Puita!

Jokaisen yrityksen, joka uskaltaa käyttää sanaa ”vastuullisuus”, täytyy miettiä aiheuttamiaan hiilipäästöjä. Koska yritystä, joka ei kertoisi olevansa vastuullinen, on nykyään vaikea löytää, on hiilipäästöjensä kanssa askaroivia yrityksiä oletettavasti hyvin paljon.

Me olemme pieni yritys – vain neljä henkeä töissäkin. Tällainen pieni toimisto, eihän me nyt juurikaan mitään hiilipäästöjä aiheuteta.. Pohdinta olisi voinut päättyä tähän. Mutta kun me kuitenkin sanomme, että mekin olemme vastuullisia ja välitämme ympäristöstä, aloimme miettiä asiaa hieman pitemmälle: Julkaisemme kahta ammattilehteä (Ympäristö ja Terveys, Elintarvike ja Terveys) ja erilaisia opaskirjoja (esimerkiksi Hygieniaopas ja Kodinomaista palveluasumista hygieenisesti) . Painotuotteita siis. Järjestämme koulutuksia. Osaan matkustetaan paikan päälle, osa on webinaareja. Webinaarit ovat olleet koulutuspaletissamme vasta koronan muutettua toimintatapojamme. Hiilijalanjälkeä siis kertyy!

Me olemme pieni yritys, joten eihän me nyt mitään kalliita laskelmia ryhdytä teettämään… Laskelmia ei tosiaan teetetty, mutta eihän asiaa silti tarvitse siihen jättää. Päätimme kompensoida aiheuttamaamme hiilijalanjälkeä vuosittain arviopohjalta.  Kompensaatiotavaksi valitsimme puiden istutuksen. Vuonna 2020 yhteistyökumppanimme hiilijalanjälkemme kompensoimisessa oli Ilmastokummit, ja kompensaatiomme oli viisikymmentä Pieksämäelle Pusan metsäpuistoon istutettua puuta. Tänä vuonna yhteistyökumppanimme on ollut Reforest Finland Oy, ja Kangasalalle Pakkalantielle on istutettu sata puuta, joita voimme kutsua Ympäristö ja Terveys-metsäksi. Jos alueelle mahtuu, jatkamme ensi vuonna kompensaatiota samalla alueella.

Hiilikompensaatiossa puhutaan lisäyksellisestä metsityksestä. Se tarkoittaa sitä, että alueelle ei syntyisi metsää ilman panostusta. Kun joutomaa muutetaan metsäksi, voidaan varmistua siitä, että luodaan aidosti uutta hiilinielua.
Puiden istutuksessa voidaan käyttää ns. pottiputkia.
Kun me teemme omaa työtämme toimistolla, toisaalla laitetaan alkuun hiilinielumme!

Puiden istuttaminen on konkreettinen teko ilmaston hyväksi. Kun saimme Reforestilta kuva- ja videomateriaalia puiden istutuksesta ja joutomaa-alueesta, joka puiden myötä muuttuu ihan toiseksi, tuntui tosi hyvältä. Tämän postauksen kuvat ovat Reforestin kuvamateriaalia metsityksestä. Me jatkamme omaa tärkeää työtämme lehtien, opaskirjojen ja koulutusten parissa, ja Reforestin avulla työstämme aiheutuva hiilijalanjälki pienenee metsän kasvaessa.

Jos tilaat lehtiämme ja opaskirjojamme, voit olla hiilijalanjäljen suhteen levollisella mielellä. Me kompensoimme. Ja meitä ilahduttaa, jos sitten, kun et enää lehteä tai kirjaa tarvitse, annat se eteenpäin tai viet paperinkeräykseen. Kompensoitukin painotuote on kierrätettävä. Mutta jos edelleen mietit vaihtoehtoja, niin molemmat lehtemme voit tilata myös sähköisinä näköislehtinä. Vaihtoehdotkin ovat osa vastuullisuutta.

Kuvat: Reforest Finland Oy.


Kirjaesittely: Villiyrttikeittokirja

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2021.

 

Sami Tallberg
Villiyrttikeittokirja
Readme.fi 2021, 527 s.
ISBN-978-952-321-999-1

 

Keittiömestari Sami Tallberg on tehnyt ansiokasta pioneerityötä innostaessaan kansaa ja etenkin muita keittiöalan ammattilaisia villiruoan, kotimaisten raaka-aineiden ja ravinnetiheän ruoan pariin.  Kulttuurin Suomi-palkinnon vuonna 2012 saanut Tallberg on myös ELO-säätiön nimittämä villiruokalähettiläs. Sami Tallberg julkaisi Villiyrttikeittokirjan ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Nyt julkaistussa 10. painoksessa kasvimäärä on yli kaksinkertaistunut ensimmäisestä ja siinä esitellään 111 syötävää villikasvia resepteineen. Lähes kahden kilon painoista ja 528-sivuista, kovakantista kirjajärkälettä ihmetellessä vierähtää tovi ja toinenkin. Luovuutta on käytetty runsaasti sekä kasvivalinnoissa että reseptiikassa. Kirjassa on näyttävä kuvitus koko sivun kasvi- ja annoskuvineen, ja lisäksi on huomioitu villikasvien käyttö, saatavuus, keruu, käsittely ja säilöntä.

Kirjan kohderyhmänä ovat sekä ravintola-alan ammattilaiset että villiyrteistä kiinnostuneet kotikokit.  Testattavaa löytyykin sekä nopeisiin ja yksinkertaisiin kokkauksiin että haastavampiin resepteihin. Kirjan erityisenä ansiona on Tallbergin erinomainen osaaminen makuparien luomisessa.

Kirjan kasvivalikoima kuitenkin huolestuttaa. Vaikka omalle lautaselle villi hortoilija voikin laittaa mitä haluaa, on kasveja kaupallisesti käyttävän huomioitava niitä koskeva lainsäädäntö. Tämä koskee myös ravintoloita. Tällä hetkellä kaupalliseen elintarvikekäyttöön sallittu kasvivalikoima on rajallinen. Se johtuu uuselintarvikeasetuksesta, jonka mukaan luonnonvaraisella kasvilla on oltava näyttöä käytöstä laajasti elintarvikkeena Suomessa tai jossain muussa EU-maassa jo ennen vuotta 1997, jotta sitä voidaan pitää turvallisena ja käyttää vapaasti elintarvikkeissa.

Myöskään kestävyyttä ja vastuullisuutta ei tänä päivänä saa unohtaa. Kirjassa on kasveja, joiden ravintokäyttö olisi parempi kokonaan unohtaa ja kasveja, joiden käytössä on syytä olla varovainen. Osa kasveista on harvinaisia, osan saattaa kokematon hortoilija sekoittaa rauhoitettuun lajiin ja muutamat ovat joko lievästi myrkyllisiä tai ärsyttäviä. Kuitenkin on hyvä, että kasvien kohdalla on mainittu varoituksia, mikäli niiden käyttöä on syytä varoa. Kirja saattaa poikia myös kiinnostusta kehittää uusien luonnonkasvilajien viljelyä. Kysytyimpiä luonnonkasvejamme, kuten nokkosta, viljellään jo nyt.

Lisätietoja luonnonkasvien elintarvikekäytöstä:

https://www.arktisetaromit.fi/binary/file/-/fid/4800

Birgitta Partanen

Kirjaesittelyn laatija Birgitta Partanen on Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja.


Kirjaesittely: Mustia syntejä – kahvilaesseitä

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2021.

Paula Hotti
Mustia syntejä – kahvilaesseitä
Avain 2020, 139 s.
ISBN 978-952-304-253-7

Pieni kirja kahvista ja kahviloista

Paula Hotin pienikokoinen, sievä kirja Mustia syntejä – kahvilaesseitä, kertoo kahvista ja kahviloista. Hotti esittelee kahvituristina vierailemiaan tavalla tai toisella merkittäviä kahviloita, näiden kahviloiden historiaa ja kuuluisia asiakkaita. Kahvilat ovat olleet filosofisen keskustelun keitaita ja verrattuna esimerkiksi viinitupiin, keskustelu on myös pysynyt tasokkaampana. Hotin esseissä on mukana aforismeja, omia muistoja ja filosofisia pohdintoja, ja kokonaisuutena kirja on elämän- ja kahvinmakuinen.

On myös mukavaa, että kirjassa kerrotaan kaikkiin esseissä mainittuihin kohteisiin matkustetun maitse ja  juodun kahvin olleen reilun kaupan kahvia sikäli kuin se on ollut mahdollista. Kirja vaikuttaa erinomaiselta lahjakirjalta kahvinystävälle kahvipaketin tai kahvilalahjakortin kera.

Kaikkinensa tuntuu, että kirjasta olisi voinut pitää enemmän, mutta kirjoitustyylissä oli jotain mutkikasta. Innostus ja nautinto tuntuivat olevan lähellä kuin kupillinen kahvia juuri käden ulottumattomissa, ja en sitten siihen ihan yltänyt. Tämä voi kyllä johtua siitä, että minä en juo kahvia.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Salakapakoita ja tappaiskeittoa

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2021.

Lasse Lehtinen
Salakapakoita ja tappaiskeittoa
Otava 2020, 378 s.
ISBN 978-951-1-34599-2

Poliitikon ruokakirja

Lasse Lehtinen on toimittaja, kirjailija, poliitikko, juontaja – ja herkkusuu. Salakapakoita ja tappaiskeittoa -kirjaa voinee pitää Lehtisen ruokamuistelmina, jotka kuitenkin sisältävät hyvin paljon muutakin. Lehtinen on moninaisissa työtehtävissään ja myös vapaa-ajallaan matkustanut paljon ja syönyt hyvin eri puolilla maailmaa. Lehtinen on ollut myös hyvin kokeilunhaluinen eikä vaikuta isommin kursailleen eettisistä tai terveydellisistäkään syistä. Myös paksuille sikareille on aina ollut paikkansa. Lehtinen kuvaa suhdettaan ruokaan ruotsalaisella sanalla ”matglad” – hän on ”ruokailoinen”, henkilö, jolle ruoka on jatkuva ilon aihe.

Varsinaiset ruokamuistelot jäävät välillä sivuosaan yhteiskunnallisten havaintojen, poliittisen historian, jalkapallon ja oopperan vallatessa tarinaa. Lehtisen ruokakertomuksia värittävät myös VIP-tilaisuudet ja VIP-henkilöt. Lehtinen on saanut nauttia vieraanvaraisuudesta useissa edustustehtäviin liittyvissä ruokapöydissä.  Kirjassa Lehtinen toteaa: ”Äänestäjät eivät ole milloinkaan ymmärtäneet edustajiensa ulkomaanmatkoja vaan luulevat jopa, että reissussa on mukavaa. Toivottavasti tämä kirja oikoo sellaiset luulot.” Valitettavasti on pakko sanoa, että kirja ei kyllä tätä asiaa korjaa. Lehtinen on saanut kokea paljon eikä kaikki toki ole aina ollut hauskaa, mutta ehkä hän sitten on vain kirjoittanut kaikesta liian mukaansatempaavasti, kun matkojen ankeampi puoli ei pääse esille. Tylsääkään ei juuri ole ollut kuin Maltalla liian monien kirkkojen keskellä. Lehtinen kertoo kirjassa myös kokemuksiaan monista eri ravintoloista ja antaa lukijoille useita suosikkireseptejään.

Kirjan parasta antia on mielestäni ruokakertomusten ohessa tarjoiltu historiatieto ja yhteiskunnallinen analyysi, joka tekee tästä kirjasta omalla laillaan erityisen, selkeästi (mies)poliitikon ruokakirjan. Lehtisen tietomäärä on vaikuttava. Kirjan kautta lukijalle avautuu paikkoja, joista hän ei muutoin tietäisi mitään. Ja saattaapa hän törmätä muutamaan herkulliseen juoruunkin!

Kirja on omistettu Lehtisen veljen, keittiömestari Hannu Lehtisen, muistolle.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kansallispuistojen kutsu

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2021.

 

Tomi Kontio
Kansallispuistojen kutsu
Avain 2020. 200 s.
ISBN 978-952-304-264-3

Runoilija Tomi Kontion Kansallispuistojen kutsu palkittiin marraskuussa vuoden 2020 matkakirjana. (Palkinto on itse asiassa Kontiolle toinen peräkkäinen, sillä hän on yhdessä kirjailija Markku Kaskelan kanssa toimittanut vuoden 2019 matkakirjan Vaelluksia Italiassa.) Esipuheen mukaan Kontion kansallispuistoharrastuksesta muotoutui kirjaidea vuonna 2019. Teos ilmestyi otolliseen aikaan, sillä retkeilyssä ja kotimaanmatkailussa elettiin nousevaa trendiä jo ennen pandemiaa, ja koronan takia ensi kesänkin lomamatkat suuntautunevat paljolti kotimaan kohteisiin.

Kansallispuistojen kutsu ei ole retkeilyopas, vaikka tarjoaakin tietoa kohteista ja ottaakin alussa hieman kantaa siihen, mitä retkeilyvarustuksen hankkimisessa kannattaa huomioida. Se on omannäköisensä kirja, joka tarjoaa kertomuksia isän ja pojan yhteisten retkien sattumuksista alkaen Nuuksiosta vuonna 2017. Se tarjoaa myös maalailevaa, runollista luonnonkuvausta ja runsaasti kirjailijan itsensä ottamia valokuvia. Suomen neljästäkymmenestä kansallispuistosta on kirjaan päässyt 31. Erilaiset luontotyypit vanhoista metsistä saaristomaisemiin, soilta tuntureille, etelästä pohjoiseen tulevat käsitellyiksi tavalla, joka herättää halun nähdä kyseiset paikat itse. Tämä onkin kirjailijan toive, sillä ensimmäisessä luvussa hän kirjoittaa: ”Tämä kirja on pikemminkin houkutin, jolla yritän kutsua lukijoita luonnon helmaan kokemaan ainutlaatuisia elämyksiä ainutlaatuisissa kansallispuistoissamme.”

Kansallispuistojen kutsussa kuljetaan etelän kansallispuistoista kohti pohjoisia erämaa-alueita. Eteläisemmät kohteet ovat usein myös oivallisia päiväretkikohteita, jolloin patikoinnin makuun päästäkseen ei tarvitse hankkia mittavaa retkeilyvarustusta ja retkeily onnistuu helposti myös lasten kanssa. Haluan nostaa tässä yhteydessä esiin Liesjärven kansallispuiston ja siellä sijaitsevan Korteniemen perinnetilan, jossa pääsee kokemaan, millaista elämä oli Suomessa sata vuotta sitten.

Helsinkiläisenä Kontiolle oli luontevaa viedä poikansa ensimmäiselle retkelle Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueella sijaitsevaan Nuuksioon. Viimeisenä esittelyvuoroon pääsee Suomen pohjoisin kansallispuisto Lemmenjoella. Kirjailijan sanoin Nuuksio on vallan mainio paikka aloittaa retkeilyharrastus. Ja tässä on vallan mainio, rohkaiseva kirja retkeilyharrastuksen aloittamisesta haaveilevalle: ei tarvitse olla eräjorma vastatakseen kansallispuistojen kutsuun.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Ympäristökäsikirja

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2021.

Samuli Sinisalo (toim.)
Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille – ja kaikille muille
Into Kustannus Oy 2021. 151 s.
ISBN 978-952-351-670-0

Kestävien kuntien asialla

Viime eduskuntavaalien aikaan puhuttiin, että kyseessä ovat ilmastovaalit. Nyt kuntavaalien alla on varsin tärkeää muistaa, että monet ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeiset toimet tehdään loppujen lopuksi kunnissa, paikallisesti. Sillä asialla on tämä Samuli Sinisalon toimittama Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille – ja kaikille muille. Ilmastotyön rinnalla kulkee myös luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.

Ympäristökirjan tekstit ovat asiantuntijoiden käsialaa. Kirjoittajia ovat esimerkiksi SYKEn Jari Lyytimäki, Jyri Seppälä, Eeva Furman ja Mikael Hildén, Kuntaliiton Pauliina Jalonen, Sini Sallinen ja Miira Riipinen, Jyväskylän yliopiston Janne S. Kotiaho ja Ympäristöministeriön Lauri Jääskeläinen. Kirjasta löytyvät niin ympäristötyön välttämättömyyden perustelut, ohjeet priorisointiin ja taloudellisiin tukiin kuin myös neuvot käytännön toimenpiteiksi ja tapausesimerkit. Raision kaupunginjohtaja Eero Vainion kirjoitus on hyvä kuvaus onnistuneesta strategian laatimisesta ja sosiaalisen median hyödyntämisestä. Kirja päättyy Samuli Sinisalon kokoamaan muistilistaan, josta löytyvät luettelonomaisesti tärkeimmät toimenpidesuositukset.

Pieni kirja sisältää paljon asiaa. Kirjan toivoisi tavoittavan jokaisen uuden tai uudelleen valitun kunnan/kaupunginvaltuutetun ja kunnallishallinnon virkamiehen. Lukiessa heräsi optimismi; noin se on tehtävissä eikä ongelman suuruus lamauta, kun toimenpiteet on pilkottu kuntatasolle sopiviksi palasiksi! Tietoa ja keinoja löytyy, ja ilmastotavoitteet on mahdollista saavuttaa.

Kaarina Kärnä

 


Kirjaesittely: Kauppatavarana terveys

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2021.

Juhani Knuuti
Kauppatavarana terveys
Minerva Kustannus Oy 2020, 313 s.
ISBN 978-952-375-067-8

Terveystuotteiden ja -palveluiden villi maailma

Ympäristö ja Terveys-lehti järjesti lokakuussa 2020 Valtakunnalliset ympäristöterveyspäivät yhteistyössä THL:n ja STM:n kanssa. Yksi päivien luennoitsijoista oli Kauppatavarana terveys -kirjan kirjoittaja, lääketieteen tohtori ja professori Juhani Knuuti. Ympäristöterveyspäivillä hän puhui otsikolla ”Kokemus- ja uskomushoidot – Kenen tulisi puuttua? Vai tulisiko kenenkään?” eli kirjan teemoissa liikuttiin. Minulla oli koulutuspäivillä mukana kirjastosta lainaamani kappale Kauppatavarana terveys -kirjaa, ja sain miellyttävältä ja selkeäsanaiselta luennoitsija-kirjailijalta signeerauksen tähän kappaleeseen – mukava, pieni yllätys Satakirjastojen lainaajille!

On hyvä huomata, että Knuuti ei millään tavalla hae vastakkainasettelua kokemus- ja hyvinvointihoitojen tarjoajien ja lääketieteellisten hoitojen välille. ”Vastakkainasettelu vain ruokkii huuhaata”, toteaa Knuuti. Kokemus- ja hyvinvointihoidoille on terveyspalveluiden maailmassa oma tilansa, kunhan niitä ei markkinoida väärin eikä niillä ole todettuja haittavaikutuksia.  Hoitojen ei saa väittää parantavan sairauksia. Jos näin toimitaan, muuttuu tilanne tarjottujen palvelujen osalta – niistä tulee uskomushoitoja, jotka voivat olla vaarallisia, jos niiden vuoksi lääketieteellinen hoito viivästyy. Vaarallisista uskomushoidoista on sitten jo suoraa haittaa; tällainen on esimerkiksi hopeavesi, jonka tiedetään olevan sekä väitettyihin tarkoituksiinsa tehoton että terveydelle haitallinen.

Koska terveysalalla on monenlaista tarjontaa, vaaditaan kuluttajilta kriittisyyttä. Tässä auttaa Knuutin kirja. Se opastaa huuhaan tunnistamiseen ja käy läpi hyvin laajasti erilaisia alan palveluita ja tuotteita sekä niihin yhdistettyjä tutkimuksia ja vaikutuksia.  Käsittelyssä ovat niin homeopatia, biohakkerointi ja energiahoidot kuin Himalajan vuorisuola, HYPOXI-laite ja pakurikääpäkin. Yksi tärkeä käsitelty asia ovat rokotukset ja niihin huuhaan taholta yhdistetyt liioitellut haitat.

Minä olen utelias kokemus- ja hyvinvointihoitojen suhteen ja pidän Knuutin kirjaa aivan erinomaisena.  Enkä näe tässä mitään ristiriitaa.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Linnut ja ilmasto – matka muuttuvaan luontoon

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2020.

Mari Pihlajaniemi, Heikki Eriksson, Aleksi Lehikoinen
Linnut ja ilmasto – matka muuttuvaan luontoon
Docendo Oy 2020, 175 s.
ISBN 978-952-291-727-0

Ulkoasultaan helmikuussa 2020 julkaistu Linnut ja ilmasto - matka muuttuvaan luontoon on kaunis luontokirja. Sisällöltään teos on vakava ja vakuuttava. Kirjan kirjoittaja, biologi ja toimittaja Mari Pihlajaniemi kertoo, että lintuja tarkkailemalla pystyy päättelemään paljon ilmastonmuutoksen vaikutuksista koko ekosysteemiin, sillä ravintoverkon huipulla olevina ne heijastavat koko verkon muutoksia. Kirjan muut tekijät ovat valokuvaaja Heikki Eriksson ja Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti, lintututkija Aleksi Lehikoinen. Teos on laaja tietopaketti elinympäristöjen muutosten vaikutuksista erilaisiin lintulajeihin.

Lintuharrastus on kasvattanut viime vuosina suosiotaan. Linnut ovatkin oiva tarkkailukohde: niitä on kaikkialla, ne ovat (verrattain) helposti havaittavia ja lajeja on paljon. Pitkään jatkuneen kattavan seurannan ansiosta lintukantojen kehityksestä on kertynyt runsaasti tietoa. Esimerkiksi Luonnontieteellisen keskusmuseon järjestämät, vapaaehtoisten suorittamat vuosittaiset talvilintulaskennat on aloitettu 1950-luvun puolivälissä, Ahvenanmaalla vuonna 1967. Ensimmäiset lintuasemat on perustettu jo 1920-luvulla.

Pihlajaniemi kertoo erilaisissa elinympäristöissä tapahtuneista muutoksista vuonna 2019 tekemiensä linturetkien ja esimerkkilajien kautta. Kaiken kaikkiaan kirjassa mainitaan peräti 90 lintulajia, joista hyvinkin toistakymmentä on päässyt tarkempaan syyniin. Ahvenanmaan tammikuisista talvilintulaskennoista siirrytään Mäntsälän keväiseen peltomaisemaan  ja edelleen alkukesän järviruovikkoon Karjaalle, missä varpuslintuja rengastetaan säännöllisesti joka kesä. Keskikesällä käydään Oulun lähistöllä, Liminganlahden Euroopan mittapuullakin merkittävällä lintukosteikolla. Heinäkuussa on vuorossa Käsivarren alue, missä arktinen elinympäristö on katoamassa Suomesta. Elokuussa on aika seurata lintujen syysmuuttoa Hangon lintuasemalla. Lopuksi käsitellään Siuntion lehtopöllöjä, joiden elämää on tarkkailtu jo vuodesta 1978 lähtien.

Eliölajeille on elinympäristön muutoksessa kolme vaihtoehtoa, ne voivat vain siirtyä, sopeutua tai kuolla. Voisi ajatella, että linnuille siirtyminen on muita eläimiä helpompaa ja ne siksi selviytyisivät ympäristön muutoksesta keskimääräistä paremmin. Lintuihin pätee kuitenkin sama sääntö kuin muihin eliöryhmiin: yleislajit pärjäävät, erikoistuneille lajeille nopea muutos voi olla kohtalokas. Suomeen toki leviää etelästä uusia lintulajeja ja monet tutut lajit ovat runsastuneet ja levinneet pohjoisemmaksi, mutta arktisilla lajeilla ei juuri ole alueita mihin siirtyä. Soiden ja kosteikkojenkin lajit ovat pulassa, sillä niiden elinympäristöt ovat tuhoutumassa muun muassa rehevöitymisen, umpeen kasvamisen, ojituksen ja turvetuotannon takia. Erilaisten elinympäristöjen suojelemiseksi on kuitenkin tehtävissä paljon.

Hätkähdyttävintä kirjassa on käynnissä olevan muutoksen nopeus. Kotoisia lintulajeja tarkastelemalla tulee konkreettisella tavalla näkyviin, miten suuria vaikutuksia lämpenemisellä on jo ollut. Lämmin lukusuositus.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2020.

Lea Saukkonen
Sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos
Minerva Kustannus Oy 2020, 137 s.
ISBN 978-952-312-979-5

Meteorologian pieni oppimäärä

Jo meteorologi Lea Saukkosen kirjan alkulehdillä todetaan, että ilmastonmuutos tuo mukanaan sään ääri-ilmiöitä. Tämä suuntaus on havaittavissa jo nyt. Lämpötilat nousevat, kuivuudet ja rankkasateet lisääntyvät, myrskyt voimistuvat, merenpinta nousee, jäätiköt kutistuvat ja lumipeite vähenee. Mitä huonommin ilmastonmuutokset torjunnassa onnistutaan, sitä enemmän säässä näkyvät erilaiset ääri-ilmiöt ja sitä nopeammin ääri-ilmiöihin liittyvät sääennätykset vanhenevat. Saukkosen kirja auttaa ymmärtämään, mitä on luvassa.

Kirja on oppikirjatyylinen ja siinä käydään läpi sääilmiöiden syntymekanismit ja säähän liittyvät keskeiset käsitteet. Monelle kaltaiselleni maallikolle saattaa olla yllätys, että supersolu, lymitykki, valopilari ja ET kuuluvat sääsanastoon, mutta kirjassa nämäkin käsitteet avataan. Ilman käytännön esimerkkejä kirja voisi olla kuin subtrooppinen aavikko (kuiva), mutta onneksi Saukkosen laajasta kokemuspiiristä löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Näitä esimerkkejä olisi voinut olla enemmänkin. Kirja on taitettu tyylikkäästi ja kuvitettu havainnollisesti. Valitettavasti kaikkien sääilmiöitä kuvaavien kuvapankkikuvien kohdalla ei ole tietoa siitä, missä ja milloin kuva on otettu. Kummallisesti sellaista tietoa jää kaipaamaan. Hakemisto olisi myös hyvä lisä.

Tämä on ehdottomasti hyvä kirja sääilmiöistä. Suomalaisille vaikea small talk sääkeskusteluineen pääsee tämän kirjan myötä ihan uudelle tasolle: voit esimerkiksi kertoa, että tälläkin sekunnilla maapallolla iskee sata salamaa, joten Vicky Rosti ja Antti Tuisku eivät ole laulussaan väärässä. Kirja käsittelee sääilmiöitä myös turvallisuuden näkökulmasta. Kumisaappaat eivät suojaa ukkosen voimalta eivätkä myöskään auton renkaat. Auto on kyllä ukkosella turvallinen paikka, koska se on ”Faradayn häkki”, mutta sillä ole kumisten renkaiden kanssa mitään tekemistä. On ilmoja pidellyt – tutustu Lea Saukkosen kirjaan!

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Viimeinen Atlantis

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2020.

Antti Hyyrynen
Viimeinen Atlantis
Like Kustannus 02/2020, 350 s.
ISBN 978-951-1-35512-0

Viimeinen Atlantis on metalliyhtye Stam1nan Antti Hyyrysen esikoisromaani. Se julkaistiin Stam1nan samannimisen albumin julkaisemisen kymmenvuotispäivänä, ja myös albumi sai samalla uudelleenjulkaisun. Jo albumin kappaleiden sanoituksissa Hyyrynen käsitteli ekokatastrofiin johtavaa ilmastonmuutosta, ja nyt tuo tarina laajenee sujuvatekstiseksi romaaniksi.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva kertomus on pakolaisleirien, pandemian ja globaalien lämpöennätysten maailmassamme ajankohtaisuudessaan ahdistava. Ilmastonmuutos näkyy kirjassa esimerkiksi poikkeuksellisen nopeasti muuttuvina sääolosuhteina, merenpinnan nousuna ja makean veden varantojen hupenemisena. Kulutusta entiseen malliin jatkavan, ympäristöään turmelevan ihmiskunnan tulevaisuus on todella synkkä.

Tarina alkaa viikkoja kestävien rankkasateiden kurittamasta tammikuisesta Tokiosta. Menestyvä virolais-suomalainen mainoskonseptisuunnittelija Tobeas Seinur juhlii edustusasunnossaan uuden mainoselokuvan julkaisua. Surkeasti päättyvien juhlien jälkeen saapuva pikainen työtarjous Suomesta on tässä tilanteessa Tobeakselle helpotus, ja hän päättää palata synnyinmaahansa välittömästi. Kesken lennon yhteydet tietoverkkoon katoavat ja kone ohjataan laskeutumaan Islantiin. Oikeaa tietoa maailman tapahtumista ei ole tarjolla, ja huhut alkavat liikkua. Kotiinpaluu muuttuu alati pahenevaksi painajaiseksi.

Hyyrysen kirjan ja Stam1nan levyn suhde on sellainen, että päästäkseen kirjaan sisälle ei tarvitse tuntea musiikkia, mutta kirjan lukeminen kyllä avaa kuulijalle levyn lyriikoita. Metallimusiikin ystävät ovat arvatenkin kirjan jo löytäneet, mutta rohkaisen muitakin tarttumaan tähän taitavasti kirjoitettuun teokseen.

Anne Kotiharju


Kirjaesittely: Mitä meistä jää

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2020.

Mikko Välttilä
Mitä meistä jää
Docendo 2020, 229 s.
ISBN 978-952-291-833-8

Tavallista tunteellisempi paneelikeskustelu

En voi sille mitään, että minulle tulee Mikko Välttilän kirjasta mieleen paneelikeskustelu. Paneelikeskustelu, jonka aiheena ovat ruoantuotanto ja kaupan rooli. Kirjassa ovat mukana useat keskeiset tahot: päivittäistavaraketjun vastuullisuusjohtaja, saman ketjun toimitusjohtaja, sianlihan tuottaja, entinen aktivistinuori, eläinlääkäri, saksalainen vastuullisuuskonsultti ja fiksu nuori. Erilaisia näkemyksiä tuodaan esille. Yksi johtopäätös on, että sianlihan tuotanto Suomessa ei ole kannattavaa ja liian halvalla myydyn lihan rinnalle saadaan ulkomailta vielä halvempaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole paneelikeskustelu vaan romaani, jossa henkilöhahmot elävät arkeaan ruoantuotannon maailmassa. Mielipiteet ovat osa tarinaa, jossa tuottaja tekee itsemurhan ja hänen ystävänsä, se vastuullisuusjohtaja, haluaa ymmärtää tähän syyn. Kauppa osoittautuu kirjan pahikseksi. Vastuullisjohtaja on ollut vain hyväuskoinen hölmö ja vastuullisuus lähinnä markkinointikeino. En ole asiantuntija, mutta vaikea uskoa, että totuus olisi näin karu. Toisaalta, kirjan kirjoittanut Mikko Välttilä on viljelijä ja yrittäjä, joten tuskin kaikki mielikuvituksen tuotettakaan on.

Tarina tai ei, ruuan ”halpuutuksessa” syy ei ole yksin kaupan. Liian monelle kuluttajalle hinta on se tärkein kriteeri.  Minulle päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että lisää avoimuutta tarvitaan. Ruoan tuotanto ja kaupan toiminta tarvitsevat enemmän läpinäkyvyyttä. Vastuullisuuden täytyy olla konkretiaa ja kuluttajien  tiedostavia. Ja tuottajien on saatava työstään asiallinen korvaus.

Jos Välttilän kirjaa ajattelee puhtaasti romaanina ja lukukokemuksena, niin hyvähän se oli. Kerronta on erinomaisen sujuvaa ja tarina kiinnostava. Tätä kirjaa ei kuitenkaan voi lukea ajattelematta mitään, eli kepeäksi viihteeksi se ei jää.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Suuri ravintohuijaus

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 5/2020.

Pirjo Saarnia
Suuri ravintohuijaus
WSOY 2020, 244 s.
ISBN 978-951-0-45237-0

 25 ravintoväittämää, jotka eivät pidä paikkaansa

Laillistettu ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia on kirjoittanut useita kirjoja, ja tänä vuonna ilmestyneessä teoksessaan hän käsittelee 25 ravintoväittämää, jotka eivät pidä paikkaansa.  Ravitsemuksesta ilmestyy nykyään paljon kirjoja, joista toinen puoli tuntuu käsittelevän erilaisia trendidieettejä ja toinen puoli sitä, missä nämä em. kirjat ovat väärässä. Itse huomaan lukevani jälkimmäisen osaston kirjoja, ja tärkeänä valintakriteerinä pidän sitä, että kirjan kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti. Saarnian kirjaa pidän siis jo lähtökohtaisesti luotettavana.

Saarnia kritisoi trendidieettejä, villiä ravitsemusneuvontaa ja median sensaatiohakuista tapaa uutisoida ravitsemusasioista. Siksi tuntuu hieman ristiriitaiselta, että myös Saarnian kirja vaikuttaa aluksi sensaatiohakuiselta. Hän kuvailee, kuinka voimme tulla huijatuiksi elintarvikkeiden laillistenkin pakkausmerkintöjen perusteella ja kuinka pakkausten luomat mielikuvat vievät meitä harhaan. Näin voi varmasti ollakin, jos kuluttajalla ei ole tarpeeksi tietoa terveellisestä ravitsemuksesta. Kuitenkaan epäluulon lietsominen elintarviketeollisuutta kohtaan ei tunnu tänä päivänä ainakaan Suomessa kovin tarpeelliselta. Myös vihjailut siitä, että mikroaaltouunien riskeistä ei löydy tutkimustietoa, tuntuivat hieman oudoilta. Saarnia myös muistaa kertoa, että hän ei ole lautasmallin eikä margariinin kannattaja.

Vaikka ei kaikkia Saarnian näkemyksiä nielisikään, on kirja kuitenkin hyvin kirjoitettu ja selkeä tietopaketti siitä, kuinka kuluttajan kannattaa olla tiedostava ja kriittinen, ja miten syödään terveellisesti.  Ravitsemustieto on kirjassa kerrottu mielenkiintoisesti ja käytännönläheisesti, ja tässä on onnistuttu jopa ilman yhtäkään kuvaa! Kirjan lukeminen oli loppujen lopuksi miellyttävä tapa oppia uutta.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2020.

Saku Tuominen
Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta
Otava 2020, 369 s.
ISBN 978-951-1-34297-7

Hyvän ruoan ylistys

Tietokirjailija ja kulinaristi Saku Tuominen toteaa jo kirjansa ”Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta” alkupuolella, että kirjan nimi on harhaanjohtava. Yhdessä kirjassa ei tietenkään ole kaikki, mitä hän on oppinut. Kirja on Tuomisen mukaan yksinkertaistus siitä, mitä hän on vuosien varrella sisäistänyt ja ymmärtänyt, ja mitä hän pitää ruoassa tärkeänä nyt, tässä elämänsä vaiheessa. Tuominen arvostaa yksinkertaista ja laadukasta ruokaa, ja samaan tyyliin hän on tiivistänyt tekstinsä, jota on ilo lukea. Yksinkertaisuus on kuitenkin vain pintaa. Useiden yksinkertaisten asioiden taustalla on vuosien työ. Mutta tänään Tuomista voinee pitää hyvän ruoan senseinä.

Kirja on hyvin omakohtainen. Siinä on lyhyitä noin sivun mittaisia ajatelmia ruoan osa-alueista kuten maistamisesta, raaka-aineista ja resepteistä, ja Tuomisen puolison Sara Karlssonin kuville on kirjassa yhtä paljon tilaa kuin tekstillekin. Kuvat ovat aidoista tilanteista ja omasta elämästä, eivät vain kirjaa varten stailattuja.

”Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta” ei ole keittokirja, vaikka muutama ruokaohjekin mukana on. Kirja esittelee lukuisin esimerkein Saku Tuomisen ruokafilosofian. Ja nimenomaan Saku Tuomisen ruokafilosofian – kirja ei pyri opettamaan, mikä on oikein, sillä ruokafilosofia on jokaisella omansa. Ja jotenkin juuri tässä on kirjan taika: vaikka hetkittäin olisin kuvannut kirjaa niinkin yksinkertaisella adjektiivilla kuin ”ihana” niin innostava on parempi sana. Kirja saa miettimään valintojaan ja omaa ruokafilosofiaansa.

Jokaisen kannattaisi niin koti- kuin ammattikeittiössäkin pohtia noudattamaansa ruokafilosofiaa: mihin arvoihin nojataan; mikä on tärkeää ja mikä ei niinkään.  Tämä auttaa myös asioiden priorisoinnissa ajan- ja rahankäyttöä ajatellen. Tuominen arvostaa mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa, yksinkertaista ja laadukasta, ja taustalla ovat selkeät ekologiset arvot. Itse huomaan jakavani kyllä ekologiset arvot, mutta innostuvani erityisesti elintarviketeollisuuden uusista innovaatioista ja arkea helpottavista resepteistä.

Ruoka on elämäntehtävä. Katsoo sitä sitten keittiöstä, maataloudesta, elintarvikevalvonnasta, elintarviketeollisuudesta tai alan ammattilehdestä käsin, niin ruoka pyörittää meitä ja maailmaa. Ja kesän ja loman jälkeen, kun oli vielä työhön liittyvä punainen lanka hukassa, niin Tuomisen kirja nostatti taas innon omaankin tekemiseen. Lue ja motivoidu!

Kaarina Kärnä


Työllä on merkitystä

Vapaa-ajallani kuulun teemalukupiiriin, jonka kokoontumisiin kaikki eivät lue samaa kirjaa vaan jokainen valitsee itse kirjan ennalta määriteltyyn teemaan. Kun teemaksi päätettiin ”Lue kirja, jonka kirjailija tai päähenkilö on kaimasi”, varasin kirjastosta Kaarina Davisin kirjan Toinen tie – tietokirjailijan elämää. Olen aiemmin lukenut Davisilta kirjat Irti oravanpyörästä ja Toisinnäkijän päiväkirja. Jälkimmäinen löytyy jopa kirjahyllystäni kirjailijan signeeraamana. En ole kuitenkaan Davisia koskaan tavannut, ja tämän signeeratun kirjan sain lahjaksi veljeltäni.

Kaikki Davisin kirjat ovat antaneet minulle runsaasti ajattelemisen aihetta, ja olenkin hänen kanssaan asioista suurelta osin samaa mieltä. Jaan huolen luonnon tuhoutumisesta ja ihmisten vääristyneestä elämänkatsomuksesta. Tämä uusin kirja, Toinen tie, sai minut kuitenkin miettimään suuresti työtäni. Työskentelen Ympäristökustannus Oy -nimisessä kustantamossa toimitusjohtajana ja olen ammattilehtien Ympäristö ja Terveys ja Elintarvike ja Terveys päätoimittaja. Lisäksi työtehtäviini kuuluu hyvin keskeisesti myös koulutusten suunnittelu. Davis kritisoi kirjassaan kustantamojen, toimittajien ja lehtitalojen toimintatapoja ja etiikkaa. Huonoista kokemuksista johtuen Davisin kaksi uusinta kirjaa ovatkin omakustanteita ja hän antaa myös hyvin rajoitetusti haastatteluja.

Ympäristökustannus Oy:n toimintatapa on hyvin erilainen isoihin kustantamoihin ja lehtitaloihin verrattuna. Me teemme ammattilehtiä ja ammattikirjallisuutta, ja yritämme pysyä hengissä omassa toimintalokerossamme. On myös selvää, että emme ole taloudellisessa mielessä työkseen kirjoittaville hyvä yhteistyökumppani, koska ammattilehtiin ostamme kirjoituksia hyvin vähän ja maksamme vielä vähemmän. Toiminta perustuu siihen, että lehtemme ovat asiantuntijoille kanava, jonka kautta he jakavat tietoa toisilleen. Olemme siis erilainen kuin isommat kustantamot ja lehtitalot – emme välttämättä parempi tai huonompi.

Davis oli hyvin pettynyt yhden hänen kirjastaan tehdyn kirjaesittelyn jälkeen. Toimittaja oli keskusteluissa antanut ymmärtää ajattelevansa asioista aivan toisin kuin julkaistusta kirjaesittelystä saattoi päätellä. Jos jotain uutta olen nelivuotisen urani aikana lehtiin tuonut, on yksi asia se, että niissä on nykyään säännöllisesti kirjaesittelyjä. Teen niistä paljon itse. Davis pyysi kirjaesittelyjä tekeviä harkitsemaan ennen kuin teilaavat kirjan täysin. Onneksi tässä minun ei tarvinnut tuntea kovinkaan suurta piikkiä rinnassani. Koska en ole lukenut kirjallisuustiedettä enkä ole koulutukseltani edes toimittaja, tunnen rajoitukseni kirjaesittelyjä tehdessäni. Ainoa kirja, jonka olen melkoisen totaalisesti haukkunut, on Helpotuksen historia. En kadu. Monista kirjoista olen ollut positiivisesti vaikuttunut ja sen olen myös kertonut. Loputtomat loiset -kirjaa olen kehunut niin paljon aina ja kaikkialla, että vähintään työkaverini ovat jo aivan kyllästyneitä. Valitsen esittelemäni kirjat suurelta osalta siksi, että haluan ne lukea. Useimmat esittelemäni kirjat luenkin kokonaan. Helpotuksen historiaa en lukenut kokonaan. En kadu. Mutta en usko kirjailijan tästä esittelystä edes tietävän…

Minun ajatustapani ei ole yrityksemme linja. Yrityksemme linjan (johon toki voin vaikuttaa) määrittelee yrityksen hallitus. Onneksi mitään isompia eroja ajattelutavassa ei ole, mutta toki niitä on. Työni ei ole tarkoitus ollakaan minkään henkilökohtaisen mission toteuttamiskanava, mutta se on kanava sille, että voin tehdä arvojeni mukaista työtä. Niin kauan kuin tämä asia on kunnossa, olen tyytyväinen. Työni – ja ehkä myös ikä – on kuitenkin tehnyt minut objektiivisemmaksi. Minä seuraan paljon sivusta ottamatta itse kantaa. Luotan kuitenkin kunnollisiin tutkimustuloksiin ja ns. viralliseen tietoon. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö minulla olisi lainkaan mielipiteitä. Mietin vain huolella, miten ja milloin niitä ilmaisen. Olen onnekas saadessani tehdä työtä, jonka koen tärkeäksi. Ja Kaarina Davisin sanoin: ”Ei ole omahyväistä unelmoida tekevänsä elämässään jotain tärkeää.”

Davisin kirja sai minut miettimään paljon sitä vastuuta, mikä meillä työssämme on. Lehtiimme kirjoittavat eri alojen asiantuntijat ja me teemme heidän äänelleen ja ajatuksilleen lehden tuottamistyössä mahdollisimman hyvin oikeutta. Korjaamme kirjoitusvirheitä ja oikeakielisyyttä, mutta emme yleensä puutu kirjoittajan omaan tyyliin. Pyrimme valitsemaan kuvituskuvat siten, että ne tukevat asiaa. Ehdimme hyvin rajallisesti tehdä itse juttuja, mutta silloin kun niitä teemme, pysymme hyvin asiassa.  Ammattilehdissä ei haeta sensaatioita – niillä me emme elä.

Tämä pitkällinen pohdinta sai alkunsa jo ennen Davisin kirjan lukemista yrityksen toiminta-ajatuksen muodostamisesta. Mutta Toinen tie sai minut miettimään enemmän omaa rooliani ja työni etiikkaa. Minulle on hyvin tärkeää se, että olemme yhteiskunnallinen yritys, joka tuo mukanaan jo sen, että emme ole olemassa vain voittoa tehdäksemme. Olemme yritys, jolla on tarkoitus.

Kaimalleni olen kiitollinen, että hän ajattelee syvällisesti ja kertoo mielipiteensä avoimesti. Työssään voi kehittyä niin moneen suuntaan. Peilatessani toimintaani Davisin kirjaan, tunsin voimakasta halua pitää aina huolta siitä, että toimin oikein ja pysyn tällä tiellä.

Kirjat vaikuttavat maailmaan monella tavalla. Niiden lukijat saavat tukea, iloa ja tietoa, ja ihmisinä he muuttuvat, kehittyvät ja kasvavat.  Davisin kirjan luettuani minäkin koin muuttuvani palasen verran paremmaksi. Kiitos, Kaarina.

Kaarina Kärnä

Kaarina Davis: Toinen tie – tietokirjailijan elämää. 2019. www.kaarinadavis.com

 


Olemme yritys, jolla on tarkoitus

Olemme Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritys meille myönnetyn Yhteiskunnallinen yritys -merkin kautta. Merkki myönnettiin meille helmikuussa 2019, joten olemme jo reilut puolitoista vuotta olleet merkillisesti yhteiskunnallista hyvää tuottava yritys. Vaikka yrityksen toiminta-ajatus tuntuu vähintäänkin omassa mielessä täysin kirkkaalta, ei sen kirjoittaminen auki olekaan aina niin yksinkertaista. Kun huomasimme, että verkkosivuiltamme puuttuu toiminta-ajatus, ryhdyimme sitä pontevasti laatimaan. Useita versioita myöhemmin annoimme tekstin yrityksemme hallitukselle kommentoitavaksi ja muokattavaksi. Yrityksen entinen toimitusjohtaja ja eläkkeelle jäänyt päätoimittaja Tapio Välikylä teki ensimmäiset tiivistykset. Yhteisen kommentoinnin jälkeen lopullisen muodon tekstille antoi hallituksemme puheenjohtaja Pertti Forss.

Toiminta-ajatuksemme on myös arvolupauksemme ja se kuuluu näin (teksti löytyy myös täältä):

Ympäristökustannus Oy:ssä ympäristöterveyden ja elintarviketurvallisuuden sekä ympäristönsuojelun edistäminen ovat toimintamme lähtökohtia. Toimintamme perustuu ajantasaiseen, luotettavaan ja tutkittuun tietoon. Julkaisu- ja koulutustoiminnan lisäksi neuvonta ja valistus kuuluvat toimintamme painopisteisiin. Noudatamme vastuullisen journalismin periaatteita. Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta on perusta tavoitteidemme saavuttamiseen. Pyrimme toiminnassamme siihen, että palvelumme ovat kaikkien kiinnostuneiden saavutettavissa. Hankinnat teemme arvojemme ja toiminta-ajatuksemme mukaisesti. Hyvitämme hiilijalanjälkemme. Yhteiskunnallisena yrityksenä tuemme suomalaista työtä; julkaisemamme lehdet ja painotuotteet painetaan Suomessa.

Haluamme olla puhtaamman huomisen ja terveellisen ympäristön ääni tänään ja tulevaisuudessa.

Olen tyytyväinen, että onnistuimme saamaan tekstiin keskeisimmät asiat siitä, kuinka teemme yhteiskunnallista hyvää. Muitakin asioita toki on kuten esimerkiksi pienimuotoinen, mutta huolellisesti mietitty lahjoittaminen jouluisin hyväntekeväisyyteen. Lehden toimituksessa tehdään myös jatkuvasti vastuullisen journalismin puitteissa sisältövalintoja, jotka ovat toiminta-ajatuksemme ja arvojemme mukaisia. Ei varmaankaan hämmästytä, että lehdistämme ei löydy esimerkiksi ilmastonmuutosta tai elintarvikehygieniaa ylläpitäviä toimintatapoja vähätteleviä kirjoituksia. Ammattitaitoamme on tuottaa lehdet siten, että lopputulos on sekä luotettava, ajankohtainen että eettinen.

Vaikka meillä on ”vain” Yhteiskunnnallinen yritys -merkki eikä esimerkiksi avainlippua merkkinä suomalaisesta palvelusta, olemme omaksuneet myös suomalaisen työn arvon. Se näkyy pienissä ja isoissa valinnoissa ja tärkein on varmasti se, että lehtemme ja kirjamme painetaan Suomessa. Näinä aikoina jokainen valinta suomalaisten työn puolesta on tärkeä ja siitä saa ylpeänä kertoa. Niin mekin teemme. Kun tilaat ammattilehtiämme, ostat meiltä opaskirjoja tai käyt koulutuksissamme, mahdollistat sen, että voimme jatkaa työtämme, jolla on vahva, suomalainen arvoperusta.

Kaarina Kärnä


Hyvää hävikkiviikkoa!

Hyvää hävikkiviikkoa!

Elintarvike ja Terveys-lehti haluaa aina tavalla tai toisella olla mukana Hävikkiviikossa, sillä ruokahävikin vähentäminen on ehdottomasti yksi lehden tavoitteita. Mm. ammattikeittiöille ja elintarviketeollisuudelle suunnatussa ammattilehdessä ruokahävikkiä käsitellään usein, ja vuoden 2017 ensimmäisessä numerossa se oli jopa koko lehden teemana. Uuttakin teemanumeroa aiheesta suunnitellaan jo ensi vuodelle.

Lehtenä välitämme tietoa ruokahävikin vähentämisestä ja sen merkityksestä, mutta lehden tekijöinä toimimme kuluttajina, joilla kullakin on se oma työsarka hävikin ehkäisemisessä. Itse pohdin hävikkiä useinkin. Nollahävikkiin meidän perheessä ei todellakaan päästä, mutta onneksi biojäteastiaa ruokitaan vanhentuneilla tai pilaantuneilla ruoilla verraten harvoin. Lautasjätettä ei juurikaan synny. Onneksi tässä asiassa ei enää ole niin suuri merkitys sillä, että vanhemmat syövät lasten lautasjätteen, sillä ylimääräisen ruoan tumppaaminen vyötärölle ei ole loppupeleissä se paras tapa. En kuitenkaan millään tahdo kestää sitä, että ruokaa menisi roskiin, joten hätätilanteessa venyn kyllä tähänkin.

Useimmiten meillä menee ruokaa roskin silloin, kun jääkaapin ja kuivaruokalaatikoiden tavarakierto on ikävästi epäonnistunut. Epämääräisiin purkkeihin ja pusseihin havahtuminen tarkoittaa useimmiten sitä, että myöskään parasta ennen -päiväyksiä ei löydy ihan lähiaikojen kalenterista. Tarkastan kyllä yleensä aistinvaraisen laadun ennen hävitystä, mutta keittiön muinaismuistojen kohdalla tämän vaiheen voi ohittaa: vanha mikä vanha. Parhaillaan juon tyhjäksi teepussivarastoani, joka on päässyt huomaamatta yllättävän laajoihin mittasuhteisiin. Päätös olla ostamatta uusia teepusseja ennen kuin entiset on juotu, on nyt tärkeä ja käytännönläheinen hävikinvähentämiskeino.

Kauppojen punalappuisten tuotteiden ostaminen sopii myös kaltaiselleni nuukailijalle, jota motivoi hävikin vähentämisessä hiilijalanjäljen pienenemisen ohella myös ruokalaskun pieneneminen. Ostan mielelläni lounaaksi punaisilla lapuilla koristeltuja eineksiä, ja vaikka hiilijalanjälki yleensä pienenee enemmän kasvis- kuin liharuokia kuluttamalla, tämän linjauksen voi punalappuisten kohdalla unohtaa, koska tässä nyt kuitenkin vähennetään ruokahävikkiä..!

Tänä vuonna olen ottanut ruokahävikin torjuntapatteristoon myös kaksi uutta asetta – ne ovat ResQ ja Fiksuruoka.fi. Puhelimeen ladattava ResQ-sovellus kertoo, mitä hävikkiaterioita lähialueen ravintoloissa olisi pelastettavissa, ja varsin usein olen syöksynyt matkaan hakemaan lounaaksi eineksen sijaan hävikkiateriaa. Tosin varsin tiuhaan olen myös pelastanut leipomomyymälän pullahävikkiä, jolloin pelastettu tuote ei ole tyydyttänyt olemassa olevaa tarvetta vaan luonut sellaisen… Fiksuruoka.fi-verkkokaupassa puolestaan myydään erilaisia elintarvikkeiden hävikkieriä, jotka toimitetaan tilaajalle postipakettina. Korona-aikana kauppa onkin saavuttanut suuren menestyksen, ja tämä verkkokaupan muoto on varmasti tullut jäädäkseen. Jos leipomokaupan pullat luovat uusia tarpeita, niin siten toimivat vielä enemmän Fiksuruoka.fi:n löydöt. Perunalastuja, keksejä, virvoitusjuomia, välipaloja.. tulisimmeko toimeen ilmankin? Mutta edullisemmin lasten karkkipäivän karkit ja omat makeat paheet toki ostaa Fiksuruoasta, ja kun on kotona varastoa, pystyy kauppareissulla paremmin ohittamaan näiden tuotteiden hyllyt. Ja onhan se nyt valtava ilo vastaanottaa herkkupaketteja aina silloin tällöin – ja vielä sädekehä pään päällä!

En ole ainoa, joka toimistollamme pelastaa ruokaa. ResQ-sovellus on myös kahdella muulla puhelimessaan, ja Fiksuruoka.fi:n pakettien sisältökeskusteluihin löytyy myös toinen kokemusasiantuntija. Ja miten mukavaa onkaan syödä yhdessä työkavereiden kanssa pelastettua pullaa!

Hävikin vähentämiselle ei enää edes oikea asenne ole välttämättömyys. Siitä on tullut niin hauskaa, että sitä haluavat tehdä kaikki!

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Syötkö väärennettyä ruokaa?

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2020.

Mari Koistinen
Syötkö väärennettyä ruokaa?
Into Kustannus Oy 2020, 218 s.
ISBN 978-952-351-269-6

Uutuuskirja elintarvikepetoksista

Mari Koistisen tietokirja ”Syötkö väärennettyä ruokaa?” kertoo, miten ruoalla huijataan. Kirja käy läpi ruokaväärennösten historiaa ja esittelee runsaasti erilaisia ilmi tulleita ruokahuijauksia. Petoksia on usein vaikea saada selville, mutta onneksi myös valvontaviranomaisten analysointikeinot ovat kehittyneet ruokahuijareiden mielikuvituksen rinnalla. Petoksiin houkuttaa raha ja myös mafian sormet voivat jo ulottua pahaa aavistamattomien kuluttajien lautasille. Koistinen on tehnyt ison työn kerätessään laajan materiaalin ruokahuijauksista ja täytyy sanoa, että hienoa oli saada yhdestä kirjasta näin kattava kuvaus tästä rikollisuuden osa-alueesta. Kirja on myös erittäin sujuvasti kirjoitettu, mikä tekee lukemisesta ilon.

Joissain kohdissa liittyen elintarvikelainsäädäntöön jää lukijalle väärinymmärryksen mahdollisuuksia. Mutta tämän kirjan tavoitteena ei olekaan kaikkien lain koukeroiden tulkinta vaan avata kuluttajille ne lainsäädännön raamit, joita ruokahuijaukset enemmän tai vähemmän venyttävät. Ja hyvää taustatietoa kirja on elintarvikevalvontaankin!

Koistinen antaa kuluttajille vinkkejä ruokahuijausten välttämiseksi. Tiedämme, että Suomessa on alkukesästä huijareilla suuri houkutus myydä esimerkiksi virolaista mansikkaa suomalaisena sen korkeamman hinnan vuoksi, mutta Suomi on noin muutoin ruokahuijausten suhteen melkoisen turvallinen maa. Ulkomailla riski on suurempi. Ja kun jotain löytää uskomattoman halvalla, ei ehkä oikeastikaan kannata uskoa. Mitä vähemmän tuotteen tuotanto- ja myyntiketjussa on välikäsiä tai prosessointia, sitä vähemmän on mahdollisuuksia huijauksiin.

On tärkeää, että tämä kirja on tehty: valveutuneet kuluttajat ovat isossa osassa taistelussa ruokahuijauksia vastaan.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Kaura

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2020.

Arja Elina Laine
Anni-Sofia Savela
Kaura
Readme.fi 2020, 285 s.
ISBN 978-952-321-968-7

#Kaura on paras

Kotitalousopettaja-yrittäjä Arja Elina Laine ja hänen valokuvaajatyttärensä Anni-Sofia Savela ovat tehneet oivan Kaura-kirjan. Kirjaan on koottu keskeinen tieto kaurasta, sen ominaisuuksista, terveellisyydestä, soveltuvuudesta erityisruokavalioihin ja monista, monista käyttömahdollisuuksista. Mukavaa on, että kirjassa kerrotaan myös kauran viljelemisestä ja kauran käsittelystä, mikä tekee kauran pellolta pöytään -ketjun tutummaksi myös niille, joiden kauratietous tiivistyy hiutalepaketin tai leipäpussin teksteihin. Kirjassa kerrotaan myös se, mitkä ovat kauran kohdalla markkinoinnissa sallitut terveysväittämät. Kaurasta esimerkiksi saa sanoa, että se edistää veren kolestrolitasojen pysymistä normaalina, koska tämä on tutkittua tietoa. Kirjassa esitellään myös erilaisia kauravalmisteita. Suomen kaurabuumi on johtanut moniin eri tuoteinnovaatioihin, ja itselle ihan uusi juttu oli esimerkiksi ”kaurapala”.

Suurin osa kirjasta on ruokaohjeita. Ne ovat monipuolisia ja niissä on käytetty luovasti erilaisia kauravalmisteita. Ohjeet ovat kasvispainoitteisia, ja niissä on kerrottu myös ne tuotevaihtoehdot, joita käyttämällä lopputulos on vegaaninen. Sekä ohjeet että kuvat lupaavat herkullisia kauranautintoja.

Kaurakirjan kokoinen aukko ruokakirjojen valikoimassa on nyt täytetty. Aukko olikin aika iso, sillä tämä kaurakirja on melkoisen massiivinen. Se kannattaa kuitenkin kantaa kotiin.

Kaarina Kärnä

"Herkullisissa kauraruoissa on paljon onnellisuutta." - Arja Elina Laine


Kirjaesittely: Taltuva lievä tulehdus

Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 1/2020.

Reijo Laatikainen
Taltuta lievä tulehdus
Kirjapaja 2019, 160 sivua
ISBN 978-952-354-068-2

Ymmärrystä lievän tulehduksen merkityksestä

Laillistetun ravitsemusterapeutin Reijo Laatikaisen edellisessä kirjassa Pötyä pöydässä käsiteltiin erilaisia ruoan terveellisyyteen liittyviä väitteitä ja uskomuksia. Laatikainen löi tutkimustiedon pöytään ja kertoi, mikä pitää paikkaansa ja mikä ei. Tässä kirjassa samanlaisen käsittelyn saa lievään tulehdukseen liittyvä uutisointi. Lievä tulehdus on haluttu nähdä ratkaisevana tekijänä useiden vakavien sairauksien synnyssä, mutta Laatikainen palauttaa lievän tulehduksen merkityksen oikeisiin mittasuhteisiin.

Lievä tulehdus on kudos- ja solutulehdus, eräänlainen ärsytysprosessi, joka ei aiheudu kehon ulkopuolisista mikrobeista. Lievä tulehdus on oireeton, mutta pitkään jatkuvana haittaa kehon terveitä toimintoja. Se on riskitekijä sydänsairauksille, tyypin 2 diabetekselle ja syövälle. Lievä tulehdus on kuitenkin vain yksi riskitekijä muiden joukossa, eikä se yksin selitä sairauksien syntyä.

Ruoka-aineista on haluttu löytää sekä lievän tulehduksen selättäjät että sen aiheuttajat. Laatikainen ei lupaa näin helppoa ratkaisua. Eri ruoka-aineilla on toki vaikutusta lievään tulehdukseen, mutta vaikutus ei ole kumpaankaan suuntaan minkään yksittäisen ruoka-aineen harteilla. Kasvikunnan kuitupitoisiin tuotteisiin ja juokseviin kasviöljyihin perustuva ruokavalio on kuitenkin yleisesti terveellinen ja suojaa myös lievältä tulehdukselta.

Jos lievä tulehdus tai siihen liitetyt terveysväitteet mietityttävät, tämä kirja kannattaa lukea. Maallikko saa ehkä hieman enemmänkin tietoa kuin pystyy sulattamaan, mutta aivan varmasti ymmärrys lievästä tulehduksesta lisääntyy ja väärät uskomukset karisevat.

Kaarina Kärnä

 

 


Kirjaesittely: Erakot

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2020.

Milla Peltonen
Erakot
Into Kustannus Oy 2020, 244 s.
ISBN 978-952-351-272-6

Erakon eristäytyminen on valinta

Milla Peltonen ei varmastikaan Erakot-kirjaa kirjoittaessaan tiennyt, millaisessa tilanteessa kirja ilmestyy. Koronaepidemia kolkutteli jo varovaisesti kulmilla, kun kirja talvella julkaistiin, mutta uutuuskirjan kevät olikin sitten jo sosiaalisen eristäytymisen aikaa. Erakot on tähän maailman hetkeen mitä erinomaisin lukuvalinta! Koronaepidemia ei ole kuitenkaan tehnyt meistä erakoita, sillä erakko tekee valinnan olla yksin.  Näin epidemian aikaankin me enemmän tai vähemmän eristäytyneet olemme jakaneet arjen lähipiirimme kanssa, joten oikeaa erakon elämää me emme ole eläneet.

Erakot ei ole mikään skandaalikirja. Se kertoo kunnioittavasti ja arvostaen erilaisten erakkouden valinneiden ihmisten elämästä ja arvoista ottamatta kuitenkaan liikaa kantaa suuntaan tai toiseen. Ääneen pääsevät erakot itse. Ja koska läheskään kaikki eivät halua puhua siitä, miksi he ovat erakoita ja mitä kaikkea on tapahtunut, ei tämäkään kirja lähde tirkistelyn tielle. Hienotunteisesti, mutta äärimmäisen mielenkiintoisesti saamme kuitenkin tietää hyvin paljon erakkoelämästä ja yksinolon tärkeydestä.

Kirjassa mainitaan myös erakkona elävä Ambrosia Valoriihi, jonka erakkouteen on suuresti vaikuttanut tämän terveydentila. Valoriihi oli sairastunut mm. sisäilmaongelmien vuoksi. Moni on kokenut terveytensä metsässä eläessä paremmaksi. Muita erakkouteen johtaneita tekijöitä ovat ekologiset ja uskonnolliset syyt sekä loppuunpalaminen nyky-yhteiskunnan oravanpyörässä.

Peltonen on käynyt läpi kirjaansa varten runsaasti erakoista tehtyä materiaalia tv-dokumenteista, tietokirjoista ja kaunokirjallisuudesta lehtiartikkeleihin. Hän on myös päässyt haastattelemaan useita erakoita ja heidät tunteneita ihmisiä. Viitteet ovat kirjan lopussa, joten erakoista innostuneelle löytyy vielä runsaasti lisätietoa. Kirjassa on paljon viisaita ajatuksia, joihin kannattaa pysähtyä. Ja miettiä vaikka hetki ihan itsekseen.

 Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Päin helvettiä? ja Mieli maassa?

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2020.

Panu Pihkala
Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo
Kirjapaja 2017, 301 s.
ISBN 978-952-288-638-5

Panu Pihkala
Mieli maassa? Ympäristötunteet
Kirjapaja 2019, 336 s.
ISBN 978-952-354-086-6

Sanat ympäristötunteille

Minua ei yllätä, että Helsingin yliopiston tutkijatohtori Panu Pihkalan puoleen käännytään nyt myös koronaepidemian aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Pihkala on monitieteelliseltä pohjalta toimiva aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, ympäristökasvatuksen kehittäjä ja mm. kirjojen Päin helvettiä? ja Mieli maassa? kirjoittaja. Näihin kirjoihin tartuin nyt itsekin pandemian jyllätessä – miettien, että ympäristöahdistus on nyt tullut kaikkien elämään, mutta korona-ahdistuksen muodossa.

Päin helvettiä? -kirjaa voinee pitää Pihkalan pääteoksena. Se on myös ensimmäinen suomenkielinen kirja ympäristöahdistuksesta. Pihkala on taitava ja jopa hauska kirjoittaja aiheestaan huolimatta, ja kirjan lukeminen on lämmin kokemus. Hän peräänkuuluttaa yhteisön merkitystä ympäristökriisin ratkaisussa ja ottaa ympäristöasioista kiinnostuneen lukijankin mukaan ympäristötoimijoiden piiriin. Yhteisöllisyys lievittää ahdistusta ja antaa voimia toimintaan kestävän maailman vuoksi.

On tärkeää, että ympäristötunteet sanoitetaan ja huomataan niiden rooli ympäristöä koskevan laajan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisussa – sekä esteinä että voimavarana. Pelkistä ”tosiasioista” puhuttaessa ei välttämättä nähdä niitä tunnepohjaisia rakenteita, joiden avulla pidetään yllä kestämättömiä toimintatapoja tai huomata sitä ristiriitaa, minkä talouskasvuun perustuvan hyvinvoinnin tavoittelu ihmisille tunnetasolla aiheuttaa. Pihkala puhuu myös äänioikeudettomasta surusta. Lähimetsän kaatamisesta tai tuotantoeläinten olosuhteista johtuvaa surua voidaan vähätellä, jolloin sitä ei tarvitse ottaa huomioon. Kun suru tunnustetaan ja nimetään, on se myös alku muutokselle.

Kirjan esimerkit ovat välillä melkoisen herkullisia. En voinut olla nauramatta, kun Pihkala totesi, että jos Timo Soini kokisi ympäristöheräämisen, olisi tällä tarinalla suurempi vaikutus kuin kymmenellä vihreän puheenjohtajan puheella. Pihkala hyödyntää esimerkeissään oivallisesti myös kirjallisuutta, laulujen sanoja, elokuvia ja tv-sarjoja. Huomasin myös kuuluvani harvinaiseen joukkoon. Pihkala pahoitteli spoilausta Tähtien sota -trilogian tapahtumista ”niille kolmelle ihmiselle, jotka eivät ole tietoisia juonenkulusta” – olen siis yksi kolmesta. Sama tilanne oli kohdallani viittauksissa Taru sormusten herrasta -kirjoihin. Mutta en ole pahoillani vaan kiitollinen, että valintani oli hobittien asemasta Päin helvettiä?.

Mieli maassa? kirjaa jatkaa ja kehittää edelleen edellisen kirjan teemoja ollen eräänlainen työkirja ympäristötunteiden omakohtaiselle käsittelylle. Se on myös ympäristötunteiden sanakirja, joka listaa ja esimerkein esittelee erilaisia ympäristöön liittyviä tunteita. Olin vallan ilahtunut, kun löysin kirjasta omakohtaisesti läheiset ympäristötunteet kuten jätehuoneraivo, pihvisyyllisyys (kohdallani parempi ilmaus on kuitenkin makkarasyyllisyys) ja väsymys ”vastarannan kiiskeihin”. Yritän myös kovasti olla ympäristöreipas.

Jos tuntuu, että kaikki menee päin helvettiä, törmäytä tunteesi Pihkalan kirjaan. Kirjassa on mukana myös toivo.

Kaarina Kärnä


Kirjaesittely: Ympäristöterveys

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2020.

Ympäristöterveys
Toim. Helena Mussalo-Rauhamaa, Juha Pekkanen, Jouko Tuomisto, Heikki S. Vuorinen
Kustannus Oy Duodecim 2020, 297 sivua, 2. painos
ISBN 978-951-656-729-0, 82 €

 

Ympäristöterveys-kirjan 1. painos ilmestyi jo 2007 ja nyt kyseessä on tuon kirjan laajasti uudistettu ja ajantasaistettu 2. painos. Moni asia on ehtinyt muuttua reilussa kymmenessä vuodessa ja näin kirjan uudistaminen tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Kirjaa on ollut kirjoittamassa ympäristöterveyden asiantuntijoiden parhaat voimat. On poikkeuksellista, että kirjan kirjoittajakuntaan on saatu peräti 32 alan huippuosaajaa.

Kirjassa käsitellään mm. hengitysilmaa, melua, säteilyä, vettä sekä elintarvike- ja vesivälitteisiä epidemioita. Oman lukunsa saavat myös ravinnon kemialliset riskit, altistuminen ennen syntymää, terveysvaarojen arviointi sekä ympäristöonnettomuudet ja tapaturmat. Luku Suomen ympäristöterveyden historiaa antaa oivallisesti perspektiiviä alan kehitykseen ja lukija huomaa, ettei ympäristöterveys olekaan meidän sukupolven keksintöä. Kirjaan mukaan otettujen aiheiden käsittely on asiantuntevaa, monipuolista ja monin paikoin uusia näkökulmia avaavaa, joka saa lukijan pohtimaan lukemaansa. Kirjassa on myös varsin pitkälle osattu välttää vaikeita ammattitermejä, joka parantaa kirjan luettavuutta. Lisäksi termien ja lyhennysten selitysten luettelo on käyttökelpoinen.

Osa ympäristöterveyden teemoista on käsitelty hyvin lyhyesti. Tällaisia ovat esimerkiksi sisäilma ja sen terveysvaikutukset, tupakointi ja sen monimutkaiset säännökset, oleskelutilojen (mm. päivähoitotilat ja oppilaitokset) terveellisyys ja kuluttajaturvallisuus. Kirjan rajauksilla ja painotuksilla on varmaankin omat syynsä.

Varsinaisia virheitä kirjasta saa etsiä. Kuluttajaturvallisuusvalvonta (s. 198) on esitelty vanhojen säädösten mukaisesti. Kuluttajaturvallisuuslakia muutettiin 1.5.2016 siten, että valvonta kuuluu nykyään pelkästään Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (TUKES) eikä enää kunnalle tai aluehallintovirastolle.

Kirjassa pidetään ympäristöterveydenhuolto ja ympäristöterveys erillään – niin pitääkin. Ympäristöterveydenhuolto on vakiintunut tarkoittamaan valtion ja kuntien viranomaisten hoitamia heille lainsäädännössä annettuja ympäristöterveyden tehtäviä. Ympäristöterveyden käsite on puolestaan laajempi ja kirjan esipuhe alkaakin toteamalla, että ympäristöterveyteen sisältyvät ne ihmisen terveyden ja sairauden näkökulmat, joihin ympäristötekijät vaikuttavat.

Kirjan hinta on harmillisen korkea (kustantajan verkkokaupassa 82 €), kun ajatellaan sen käyttömahdollisuuksia oppimateriaalina ja toisaalta kirjan leviämistä ympäristöterveydestä kiinnostuneiden joukkoon. Kirjan ulkoasu on perinteinen, konstailematon, mutta hyvin toimiva. Tänä päivä runsas kuvitus tuntuu olevan tietokirjoissakin muotia, mutta tässä kirjassahan asia on tärkein – eivät kauniit kuvat. Kirjan soisi leviävän kaikkien niiden käsiin, jotka työskentelevät ympäristöterveyden parissa tai muutoin ovat aiheesta kiinnostuneita.

Pertti Forss


Kirjaesittely: Monimuotoisuus

Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2020.

Juha Kauppinen
Monimuotoisuus
Siltala 2019, 350 sivua
ISBN 978-952-234-580-6

Kuukkeli ja muut uhanalaiset

Viime kesänä Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa europarlamentaarikko Ville Niinistöä haastateltiin aiheesta ”Elämäni tietokirjat”. Niinistö oli valinnut etukäteen kymmenkunta hänelle tärkeää tietokirjaa keskusteluun, ja yksi näistä oli viime vuonna ilmestynyt ja paljon kehuttu Juha Kauppisen Monimuotoisuus. Kirja voitti myös vuoden 2019 Kanava-tietokirjapalkinnon.

Kauppinen on luontoharrastaja ja biologi, ja tutkivana toimittajana hän osaa avata ja perustella luonnonilmiöt siten, että tavallinenkin lukija ymmärtää. Monimuotoisuus on myös ilmiönä niin monimuotoinen, että asia vaatii hieman pureksimista. Kirjassa Kauppinen tutkii monimuotoisuuden katoamista kultasirkun, kuukkelin, ruusuruohomaamehiläisen, isonuijasammalen, taimenen, jääleinikin ja Aurinkovuoren sinisiipien näkökulmasta seuranaan lajeihin erikoistuneet suomalaiset erikoistutkijat. Kirjassa liikutaan luonnossa ja käydään lajien elinpiirissä, mikä tekee kirjasta aidon ja kiinnostavan.

Itse opin lukiessani paljon monimuotoisuudesta. Ymmärrän, että paikalliset populaatiot voivat olla niin eriytyneitä, että saman lajin yksilöt eivät välttämättä pärjäisi toisaalla, vaikka olosuhteet vaikuttaisivatkin olevan kutakuinkin samat. Toisaalta on tärkeää, että populaatioiden välillä olisi liikettä riittävän monipuolisen geeniperimän varmistamiseksi, ts. lajin populaatiot eivät saa sijaita liian kaukana tai liian hankalan matkan päässä toisistaan. Kompensaatio ei myöskään ole kestävä ratkaisu monimuotoisuudessa. Jos ollaan tuhoamassa luontoa, ei sitä voi korvata suojelemalla aluetta jostain muualta. Jokainen alue on oma ainutlaatuinen kokonaisuutensa.

Monimuotoisuus on monella tapaa elinehto myös ihmiselle. Yksi pelottavimmista uhkakuvista pölyttäjien häviämisen ohella on lappilaisen Viiankiaavan menettäminen kaivosteollisuudelle. Parikymmentä vuotta toimivan kaivoksen takia ei pidä menettää korvaamattomia luontoalueita ja ainutkertaista palaa luonnon monimuotoisuutta.

Tämä kirja kuuluisi kaikkien aluesuunnittelun ja kaavoituksen parissa työskentelevien työpöydälle. Näissä työtehtävissä on mahdollista tehdä paljon luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Ja kirja pitäisi lukea muidenkin poliitikkojen kuin Ville Niinistön. Luonnon monimuotoisuus on suojeltavissa, jos rohkeutta, tahtoa ja oikeaa ymmärrystä on riittävästi.

Kaarina Kärnä


Otsikkorunoutta ja kesävisa

Aikakauslehtiviikkoa vietettiin 20.–26.4.2020. Silloin monet lehdet avasivat digilehtensä ilmaiseksi luettaviksi. Myös Ympäristö ja Terveys-lehti ja Elintarvike ja Terveys-lehti olivat mukana kampanjassa. Viikon aikana laadittiin myös lehtien otsikoista sosiaalisen median kanaviin otsikkorunoutta. Tästä innostuneina päätimme runoilla myös Elintarvike ja Terveys-lehtien ja Ympäristö ja Terveys-lehtien otsikoista omat runot. Runoilussamme olivat myös väliotsikot sallittuja, ja kaksiosaisesta otsikosta sai halutessaan käyttää vain toisen osan. Elintarvike ja Terveys-lehtien runoihin hyödynnettiin lehtiä 1/2019–2/2020 ja Ympäristö ja Terveys-lehden runoon lehtiä 1/2019–3/2020.

Otsikkorunoutta:

Kuten seuraavasta runosta huomaat, on Elintarvike ja Terveys-lehti tukenasi myös parisuhdeongelmissa:

Erot huolestuttavat.  Tämä on vasta alkua!
Pantti kannustaa kierrättämään. Kaikki jäte hyödynnetään. Vaihtelua raaka-aineisiin.

Pohdintaa.

Mylläri on leipurin kaveri. Mitä välipalat ovat? Vahinko vai tahallinen rajan venyttäminen?
Usein syynä tietämättömyys tai väärinymmärrys.

Vuorovaikutus avainasemassa. Reaaliaikaisuus ei ole välttämättömyys.
Uusia reseptejä ei tarvita.

Valvontaan uusia työkaluja.  Tavoitteena yhtenäisyyden ja analysoinnin lisääminen.

Pisteytys yhdestä sataan. Palaute vie eteenpäin.
Viestintää puolin ja toisin.

Kukaan ei pärjää yksin.

Kaarina Kärnä

***

Arveluttavia juominkeja on puolestaan tässä Elintarvike ja Terveys-lehden runossa:

Ois sima, joisi. Visio ja missio.
Oluen panoa ja kalliita tuontiviinejä.
Veden käyttötarkoitukset vaihtelivat.

Kotitoimijat – kirjava valvontakenttä.
Kohtaamisten kautta toimintatavat tutuiksi.

Kuka tarvitsee hygieniapassin?
Pese käsiä ja yski hihaan.

Kaarina Kärnä

****

Korona-ajan haasteita pohtii tämä Ympäristö ja Terveys-lehden runo:

Hiljaisuuden SWOT-analyysi.  Huolenaiheet. Paine-erot.
Sori siitä. Töissä ja kotona. Mistä kaikki alkoi.
Alussa oli ongelma.
Muita nykytilanteen haasteita.
Kamppailua talouden kanssa.
Kun leivänpaahtimellakin on sanottavaa.
Mistä johtuu liiallinen herkkyys.
Mitä se on ja mitä sille voidaan tehdä?
Miten tästä eteenpäin. Mitä tulevaisuudessa?
Mitäs me keksittäisiin?

Kurkistus kristallipalloon. Onnellisuutta voi harjoitella.
Terve ihminen terveissä tiloissa.
Voit vaikuttaa valintaan.
Vuorovaikutus ja näkemysten yhteensovittaminen.
Avoimella yhteistyöllä paras lopputulos.
Onnistumisen varmistavat toimet. Huominen.
Voimaa luonnosta. Helmipöllön maisemissa.
Tähän mahtuu paljon hyvää, paljon kaunista.

Vaihe kerrallaan ja soveltuvin osin.
Sopeutumista monin tavoin. Jälkihoito tarpeellista.
Kukaan ei pärjää yksin.
Keinot muuttuvat tavoitteet pysyvät.
Menettelyjen sähköistäminen etenee.
Viestintä ja vuorovaikutus avainasemassa.
Henkilökohtaiset suhteet ratkaisevat kaupan.
Käytännössä todettua.  Kemiaa koko elämä.
Yhteistyötä ja uusia kumppanuuksia.
Liian hyvää ollakseen totta?
Kaveri-malli.
Nyt juhlitaan!

Tanja Lohiranta

***

OTSIKKORUNOUTTA-KESÄVISA!

Kesävisaan pääset verkkosivujemme etusivulta klikkaamalla kesävisa-banneria tai suoraan tämän linkin kautta. Visaan osallistutaan tunnistamalla, missä lehdessä jokin runossa käytetty otsikko on alun perin ollut  – yhden otsikon tunnistaminen riittää. Vaihtoehtoisesti voi laatia itse otsikkorunon lehtiemme otsikoista. Runoja mielellämme myös julkaisemme – jos sallitte!

Ajattelimme ensin arpoa osallistuneiden kesken pääsylipun tämän kesän festareille, mutta päädyimme sitten kuitenkin narureppuihin ja vapaavalintaiseen kirjaan Ympäristokustannus Oy:n valikoimasta. Arvomme yhteensä kaksi narureppua ja yhden kirjapalkinnon.

Arvonta tapahtuu elokuun alussa. Osallistumisaikaa on heinäkuun loppuun saakka.

Tule mukaan ja osallistu – tämä on hauskaa!