystyä valmistamaan niin, että ruoka ei saastu valmistuksen tai säilytyksen aikana allergeeneillä.

Kirja on ehdottomasti hyvä teos kaikille, jotka tarvitsevat laajasti tietoa erityisruokavalioista. Käytettävyyttä olisi vielä parantanut erikoissanojen hakemisto. Erityisesti kirjan alkuosassa on lääketieteellistä sanastoa, joka jää selittämättä.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Ruokamysteerit, viisaiden valintojen jäljillä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2017.

 

Leena Putkonen ja Mari Koistinen: Ruokamysteerit, viisaiden valintojen jäljillä
Kustannusosakeyhtiö Otava 2017, 288 s.
ISBN 978-951-30268-1

Ruokamysteerejä selvittämässä

Haluatko asiantuntijoiden näkemyksen ympärillämme vellovasta hyvä – paha – terveellinen – epäterveellinen – superfood! -keskustelusta? Sen tarjoavat laillistettu ravitsemusterapeutti, terveystieteiden maisteri Leena Putkonen ja toimittaja, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Mari Koistinen kirjassaan Ruokamysteerit, viisaiden valintojen jäljillä. Kirjassa käydään läpi ajankohtaisen ruokakeskustelun faktat ja fiktiot kolmesta eri näkökulmasta. Ruoasta käsitellään tutkimustietoihin perustuen terveellisyys, ekologisuus ja eettisyys, ts. kuinka hyvin ruoka toimii ravitsemuksellisesti, kuinka ympäristöystävällisesti ruoka tuotetaan ja kuinka ruoan tuotannossa on huomioitu sekä työntekijöiden että eläinten olosuhteet ja hyvinvointi. Kirjaa voi pitää ”virallisen tiedon” äänenkannattajana eikä mikään ”hörhöily” saa kirjoittajilta hyväksyntää. Esimerkiksi luomueläinten hoidossa sallittu homeopatia tuomitaan kirjassa uskomushoitona.

Kirjoittajat pitävät myös Ruokamysteerit-nimistä blogia osoitteessa ruokamysteerit.fi. Blogimaisuus leimaa myös kirjaa. Kaikista käsitellyistä aiheista kuvaillaan ensin yleinen keskustelu ja käydään läpi tutkimustieto, tämän jälkeen tehdään yhteenveto kuluttajalle suunnattujen valintavinkkien muodossa, ja lopuksi on vielä kommenttiosiot, joissa ”Putkonen kommentoi” ja ”Koistinen kommentoi”. Nämä kommenttiosiot kirjassa tuntuivat vähän kömpelöiltä, joskin ne johdattavat lukijaa myös miettimään, mitä hän itse on asiasta mieltä ja millaisia valintoja on tehnyt / tulee tekemään. Sisällysluettelossa on vain kuusi lukua ilman alalukuja, eikä tämän sisällysluettelon perusteella voi juurikaan päätellä, mistä itseä kiinnostava aihe kirjassa löytyy. Tätä varten on kirjan lopussa hakemisto ja sen yhteydessä myös alaluvut sisältä sisällysluettelo – miksi ei jo kirjan alussa? Hakemistosta huomasin, että itselle läheisiltä tuntuvat sanat tee, kaakao ja suklaa puuttuivat, vaikka näitäkin kirjassa käsitellään.

Muuttaako tieto asenteita? Omakohtaisesti voin todeta, että keinotekoisiin makeutusaineisiin suhtaudun kirjan luettuani yhä karsaasti, vaikka tutkimustiedon perusteella niiden kohtuullisesta käytöstä ei pitäisi olla haittaa. Geenimanipuloituja tuotteita mietin ehkä piirun verran suopeammin, kun niiden mahdollisuuksia maailman ruokapulan ratkaisijana tuotiin esille. Tiedän nyt enemmän, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Kirjan parasta antia oli asioiden monitahoinen käsittely. Esimerkiksi lähes yksinomaan lihaproteiiniin perustuvaa ruokavaliota ei voi tänä päivänä pitää ekologisesti eikä eettisesti kestävänä ratkaisuna.  Eikä se ole terveellinenkään.

Kaarina Kärnä

 

 


Kirjaesittely: Liikuttava luonto - Lähellä koko perhettä

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 7/2017.

Liikuttava luonto – Lähellä koko perhettä
Elli Kleisteri-Sipilä
Metsäkustannus Oy. 2017. 128 s.
ISBN 978-952-338-014-1

Suomessa suuristakin kaupungeista löytyy lähimetsiä, kallioita, ranta-alueita sekä muita luontokohteita, joissa asfaltti ja betoni eivät häiritse maisemaa. Nämä alueet ovat loputon liikuntaleikkien ja muiden puuhien näyttämö kaiken ikäisille lapsille. Niin taaperot kuin teini-ikäiset löytävät liikkumisen ja virkistävän tekemisen luonnosta.

Kirjassa kerrotaan lähiluonnon merkityksestä hyvinvoinnille sekä annetaan vinkkejä ja esimerkkejä siitä, mitä koko perhe voi luonnossa harrastaa ja puuhailla. Hyväntuulinen kerronta herättää mieliin omat luontokokemukset, metsäntuoksun ja tunnelman innostaen lukijaa lähtemään luontoon, nauttimaan ja rauhoittumaan. Yhteenvetona kirjan loppuun on koottu 10 hyvää syytä inspiroitua lähiluonnosta. Kirja on kuvitettu viehättävillä kuvilla, jotka on ottanut Annikki Valomieli.

Tanja Lohiranta

 


Kirjaesittely: Terveysmetsä - Tunnista ja koe elvyttävä luonto

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2017.

Marko Leppänen, Adela Pajunen
Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto
Gummerus 2017, 297 s., ISBN 978-951-24-0717-0

Kolmekymmentäyksi vastaiskua puunkaatohuumalle eli terveysmetsän tunnusmerkit

Moni meistä on kuullut, että ”Suomi elää metsästä”. Viimeistään Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsä-kirjan luettuaan ymmärtää, että metsästä eläminen on paljon muutakin kuin tukkirekkoja, paperitehtaita ja avohakkuita. Ja näitä metsän muita mahdollisuuksia on paljon, vaikkakin vielä suurelta osin liian vähän hyödynnettyinä ja arvostettuina.

Kirja esittelee terveysmetsän 31-kohtaisen tunnusmerkistön, jokaisen kohdan omana lukunaan. Jokaisessa luvussa on terveysvaikutuksen esittelyn lisäksi ns. oksapolku ja oikopolku, joista oksapolku syventää aiempaa esittelyä ja oikopolku tarjoaa vinkkejä ja käytännön harjoitteita asian omakohtaiseen kokemiseen. Kirjoittajat ovat perehtyneet asiaansa vaikuttavalla laajuudella, ja mittava taustatyö esimerkkeineen vakuuttaa lukijan siitä, että metsän terveysvaikutuksille on tieteellinen perusta. Tunnusmerkeissä on välillä myös päällekkäisyyttä, sillä tokihan esimerkiksi näköalat (kohta 11) ja esteettisesti viehättävä maisema (kohta 15) käsittelevät osin samaa asiaa. Kuitenkaan ei tunnu siltä, että tunnusmerkkejä olisi liikaa tai että jotain puuttuisi.

Itselleni erityisen läheisiltä tuntuivat kalliopaljastumat (kohta 5) ja vesielementti (kohta 8). Mutta enpä ole ajatellut, että lämmin kesäpäivän kallio voisi ulottua allani jopa sadan kilometrin syvyyteen asti tai että luonnonvesissä uidessa saa immuunijärjestelmän kannalta höydyllisiä mikro-organismeja. Ylevän kokemus (kohta 26) ja ihmisen pienuuden käsittäminen olisivat nykyihmiselle tarpeen jo suhteellisuuden tajun palautumisen takia – ihminen on luonnossa ja sen jatkumossa häviävän pieni. Olisiko ympäristöongelmia vähemmän, jos ihmiset hyväksyisivät paremmin kuolevaisuutensa?

Pelkäsin, että lähes 300-sivuinen tietokirja terveysmetsän tunnusmerkeistä olisi puisevaa luettavaa – tieteellistä jargonia parin puunhalausesimerkin kera. Kirja oli kuitenkin kaikkea muuta. Vaikka kyseessä on ehdottomasti tietokirja, on kieli kaunokirjallisestikin niin kaunista, että oma mielikuvitusmetsä alkaa rakentua pään sisälle ja unelmat saavat metsäisen vihreät siivet. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoittajien yksinomainen tavoite vaan tarkoitus on myös viedä lukija konkreettisesti metsään elpymään ja löytämään omaa hyvinvointiaan tukevat tärkeät maastot.

Kaarina Kärnä

Terveysmetsän tunnusmerkit Leppäsen ja Pajusen mukaan:

  1. Melkein perillä: Saavutettavuus ja saavutettavuuskynnys

Elvyttävään luontokokemukseen liittyy tunne irtiotosta. Tunteen heräämistä edesauttaa se, että paikkaan päästäkseen joutuu ponnistelemaan, mutta siirtymä voi olla luonteeltaan myös symbolinen Säännöllisen altistuksen kannalta luontopaikan tulee sijaita riittävän lähellä.

  1. Tilaa askelille: Kulkukelpoisuus ja polut

Terveysmetsä tarjoaa vaikeustasoltaan erilaisia polkuja sekä paremmin että huonommin liikkuville. Polut ovat elävää kulttuuriperintöä ja usein käytännössä metsässä liikkumisen edellytys.

  1. Luonnollinen maisema: Rakennetun ympäristön vähäisyys

Elvyttävä ympäristö on vallitsevasti viherympäristöä, mikä vastaa lajityypilliseen kaipuuseemme.

  1. Kummut kutsuvat maisemaan ja sen ylle: Pinnanmuodot

Selvästi havaittavat korkeuserot saavat alueen tuntumaan mielenkiintoiselta, monipuoliselta ja mahdollisuuksia tarjoavalta.

  1. Alustoista vankin: Kalliopaljastumat

Avokalliot ovat välittömän havaintopiirin ainoa ikivanha osa. Ne ovat vakauden perikuva, jämäköitä ja selkeitä ja herättävät luottamusta. Kalliopaljastumat kutsuvat viipymään luonaan.

  1. Mullistuksen perintö: Jääkauden merkit

Jääkauden maisemaan jättämät muodot, kuten hioutuneet kalliot tai harjumuodostelmat, syventävät oivallusta luonnon suurista aikajanoista ja voimavaroista. Perinteisesti parantolat on sijoitettu harjuille.

  1. Hypistellen: Mahdollisuus maaperäkontaktiin

Mahdollisuus hoitaa puutarhaa tai olla muutoin konkreettisesti tekemisissä maaperän kanssa lisää paikasta saatua psykologista hyvinvointia. Lisäksi maaperäkontakti altistaa hyödyllisille mikrobeille.

  1. Loiskis ja pulahdus: Vesielementti

Pienikin vesielementti tehostaa paikan tuottamaa hyvinvointia. Meri, järvi, joki tai vesiputous lisää huomattavasti paikan elvyttävyyttä, samoin juomakelpoinen lähde- tai purovesi. Mitä lähemmäksi vettä pääsee, sitä suurempi on sen vaikutus.

  1. Latvuston katveessa: Puustoisuus, metsäisyys

Metsäisyys on elvyttävän luonnon peruspiirre. Metsän läheisyys nostaa myös toisenlaisten paikkojen, kuten rantojen ja niittyjen elvyttävyysarvoa. Metsä mielletään suojan, turvan, lohdun ja rauhan tyyssijaksi.

  1. Niittyjä ja nevaa: Aukeat ympäristöt

Avoin maisema tarjoaa vastapainoa suljetulle tai puoliavoimelle metsälle. Avoimilla kasvupaikoilla tilan kokemus yhdistyy usein lajiston rikkauteen.

  1. Kaukana siintää: Näköalat

Alueen elvyttävyyttä lisää mahdollisuus silmäillä kaukonäkymiä. Mitä pidemmälle maisemaa näkee ja mitä suurempi osa siitä on taivasta, sitä suurempi elvyttävyysarvo.

  1. Maisemien jackpot: Luontotyyppien vaihtelevuus

Alueen hyvinvointivaikutus kasvaa, kun siihen sisältyy useita luontotyyppejä. Luontotyyppien vaihtelu muistuttaa elämänmuotojen moninaisuudesta. Mitä enemmän vaihtelua on, sitä helpommin mielenkiinto pysyy yllä.

  1. Villiä satoa: Mahdollisuus keruutuotteisiin

Alueen elvyttävyyttä lisää mahdollisuus kerätä luonnonvaraisia hyötykasveja, marjoja, hedelmiä ja sieniä.

  1. Mitä rikkaampi, sitä rakkaampi: Lajiston monimuotoisuus

Lajirikkaat luontopaikat ovat elvyttäviä ja viehättäviä. Etenkin putkilokasvien ja puulajien monimuotoisuus on helppo havaita. Monimuotoisella luonnolla on havaittu olevan yhteys allergioiden ja astman vähäisyyteen.

  1. Kaipuu kauniiseen: Esteettisesti viehättävä maisema

Ympäristön elvyttävyyttä lisää kaikki esteettistä mielihyvää tuottava. Ulkoinen kauneus auttaa kokemaan eheyttä ja vahvistaa ihmisen kykyä havaita kauneutta omassa itsessään.

  1. Oikeasta metsästä ei näe läpi: Riittävä laajuus

Alueen täytyy olla riittävän laaja, jotta se elvyttäisi riittävän tehokkaasti. Silti pinta-alaa tärkeämpää on se, että alue tuntuu yhtenäiseltä ja kulkijan taitoihin nähden sopivalta.

  1. Faunan lumo: Mahdollisuus eläinkontaktiin

Elvyttävyyttä lisää, kun alueella havaitsee luonnonvaraisia eläimiä tai siellä voi kohdata koti- tai maatalouseläimiä.

  1. Päätä pidempi: Erityisen vaikuttavat puuyksilöt

Vanhat, kookkaat tai muutoin vaikuttavat puuyksiköt ilmentävät elämän jatkuvuutta ja moni-ilmeisyyttä. Ne lisäävät huomattavasti alueen elvyttävyyttä.

  1. Metsä sellaisenaan: Luonnontilaisuus

Luonnontilainen metsä on monitilainen, vakaa ja häiriöille vastustuskykyinen. Luonnontila on salliva; vanhuus ja kuolema ovat osa elämän kiertoa. Mitä enemmän on tietoa luonnontilan eduista, sitä enemmän sitä arvostetaan.

  1. Oltiin täällä ennenkin: Ihmistoimien merkit

Luontoon jäänyt merkki ihmisen toimista, kuten maa- tai metsätaloushistoriaan liittyvä rakennelma tai muu muinaisjäännös, voi lisätä paikan elvyttävyyttä. Kulttuuriperintö merkitsee jatkumoa ja yhteenkuuluvuutta.

  1. Siisti juttu: Maaston roskattomuus ja kulumattomuus

Elvyttävä kohde on roskaton, eikä maasto ole silminnähden kulunut. Vaikutelma koskemattomuudesta tuo luontokokemukseen ajattomuutta. Se myös herättää halua vaalia ja suojella paikkaa.

  1. Raikas ilma tänään: Puhdas ilma ja tuoksut

Hyvälaatuinen ilma on oleellinen osa elvyttävää luontokokemusta. Erityisen suotuisaksi ilma koetaan metsässä, vesistöjen äärellä tai sateen jälkeen.

  1. Hiiren askelista jyrähdyksiin: Hiljaisuus ja luonnonäänet

Mitä vähemmän kohteessa on ihmistoimien synnyttämää melua, sitä elvyttävämpi se on. Nykymaailmassa hiljaiset paikat ovat harvassa, mikä lisää jäljellä olevien arvoa.

  1. Ennen sarastusta: Luonnollisen pimeä yö

Mitä vähemmän kohteeseen näkyy öisin keinovaloa, sitä elvyttävämpi se on.

  1. Näin olen kuullut: Paikkasidonnaiset tarinat

Paikan elvyttävyyttä lisää, jos siihen yhdistyy tarinoita, myyttejä tai legendoja. Tarinoilla ja paikoilla on symbioottinen suhde, joka voimistaa niitä molempia.

  1. Tervehdyttävä pienuus: Ylevän kokemus

Luonnonpaikan suuruuden tai luonnonvoimien mahtavuuden äärellä voi kokea subliimin eli ylevän. Se on sulautumiskokemus, joka auttaa ihmistä hyväksymään haurautensa ja tilapäisyytensä.

  1. Meikäläiset: Lajikumppanien sopiva määrä

Elvyttävä luontokokemus koetaan yksin tai jaetaan muiden kanssa. Joukon koko on suotuisa, kun sen jäsenet voidaan kohdata yksilöinä. Liika väenpaljous ei virkistä.

  1. Ei hätiä mitiä: Matala riskitaso

Elvyttävä paikka on turvallinen. Siellä ei ole suurta riskiä joutua väkivaltaisen hyökkäyksen, onnettomuuden tai kiusallisen häiriön uhriksi.

  1. Tulta! Mahdollisuus nuotioon

Paikan elvyttävyyttä lisää merkittävästi mahdollisuus pitää tulta.

  1. Laavulle pitkälleen: Elvyttävät rakennelmat ja palvelut

Laavut, tulikatokset, pitkokset ynnä muut retkeilyrakennelmat antavat viestin, että tulija on tervetullut ja paikka on saapumisen arvoinen. Myös oheispalvelut, kuten kahvila tai yösija, tukevat tätä tunnetta.

  1. Genius loci: Paikan henki

Joskus paikka voi tuntua selittämättömällä tavalla merkitykselliseltä. Paikan ilmapiirin eli hengen voi aistia, kun antautuu ”hakoteille”. Oma mielipaikka auttaa juurtumaan luontoon.


Kirjaesittely: Vesien vuoksi - suomalaisen vesiensuojelun vaiheita

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2017.

Vesien vuoksi - suomalaisen vesiensuojelun vaiheita
Toim. Eeva-Liisa Hallanaro, Erkki Santala ja Sanna Vienonen.
Suomen Vesiyhdistys ry. Helsinki 2017. 288 s. Hinta 34 € + toimituskulut 7,55 €.

Vesiensuojelun ja vesihuollon historiasta kiinnostuneita on hemmoteltu viime vuosina. Aiheesta on julkaistu kiitettävän monta kirjaa – ainakin jos tilannetta vertaa muihin ympäristöaiheisiin. Vesien vuoksi – suomalaisen vesiensuojelun vaiheita täydentää vesiaiheisten kirjojen joukkoa merkittävällä tavalla.

Vesiensuojelun kenttä on tavattoman laaja. Tämän vuoksi kirja keskittyy vesihallintoon ja -lainsäädäntöön, tärkeimpiin kuormittajasektoreihin, alueellisiin vesiensuojeluyhdistyksiin sekä tutkimukseen ja koulutukseen. Esipuheen mukaan kirja ei pyri varsinaiseen historiankirjoitukseen tai ruotimaan Suomen vesistöjen tilan kehitystä. Kirjan tavoitteena on valottaa vesiensuojelun vaiheita eri näkökulmista ja antaa esimerkkejä siitä, millaisia haasteita ja tilanteita on kohdattu vuosien varrella.

Kirjan luettuaan on helppo ymmärtää, kuinka valtavasta operaatiosta vesiensuojelussa on ollut kyse – eikä vieläkään olla maalissa, kaukana siitä. Esimerkiksi 1960-luvulla keskusteltiin vakavissaan, kannattaako Päijänteeseen laskettavia jätevesiä yrittääkään puhdistaa, koska järvi tuskin enää toipuisi entiselleen.

Kirja etenee kronologisesti. Ratkaisu on perinteinen mutta samalla onnistunut ja perusteltu. Kirja vaikuttaa huolella tehdyltä ja viimeistellyltä. Pari aivan pientä kommenttia. Vesi- ja ympäristölautakuntien elinkaari (s. 61) on kuvattu virheellisesti. Lähdeluettelon logiikka on konstikas eikä heti auennut allekirjoittaneelle. Viitteet 1–54 viittaavat teokseen kirjoittaneisiin henkilöihin, viitteet 55–85 puolestaan haastateltuihin ja viitteet 101–236 kirjallisiin lähteisiin. Viitteet 86–100 ovat jääneet käyttämättä.

Tekstin toimitustyöstä on vastannut Eeva-Liisa Hallanaro, kuvatoimituksesta ja toimitussihteerin tehtävistä Sanna Vienonen. Toimitustyötä on tukenut asiantunteva toimituskunta, jonka puheenjohtajana on toiminut Erkki Santala. Kirjan teksti on sujuvaa ja asiantuntevaa. Kirjassa on onnistuttu välttämään vaikeita ammattitermejä ja syvällisiä teknisiä yksityiskohtia. Näin kirjan lukeminen ei edellytä aiempia vesiensuojelutietoja – toki niiden avulla kirjasta saa vielä entistä enemmän irti. Kirjaan on koottu leipätekstin lisäksi runsaasti vesialalla toimineiden henkilöiden kirjoituksia ja muisteluita. Ne elävöittävät ja täydentävät kirjan antia arvokkaalla tavalla. Kaikkiaan kirja kattaa lähes 100 suomalaista vesiensuojelun vaikuttajaa. Kirjan ulkoasu ja taitto ovat selkeät ja konstailemattomat. Tekijöiden viiden vuoden uurastus ei ole mennyt hukkaan ja kaikki kirjan tekemiseen osallistuneet ja myötävaikuttaneet ansaitsevat arvostavan kiitoksen. Toivottavasti kirja löytää tiensä mahdollisimman monen vedestä kiinnostuneen luettavaksi.

Kirja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja se on tilattavissa kustantajan kotisivuilta.

Pertti Forss

 


Kirjaesittely: Metsäpolun filosofiaa

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2017.

Metsäpolun filosofiaa
Jukka Mikkonen
Eurooppalaisen filosofian seura ry / niin & näin 2017
103 s., ISBN 978-952-7189-13-9

Mielen kierteitä metsän siimeksessä

Jukka Mikkosen Metsäpolun filosofiaa kirjassa käsitellään metsän kauneutta, puulämmitystä ja lahopuita filosofisin miettein ja käsittein. Jos filosofinen tapa tarkastella asioita on vieras, voi kirjan lukeminen tuntua hankalalta. Esimerkkeinä kirjassa on runsaasti lainauksia kauno- ja tietokirjallisuudesta, jotka välittävät tunnelmia ja historiaa lukijan oman pohdinnan tueksi.

Lainauksia kirjasta:

”Metsä on täynnään tietoa – kosolti sellaistakin, joka ei ole vielä tutkijain kirjoissa. Jos tuon tiedon lisäksi tarvitsemme apua metsän kauneuden tajuamisessa, seuratkaamme niitä, jotka ovat oppineet ymmärtämään puiden laulua.” (Mikkonen, Metsäpolun filosofiaa, osa I Metsän kauneus, sivu 37.)

”Tulisija yhdistää luonnon ja kulttuurin: Se muuttaa kuolleen omenapuun huoneen lämmöksi ja vanhat rakkauskirjeet kasvien ravinnoksi. Tuli siirtää auringon energian kuolleesta kasvista kiveen. Tuhka päätyy maahan, josta nousee puu, jota poltettaessa syntyvä hiilidioksidi kasvattaa. Tulipesässä energian muodonmuutos tapahtuu silmien edessä.” (Mikkonen, Metsäpolun filosofiaa, osa II Tulisijan äärellä, sivu 49.)

”Lahon kiehtovuutta ei silti voida selittää yksin formalistisesti, väreihin ja muotoihin viittaamalla. Ajatuskoe: laho puu tai lahottajasieni tuskin viehättävät asuinrakennuksen rakenteissa.” (Mikkonen, Metsäpolun filosofiaa, osa III Lahopuun lumo, sivu 65.)

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Lumoava Helsinki - 200 luontoelämystä

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2017.

Lumoava Helsinki. 200 luontoelämystä.
Toim. Jussi Helimäki. Edita Publishing 2017. 247 s.
Kustantajan verkkokaupassa 25 €.

 

Erilaisia luontokohdeoppaita on julkaistu maassamme viime vuosina kiitettävällä vauhdilla. Helsinkiä käsittelevistä aiemmista oppaista Matti Niemisen ja Eero Haapasen toimittama Retkiopas Helsingin luontoon (2000) on suppea eikä sitä ole ollut enää pitkään aikaan saatavilla. Kirjan ansioihin kuuluu sen julkaiseminen myös englanniksi. Raija Hentmanin edelleen hyvin käyttökelpoinen Pääkaupunkiseudun retkeilyopas (2010) puolestaan painottuu ulkoilu- ja retkeilyreitteihin. Nyt julkaistu Lumoava Helsinki on nimenomaan luontokohdeopas.

Kohteet on ryhmitelty jakaen Helsinki 12 alueeseen. Helsinkiläisen luontoharrastajan näkökulmasta alueet ovat loogisia ja kohteet on valittu asiantuntevasti ja monipuolisesti vaikkakin jonkin verran geologiaan painottuen. Mukaan on päässyt myös vähemmän tunnettuja kohteita – hyvä niin. Vaikka tämän kirjoittajalla on kohta takana puoli vuosisataa luontoretkeilyä Helsingissä, niin esimerkiksi Kivikon metsän siirtolohkareet tai Käpylän hiidenkirnu eivät ole koskaan osuneet reitille. Pitääpä muistaa tulevilla retkillä.

Kirja on tarkoitettu nojatuolikokemusten lisäksi retkelle mukaan otettavaksi. Tämä asettaakin rajoituksia kirjan koolle, joka puolestaan johtaa useisiin kompromisseihin. Niissä on kuitenkin onnistuttu hyvin. Kohde-esittelyt ovat kohtalaisen suppeita, mutta aivan riittäviä. Samoin useat kuvat ja kohdekartat ovat kirjan kokorajoituksen vuoksi pieniä. Muutamat kuvat (esim. merikotka s. 54 ja tundrahanhi s. 122) ovat tosin kärsineet kovastikin pienestä koosta. Kohde-esittelyihin liittyvistä kartoista, jotka sinänsä ovat harvinaisen selkeitä, voi Helsinkiä huonommin tuntevan olla vaikea hahmottaa paikan sijaintia. Onneksi kunkin alueen aloittaa yhteenvetokartta, joka auttaa kohteen paikallistamisessa.

Kirjan teksti on sujuvaa ja huoliteltua. Kirjan ulkoasu on kokonaisuutena onnistunut ja houkuttelee luontoretkelle. Kirjan koko tuo siis omat rajoituksensa, mutta nyt Lumoava Helsinki sujahtaa helposti retkireppuun niin painonsa (hivenen yli puoli kiloa) kuin kokonsakin puolesta. Ensitutustumisen perusteella kirjan sidos vaikuttaa vahvalta, tämäkin tärkeä ominaisuus retkioppaalle. Ilman sen suurempia kokeiluja voisi kuvitella, että kirjan kansi kestää ainakin sateen ensimmäiset pisarat.

Kirja päättyy Antti Sallan kirjoittamaan lukuun Kallio- ja maaperä tutuiksi. Vastaavanlaisen muutaman sivun yleisesittelyn olisi lukenut mielellään muustakin Helsingin luonnosta.

Kaikki kirjan syntymiseen myötävaikuttaneet ansaitsevat lämpimän kiitoksen. Kirjasta välittyy hienolla tavalla tekijöiden kiinnostus ja arvostus helsinkiläistä luontoa kohtaan.  Mainittakoon, että Jussi Helimäki on toimittanut myös vastaavan Espoota käsittelevän oppaan (Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteet, 2009). Voi arvata, että Espoon oppaasta saatu kokemus on hyödyttänyt Lumoavan Helsingin hienoa lopputulosta.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Kuudes sukupuutto - Luonnoton historia

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2017.

Elizabeth Kolbert, Kuudes sukupuutto – Luonnoton historia
Atena Kustannus Oy 2016, 367 s.
ISBN-978-952-300-198-5

 

Kuudetta sukupuuttoa todistamassa

Jos joku vielä pohtii, että ilmastonmuutosta ei ole tai epäilee ihmisen vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, kannattaa lukea tämä kirja! Elizabeth Kolbertin Pulizer-palkitussa teoksessa käydään fossiileja myöten läpi se, mitä elämälle nykytietämyksen mukaan on maapallon olemassaolon aikana tapahtunut ja mitä on odotettavissa, jos suunta ei pikaisesti muutu. Kirjaa ei voi pitää erityisen hilpeänä lukukokemuksena, sillä asia on synkkää ja välillä vaikeaa. Kolbert onnistuu kuitenkin kirjoittamaan monimutkaisista ja osin kiistanalaisista tieteellisistä tutkimuksista siten, että asioihin perehtymätönkin lukija ymmärtää olennaisen.

Elämä maapallolla on jo kokenut viisi sukupuuttoaaltoa. Näiden syyt löytyvät jäätiköitymisestä, ilmaston lämpenemisestä ja muutoksista merten kemiassa sekä asteroidin törmäyksestä. Nyt on käynnissä kuudes joukkosukupuutto, jonka aiheuttaa ihminen. Ilmaston lämpeneminen, luonnon pirstaloituminen, elinympäristöjen hävittäminen sekä tahallinen ja tahaton tulokaslajien kuljettaminen muuttavat niin perustavanlaatuisesti ja niin nopeasti luontoa, että eläin- ja kasvikunnalla ei ole enää mahdollista sopeutua muutokseen. Eikä loppujen lopuksi välttämättä ihmiselläkään.

Kirja kertoo meille siivettömän ruokin viimeisistä hetkistä, maalaa eteemme korallien käsittämättömän monimuotoisuuden ja niiden pelottavan lähellä olevan rapautumisen sekä suurikokoisten nisäkkäiden ahdingon ennen ja nyt. Kirja kertoo myös lukuisista ihmisistä, jotka väsymättä ja intohimoisesti taistelevat luonnon monimuotoisuuden puolesta joko yhtä lajia tai kokonaisia ekosysteemejä suojellen. (Saimaannorpille talvipesiä kolaavat suomalaiset olisivat myös ansainneet paikkansa kirjassa!) Mutta valitettavasti kirja kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka ihmiskunta elämäntapansa seurauksena on toteuttamassa maapallon kuudetta ja erittäin tuhoisaa sukupuuttoaaltoa.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kuopasta kiertotalouteen - Suomen yhdyskuntajätehuollon historia

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2017.

Henry Nygård: Kuopasta kiertotalouteen.
Suomen yhdyskuntajätehuollon historia.
Jätelaitosyhdistys ry 2016. 204 s.

Jätehuollon historiasta ei ole liikaa kirjoitettu, vaikka jätehuolto koskettaa meitä jokaista. Henry Nygårdin kirja korjaa tätä puutetta merkittävällä tavalla. Kirjaa leimaa kirjoittajan syvällinen asiantuntemus ja kiinnostus jätehuoltoon. Parempaa kirjoittajaa olisi vaikea löytääkään. Onhan Nygård toiminut pitkään alueellisen jätehuoltolaitoksen toimitusjohtajana, väitellyt aiheesta tohtoriksi (Bara ett ringa obehag?, Åbo Akademi 2004) ja toiminut yliopiston dosenttina.

Kirjan pariin sataan sivuun on saatu nivottua jätehuollon monet ulottuvuudet. Kirjan aikajänne ulottuu Raamatusta aivan nykypäivään. Monet historiateoksethan katkeavat usein jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen tätä hetkeä. Jätehuoltotekniikoita käsitellään monipuolisesti, mutta silti lukijaa ei hukuteta teknisiin yksityiskohtiin. Suomen jätehuollon yhteydet kansainväliseen kehitykseen ja toisaalta jätehuollon vahva yhteys maamme muuhun kehitykseen selviää kirjan lukijalle. Jätehuollon suurten linjojen lisäksi Nygård on nähnyt vaivaa lukemattomien yksityiskohtien kokoamiseen, jotka oivallisesti elävöittävät tekstiä. Kirja toimii myös mainiosti alan hakuteoksena ja eräänlaisena käsikirjana. Kirjan teksti on sujuvaa ja tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Ja jos jätehuolto ja sen historia kiinnostavat tämän kirjan antia enemmän, tarjoaa lähes 30 sivun lähdeluettelo eväät lisätiedon hankintaan.

Kirjaan on harmittavasti jäänyt joukko pieniä kirjoitusvirheitä ja epätarkkuuksia. Ehkä kirja olisi ansainnut vielä yhden oikolukukierroksen. Nämä pienet puutteet eivät kuitenkaan vähennä kirjan arvoa tai käyttökelpoisuutta.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille jätehuollosta ja yleensä ympäristöhistoriasta kiinnostuneille. Toivoa sopiikin, että kirja leviäisi alan ammattilaisten lisäksi esimerkiksi opiskelijoille ja päättäjille. Esimerkiksi Akateemisen tai Suomalaisen Kirjakaupan valikoimista kirjaa ei kuitenkaan valitettavasti näytä löytyvän.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Neo Nature - Kohti terveellisempää ja luonnollisempaa elämäntapaa

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2017.

Christo Foerster: Neo Nature – Kohti terveellisempää ja luonnollisempaa elämäntapaa

Viisas Elämä Oy 2016, 215 s.

Neo Nature, ihmisen luontoa kunnioittava elämäntaito-opas

Neo Nature -kirjan lähtökohtana on ihminen biologisena olentona, joka ei ole lajina kehittynyt lainkaan samalla tavalla kuin ihmisen luoma kulttuuri. Kirja kehottaa yksinkertaistamaan elämää ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnista. Saksalaisella perusteellisuudella kirjoittaja antaa tähän myös hyvin kokonaisvaltaisen toimintamallin. Ihmisen pitää löytää itselleen tärkeät, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta rakentavat johtotähdet, jotka kulkevat jatkuvasti mukana. Johtotähtiä voivat olla esimerkiksi luontoon hakeutuminen, luova tekeminen tai toisten auttaminen. Johtotähtiä ei pidä sekoittaa tavoitteisiin, joihin pyrkiessään pahimmillaan unohtaa elää.

Johtotähtiensä alla ihminen on kuin puu, jolla on yhdeksän voimajuurta. Voimajuuristaan huolehtimalla voi hyvin. Nämä voimajuuret voi lyhyesti kuvata yhdeksänä kehotuksena:

  • Vapauta itsesi!
  • Luota kehoosi!
  • Liiku vallattomasti!
  • Säilytä uteliaisuutesi!
  • Löydä oma rytmisi!
  • Syö puhdasta ruokaa!
  • Ympäröi itsesi luonnolla!
  • Tee toiveistasi totta!
  • Tee muut ihmiset onnelliseksi!

Silloin tällöin on mukava pohtia elämäänsä elämäntaito-oppaan avulla, vaikka tietyllä tapaa elämäntaito-oppaat ovat hieman elitistisiä – elämän on jo oltava monella tapaa hyvää, että edes voi käyttää aikaansa näiden asioiden pohtimiseen. Neo Nature viehätti kuitenkin käytännönläheisyydellään ja armollisella asenteellaan. Uudelta siinä tuntui liiasta tavoitteellisuudesta luopuminen, kehon tuntemusten arvostaminen ja intuition merkitys päätöksissä. Jos on kipinää muuttaa elämäänsä luonnollisempaan suuntaan, Neo Nature antaa kyllä eväitä.

Kaarina Kärnä