Kirjaesittely: Luonnollinen näytelmä
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2024.
Ulla Donner
Luonnollinen näytelmä
Kustantamo S&S 2023. 120 s.
ISBN 978-951-52-5855-7
Sarjakuva-Finlandialla vuonna 2018 palkittu sarjakuvataiteilija Ulla Donner on rikastuttanut sarjakuvavalikoimaamme ihmisten luontosuhdetta kuvaavalla sarjakuva-albumilla Luonnollinen näytelmä. Alkuteoksen Den naturliga komedin on suomentanut Sinna Virtanen. Kuvaruudut ovat kautta kirjan samoissa sinisen, okran, mustan ja valkoisen väreissä, ja myös kirjan kansi on yhtenevää tyyliä ja Ulla Donnerin laatima. Donnerin piirrostyyli on koristeellinen ja fantasiamainen.
Tarinassa seikkailevat koivunlehti ja sekasieni Candy. Koivu on eksynyt muista syysjuhliin matkaavista lehdistä, ja pitkin hampain sydänsuruja poteva Candy lupautuu Koivun oppaaksi kohti paikkaa, josta tämä pääsisi lentoon ja kohti syysjuhlia. Matkalla he tapaavat Gunin, joka viruu henkitoreissaan hakkuuaukealla. Gun on myyttinen hahmo, jonka hyvinvointi on vahvasti sidoksissa luonnon tilaan. Matkaan sisältyy monia kohtaamisia, ja tapaamme myös herkkutatti Pierren, joka hylkäsi Candyn lähtiessään kantarellin matkaan. Sanailu kirjassa on tuttua netin keskustelupalstoilta, itsehoito-oppaista ja positiivisen ajattelun mantroista, joissa jokainen haluaa olla erityinen, ja kadottaa niin helposti suhteellisuuden tajun omasta asemastaan luonnon kiertokulussa. Kuolevaisuuden hyväksyminen on vaikeaa – myös tarinan Koivulle.
On hienoa, että ympäristötuhoa voidaan käsitellä myös sarjakuvan keinoin. Monitasoinen tarina tarjoaa monta avausta laajempaankin pohdiskeluun, ja kirja kestää tai suorastaan vaatii useammankin lukukerran. Mukana kulkee myös arvoitus, jonka lukija voi ratkaista: kuka tai mikä Gun oikeastaan on?
Kaarina Kärnä
PS. Sarjakuva-albumista puuttuu sivunumerointi. Tämä ei haittaa lukemista, mutta kirjan lopussa on Danten Jumalaiseen näytelmään liittyviä sivunumeroilla yksilöityjä viittauksia. Näiden paikallistaminen ilman sivunumerointia voi olla hankalaa.
Kirjaesittely: Elolliset
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2024.
Iida Turpeinen
Elolliset
Kustantamo S&S 2023. 296 s.
ISBN 978-951-52-5977-6
Stellerinmerilehmä sukupuuton muotokuvana
Viime vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana oli Iida Turpeisen esikoisromaani Elolliset. Kirjasta on puhuttu paljon, ja Kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee -listalla se oli vielä tammikuussakin sijalla 12. Viime vuoden Finlandia-ehdokkaista paremmin on pärjännyt vain kaunokirjallisuuden voittaja Sirpa Kähkösen 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia.
Turpeisen kirjan pääosassa on stellerinmerilehmä, jättimäinen, rauhallinen eläin, jonka ihminen metsästi sukupuuttoon vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa. Isoja eläimiä oli helppo metsästää, mutta vaikea kuljettaa rantaan, joten niitä tapettiin sen enempää miettimättä, ja osa ruhoista ajautui aaltojen mukana rantaan suurimman osan upotessa mereen. Stellerinmerilehmän liha oli maukasta, mikä koitui sen kohtaloksi.
Kirjassa kerrotaan, kuinka ihmisen on ollut vaikea nähdä omaa lajiaan toisten lajien sukupuuttojen aiheuttajana. On yritetty selittää, että kadonneen lajit ovat vain piiloutuneet, asuvat maan alla (mammutit!), ja kun lajin häviäminen on lopulta hyväksyttävä, löytyykin syy esimerkiksi Raamatun vedenpaisumuksesta.
”Havainnon seuraukset ovat valtavat, vaikeat käsittää. Vakaa, muuttumaton järjestelmä vaihtuu maailmaan, jossa hävitys seuraa hävitystä, jossa tulva hukuttaa maan, asteroidi pimentää taivaan, kerta toisensa jälkeen, ja jossa kerran lukuisista olennoista voi jäädä jäljelle vain luita ja pölyä.”
Lajien suojelutyöstä kirja tuo esille Apskärin luonnonsuojelualueen synnyn. Tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä monet luontoihmisetkin joutuivat muuttamaan toimintaansa: esimerkiksi lintujen munien keräily oli yleinen luontoharrastus, joka johti osin myös fanaattiseen kokoelmien kartuttamiseen, jossa harvinaisiksi käyneet munat olivat myös ne halutuimmat.
”Mutta keräilijä kokoaa kaappiinsa nopeasti tavanomaisimmat lajit. Sen jälkeen hänen silmänsä kääntyvät kohti harvinaisuuksia, erämaissa asustavia, ihmistä karttavia lintuja, joiden pesien sijainnit ovat harvojen tuntema salaisuus.”
Elolliset kertoo luonnontieteilijöiden työstä 1700-luvulta alkaen. Tärkeässä osassa ovat myös tieteelliseen työhön olennaisesti liittyneet tutkimusmatkailijat, eläintentäyttäjät, preparaattorit, keräilijät, piirtäjät… Vaikka kyseessä on romaani eikä tietokirja, on tarina vahvasti kiinni historiassa ja Turpeinen antaa äänen todellisille historiallisille henkilöille biofiktion keinoin. Kirjalla on vakava sanoma, mutta ilmaisultaan se on erittäin kaunis.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Naapurin kissa katsoo pahasti – tositarinoita kiinteistönvälityksestä
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2024.
Jaakko Loikkanen
Naapurin kissa katsoo pahasti – tositarinoita kiinteistönvälityksestä
Kiinteistömedia 2023. 159 s.
ISBN 978-951-685-600-4
Välittäjällä on väliä
Meille monellekaan ei ole yllätys, että eri ammattien arvostusta vertailevissa kyselyissä kiinteistönvälittäjä on jossakin kolmensadan huonommalla puolella. Ammattikuntaan mahtuu monenlaisia persoonia, ja kun ollaan niinkin tärkeän asian kuin kodin ostamisen tai myymisen äärellä, myös välittäjien hyvät ja huonot puolet jäävät mieleen. Toimittaja ja uutisankkuri Jaakko Loikkasen äiti on ollut kiinteistönvälittäjä, ja hän on nähnyt oranssien autojen sävyttämän arjen taakse ja ihaillut sitä osaamista ja intohimoa, mikä asiansa hallitsevilla välittäjillä on. Hänen kirjassaan ääneen pääsevät viisitoista välittäjää, jotka kertovat ajatuksensa työstään, alasta yleensä ja paljastavatpa myös jonkin hauskan sattumuksen työuran varrelta.
Alan huono arvostus mietityttää toki välittäjiä itseäänkin. ”Kiinteistökuninkaiden ja -kuningattarien” maineen usea näkee alalla mieluummin haitallisena kuin höydyllisenä. Oikotietä ei ole, ja moni tuo esille, että tiukempien koulutusvaatimusten kautta paljon osaamista vaativan alan arvostuskin nousisi. Myös korkeakoulutasoista koulutusta kiinteistönvälittäjille toivotaan. Tällä hetkellä riittää, että puolella kiinteistönvälitystoimiston välittäjistä on LKV-tutkinto (laillistettu kiinteistönvälittäjä). LKV Maija Lukkari-Nyman on myös varatuomari, ja hän toteaa, että tutkinnon läpäiseminen ei ole itsestäänselvyys edes juristille. Välittäjän on pystyttävä osoittamaan, että hän tuntee kattavasti välittäjän työhön liittyvää lainsäädäntöä, jota ovat mm. välityslaki, asuntokauppalaki, asunto-osakeyhtiölaki ja maakaari, sekä hyvän välitystavan ohjeen. Myös kaavoitusta on ymmärrettävä. LKV- ja KiAT-tutkinnot suorittanut Joni Tapio tuo esille, että säädökset muuttuvat koko ajan ja hereillä on oltava. Jos asiakkaille ei myöskään kerro kattavasti ja ymmärrettäväsi kaikkea olennaista tietoa, seurauksena voi olla korvausvastuu.
Sisäilmaan liittyvät asiat ovat asuntokaupassa yksi keskeinen huolen aihe. LKV Esa Heikkilä ei ota toimeksiantoa, jos kohteessa on epäilys kosteus- tai sisäilmaongelmista. Hän on altistunut niille itse ja aistii, jos kohteessa on jotain pielessä. Valitettavasta sisäilmasairaudesta on välittäjän työssä hyötyä.
Mutta entäs ne isot rahat..? Hyvät välittäjät voivat tienata hyvin, mutta työtuntejakin kertyy hurjasti. Alalla kannattaa erikoistua ja palvella hyvin. Luotettavuus ja sosiaaliset taidot korostuvat. LKV Merja Natunen muistuttaa, että välityspalkkio ei ole välittäjän palkka, vaan siitä maksetaan vielä monet kulut. Hyville ansioille on alalla mahdollista päästä, mutta sittenkin parasta työssä ovat tyytyväiset asiakkaat. Naapurin kissa katsoo pahasti on elämänmakuinen kirja välitystyöstä ja voi muuttaa käsityksiä alasta – ja useammankin kerran nousee myös hymy huulille.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Leipää ja maitoa
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2024.
Karolina Ramqvist
Leipää ja maitoa
Gummerus 2024, 267 s.
ISBN 978-951-24-3420-6
Raskaita ruokamuistoja
Ruotsalaisen Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa on muistelmateos. Ramqvist kertaa elämäänsä varhaisesta lapsuudesta aikuisuuteen yksityiskohtaisesti kuvattujen ruokamuistojen kautta. Suomalaiselle lukijalle muistot tuntuvat osin samaistuttavilta, sillä onhan ruotsalainen ruokakulttuuri paljolti samankaltainen kuin meillä – toki vauraampi. Ensimmäinen ruokamuisto ovat mandariinit. Ramqvist kertoo, kuinka hän noin kolmevuotiaana yksin ollessaan (äiti teki viereisessä huoneessa töitä) ottaa pöydällä olevasta kulhosta mandariinin, kuorii ja syö sen. Ramqvist kuvailee tuoksuja, maun vivahteita, mandariinien kuorimisen vaiheita ja niiden suutuntumaa ja pureskelua. Hän ei pystynyt lopettamaan syömistä, ennen kuin kulhossa ei ollut enää yhtään hedelmää jäljellä. Ensimmäinen ruokamuisto on samalla myös ensimmäinen ahmimismuisto.
Ramqvist eli suurimman osan lapsuudestaan kahden äitinsä kanssa. Ainoana lapsena ja itsensä erilaiseksi kokevana hän oli myös usein yksinäinen. Äiti oli paljon poissa, ja Ramqvistille hyvin läheisiä olivat isovanhemmat. Mummu hääri koko ajan keittiössä, tuputti ruokaa, ja mummun valmistama riisivanukas nouseekin kirjassa tärkeään rooliin. Isovanhempiin liittyvät ruokamuistot ovat lämpimiä, ja ne Ramqvist haluaisi välittää myös omille lapsilleen.
Kirjassa Ramqvistin kiinnostus ruokaan on ylenpalttista. Hänestä kehittyy todella taitava, vaikeatkin tekniikat hallitseva ja huolellisesti kaikki yksityiskohdat miettivä ruoanlaittaja ja leipuri. Kiinnostuksen kääntöpuoli on ahmimisena ilmenevä syömishäiriö, minkä vuoksi hänen täytyy välillä lopettaa kokkaaminen kokonaan, sillä ehkä jopa fanaattinen kiinnostus ruoanlaittoon kytkeytyy myös sairauteen. Parantuminen on vuosikausien työ, ja tämä kirja on viimeistellyt prosessin.
Kirjan ruokamuistot ovat mielenkiintoista luettavaa, mutta mukana kulkevan syömishäiriön vuoksi niihin liittyy usein myös häpeää ja kipua. Kirja tuo esille normeja, joiden mukaisesti meidän oletetaan syövän, ja joiden rikkominen tuo syyllisyyden tunteen. Huolimatta raskaasta aiheesta kirjan tarina soljuu mukavasti eteenpäin, ja lukijalle jää jaettujen ruokamuistojen lisäksi jonkinmoinen ymmärrys syömishäiriöstä kärsivän elämästä.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Terveellistä! 25 tärkeää ruoka-ainetta ja miksi niitä kannattaa syödä
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2024.
Reijo Laatikainen
Terveellistä! 25 tärkeää ruoka-ainetta ja miksi niitä kannattaa syödä
Kirjapaja 2023, 197 s.
ISBN 978-952-354-845-9
Terveelliset valinnat
Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on myös tuottelias kirjailija. Kirjoissaan hän ohjaa lukijoitaan terveellisen ruoan äärelle nostamatta mitään yksittäistä ruoka-ainetta ylitse muiden tai toisaalta demonisoimatta epäterveellisiäkään valintoja. Hän ei usko superfood-ajatteluun. Laatikainen tarjoaa tietoa ymmärrettävässa muodossa kuluttajan terveellisten valintojen tueksi, ja tieto perustuu luotettaviin tutkimustuloksiin.
Tätä taustaa vasten on ehkä hivenen hämmästyttävää, että nyt on nostettu framille 25 nimettyä ruoka-ainetta ja jopa vielä yksi bonus. Näiden ruokien valintakriteerinä on kuitenkin ollut se, että näitä ruokia syömällä voi helposti parantaa omaa ravitsemustaan. Myös kestävyysnäkökulmat on huomioitu kirjaan ruokia valittaessa. Jokaisesta valitusta ruoasta on kerrottu, mitkä ovat ne ominaisuudet, miksi juuri se on mukana, joten kuluttaja voi puolestaan itse arvioida, mitkä kirjan ruoista voisivat parantaa juuri hänen ravitsemustaan tai löytyisikö ruoalle joku mieluisampi korvaaja.
Kirjan valikoima on mielenkiintoinen yllätys – ja yllätys siinä mielessä, että ruoat ovat hyvin tuttuja! Mukana ovat esimerkiksi porkkana, paprika, jogurtti ja kaura. Ja erityisen ilahduttavaa on, että mukana ovat margariini ja soija, joiden terveellisyys on voinut jäädä muun uutisoinnin varjoon.
Luonnontuotteista mukana on vain mustikka, jonka mukaan ottamista Laatikainen oli jopa epäröinyt. Mustikan ravintoarvot häviävät esimerkiksi myös kirjasta löytyville mustaherukalle, kiiville ja sitrushedelmille, ja mustikan käyttömäärät ovat tyypillisesti sen verran pieniä, että hyödyt voivat jäädä saamatta. Mustikan eniten huomiota saanut terveyttä edistävä aine eli fytokemikaali on antosyaani, joka antaa mustikalle sen värin.
Terveellistä! 25 tärkeää ruoka-ainetta ja miksi niitä kannattaa syödä on -kirja on selkeä ja taulukoin havainnollistettu esitys terveellisistä ruoka-aineista. Ruokavalion muuttaminen terveellisempään suuntaan ei ole tämän kirjan opein edes erityisen hankalaa tai kallista. Käytännönläheisyys ja helppolukuisuus ovat myös värikkäästi kuvitetun kirjan selkeitä etuja.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Hyvä paha jalostus
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2024.
Mari Koistinen
Hyvä paha jalostus – miten eettinen ruuantuotanto on mahdollista
Vastapaino 2023, 232 s.
ISBN 978-952-397-042-7
Yleistajuista jalostustietoa ruuan tuotannosta kiinnostuneille
Hyvä paha jalostus – jopas on tietokirjailija Mari Koistinen puuduttavan aiheen valinnut! Näin ehdin miettiä kirjaan tarttuessani, ja kirjan alkuosaa lukiessani ennakkoajatukseni saivat vahvistusta. Edes Mari Koistinen ei pysty kirjoittamaan kiinnostavasti kasvin- ja eläinjalostuksen perusperiaatteista – hybrideistä, suvullisesta ja suvuttomasta lisääntymisestä, geenisaksista, risteytysjalostuksesta… Kun pakollinen termistö oli esitelty, aihetta alettiin käsitellä yleistajuisemmin, ja tällöin jalostuksen rooli ruuantuotannossa alkoi kirkastua ja kiinnostuskin heräsi!
Jalostus on erittäin keskeinen asia, kun mietitään ruuantuotannon tulevaisuutta, ruokaturvaa, sopeutumista ilmastonmuutokseen ja eläinten hyvinvointia sekä luonnon monimuotoisuutta. Mutta koska jalostus on vaikea aihepiiri piirien ulkopuolisille, sen rooli ruuantuotannossa voi jäädä liian pienelle huomiolle. Yleistajuiselle tietokirjalle aiheesta olikin selkeä tarve. Sisäpiiriin törmäsi kirjoitusurakassaan myös Koistinen. Oli tilanteita, joissa hänelle ei haluttu antaa kirjaa varten haastatteluja, koska hän ei ole alan asiantuntija. Koen, että tiedon panttaaminen ”ymmärtämättömiltä” on huolestuttavaa vallan käyttöä.
Koistisen kirjan lukemalla oppii jalostuksen historiasta, nykykäytännöistä ja tulevaisuuden avainkysymyksistä. Käytännön esimerkkejä riittää. Jalostustyön tuloksia on joka päivä lautasellamme, alalla on lähes monopoliasemassa olevia yrityksiä isoine rahoineen, mutta myös paljon pyyteettömiä ruohonjuuritason harrastajia. Jalostus on ruokapolitiikkaa ja täynnä yllätyksiä. Koistinen on ottanut aiheen hyvin haltuun, ja aihetta hyvin kuvaavien kansien välistä tämä tieto tarjoillaan lukijalle erittäin mukavassa muodossa.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 7/2023.
Pasi Nokelainen
Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta
Gummerus 2023, 269 s.
ISBN 978-951-24-3260-8
Hyvän kierrettä luomassa
Viestintätoimisto Kaskasin johtaja Pasi Nokelainen on kirjoittanut moniulotteisen kirjan kiertotaloudesta. Alkusanojen jälkeen kirja jakautuu 7 lukuun, jotka keskittyvät kukin yhteen kiertotaloutta koskevaan väitteeseen ja perusteluihin, miksi väite pitää paikkaansa. Nämä väitteet ovat 1) Kierrättäminen on vain pieni osa ratkaisua, 2) Hyvät uutiset: Kuluttamista ei tarvitse lopettaa, 3) Uusiutuva energia aiheuttaa kaivosbuumin eikä poista kiertotalouden tarvetta, 4) Rakentamisessa kiertotalous on kaikkein kiireellisintä, 5) Kiertotalous puhdistaa vesistöt ja pysäyttää maaseudun tyhjentymisen, 6) Kiertotalous voi tasa-arvoistaa yhteiskuntaa ja 7) Kiertotalous voisi olla Suomen talouden monisylinterinen moottori. Luvuissa kulkee mukana kuvitteellinen tarina vuodessa 2038 elävästä perheestä, jonka arki on kiertotalouden ja maapallon kestokyvyn mukaista. Vaikka perheen elämä kirjassa voi tuntua lukijasta utopistiselta, ei sen tarvitse olla sitä – muutos on mahdollinen ja tavoitteet saavutettavissa, mutta ajattelutapamme on muututtava ensin.
Yksi olennainen kirjan peräänkuuluttama ajattelun muutos on, että kaikkea ei tarvitse omistaa itse. Tavarat palveluna -konsepti vähentää tavaroiden ja niiden tuottamiseen tarvittavien resurssien määrää, luo työpaikkoja korjaamiseen ja huoltamiseen ja kannustaa tuottamaan pitkäikäisiä tavaroita. Keskeistä on myös, että lainsäädäntö ja tukipolitiikka muuttuvat siten, että kiertotalous on toimijoille rationaalinen toimintatapa. Nyt esimerkiksi rakentamisessa ja maataloudessa hukataan resursseja, kun kiertotalouden mukaiset toimintatavat koetaan työläiksi ja kalliiksi. Olisi tärkeää ja yritysten kilpailuedun luomisen kannalta keskeistä, että aitoon kiertotalouteen ja sen mukaisiin toimintatapoihin siirryttäisiin ja toiminta hiottaisiin kuntoon ennen kuin resurssipula pakottaa kierrättämään. Se aika on nimittäin tulossa ja nopeammin kuin haluamme uskoa. Tällöin ollaan edelläkävijöiden ehdoilla eikä voida vaikuttaa saatikka luoda itse toimintamalleja.
Kirjassa on todella paljon asiaa ja tutkimustietoon perustuvia tulevaisuuden kuvia, joiden suuntaan meillä on vielä mahdollisuuksia vaikuttaa. Kaikki ei todellakaan tunnu nykyisenkaltaiseen kulutusyhteiskuntaan kasvaneesta mukavalle, mutta antaa toivoa, että tulevilla sukupolvilla voisi olla hyvä tulevaisuus erilaisessa, mutta turvallisemmassa ja toimivammassa yhteiskunnassa kuin nykymenolla on odotettavissa. Erinomainen kirja.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Aurin siivousrakkaus kirja
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2023.
Oona Laine
Aurin siivousrakkaus kirja
Otava 2023. 160 s.
ISBN 978-951-1-45525-7
Elämänhallintaa siivouksen keinoin
Auri Kananen on nykyään kuuluisa ja rikas. Ja hän on siivooja. Kuulostaako uskomattomalta? Oona Laine valottaa kirjassaan maailmanmaineeseen nousseen Aurin taustoja, tietä menestykseen ja hänen siivousfilosofiaansa. Kuten useimmat jo tietävät, siivouskuningattareksi itseään tituleeraava Auri siivoaa karmeassa kunnossa olevia asuntoja, ”pommikoteja”. Siivous ei maksa asukkaalle mitään, mutta hänen tulee antaa Aurin kuvata siivous, ja video julkaistaan Aurin somekanavilla. Tulonsa Auri saa somekanavilta sekä siivousalan firmojen kanssa tekemistään sponsorisopimuksista. Aurin äiti on siivousalan yrittäjä, joten Aurilla on taustaa siivoukseen jo kotoa. Hänellä on kuitenkin taustaa ymmärtää myös niitä, joiden elämänhallinta on kadonnut ja ilmenee kaatopaikaksi muuttuneena kotina. Auri sairasti nuorena pitkään masennusta, ja hän ymmärtää, miten pieni raja on toisinaan hyvinvoinnin ja kaaoksen välissä.
Oona Laine on ollut Aurin mukana siivouskeikoilla, ja hän kuvailee, kuinka Auri innoissaan valitsee siivottaviksi pahimmat läävät. Aurille lika on haaste, jonka hän haluaa selättää. Tavaravuorien läpikäyminen ei sen sijaan ole Aurin työtä. Auri läjittää roskaa reippaasti säkkeihin päästäkseen siivoamaan, mutta tavarahamsterit tarvitsevat toisenlaista apua. Auri ei mene siivoamaan sädekehä päänsä päällä eikä ajattele, että hän ratkaisee nyt asiakkaansa ongelmat. Siivousapu on iso asia monelle, mutta Auri tekee vain tämän osan – muut voivat jatkaa. Asuntojen siivouksessakin Auri joutuu hyväksymään, että täysin valmista ei tule – rajallisessa ajassa ei ehdi kaikkea.
Yleisestikin Aurin siivousfilosofiassa on olennaista tietty suurpiirteisyys. Jos on Aurin ja hänen äitinsä sanoin ”tussuttaja”, joka jää jumiin pieniin yksityiskohtiin, tulee siivouksesta helposti liian raskasta ja hommasta niin iso, ettei siihen halua ryhtyä. Itse allekirjoitan tämän täysin. Ikkunanpesu on ollut paljon mukavampaa sen jälkeen, kun hyväksyin, että jotain pilkkuja tai raitoja saattaa jäädä sen sijaan, että epätoivoisesti tarkastelisin lasin puhtautta joka kulmasta. Aurin ohjeissa myös hutilointisiivouksella on arvonsa – toisinaan se riittää ja on parempi kuin ei mitään – ja oma kotihan on itseä varten. Jos itse on tyytyväinen kotinsa siisteyteen, se riittää.
Aurin siivousrakkaus kirja on kepeää luettavaa, mutta siinä on vakava ydin. Kuvia siivouskohteista ei tästä kirjasta löydy, mutta tarinoita kyllä. Ja kirjan tärkein viesti toimii ja toteutuu: se välittää siivousrakkautta ihan jokaiselle.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Ninja keittiössä – Matka japanilaisen ruoan mestariksi
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2023.
Jesper Björkell, Heikki Valkama
Ninja keittiössä – Matka japanilaisen ruoan mestariksi
Tammi 2022, 160 sivua
ISBN 978-952-04-4396-2
Itadakimasu!
Kun japanilainen käy aterialle, hän kumartaa ja voi sanoa myös ”Itadakimasu!”, mikä tarkoittaa kiitollisuutta ruoasta. Jesper Björkellin ja Heikki Valkaman kirja ”Ninja keittiössä – Matka japanilaisen ruoan mestariksi” antaa makupaloja japanilaisesta ruokakulttuurista, mutta perusteellisemmin kirja kertoo Jesper Björkellin tiestä sushiguruksikin tituleeratuksi keittiömestariksi ja Shinobi-ravintolan perustajaksi. Kirjassa on myös reseptejä.
Björkell ei ole koskaan valmistunut kokkikoulusta. Hän muistelee, että valmistuminen jäi kiinni ravintolan suunnittelu -kurssin suorittamisesta. Tätä hän on myöhemmin käytännössä opiskellut noin 30 ravintolassa. Muutoinkin hän toteaa, että alan oppii vasta työssä. Tästä syystä on hyvin keskeistä, millainen työkulttuuri tuoreen kokin työpaikalla vallitsee. Ulkomaisia kokkikouluja hän pitää yleensä suomalaisia vastineitaan kurinalaisempina, ja mainitsee, että niistä valmistuneilla on esimerkiksi työpisteen puhtauteen liittyvät perusasiat paremmin hallussa.
Björkell ei kannata sushibuffetteja vaan hänen mukaansa sushi tulee valmistaa tilattaessa – sen ei kuulu seistä pöydässä odottamassa. Hän myös korostaa laadukkaiden raaka-aineiden merkitystä ja tietää, että aina kaikki ei ole sitä, mitä sanotaan. Ruokapetoksia tapahtuu. Itsellä pisti kuitenkin silmään kohta, jossa mainittiin kirjolohta myydyn merilohena. Näin ei toki saa tehdä, sillä kyseessä ovat eri kalat, mutta onko huomioitu, että merilohi on tyypillisesti kauppanimi Norjassa kasvatetulle lohelle. Itse kuluttajana valitsisin mieluummin kotimaisen kirjolohen, jos kasvatettu kala on kuitenkin kyseessä.
Kirja käsittelee myös ravintola-alaa, josta valitettavasti usein nousevat esille kohtuuttomat vaatimukset, huono palkka ja kiire. Työn luonteesta johtuen kiirettä ei voi aina välttää, mutta siinäkään ei pidä mennä äärimmäisyyksiin. Björkell haluaa omalta osaltaan tuoda muutosta alalle, sillä hän on myös omien terveyshaasteidensa kautta todennut, että työaikojen, kuormituksen ja palautumisen välille täytyy löytää tasapaino.
Kiinnostuin tästä kirjasta osin senkin vuoksi, että olen lukenut Heikki Valkaman kirjoittaman Japaniin sijoittuvan dekkarin Pallokala. Tässä kirjassa ei selvitellä murhia, mutta Björkellin tarina on mielenkiintoinen ja värikäs yhtä kaikki.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Jaskan grillin klassikot á la Aliisa
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 5/2023.
Vesa Tompuri
Jaskan grillin klassikot à la Aliisa
Aviador Kustannus 2023
ISBN 978-952-381-212-3
Suurta sitoutumista pienessä ammattikeittiössä
Vesa Tompurin kirja Jaskan grillin klassikot à la Aliisa kertoo legendaarisesta helsinkiläisestä grillikioskista, Jaskan grillistä, ja sen hengettärestä Aliisa Karhumäestä, Jaskan grillin mummosta. Aliisan ohella pääosassa ovat kuitenkin myös Aliisan luomat grillin nimikkoannokset, joita on useilla julkkiksilla – erityisesti politiikoilla – sijaitseehan Jaska lähellä eduskuntaa. Nimikkoannoksia on myös ihan ”tavallisilla” asiakkailla.
Aliisa aloitti uransa Jaskan grillillä vuonna 1990. Moni on luullut häntä virheellisesti grillin omistajaksi, mutta hän tuli töihin velvoitetyöllistettynä ja oli tuolloin jo viisissä kymmenissä. Vaikka Aliisa on ollut ”vain töissä” grillimyyjänä, on hänen asenteensa työhön vertaansa vailla. Hän haluaa tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Hän on yhä töissä, vaikka ehti jo kokeilla parin kuukauden verran eläkkeellä olemista. Häntä pyydettiin takaisin, ja koska aika oli jo vähän käynyt pitkäksi ja asiakkaitakin oli ikävä, palasi hän töihin.
Yötyö grillillä ei välttämättä kuulosta työltä, johon sitoudutaan niin, että ollaan töissä vielä yli 80-vuotiaanakin. Mietin lukiessani, että mikä on saanut Aliisan viihtymään niin hyvin tässä pienessä ammattikeittiössä. Vastaukset nousivat esiin Aliisan kertomuksista. Hän on saanut vaikuttaa työhönsä, hänelle on annettu vastuuta, hän on saanut olla luova (nimikkoannokset!) ja hän on nauttinut kohtaamisista niiden moninaisten ihmisten kanssa, jotka yöllinen hiukopalan kaipuu on tuonut luukulle. Työ ammattikeittiössä on jo aina itsessään merkityksellistä, sillä ollaanhan siinä tärkeän asian eli ruoan äärellä, mutta mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön lisää varmasti sitoutumista.
Kirja lopussa on kuvia grillin annoksista. Vaikutti kuitenkin siltä, että annokset ja niiden kuvailut ovat hieman sekoittuneet. Siitä olen kyllä ihan varma, että Orvon oivalluksen (pitkä sämpylä, bratwurst, paahdettu sipuli ja BBQ-kastike) kohdalle on oikeasti eksynyt Timo Soini (paahtoleivät, 2 jahtisiivua, 1 muna ja mausteet). Ja pieni varoitus lukijalle lienee paikallaan – kirja saattaa aiheuttaa voimakastakin grilliruoan nälkää!
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Lautasmatka. Poimintoja ruuan historiasta
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2023.
Mari Koistinen
Lautasmatka. Poimintoja ruuan historiasta.
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co 2023, 178 s.
ISBN 978-952-364-329-1
Maistiaisia ruuan kiehtovasta historiasta
Ruoka on aina liittynyt kaikkiin suuriin tapahtumiin ja historian käänteisiin. Myös Mari Koistinen on napannut uusimpaan kirjaansa ”Lautasmatka” herkkupaloja ruoan kiehtovasta historiasta. Kirjassa on 18 lukua, joissa kussakin on eri aihe. Käsitellyksi tulevat esimerkiksi tomaatti, jonka nykyisen suosion valossa yllättyy sen vaikeasta alkutaipaleesta, broilerin voittokulku ja eettiset haasteet, suomalaiset maitotuotteet ja niihin liittyvä propaganda sekä kohtuuttomiin mittasuhteisiin kasvanut rasvakammo. Luvut eivät ole pitkiä, joten kärsimätönkin historian nälkäinen lukee ne nopeasti.
Kirja on hyvin samaistuttava, sillä monista aiheista on ainakin varttuneemmalla lukijalla myös omakohtaista kokemusta. Koistinen kertoo myös omia muistojaan ja ottaa kantaa, ja haastaa näin lukijankin miettimään uudelleen ruokaan liittyviä käänteitä vuosien varrelta. Kirjoitustyyli on mukava, ja pienet tarinat hauskoine yksityiskohtineen sekä viihdyttävät että mietityttävät. Kun muistaa, että kirja lupaa kannessaankin vain poimintoja ruuan historiasta, pysyvät odotukset kohdillaan eikä lukija pety välillä ehkä pintapuolisilta tuntuviin käsittelyihin aiheista, joista olisi niin paljon sanottavaa. Lähteet on merkitty selkeästi, joten lisätietoja kaipaava löytää kyllä helposti lisää luettavaa. Keskeinen lähde on ollut esimerkiksi Ritva Kyllin ”Suomen ruokahistoria, suolalihasta sushiin” vuodelta 2021, erinomainen teos, johon viitataan useita kertoja.
Myös tämän lehden teemaan on kirjalla sanottavaa. Esimerkiksi luvussa ”Kun vauvanruoka tappaa: Nestlé, Kiina ja skandaalit” mainitaan, että useimmissa maissa suositaan Suomen lailla oman maan ruokaa, mutta Kiina on tässä poikkeus. Heillä on omasta takaa niin paljon ruokaskandaaleja, että tuontiruokaa arvostetaan. Ilmankos erinomaista suomalaista ruokaa viedään myös Kiinaan..!
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Kakkuja ja saaritarinoita – leivontaelämää Suomenlinnassa
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2023.
Emilia Vartiainen
Kakkuja ja saaritarinoita – leivontaelämää Suomenlinnassa
Cozy Publishing 2022, 199 s.
ISBN 978-952-7381-63-2
Suomenlinnan lumoa kauniissa ruokakirjassa
Emilia Vartiaisen Kakkuja ja saaritarinoita -kirjaa lukiessa haluaa ensimmäiseksi muuttaa Suomenlinnaan ja vasta toiseksi alkaa leipoa. Vartiainen kuvailee niin valloittavasti asumista Helsingin edustalla sijaitsevassa Unescon maailmanperintökohteessa, että lukijakin haluaa välittömästi siirtyä Suomenlinnan sileille kallioille paistattelemaan päivää ja seuraamaan Ruotsin laivojen kulkua. Vartiainen on Tove Jansson -fani, ja kakkukirjassa on myös hyvin valittuja lainauksia Tove Janssonin kirjoista. Muumit ovat Vartiaiselle erityinen innoituksen lähde, mutta tämä ei ainakaan kirjassa näytä ulottuvan Muumi-astioihin, sillä kirjan kuvituksessa ei näy ainuttakaan muumimukia tai -lautasta. Ehkä hyvä niin. Kuvia on kuitenkin paljon, ja ne vain lisäävät intoa lähteä Suomenlinnaan.
Kirjan ohjeet on jaettu neljään osioon, jotka ovat Hillot, tahnat ja herkut; Kakut; Leivonnaiset ja Hapanjuuri. Ohjeet ovat lähtökohtaisesti vegaanisia, joskin luomuvoita ja -hunajaa on myös käytetty. Vartiainen lupaa, että suurin osa on helppoja valmistaa, mutta haasteita kaipaaville löytyy myös esimerkiksi ohje vegaanisiin macaron-leivoksiin ja hapanjuurileivontahan nyt vaatii vähintäänkin kärsivällisyyttä.
Kauniissa kirjassa on sama puute kuin jo aiemmin Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2022 esitellyssä saman kustantajan Retkiruokakirjassa. Kirjassa on käytetty monin paikoin häiritsevän pientä fonttia. Itse koen, että luettavuus on kuitenkin tärkeämpi kuin ulkonäköseikat. Mutta aivan ihastuttava hyvän mielen leivontakirja on kuitenkin kyseessä. Ja kesällä Suomenlinnaan?
Uuniomenahillo
1 kg kotimaisia omenoita
1 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
Lämmitä uuni 150 asteeseen. Huuhtele omenat ja pilko pieniksi paloiksi. Voit myös halutessasi kuoria ne. Laita omenat laakeaan uunivuokaan ja sekoita joukkoon sokeri sekä kaneli. Nosta vuoka uuniin noin 2 tunniksi, mitä kauemmin hedelmäpalat hautuvat, sitä makeampaa ja pehmeämpää hillosta tulee. Voit halutessasi soseuttaa sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa kuumat omenat tasaiseksi hilloksi. Lusikoi hillo puhtaaseen lasipurkkiin ja tarjoile esimerkiksi pannukakun ja kauravaniljajäätelön kanssa.
Lähde: Emilia Vartiainen, Kakkuja ja saaritarinoita.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Kalastajien kyydissä Itämerellä
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2023.
Janne Ahonen, Janne Sundell, Pekka Turunen
Kalastajien kyydissä Itämerellä
John Nurmisen Säätiö 2022, 199 s.
ISBN 978-952-9745-91-3
Kalassa Itämerellä
Viestintäjohtaja ja kirjailija Jukka Ahonen, biologi Janne Sundell ja valokuvaaja Pekka Turunen ovat tehneet mielenkiintoisen – ja tärkeän – kirjan. Kirja käy läpi kalastuksen ja kalakantojen tilannetta Itämerellä, ja kirjaa varten tekijäkolmikko on kulkenut kalastajien matkassa Suomen Eurajoella, Kemiönsaaressa ja Pellingissä, Ruotsin Kalixissa ja Möjassa, Tanskan Spodsbjergissä, Puolan Ustkassa ja Latvian Ventspilsissä. Kalastuksesta pääsevät kertomaan kalastajat itse, mikä on vaatinut tekijöiltä myös hyvää kielitaitoa, sillä kalastajat lähtevät yleensä keskusteluun vain omalla kielellään ja murteellaan. Kirjassa pyydetään silakkaa, siikaa, lohia, kampelaa, muikkua, turskaa, särkiä ja kilohailia, sivusaaliina saadaan muitakin kalalajeja. Myös kalan tuotteistamista käsitellään, mistä hyviä esimerkkejä ovat suomalainen Järki Särki ja Ruotsin Kalixin muikunmäti Kalix Löjrom, joka on suojattu alkuperänimitys. Suomen puolella Perämeren muikkujen mädistä ei saa lainkaan samaa hintaa kuin Kalixin mädistä.
Itämeren kalakantojen tilanne on huomattavasti huonompi kuin se on ollut aiemmin, ja nykyään kalastus onkin tarkoin kiintiöityä ja säänneltyä. Ammattikalastus itsessään on jo uhanalaista kuten monet kalatkin. Näin kirjassa työstään kertoo 80-vuotias kalastaja Rune Wikström: ”Viime vuosina tilanne on ollut todella heikko. Alamäki alkoi kymmenisen vuotta sitten. Silloin sai vielä noin sata kiloa silakkaa verkkoa kohden. Nyt saan ehkä parhaimmillaan viisi kiloa.” Syyksi silakan katoon vanha kalastaja näkee suuret troolarit. ”Ne ovat täällä rannikon läheisyydessä ja vievät systemaattisesti kaiken parveutuneen silakan, joka ei pääse kutemaan rannikolle. Kun merestä ottaa enemmän kuin se antaa, seurauksena on haaksirikko. Tietysti myös hylkeet vievät kalaa, mutta niitä on ollut aina enkä näe niitä suurena uhkana. Merimetsot rokottavat kaloista eniten ahvenkantaa.”
Pekka Turusen hienot valokuvat ovat kirjassa keskeisessä osassa. Ne havainnollistavat hyvin, millaisissa toimintaympäristöissä ja millaisilla välineillä kalaa pyydetään. Toki muutamiin kuviin katse pysähtyy vain ihastelemaan Itämeren kauniita maisemia. Kirjan välittämät kalastajien tarinat ja kirjoittajien yhteenvedot eri alueiden kalakantojen tilanteesta antavat pohtimisen aihetta. Oikeita valintoja ja tekoja tarvitaan, jotta lautasella voi olla jatkossakin terveellistä ja herkullista Itämeren kalaa.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Vieras laji – kuinka lohesta tuli miljardibisnes
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2023.
Simen Sætre, Kjetil Østli
Vieras laji – Kuinka lohesta tuli miljardibisnes
Gummerus 2023, 489 s.
ISBN 978-951-24-2995-0
Norjan lohihuuman varjopuolet
Simen Sætre on tutkiva journalisti ja Kjetil Østli toimittaja ja tietokirjailija, ja he ovat tarttuneet kirjassaan Vieras laji Norjassa tunteita nostattavaan aiheeseen eli lohenkasvatukseen. Lohella on tahkottu rahaa, ja lohihuumassa ovat menettäneet merkitystään niin ympäristö, kalojen hyvinvointi kuin myös lohen terveellisyys, jonka luulisi ruokaa kasvatettaessa olevan ihan perusasia. Loheen on kerääntynyt ympäristömyrkkyjä ja muita vierasaineita, ja yksi esimerkki on etoksikiniini, jota lisättiin lohen rehuun eli kalajauhoon ehkäisemään sen pilaantumista. Pilaantunut kalajauho voi kuljetuksen aikana jopa räjähtää. Etoksikiniiniä jäi kuitenkin myös itse loheen. Kuinka toimi lohenkasvatusala? Ikävien uutisten tuojat hiljennettiin ja heidän uskottavuutensa murennettiin, jotta voitiin jatkaa kuten ennenkin. Ainetta käytettiin yli 40 vuotta, kunnes se lopulta EU:ssa kiellettiin.
Kirjan nimikin kertoo jo paljon sisällöstä. Kasvatuslohi on eri laji kuin luonnonlohi, ja kun sitä kala-altaasta karkaa luontoon, se risteytyy luonnonlohen kanssa ja vieraslajina heikentää sen kantaa. Kasvatuslohet myös tartuttavat sairauksiaan luonnonlohiin. Luonnonlohen määrät ovat Norjassa vähentyneet merkittävästi ja tähän liittyvät suuresti kala-altaiden karkulaiset. Määrästä on ristiriitaista tietoa. Yhdessä vaiheessa kasvattajat ovat sanoneet, että lohia ja kirjolohia karkaa noin 560 000 vuodessa ja tutkijoiden arvio on, että totuus on 2–4-kertainen.
Sætren ja Østlin kirjassaan kuvaama lohenkasvatus on tehotuotantoa, jossa eläinten hyvinvointi helposti jää taloudellisten tekijöiden varjoon. Kala-altaissa kalat uivat ahtaasti ja ovat otollinen uhri täille. Täin torjuntaan on käytetty valtava määrä kemikaaleja, joita on kaadettu mereen ja osansa kemikaaleista ovat saaneet myös muut lajit, mutta kaloja on myös harjattu, kylvetetty lämpimässä vedessä ja käytetty puhdistajakaloja, jotka ovat puolestaan alkaneet kuolla allasoloissa. Kalat eivät ole voineet hyvin ja ovat useissa tapauksissa selkeästi kärsineet.
Kirjoittajat toteavat, että kasvatuslohi ei ole myöskään mikään yksiselitteinen ratkaisu maailman ruokapulaan. Lohien rehua on tehty kaloista, jotka olisivat itsessään ruokaa ihmisille. Yhden lohikilon tuottaminen vaatii enemmän kuin yhden kilon luonnonkalaa. Ja kun puhutaan ilmastosta, tulevat esille myös lohien lentokuljetukset. Lohen tuotannon mittakaavan huomioiden myös lentokuljetusten määrä on jo ilmastonkin kannalta merkittävä.
Tätä kirjaa lukiessa tuntui ruoto tarttuvan kurkkuun. Sætre ja Østli ansaitsevat kiitoksen rohkeudestaan. Kirja on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun varovaisuusperiaate ei tule pieneen mieleenkään. Olen nyt kirjoittanut vain sisällöstä, mutta kirja on myös äärimmäisen hyvin kirjoitettu ja se kannattaa ehdottomasti lukea.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Rukiin viljava historia
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2023.
Annika Luther
Rukiin viljava historia
Kustantamo S&S 2022, 288 s.
ISBN 978-951-52-5570-9
Jokapäiväinen leipä ei ole itsestäänselvyys
Annika Lutherin Rukiin viljava historia oli viime vuonna yksi tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Kirja on laaja katsaus maanviljelyn, kasvinjalostuksen, suomalaisen ruoan ja maaseudun historiaan, jossa ruis on tarinan punainen lanka. Se sisältää myös otteita kaunokirjallisuudesta ja runoudesta, joissa ruis on ollut mukana. Kirja on kuvitettu Herta Donnerin piirroskuvin. Kirjan alkuteos on ruotsinkielinen ja sen on suomentanut Kari Koski.
Kirjan johdanto ja alkuluvut vaikuttivat vähän sekavilta, mutta kun pääsee tarinaan ja Lutherin tyyliin mukaan, alkaa tietoa tulla kahmalokaupalla ja lukijan mielikuvitustakin ruokitaan lukuisin kuvauksin ja yksityiskohdin. Rukiilla on ollut valtava merkitys suomalaisten ruokahistoriassa, joten eipä ole ihme, että kun vuonna 2016 valmistauduttiin Suomen satavuotisjuhliin ja äänestettiin kansallisruoasta, 50 000 osallistujasta 10 000 äänesti ruisleipää. Luther kertoo myös nälkävuosista ja avaa lukijalle, mitä ”alavilla mailla hallan vaara” voi kaikessa karuudessaan tarkoittaa ihmisille, joiden elämä on ollut kiinni sadon onnistumisessa.
Maaseutuun liittyy tänä päivänä paljon nostalgiaa ja tätä käytetään hyväksi myös markkinoinnissa. Luther lanseeraa käsitteen ”Vaahteramäen Eemeli -pesu” viherpesun ja vastaavien rinnalle, ja tällä tarkoitetaan mielikuvaa sellaisesta maataloustuotteesta, jolle ei löydy katetta nykyisistä tuotantotavoista. ”Riihiruis” ei ole välttämättä riihtä nähnytkään. On kuitenkin vielä harrastajia ja pienviljelijöitä, jotka pyrkivät säilyttämään maatiaislajikkeita. He tekevät todella tärkeää työtä, sillä maatiaislajikkeilla on monimuotoisuuden ja uudenlaisiin olosuhteisiin sopeutumisen kannalta suuri merkitys. Lutherin kirja ottaa myös kantaa ja päättyy lukuun ”Miten ruokkia huomisen maailma?”. Vastaukseen sisältyy myös ruis.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Valas lasimaljassa
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2023.
Maria Katajavuori
Valas lasimaljassa – Miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan
Atena 2022, 431 s.
ISBN 978-951-1-42313-3
Vastoin parempaa tietoa
Maria Katajavuoren kirja ”Valas lasimaljassa” oli viime vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Itse pidin kovasti peukkuja sille, että juuri tämä kirja olisi voittanut, mutta toisin kävi. Joka tapauksessa kyseessä on kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea sen sisältämien oivallusten, hersyvän kirjoitustyylin ja ajankohtaisuuden takia. Katajavuori ei pistä päätään pensaaseen ihmiskunnan suurimman kysymyksen – Kuinka vältymme ympäristötuholta – edessä, vaan katsoo maitovalasta silmästä silmään ja etsii ratkaisuja niin lasimaljan sisä- kuin ulkopuoleltakin.
Hyvin ikävä tosiasia todetaan jo kirjan alkusivuilla: ympäristötieto ei riitä pelastamaan maailmaa. Ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö ympäristötietoa olisi tarpeeksi, vaan sitä, että tieto ei johda toimintaan siten kuin pitäisi. Toimimme ns. vastoin parempaa tietoa. Tietoa kyllä tarvitaan, mutta samalla on ymmärrettävä monitieteisesti ihmisen tapaa ajatella, toimia ja perustella asioita itselleen. Kun tiedon suoraviivainen merkitys kyseenalaistetaan, joutuu tutkija myös kyseenalaistamaan omaa työtään. Tieteen tekemiseen liittyvät konferenssit ja kenttätutkimukset lentomatkoineen – kuinka oikeutettuja ne ovat?
Valitettavasti tiedon ja toiminnan suhde on nähtävissä myös toisinpäin. Katajamäki toteaa, että tieto ei niinkään muokkaa toimintaa kuin toiminta tietoa. Toisin sanoen ihmiset valikoivat totuutensa tai jopa suorastaan muokkaavat sitä. Lisäksi uskomme mieluiten tuttujen ja karismaattisten henkilöiden kertomiin totuuksiin, ja myös toisto voi tehdä asiasta totta. Toisaalta sekä nykyhetken voitot että uhat nähdään merkityksellisemmiksi kuin vasta tulevaisuudessa odotetut.
Katajavuori tuo myös esille nyt vihreän siirtymän kohdalla voimakkaasti esille tuodun asian eli oikeudenmukaisuuden. Epäreilusti suunnitellut muutokset johtavat vain kapinaan. Ihmisten on pystyttävä elättämään itsensä ja perheensä, ja jos tämä vaarantuu, jää ekokatastrofin uhka helposti tärkeysjärjestyksessä toiseksi.
Lukiessa ei voinut välttyä epätoivon tuntemuksilta. Miten ihmeessä tästä vielä voidaan selvitä? Jos ja kun (toivottavasti) vapaudumme ylikulutukseen ohjaavista rakenteista, olemme jo ottaneet aimo harppauksen eteenpäin. Isoja askelia kuitenkin tarvitaan, ettei aika lopu kesken.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely Maria Katajavuoren edellisestä kirjasta ”Kuoleman ja elämän kysymys” julkaistiin Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2019, ja se löytyy myös verkkosivujemme blogista.
Kirjaesittely: Retkiruokakirja
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2022.
Saara Atula
Retkiruokakirja
Cozy Publishing 2022, 239 s.
ISBN 978-952-7381-61-8
Omia eväitä kantamassa
Ruokaa ja vaeltamista harrastava, Rovaniemellä asuva lääkäri Saara Atula on kirjoittanut ruokakirjan, joka keskittyy luonnossa liikkujan eväisiin. Kirjan nimikin on reippaasti Retkiruokakirja. Kirja ottaa huomioon eri pituiset reissut, eri vuodenajat ja erilaiset makumieltymykset – on vaikea kuvitella, että yli 60 ohjeen joukosta ei löytäisi itseään miellyttävää makumaailmaa. Ja tässä tapauksessa voidaan todellakin puhua makumaailmasta, sillä Atula tuo laajan kirjon jopa etnisiä makuja retkeilijän ulottuville. Kenenkään ei tarvitse kirjan luettuaan tyytyä pelkkiin valmispusseihin.
Haluaisitko napostella valkosipulipopcorneja kairassa auringonlaskua ihaillessa? Pidätkö sinapista – nuotiomakkaran vaihtoehdoksi löytyy myös sinappi-kermapasta! Ja retkikeittimellä voi valmistaa myös porkkanakakun. Entä mitäpä tuumaat tikkucroissanteista? Joulun aikaan sopivat myös piparibrowniet appelsiininkuoressa. Mm. nämä ohjeet löytyvät Atulan kirjasta. Ja koska retkiolosuhteet vaativat pääosin yksinkertaisia reseptejä, ovat ne myös kiireisen kotikokin mieleen. Tätä kirjaa hyödyntääkseen ei ole välttämätöntä vaeltaa.
Kirjassa käydään läpi huolellisesti ruokien kuivaamista, mikä on tärkeää jokaisen pitemmälle vaellukselle lähtevän hallita. Ruokien säilyvyyteen ja niiden lämpötilanhallintaan kiinnitetään asianmukaisesti huomiota, sillä selväähän on, että kesähelteillä ruoka helposti pilaantuu ja talvella jäätyy. Myös ruoan valmistamisen kuluttama energia huomioidaan, mikä on myös retkeilijälle olennaista, sillä yleensä hän kuljettaa ruokien lisäksi mukanaan niiden valmistamisen vaatiman polttoaineen.
Kirjasta opin myös uuden sanan: ennastaminen. Tämä tarkoittaa kuivatun ruoan vesipitoisuuden palauttamista. Ja termi on kyllä ihan oikea – Atula on tarkastanut asian Kielitoimistosta.
Kirjaa lukiessa käy kuten aikanaan Viisikkoja lukiessa – tulee nälkä ja alkaa tuntua, että saattaisi se pieni luontoseikkailukin olla paikallaan. Kirjassa on upea kuvitus, ja kuvat ovat Saara Atulan ja hänen miehensä Markus Atulan käsialaa. Yksi iso miinus kirjassa on. Siinä käytetty fontti on pääosin niin pieni, että lukeminen on silmille todella raskasta. Ei ole tarkoituksenmukaista, että kirjan tekstistä tulee mieleen lääkepurkin kylki. Jäin myös miettimään, missä kirja on painettu. Sitä tietoa ei kirjassa mainittu.
Hieno ja viimeistelty kirja on kuitenkin kyseessä, ja se soveltuu varmasti lahjakirjaksi luonnossa liikkumisesta ja ruoasta kiinnostuneelle. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että lahjansaajalla on näkimet kunnossa.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Viherpesuopas
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2022.
Antti Isokangas, Jani Niipola ja Riku Vassinen
Viherpesuopas
Nemo 2022. 311 s.
ISBN 978-951-1-42250-1
Antti Isokankaan, Jani Niipolan ja Riku Vassisen kirja alkaa Tuuli Kousan esipuheella ja lauseella ”Yhteiskunnassa on viimein havahduttu siihen, että yrityksillä on keskeinen rooli maapallon pelastamisessa.” Ja yritykset ovat myös ottaneet tämän roolin pääosin tosissaan. Valitettavasti osa on jäänyt sanahelinän asteelle, eli he lähinnä vain kertovat ottaneensa tämän tosissaan. Jos sanoja on enemmän kuin tekoja, on kyse yleensä viherpesusta, mistä tämä kirja kertoo. Viherpesuohjelman lisäksi kirjassa käydään läpi pinkki-, purppura-, sateenkaari-, ruskea- ja valveutuneisuuspesuohjelmia.
Viherpesuopas auttaa ymmärtämään markkinoinnin maailmaa, tunnistamaan markkinointikoneiston käyttämän pesuohjelman, ja kirjan esimerkit ovat herkullisia. Kirja on suunnattu kuluttajille, mutta se on tärkeä myös yrityksille, jotka haluavat toimia vastuullisesti ja myös viestiä siitä sortumatta viherpesuun. Siihen nimittäin saattaa haksahtaa myös huomaamattaan.
Tyypillistä viherpesua ovat tilanteet, jossa yritys tekee kyllä liiketoiminnassaan tekoja ympäristön hyväksi, mutta samanaikaisesti yritys ei kuitenkaan puutu siihen ongelmaan, millä sen toiminnassa on ympäristön tilan kannalta suurin merkitys. Se voi jopa samanaikaisesti toisaalla tuhota luontoa ja viestiä ympäristöteoista, jotka ovat kuitenkin kokonaisuuteen verrattuna varsin vaatimattomia.
Vastuullisuus ei ole ensisijaisesti markkinointia. Yrityksen on pohdittava toimintaansa kokonaisuutena ja tunnistettava, missä sillä on parannettavaa ja toimia parantaakseen tilannetta. Ympäristöteoista saa toki viestiä, mutta ensin pitää olla jotain oikeasti tehtynä. Ja myös negatiivisista asioista pitäisi uskaltaa kertoa.
Itse jäin miettimään sitä, että miksi tyypillinen titteli on nykyään ”viestintä- ja vastuullisuusjohtaja”. Myös kirjan kirjoittajista Antti Isokangas on ollut sellainen. Tämä antaa kuvan, että vastuullisuus luodaan viestintäosastolla.
Kirja toi esille myös sen, että kuluttajat – erityisesti ne, joille vastuullisuus ja ympäristöasiat ovat hyvin tärkeitä – voivat olla jo valmiiksi niin asenteellisia, että mikään, mitä ”pahis”yritys tekee, ei vakuuta. He voivat olla myös sokeita oman toimintansa virheille. Jokaisen yrityksen on kuitenkin tehtävä parhaansa, koska, kuten jo aiemmin todettiin, maailmaa on pelastettava, vaikka kiitosta siitä ei kaikilta saakaan.
Viherpesuopas on Suomessa painettu avainlipputuote, ja se on asiaan perehtyneiden asiantuntijoiden perusteellinen ja havainnollinen tietokirja. Kirjailijat ovat nähneet myös sen vaivan, että kertovat asiansa hauskasti ja kansantajuisesti sortumatta termeillä kikkailuun. Luotan tähän kirjaan.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Linnunlaulua ja varoitushuutoja
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 7/2022.
Kaarina Davis
Linnunlaulua ja varoitushuutoja
Omakustanne 2022. 160 s.
ISBN 978-952-94-6035-9
Osana luontoa
Linnunlaulua ja varoitushuutoja on Kaarina Davisin viides kirja. Aikaisemmissa kirjoissaan hän on käsitellyt mm. loppuunpalamistaan hoitotyössä, kulutusyhteiskunnan oravanpyörästä irtautumista, luonnonmukaisen elämän edellytyksiä ja em. elämäntavan vaatimia taitoja sekä kirjailijan työtä. Tänä vuonna julkaistu kirja on ennen kaikkea luontohavaintokirja, joka koostuu suurimmaksi osaksi Davisin päiväkirjamerkinnöistä. Davisin luontotietous onkin vaikuttava.
Davis kuvailee kirjassaan elämäänsä osana luontoa sukutilallaan Hämeenkyrön Alhonlahdessa. Hän tarkkailee eläimiä ja myös ruokkii niitä. Hän on rakentanut lähiluontoonsa niin luottamuksellisen suhteen, että eläimet jopa hakeutuvat hänen luokseen, eikä vastaava kokemus ole mahdollinen tai edes suositeltava satunnaiselle luontokulkijalle. Mutta monet asiat ovat. Pitäisi vain osata Davisin tavoin pysähtyä, hiljentyä ja hyväksyä luonnon aikataulu – villieläimet elävät omaa elämäänsä. Luontohavaintojen kautta voi ymmärtää, mitä eläimille tarkoittaa esimerkiksi avohakkuu, metsästys tai jatkuva melu. Kirjan tärkeä viesti on, että meidän ei tule aina ajatella luontoa ihmisen siitä saaman välittömän hyödyn tai haitan kautta. Luonto on tärkeä itsessään: se on eläinten koti, johon olisi astuttava kunnioittaen ja arvostaen eläinten kotirauhaa.
Moni tarkoittaa hyvää, mutta aiheuttaa tietämättömyydellään luonnolle vahinkoa. Davis herättelee etsimään tietoa, kyseenalaistamaan ja myös luonnon ehdoilla haltioitumaan ja ihmettelemään kaikkea sitä, mitä luonnossa tapahtuu. Davis nauttii elämästään – elämä osana luontoa on antanut hänelle enemmän hyvinvointia kuin kulutusyhteiskunnassa rimpuilu.
Kirjassa on myös synkkä puolensa. Davis kärsii syvästi siitä vahingosta, mitä ihmiset luonnolle aiheuttavat. Hän tekee kaikkensa pelastaakseen luontoa tahollaan, mutta mitä me muut voimme tehdä? Davisin sanoin: ”Maailmanmeno ei ole kiveen hakattua vaan meillä on vaikutusvaltaa. Tänä kiireisenä ja keskittymiskyvyttömänä aikana on olevinaan helpompaa vetäytyä, uskoa ettei teoillamme ole merkitystä. Mutta niillä on. Juuri sille ketulle, hämähäkille, oravalle, talitiaiselle, puulle, marjaluteelle, sammalenversolle, maaperän eliölle, kurjelle, joutsenelle, ilmastolle tai vesistölle. Sen sijaan että eläisimme epätoivossa, voimme valita elämän joka jatkuu – ei vain ihmisissä vaan luonnossa, jonka jätämme jälkeemme. Kaikki palautuu valintoihimme.”
Hyvä valinta on myös lukea tämä kirja.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Maito
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2022.
Tiina Sarja
Maito. Superjuomasta kiistakapulaksi
Docendo 2022, 269 s.
ISBN 978-952-382-188-0
Muuttuva maitokulttuuri
Tiina Sarjan tänä vuonna ilmestynyt tietokirja ”Maito. Superjuomasta kiistakapulaksi” käy läpi maidon tuotannon ja kulutuksen historiaa, sen asemaa suomalaisessa ruokakulttuurissa ja tämän päivän tilannetta, jossa maitotilalliset hädin tuskin kannattavasti tuottavat maitoa, mitä ei enää edes pidetä yksiselitteisesti hyvänä asiana. Maidonvalkoisiin muistoihin on vedetty hiililiidulla mustia tahroja. Kuinka tässä näin kävi?
Sarja käy läpi maidon tuottamiseen liittyvät ongelmat. Maidon tuotannolla on korkea hiilijalanjälki, ja maataloustuotanto liittyy ilmastonmuutoksen ohella myös muihin akuutteihin ympäristöongelmiin kuten vesistöjen rehevöitymiseen ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen. Me emme myöskään välttämättä tarvitse maitoa, vaan voimme voida hyvin ilman maitotuotteita, ja jos puhutaan esimerkiksi voista, voimme voida ilman sitä jopa paremmin. Sarja selvittää, onko maidontuotanto ylipäätään eettistä toimintaa – kärsivätkö lehmät – ja millainen on nykyaikainen navetta. Ja onko realistista tai edes tarpeen, että suomalaiset siirtyisivät maidottomaan ruokavalioon ja luopuisivat esimerkiksi juustoista, jotka tuntuvat maistuvan meille erityisen hyvin huolimatta niiden erityisen korkeasta hiilijalanjäljestä? Ja kuinka kävisi Suomen maataloudelle ilman maidon tuotantoa? Onko maatalouden mahdollista muuttua uusien vaatimusten mukaiseksi?
Kirja ei ole pamfletti maidon puolesta tai sitä vastaan. Lukijalle kuvaillaan maiton tuotannon tilanne taustoineen, haastatellaan asiantuntijoita, vieraillaan parissakin navetassa, ja kirjailijan pohdintojen rinnalla lukija voi tehdä omansa. Mutta jos päätyy lopputulokseen, että ennen oli kaikki paremmin, ei ole lukenut kirjaa ajatuksella. Tulevaisuudessa maidolla on varmasti paikkansa, mutta maitokulttuuri muuttuu ajassa ja niin sen pitääkin olla.
Kirja on erittäin sujuvasti kirjoitettu ja miellyttävä lukukokemus. Jokainen suomalainen tarvitsee ajantasaista ja eri näkökulmat huomioivaa maitotietoa tottumusten ja totuuksiksi luultujen uskomusten rinnalle.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Kirjailijan keittiössä
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2022.
Tuija Välipakka
Kirjailijan keittiössä
Siltala 2022, 264 s.
ISBN 978-952-234-719-0
Kirjoja ja keittiöhommia
Kirjailija Tuija Välipakan kirjassa on aivan ihastuttava idea. Hän on vieraillut kollegojensa luona ruokavieraana, valmistanut ruokaa heidän kanssaan ja keskustellut asenteesta ruokaan, ruoanlaitto- ja ruokailutavoista, käytetyistä keittokirjoista, ruoasta heidän kirjoittamissaan kirjoissa sekä yleensä ruoasta kirjallisuudessa. Ja toki myös kirjoittamisesta ja elämästä muutoinkin. Tästä kaikesta on syntynyt valloittava kirja, joka kietaisee myös lukijan keittiön lämpöön.
Kirjailijoiden keittiöihin vierailuja on kirjassa yhteensä kaksitoista, joista yksi on Tuija Välipakan oma keittiö. Kirjassa käydään mm. Johanna Sinisalon varsin tulisessa (chilit!) keittiössä, matkataan Viron maaseudulle Ville Hytösen lähiruokakeittiöön (kirjan kannen multaiset porkkanat ovat tältä vierailulta) ja tehdään huumaavien tuoksujen kera ruokavideota Sofi Oksasen kanssa (YouTubesta löytyy Oksasen kirjallisuutta ja ruokaa käsitteleviä videoita). Kirjasta voit kenties löytää hengenheimolaisesi keittiössä, mikä voi saada kiinnostumaan myös tämän henkilön kirjoittamista kirjoista, tai päinvastoin. Suosikkikirjailijoidesi reseptejä pääset myös kokeilemaan, sillä jokaiselta kirjailijavierailulta on vähintään yksi resepti. Mikään keittokirja tämä ei kuitenkaan ole.
Välipakan kirjaan mahtuu myös pohdintaa ruokakulttuurista, -kasvatuksesta ja -identiteetistä. Kun on ruokaa, mistä valita, syöminen ei enää ole mutkatonta. Ruokaan liittyviä valintoja tehdään paljon ja ne ovat tänä päivänä monella tapaa merkittäviä. Myös näitä asioita tulee kirjailijoiden ja heidän luomiensa henkilöhahmojen kera pohdittua. Kirjan lopussa on myös kirjaluettelo, joka johdattaa ruokaa käsittelevän kaunokirjallisuuden äärelle.
Pieni miinus kirjassa ovat paikoin raskaat tekstiaukeamat ilman kuvia tai muita taittoa keventäviä tekijöitä. Koska kirja on isokokoinen, näyttävät tiiviit tekstisivut hieman tyrmääviltä. Kirja on sisällöltään kuitenkin niin koukuttava, että niistäkin selviää. Ja saa kaipaamaan lisää! Tälle kirjalle toivoisi jatko-osaa uusine kirjailijavierailuineen.
Jos olet lukija ja nautit myös ruoasta, tämä kirja ei petä. Se on suorastaan ahmittava.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Kuplivaa kemiaa
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2022.
Anu Hopia & Pekka Lehtonen
Kuplivaa kemiaa
Gaudeamus 2021, 258 s.
ISBN 978-952-345-104-9
Juomien salat
Anu Hopia ja Pekka Lehtonen ovat kirjoittaneet viime vuonna julkaistun kirjan Kuplivaa kemiaa, jossa he paljastavat lempijuomasi salat. Kirjan sisältöön voit sen yllätyksiäkin sisältävästä sisällöstä huolimatta huoleti luottaa, sillä kirjoittajat tietävät asiansa: Hopia on Turun yliopiston elintarvikekehityksen professori ja Helsingin yliopiston elintarvikekemian dosentti, ja Lehtonen Helsingin yliopiston analyyttisen kemian dosentti, joka on työskennellyt Alkon laboratoriossa ja toiminut Maailman viinijärjestön puheenjohtajistossa.
Kirja käy läpi juomien valmistuksen kemiallisine reaktioineen, aiheeseen liittyvää historiaa ja terminologiaa. Aiheina ovat niin kahvi, tee, kaakao, maito ja erilaiset virvoitusjuomat kuin myös viinit, oluet ja muut alkoholijuomat. Juomia on toki olemassa enemmän kuin kirjassa nimeltä mainitaan. Esimerkiksi rooiboksen ystävä ei löydä juomastaan omaa osiota. Kirjan luettuaan tietää myös ilmastonmuutoksen tuomat vaarat juomanautintojen tulevaisuudelle. Kuplille on kirjassa omistettu ihan oma lukunsa, ja mielenkiintoinen on myös juomien aistimaailmaa käsittelevä osuus.
Itse oikeasti luulin, että kombuchan valmistuksessa osallisena on sieni*). Mutta en luule enää. Oma lempijuomani on tee, ja hämmästyneenä luin, että Yhdysvalloista suurin osa teestä juodaan jääteenä, jota en aina edes osaa mieltää ”kunnon teeksi”. Vaikeaa oli myös käsittää, että samppanjan kuplat muodostuvat lasiin sinne ilmasta kulkeutuneista mikroskooppisen pienistä epäpuhtauksista ja että samppanjan synnyn taustalla oli prosessissa tapahtunut virhe, joka aluksi vähensi viinin suosiota – se pirskahteli!
Kirjassa on hieno kuvitus, ja tekstin lomaan sijoitetut aforismit, runot ja muut lainaukset keventävät hetkittäin tietokirjan lukemista kaunokirjalliselle tasolle. Ulkoasu on selkeä ja houkuttaa tarttumaan kirjaan. Teksti on myös suurelta osin mukavan kuvailevaa, joten molekyylienkin syövereissä pysyy mielessä, että juomat ovat osa elämän nautintoja kuten lukeminenkin. Mutta kuten viinikään ei kaikille maistu, niin lukijakin voi jättää kirjastaan joitain osia väliin. Näin voi käydä, jos kemia ei ole niin tuttua eikä ole haasteisiin tarttuvalla tuulella. Tästäkin huolimatta kirja antaa paljon juomista kiinnostuneelle ja kuplivaa lukukokemusta voi suositella.
Anu Hopia on kirjoittanut yhdessä Erik Fooladin kanssa myös kirjan ”Hyppysellinen tiedettä – Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä” (Gaudeamus, 2017), joka esiteltiin Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2018. Kirjaesittely löytyy myös blogistamme.
Kaarina Kärnä
*) Korjaus 30.8.2022. Kombuchan valmistuksessa on kyllä osallisena sieni, koska hiivatkin ovat sieniä. Mutta sieneksi mielletty "möykky" kombuchassa ei kuitenkaan ole varsinaisesti sieni vaan bakteerien tuottamaa selluloosarihmastoa.
Kirjaesittely: Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin.
Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2022.
Ritva Kylli
Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin.
Gaudeamus 2021, 470 s.
ISBN 978-952-345-135-3
Mitä söit silloin?
Viime vuonna Kanava-palkinnon saanut ja Tietofinlandia-ehdokkaana ollut FT Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria on vaikuttava ja avartava kirja. Omien vanhempien ja isovanhempien suhde ruokaan avautuu kirjan myötä uudella tavalla, ja lukiessa huomaa, että monien omien osin tiedostamattakin omaksuttujen asenteiden takana on pitkä historia.
Tämän päivän ruokakeskustelua on helpompi ymmärtää, kun tuntee sen historiallisen taustan, joka määrittää suhtautumistamme ruoan määrään ja laatuun. Ruokahistoriaan ovat kuuluneet olennaisesti ruoan puute ja säännöstely, minkä vuoksi liha – sitten kun sitä sai – pääsi niin kohtuuttomankin tärkeään rooliin ruokavaliossamme. Sinänsä suomalaiset eivät ole historiansa aikana olleet mitenkään erityisen kovia lihansyöjiä, vaan juureksilla ja viljatuotteilla on perinteisesti ollut suuri merkitys. Härkäpavustakin Kylli oli löytänyt mainintoja jo 1500-luvun teksteistä, mutta se unohtui ennen uutta tulemistaan.
Ruoan säilyminen on ollut kautta aikojen suuri haaste ja erilaiset säilömistavat ovat pitkään rajanneet myös sitä, mitä ruoaksi sai. Suolakala ja leipä – ne olivat pitkään suomalaisen ravinnon peruspilarit. Metallitölkkeihin säilöminen patentoitiin vuonna 1810, mutta mielenkiintoista on, että purkinavaaja keksittiin vasta 1850-luvulla. Tölkkien alkuaikoina ne kehotettiin avaamaan taltalla ja vasaralla. Suomalaiset pääsivät ananassäilykkeiden makuun 1900-luvun alkupuolella ja ihastuivat niihin suuresti – vielä vuosisadan lopussakin ne olivat suosituimpien säilykkeiden joukossa tomaatti-, persikka- ja tonnikalasäilykkeiden ohessa.
Suomalaisilla oli myös pitkään kausi, jossa kaikki ulkomailta tullut tuntui hienommalta kuin suomalainen ruoka, ja omaa ruokakulttuuria jopa hävettiin. Toisaalta Suomessa puute määritti pitkään suhdetta ruokaan, ja tätä kuvaa myös se, että suomalaisten sana ravintola ei ole samaa perua kuin esimerkiksi ”restaurang”. Suomalaiset hakivat ruoasta ennen kaikkea ravintoa muiden asioiden jäädessä perustarpeen varjoon. Vuoden 1952 olympialaisten ruokajärjestelyihin liittyikin monenlaista kipuilua. Maalaisruokien tarjoamista ulkomaalaisille pidettiin mahdottomana, kun taas Akseli Gallén-Kallelan saunapala oli riittävän hienostunut. Mutta tehokkuutta kyllä löytyi. Kylli kertoi Suomen Kuvalehdessä kirjoitetun olympialaisten valmisteluista, että Suomessa oli Euroopan ja ehkäpä koko maailman suurin keittiö, Helsingin kaupungin elintarvikekeskuksen ruokatehdas, jonka oli tarkoitus valmistaa kisojen aikana 60 000 ruoka-annosta päivittäin.
Kyllin kirjassa lähteet on merkitty huolellisesti ja siinä on myös hakemisto kirjassa mainituista ruoka-aineista. Kirja on lukijalleen erinomainen tietolähde, mutta ennen kaikkea se on kiehtova lukukokemus jokaiselle tutusta aiheesta.
Kaarina Kärnä
Kirjaesittely: Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki
Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 2/2022.
Silja Keränen
Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki
Kirjapaja 2021, 256 s.
ISBN 978-952-354-335-5
Kuka nyt kotoaan lähtisi – vai täytyykö sittenkin?
Missä syrjä sijaitsee? on kirja aluepolitiikasta ja hyvinvointivaltiosta. Kirjoittaja DI Silja Keränen on kajaanilaisyntyinen, mutta asunut myös Singaporessa ja Helsingissä, kunnes taas palasi juurilleen. Sinne Kajaaniin – sieltähän minäkin olen! Oli todella virkistävää lukea kirjaa, jossa monet esimerkit olivat hyvin läheisiä, koska ne kertoivat siitä kotiseudusta, joka on minullekin hyvin tärkeä. Kajaani on kuitenkin vain yksi juonne ansiokkaassa kirjassa. Syrjäseutujen elinvoima, kaupungistuminen sekä monipaikkaisuus ovat asioita, jotka koskettavat jollain tavalla meitä kaikkia ja joista meillä useimmilla on jonkinlainen mielipide.
Kirja tuo hyvin esille sen, että meille syötetään kaupungistumisen ilosanomaa kehityskulkuna, joka on ikään kuin annettu. Se on tunnistettu megatrendi, mutta se on myös ennuste, että näin käy, jos kaikki jatkuu samaan malliin. Mutta jatkuuko kaikki samaan malliin? Haluammeko, että kaikki jatkuu samaan malliin? Asioihin on mahdollista vaikuttaa, ja tärkeintä tulisi kuitenkin olla ihmisten ja luonnon hyvinvointi asuinpaikasta riippumatta. Ei myöskään ole itsestään selvää, että tiivis kaupunkirakenne on aina ekologisesti paras vaihtoehto. Ihmisten kestävää asumista ja elämistä tulee kehittää kaikkialla. Nykyiseen polttoaineenhintakeskusteluun voi kirjasta myös poimia tosiasian, että syrjäseuduilla EI OLE toistaiseksi mahdollista pärjätä ilman autoa. Ja myös tuet kuuluvat toimivaan aluepolitiikkaan.
Uudempana megatrendinä on tunnistettu monipaikkaisuus, jossa ihmiset jakavat asumisensa useampien paikkakuntien välillä. Ja koronan myötä tietotyöläisten maailmaan iskenyt etätyö ja byrokratiasta vapautuneet etätyökäytännöt lisäävät tätä mallia entisestään.
Oikeaa tietoa syrjäseutuina pidettyjen alueiden elinvoimasta on loppujen lopuksi mediassa aika vähän. Isäni oli Kajaanissa pitkään työttömänä, ja seudun työttömyys on iskostunut minuun syvälle. Kun Kajaanissa asuva ystävättäreni kertoi minulle, että nykyään Kainuussa on useilla aloilla työvoimapulaa, olin suoraan sanoen yllättynyt. Kirjassa kerrotaan myös Pyhännästä, Pohjois-Pohjanmaan vajaan 1600 asukkaan kunnasta, joka on reilusti työpaikkaomavarainen eli SIELLÄ käydään muualta töissä.
Jatkuvalla syrjäseutujen vähättelyllä on ikäviä seurauksia. Ne luovat toivottomuutta alueille, joilla on kieltämättä haasteensa, mutta joita olisi mahdollista kehittää. Asuin itse reilut parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla, ja alkuajat olivat vaikeita. Mietin silloin, että osan isojen kaupunkien hyvinvointiongelmista voisi selittää se, että niissä asuu paljon ihmisiä, jotka eivät oikeastaan haluaisi asua siellä, mutta ovat työn tai opintojen perässä joutuneet sinne muuttamaan. Kotiuduin kyllä pääkaupunkiseudulle ja viihdyinkin, mutta kyllä se aikaa otti. Oikein suunnitellulla aluepolitiikalla voidaan saada enemmän hyvinvointia aikaiseksi. Sen pitäisi olla ensisijainen asia, jota myös kilpailukyvyn ja muiden aluekehitykseen liitettyjen kriteereiden pitäisi palvella. Ja erityisesti tulee muistaa, että koulutuksella on hyvin suuri merkitys alueiden kehitykselle, sillä jatkuva opintopaikkojen keskittäminen vie nuoret muualle.
Vuoden vaihteen tienoilla olin veljeni kanssa samaan aikaan Kajaanissa käymässä. Hän asuu nykyään Espoossa, minä Porissa. Pohdimme etätyökäytäntöjen mahdollistamaa entistä vapaampaa asuinpaikkavalintaa. Kysyin veljeltäni, voisiko hän itse jossain vaiheessa ajatella asuvansa Kajaanissa. Minä itse olen hyvin tyytyväinen Poriin, jossa on samaa pikkukaupungin viehätystä kuin Kajaanissa. En edelleenkään koe voivani löytää Kajaanista työtä, ja veljenikin totesi, että on se kuitenkin hieman liian... kaukana. Ei kuitenkaan syrjässä.
Kaarina Kärnä
