Elintarviketurvallisuusviranomaiset vain haitaksi bisnekselle, niinkö?
Viime viikkoina on elintarviketurvallisuusviranomaisten olemassaoloa ja toimintaa arvosteltu voimakkaasti. Viranomaiset eivät anna lupaa myydä sisäelimiä, viranomaiset puuttuvat kanien kasvatukseen, he eivät anna lupaa avata tuotantolaitosta tai ravintolaa tai viranomaiset ovat muuten vaan pelkäksi haitaksi. Eikä tässä vielä kaikki – nyt koko suomalaisen huonon ruokakulttuurin syy on löytynyt – aivan, elintarviketurvallisuusviranomaiset.
Jos väittää, että elintarviketurvallisuusvaatimukset olisivat jotenkin suomalaisten omaa keksintöä tai että Suomessa elintarviketilojen hygieniavaatimukset poikkeaisivat esimerkiksi keskieurooppalaisista, osoittaa vain oman tietopohjansa hataruuden. Tällaisten väitteiden esittäjille voi suositella tutustumista keskieurooppalaisiin elintarviketuotantolaitoksiin tai ravintoloiden keittiöihin.
Jospa onkin niin, että Suomessa voi helposti aloittaa elintarvikeyrityksen tai perustaa ravintolan, mutta aloittajia vaivaa pääoma- tai osaamisvaje ja tuloksena on jotain, jolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Onko siis elintarvikevalvonta syyllinen, jos toiminta sakkaa? Jos ravintolan omistajalla on omasta mielestään riittävästi osaamista, eikö hän silti voisi suhtautua elintarviketarkastajaan edullisena konsulttina, jolla on osaamista ja eri tarkastelukulma kuin tilojen käyttäjällä?
Liikenteessä olevat autot katsastetaan säännöllisesti. Katsastuksessa ei todeta, että kun osaat autoasi näin hyvin hoitaa, voit jättää seuraavat katsastukset väliin. Katsastustoiminnalla taataan tietty autojen perusturvallisuustaso, sama koskee elintarviketilojen tarkastuksia, näin turvataan elintarviketurvallisuus.
Tapio Välikylä
Meneekö överiksi?
Sisäilman mikrobinäytteiden tulkinnat ja erilaiset tilojen käyttäjien oirekyselyt aiheuttavat monenlaista harmia. Suomessa on varsin vähän asiantuntijoita, jotka osaavat tulkita mikrobinäyte- tai oirekyselyjen tuloksia. Maallikkoa on helppo pelotella teknisillä termeillä ja saada hänet tekemään nopeitakin päätöksiä varsin vaatimattomin perustein. Vähäisin tiedoin voidaan asettaa jopa kokonainen rakennus käyttökieltoon.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa on havaittavissa myös muita kuin ympäristötavoitteita, tehdään ravitsemus- tai muuta politiikkaa. Sama koskee sisäilmatutkimuksia. Huonoksi väitetyllä sisäilmalla voidaan sulkea kyläkoulu, saada virastolle uusi toimistotalo tai purkaa julkinen rakennus. Kyse ei ole todennetusta terveyshaitasta vaan aivan muista tavoitteista.
Sisäilman ongelmista Suomessa on puhuttu jo vuosikymmeniä. Tutkimuksen määrä lisääntyy ja löydösten tarkkuus kasvaa. Yhä useampi rakennus todetaan vaurioituneeksi. Sisäilmaan liittyvät väärinkäsitykset ja oireilun korostaminen saattavat kuitenkin vaikeuttaa sisäilmaongelmien käsittelyä.
Rakennuksia ei voida jakaa terveisiin ja sairaisiin oireilun tai altistumisen perusteella, vaan kaikissa rakennuksissa on enemmän tai vähemmän altisteita ja niiden aiheuttamia oireita. Jonkinasteisia mikrobiperäisiä vaurioita esiintyy kaikissa rakennuksissa jossain vaiheessa niiden elinkaaren aikana. Kysymys on lopulta siitä, miten sisäilman epäpuhtauksiin kukin meistä reagoi. Sisäilmasta sairastuneille tai sairastumisvaarassa oleville on turvattava tietenkin terveelliset elinolosuhteet, turhia remontteja ja rakennusten purkamisia tulee kuitenkin välttää.
Tapio Välikylä
Mille vuosikymmenelle haluamme palata
Ennustaminen tarkoittaa yleisesti enteiden tulkitsemista ja tulevaisuuteen katsomista. Ennustaja saa tiedon tulevista tapahtumista erilaisten, usein yliluonnollisten menetelmien avulla. Tulevaisuutta voi katsoa esimerkiksi pelikorteista tai teelehdistä. Näin kerrotaan rajatieto.org-sivuilla.
Ihmiselle on ominaista uskoa omaan tuhoonsa, joskus niin vahvasti, että usko ja pelko ovat aiheuttaneet itse aiheutettuja joukkotuhoutumisia. Ympäristötuhon pelkääminen on osa tätä mekanismia ja näinä aikoina ainakin meille tutussa läntisessä maailmassa eletään keskellä tuhopelkoa.
Happosateet ja otsonikerroksen kato olivat vasta esimakua siitä missä nyt mennään. Happosateet ja otsonikato kyettiin tunnistamaan ja yhteiset ratkaisut löytämään niin, että uhat poistuivat ja näin myös pelot haihtuivat.
Ilmastonmuutos on tällä hetkellä ympäristöpelon keskeinen tekijä. Uusi tutkimustieto vahvistaa, että ilmastonmuutos etenee ja on mielettömän vakava haaste koko ihmiskunnalle. Happosateista ja otsonikadosta selvittiin lopultakin vähäisin ponnistuksin ja ongelmista päästiin varsin kevyillä ratkaisuilla, nyt on edessä eri kokoluokan haaste.
Ilmastonmuutos on koko sivilisaation ongelma ja sen ratkaisut koskettavat jokaista ihmistä niin kehittyneissä kuin kehittyvissä maissakin. Nyt kaivataan luotettavaa tietoa siitä, miten meidän pitäisi ihmisinä ja kuluttajina toimia. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa ympäristöuhkakohina sotkee asian, vakavakin tutkimus julkaisee ristiriitaisia ennustuksia ja meitä vaaditaan uskomaan täsmällisiin lukuihin, jotka parhaimmillaankin ovat valistuneita arvauksia. Oma lukunsa on se, että tutkimuksella ollaan pyrkimässä aivan muihin kuin ympäristöpäämääriin. Suomessa on vaalikevät ja pelättävissä on erilaisia ympäristöhuutokauppoja, jotka sotkevat kansalaisten maailman lopullisesti.
Nyt tarvitaan poliittisilta päättäjiltä muutakin kuin yksittäisiä verohelpotuslupauksia. Yksinkertaisesti olisi päätettävä, mille vuosikymmenelle energian- ja materian kulutuksessa palaamme, nykyinen elämäntapamme ja kuluttamisemme määrä ovat historiaa. Tätä viestiä voisi jakaa äänestäjille vaalikentillä makkaran ja esitteiden tarjoamisen lomassa.
Tapio Välikylä
Metsäkeskustelu meni metsään
Suomi on metsien tutkimuksen, käytön ja suojelun kärkimaita maailmassa. Metsät kasvavat enemmän kuin koskaan. Hyvinvointimme perustuu hyvin pitkälle puuhun. Tästä kaikesta huolimatta emme saa aikaan yhteistä näkemystä edes siitä, mikä on metsä. Joillekin se on perattu puistometsä, joillekin Karjalan kankaiden mäntymetsä, joillekin Lapin kitukasvuiset puut, joillekin Isojärven kansallispuiston Latokuusikko, yhteistä kaikille eri ryhmille on se, että vain oma käsitys metsästä on oikea.
Metsien suojelusta puhutaan yhä vakavammalla sävyllä. Ikään kuin olisi olemassa yleisesti joku metsien tila, joka pitäisi säilyttää. Herkästi unohtuu se, että nykyisenkaltaiset metsämme ovat viimeisen sadan vuoden aikaisen kehityksen tulos.
Tietenkin metsiä pitää suojella mm. perustamalla kansallispuistoja lisää myös Etelä-Suomeen ja metsiä pitää käsitellä metsien kasvatuksen kannalta järkevillä toimilla. Täytyy muistaa, että avohakattu metsäkin on taas metsä 60-80 vuoden päästä, hakkuun jäljet ovat hävinneet ja metsä voidaan taas mahdollisesti hakata.
Suomessa on metsätutkijoita, metsäviranomaisia ja muita metsäasiantuntijoita varmasti väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa. Olemme metsäkansaa. Ei voi kuin ihmetellä sitä, kuinka metsäasia on saatu politisoitua näinkin perusteellisesti. Edelleenkään ei olla yhtä mieltä siitä, mikä kasvatustapa olisi paras. Peitteisen kasvatuksen kannattajat eivät ymmärrä jaksollisen kasvatuksen kannattajia ja päinvastoin. Kiistellään siitä mikä olisi oikea (!) hakkuumäärä, kymmenet miljoonat kuutiometrit putoilevat sujuvasti jokaisen kyläpoliitikonkin suusta.
Metsä on kuitenkin uudistuva luonnonvara ja metsästä saatava raaka-aine on mahdollista käyttää aina uudestaan, päinvastoin kuin monet muut käytössämme olevat raaka-aineet. Puuta voidaan käyttää hyvin monella tavalla. Ei todellakaan ole järkevää hakata metsiämme kiinalaisten vessapaperin raaka-aineeksi. Laitosmaisessa puunpoltossakaan ei juurikaan ole järkeä. Paperia ja kartonkia tarvitaan edelleen, mutta metsätuotteille on myös monia muita järkeviä käyttömuotoja, niillä kaikilla korvataan ehtyvien luonnonvarojen käyttöä ja luodaan uutta hyvinvointia.
Tapio Välikylä
Saa ja ei saa
Olen nyt seurannut hallintokoneistoamme kohta puoli vuosisataa. Vuosien varrella olen ollut seuraamassa, joskus läheltäkin, kuinka uudistuksia ja muutoksia tehdään ja perustellaan. Seuraavassa pari ympäristöterveydenhuollon alue- ja paikallishallintoa koskevaa muistoa.
Olin näytteenottajana ja terveystarkastajana 1970-luvulla yhteensä yhteen ikälisään oikeuttavan ajan, siis kolme vuotta. Tuona aikana ja sen jälkeenkin pidettiin itsestään selvänä, että toimijoita neuvottiin ja opastettiin. Ei tietenkään niin kuin rakennussuunnittelija tai konsultti neuvoisi tai ohjaisi vaan antamalla hyviä vaihtoehtoja tai ohjaamalla hyviin ja turvallisiin ratkaisuihin.
Sitten tuli aika, kun missään tapauksessa tarkastaja ei saanut antaa ohjausta, tarkastaja tarkasti ja toimija teki ratkaisut täysin itsenäisesti. Saattoipa käydä niinkin, että toimija ratkaisi ongelman useamman kerran.
Näin mentiin muutama vuosi ja huomattiin että tarkastettava onkin asiakas, joka haluaa ja jonka pitää saada palvelua. Näinhän tietenkin tuleekin toimia, yhteiseen päämäärään päästään yhteistyöllä.
Toinen havainto on se, että kymmenessä vuodessa EU:n kanta on muuttunut aivan päinvastaiseksi. Kyse lienee kuitenkin EU-kortilla pelaamisesta. Siinä vaiheessa, kun AVEja ja ELYjä perustettiin, yhtenä vankkana perusteluna oli se, että sama viranomainen ei voi myöntää lupia ja valvoa niitä. Mitä siitä nyt tulisi? Nyt ollaan perustamassa Valtion lupa- ja valvontavirastoa. Täyskäännös on siis tapahtunut.
Tapio Välikylä
Lisää valvontaa
Kun ylinopeudet lisääntyvät, ratkaisuksi tarjotaan valvontaa. Kun rattijuoppo osuu suojatiellä kävelevään ihmiseen, poliiseja tarvitaan lisää. Kun päiväkoteja perustetaan mihin sattuu ilman lupamenettelyä, ratkaisu on lisätä valvontaresursseja. Kun kaivoksella syyllistytään laiminlyönteihin, tarvitaan lisää valvojia. Valelääkärin paljastuttua huomataan heti, että valvonta ei ole toiminut. Ja nyt, kun jostain syystä vasta huomataan, että vanhusten hoivapalvelut ovat luokattoman heikolla tasolla, syy on mikäs muu kuin valvonnan puute.
Ikään kuin emme osaisi ajaa rajoitusten mukaan ilman valvontaa tai perustaa päiväkotia säädösten mukaan tai että valvonnalla saisimme kaikki petostelijat kuriin. Ja ikään kuin valvonnalla vanhusten hoivapalvelut saataisiin asianmukaiseen kuntoon. Eikö pitäisi olla itsestään selvää, että huolehdimme omasta ja lähimmäistemme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista ihan ilman valvontaa.
Jos viime vuosien kaikki valvonnan lisäämisvaatimukset ynnättäisiin, joka toinen meistä valvoisi joka toisen tekemisiä. Valvontaresursseista pitää tietenkin huolehtia, mutta onhan meillä jokaisella oma vastuu huolehtia teoistamme. Olisi varmaan syytä keskustella valvonnan lisäämisvaatimuksien lisäksi sanktioiden koventamisesta. Rangaistuksen pelko voisi olla parempi houkutin nuhteettomuuteen kuin valvonnan lisääminen.
Tapio Välikylä
Semanttista kikkailua – kiertotalouspuistoa suunnitellaan
Ennen oli ilmansaasteita, sitten ilman epäpuhtauksia, ennen oli ongelmajäte, nyt erityisjäte, ennen oli saastuneita maita, nyt pilaantuneita maita, ennen oli kaatopaikka tai jätteiden käsittelyalue, nyt kiertotalouspuisto.
Hämeenlinnan Tuulokseen ollaan suunnittelemassa Kiertotalouspuistoa. Jätteiden ja materiaalien käsittelyalueella on soma nimi. Kiertotalous ja puisto samassa paketissa. Suunnitelman YVA-ohjelman mukaan kevyemmässä vaihtoehdossa pikkuteitä ajaa 5 kuorma-autoa suuntansa päivässä ja raskaammassa vaihtoehdossa 35 kuorma-autoa. Kuormista löytyy ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaan pilaantuneita maita, rakennus- ja purkujätteitä, teollisuusjätteitä, ylijäämäkalkkeja, prosessien tuhkia ja kuonia sekä arina- ja leijupetihiekkoja. Näitä mainittuja aineita sitten lajitellaan, sekoitetaan, murskataan, kiinteytetään, stabiloidaan, huokosilmakäsitellään, käsitellään termisesti eli poltetaan ja loppusijoitetaan. Kaiken kaikkiaan YVA-ohjelmassa kerrotaan niin monenlaisista toiminnoista, että alueelta ei näytä puuttuvan kuin uraanin rikastusmahdollisuus.
Ympäristövaikutuksia ohjelmassa käsitellään joiltain osin laajastikin. Pohjavesialueet sijaitsevat onneksi melko kaukana. Hule- ja suotovedet ohjataan käsittelyn jälkeen puroja pitkin lähijärveen. Toiminnasta tulee melua, torjutaanko sitä tehokkaasti? Pölyhaitta hoidetaan peittämisellä, kuinkahan se onnistuu? Entä millaisessa kattilassa jätteitä käsitellään termisesti? Paljon kysymyksiä, joihin vaikutusalueen kesämökkiläiset ja lähialueen kuntalaiset haluavat vastauksia.
Mahdollisen Kiertotalouspuiston ympäristöluvassa on oltava ympäristön asukkaiden turvallisuuden ja luonnonsuojelun kannalta tarpeelliset lupaehdot. Yrittäjälle on myös asetettava riittävä vakuusvaatimus häiriötilanteiden varalta.
Tapio Välikylä
Mielipidekirjoitus on julkaistu myös Keskihäme-paikallislehdessä.
Tolkkua ilmastonmuutoksen torjuntakeskusteluun, kiitos
Peruskansalliseen tyyliimme meidän annetaan ymmärtää olevamme jollain lailla syyllisiä ilmastonmuutokseen ja olevamme erityisen laiskoja sen torjunnassa. Tosiasiassa monet toimenpiteemme ovat olleet ilmastomyönteisiä ja eri toimialoilla on saavutettu hyvää edistystä. Monissa maissa ei edes joko lasketa päästöjä lainkaan tai niitä ei lasketa asiallisesti. Globaalisti päästömääriin liittyy suurta epävarmuutta. Eräissä arvioissa maailman maista kolmisenkymmentä on laskenut päästönsä kutakuinkin asiallisesti. Laskennassa joudutaan käyttämään oletuksia, osa päästöistä jää laskematta ja osa lasketaan väärin, mutta jos kaikki valtiot tekevät päästölaskelmansa edes suunnilleen samoilla olettamuksilla, päästöjen kokonaismäärän muutosta voidaan arvioida kohtalaisella tarkkuudella.
Niin kuin totesin, Suomessa päästömäärät ovat kuitenkin laskusuunnassa, edes kaikissa Euroopan maissa suunta ei ole laskeva. Suomessa ovat kokonaispäästöt laskeneet 60 megatonnista 44 megatonniin. Lopulta se mitä Suomessa tehdään, ei vaikuta koko maailman tilanteeseen juurikaan, Suomen osuus maailman kokonaispäätöistä on puolentoista promillen luokkaa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että meidän ei pitäisi olla mukana päästöjen vähentämistalkoissa, kunhan teemme päätökset viisaasti ja oikeisiin kohteisiin kohdentaen.
Sellaisenkin laskelman näin, että jos tulevan Olkiluoto kolmosen tuottamalla sähköllä korvattaisiin fossiilisilla polttoaineilla tuotettu sähkö, päästöjen vähennys vastaisi vuositasolla liikenteen aiheuttamia päästöjä. Entä mikä on Suomen metalli- ja metsäteollisuuden rooli kasvihuonekaasujen päästöissä? Entä mihin päädytään, kun lasketaan maa- ja metsätalouden kokonaissaldoa.
Paljon on vielä arvioitavaa ja laskettavaa. Toivottavasti arviot ja laskelmat täsmentyvät nopeasti ja voimme tehdä hosumatta viisaita ilmastopäätöksiä, ja vielä ilman poliittisia intohimoja.
Tapio Välikylä
Karjalanpiirakka-gate
Elintarvikevalvonta on taas ollut huomion kohteena. Karjalanpiirakka on karjalanpiirakka vain maitoon ja voihin tehtynä. Karjalanpiirakalle on haettu nimisuojaa EU:sta ja hakemuksessa maito oli maitoa ja voi voita, laktoosittomuudesta ei puhuttu mitään. EU notifioi tietyllä reseptillä valmistetun tuotteen ja antoi karjalanpiirakalle nimisuojan. Tämä suoja on ehdoton ja reseptien muuttaminen noin vain ei ole mahdollista. Suomessa suoja on karjalanpiirakan lisäksi Kainuun rönttösellä, Puruveden ja Kitkan viisas -muikuilla, sahdilla, kalakukolla, puikulaperunalla sekä tietyillä poronlihatuotteilla.
Viranomaisen pitää tehdä tietenkin tehtävät, jotka on sille säädetty. Nimisuoja kuuluu elintarvikevalvonnan piiriin ja valvonnan tavoitteina ovat yrittäjien tasa-arvoisuus ja kuluttajansuojelu.
Missä tässä on ongelma? Leipuri voi tehdä riisipiirakkaa, Saimaan piirakkaa, perunapiirakkaa, vehnäpiirakkaa, ja nimetä tuotteensa miten haluaa, jos haluaa poiketa perinnereseptistä. Jos maku on kohdallaan, nimi ei varmasti tuotetta pahenna.
Kokonaan oma pohdinnan paikka on se, että onko elintarvikevalvonta tässä tapauksessa kohdentanut vähiä resurssejaan oikeaan kohteeseen.
Tapio Välikylä
Ympäristöhallintoa järjestellään taas
Valtion lupa- ja valvontavirasto LUOVAn perustaminen on osa sote- ja maakuntauudistusta. Tätä kirjoitettaessa on hämärän peitossa, tuleeko uudistus vai ei ja perustetaanko LUOVA joka tapauksessa. Mikäli hallinnon perusteellinen uudelleenjärjestely onnistuu, muutamien seuraavien vuosien aikana henkilöstöltä vaaditaan erinomaisen suurta venymiskykyä. Muutos aiheuttaa aina henkilöstössä stressiä, mutta nyt on tiedossa stressiä myös kansalaisille.
Tämän hetkisen tiedon mukaan LUOVA perustetaan 1.1.2021 alkaen. Se on uudenlainen virasto, johon kootaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä nykyisistä aluehallintovirastoista, ELY-keskuksista, KEHA-keskuksesta, Valvirasta ja Maatalousyrittäjien eläkekassasta. Melkoinen viranomaiskombo siis. AVIt ja Valvira lakkaavat olemasta.
Kymmenisen vuotta sitten alueellisten ympäristökeskusten lakkauttamista perusteltiin mm. sillä, että samassa viranomaisessa ei voi olla lupa- ja valvontatehtäviä ja muistaakseni perusteluissa käytettiin EU-korttia. Nyt ollaan kokoamassa lupa- ja valvontatehtäviä samaan virastoon. Onko EU muuttanut kantaansa?
Ympäristöhallinto rakennettiin 1980-luvulla, sen jälkeen uudistamiset ja kehittämiset ovat tarkoittaneet eriasteisia heikennyksiä. LUOVAn perustaminen on yksi lenkki heikennysten ketjussa. On tietenkin ymmärrettävää, että aluehallintouudistuksessa tarkastellaan myös alueellisen ympäristöhallinnon asemaa, mutta nyt ollaan päätymässä ratkaisuun, johon ovat tyytyväisiä vain EK ja MTK. Valmistelussa toistettu hokema, että jatkossa yleinen etu otetaan huomioon viranomaisten yhteisen valmistelun myötä, ei kuulosta hyvältä.
Yksi haaste LUOVAan vielä sisältyy: ympäristöviranomaisilla ei olisi oikeutta valittaa toisten virkamiesten tekemistä päätöksistä. Yleisen edun ja myös luonnon oikeuksien valvonta siirtyisi tavallisille aktiiveille kansalaisille ja ympäristöjärjestöille.
Tapio Välikylä
Ruokavirasto – kenen asialla
Vuoden alussa aloitti uusi keskusvirasto toimintansa, kun Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Maaseutuvirasto Mavi ja Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskus Mitpa yhdistyivät Ruokavirastoksi. Ruokaviraston pääpaikka on Seinäjoella mutta vanhat yksiköt jatkavat entisissä toimipaikoissaan. Osa Ruokavirastoa löytyy siis edelleenkin Helsingin Viikistä.
Ruokaviraston perustaminen herättää muutamia ajatuksia. Moni ymmärtää pääjohtajan mietteitä, kuten: ”Suurvirasto pyrkii tuomaan lisää turvallisuutta ja kilpailukykyä ruokajärjestelmään” ja ”ison keskusviraston perustaminen tuo laajemmat hartiat”. Nämähän ovat myönteisiä tavoitteita.
Pääjohtaja mainitsee lehtihaastattelussaan myös, että ”Ruokaviraston perustamisella koko ruokaketjun tarpeet pystytään ottamaan aikaisempaa paremmin huomioon”. Mitä tarpeita ei ole otettu huomioon?
Uusi virasto on yhdistelmä maatalouspolitiikan konkreettisia tehtäviä ja elintarviketurvallisuuden valvontaa. Onko yritystoiminnan edistäminen ja sen valvonta samassa organisaatiossa toiminut koskaan hyvin? Maaseutuviraston tehtävä on edistää suomalaista maataloutta ja ruoantuotantoa ja Elintarviketurvallisuusviraston tehtävä on valvoa elintarviketurvallisuutta, ja siihen sisältyy myös alkutuotannon valvonta ja tuotantoeläinten hyvinvointi. On myös muistettava, että elintarviketurvallisuuden vaatimus ei suinkaan rajoitu alkutuotantoon, vaan se kattaa koko elintarvikejärjestelmän, johon taas sisältyvät elintarviketeollisuus, elintarvikkeiden tuonti, elintarvikkeiden vähittäismyynti ja tarjoilu. Ruokaviraston tehtäväjaossa ja resurssien painotuksessa tulisi huomioida kaikki mainitut osa-alueet ja huolehtia siitä, että edistämisen ja valvonnan välille ei tule ristiriitaa.
Tapio Välikylä
Hyviä uutisia – vai?
Saimme lukea uutisen – vain prosentti yhdyskuntajätteestä menee kaatopaikalle. Unohtuiko jotain, vai onko luku todellakin vain prosentti.
Tilastokeskuksen mukaan yhdyskuntajätteen energiakäyttö on ollut viime vuosina vallitsevin hyödyntämistapa. Toissa vuonna kaikesta jätteestä 60 prosenttia hyödynnettiin muun muassa lämmöntuotannon polttoaineena. Energiakäyttö on vähentänyt jätteen kierrättämisen ja sen uusiokäyttämisen suhteellista osuutta.
Tähän astihan kaikki on hyvin. Vai onko?
Tosiasiassa, kun kansalaisina ajattelemme, että sinne vaan sekajätteeseen kun kaikki kuitenkin poltetaan, merkitsee se sitä, että poltettava aines on entistä epäpuhtaampaa ja poltosta jää yhä enemmän kuonaa ja tuhkaa, joka taas menee kaatopaikalle, mutta näitähän ei lasketa enää yhdyskuntajätteeksi. Kuonaa ja tuhkaa jää poltettavasta jätteestä noin kolmannes, jopa enemmänkin. Noin 1,5 miljoonasta yhdyskuntajätetonnista jää jäljelle 300 000 tonnia kuonaa ja 80 000 tonnia tuhkaa. Luvut ovat ilmeisesti vielä laskettu alakanttiin. Kun polttolaitosten henkilökunnan kanssa keskustelee, saa kuulla kuona- ja tuhkalukuja, joka ovat paljon suurempia kuin kolmannes, olen kuullut jopa 50-50 prosentin lukuja.
Mihin unohtuivat talteenotto, kierrätys ja hyötykäyttö? Termisessä käsittelyssä otetaan talteen vain energiasisältö ja kaatopaikoille menee yhdyskuntajätettä edelleen mutta nyt tiivistetyssä muodossa.
Tapio Välikylä
Lue myös nyt näytelehtenä oleva Ympäristö ja Terveys-lehden kiertotalousnumero!
Norminpurku, joustavuus ja elintarvikelainsäädäntöuudistus tarkastelussa
Toukokuun 30. päivä lähes 140 ammattilaista kokoontui Elintarvike ja Terveys-lehden järjestämään koulutuspäivään hotelli Arthurin juhlasaliin. Joukossa oli elintarvikealan viranomaisia valtion hallinnosta ja kunnista sekä elintarvikealan yrittäjiä ammattikeittiöistä, elintarviketeollisuudesta ja alan järjestöistä. Koulutuspäivän teemoja olivat norminpurku, joustavuus elintarvikevalvonnassa ja elintarvikelainsäädännön kokonaisuudistuksen tilanne.
Norminpurusta ja lainsäädännöstä puhui elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriön ruokaosastolta. Norminpurku on hallituksen kärkihankkeita ja ministeriö on edennyt Hielmin mukaan reippaasti, jopa ripeämmin kuin muut ministeriöt. Toki hänen mukaansa maa- ja metsätalousministeriöllä on erilaisia asetuksia ja säännöksiä enemmän kuin muilla ministeriöillä.
Elintarvikevalvonnassa joustavuutta on aina ollut, mutta nyt kun olemme Oiva-ajassa, joustavuuden idea saattanut hämärtyä. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on käynnistänyt joustavuushankkeen ja sen tavoitteena on luoda pelisääntöjä joustoihin. Luennoitsija, ylitarkastaja Carmela Hellsten Evirasta korosti, että elintarviketurvallisuus ei saa vaarantua joustavuuden myötä. Tästä päästiin joustavasti riskikäsitteeseen ja Eviran riskiluokitusohjeeseen, josta kuultiin useampia esityksiä.
Elintarvikelaki on reilut 10 vuotta vanha, sitä on paikattu useampaan kertaan vuosien mittaan ja nyt on aloitettu lain kokonaisuudistustyö. Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoi, että kuulemisia on pidetty ja näin aiotaan jatkossakin tehdä. Valmista pitäisi olla vuonna 2019. Elintarvikelain kokonaisuudistusta kommentoitiin useissa esityksissä.
Päivää täydensivät Eviran pk-neuvontahankkeen esittely (ylitarkastaja Tiina Läikkö), sekä kunnan (Riikka Åberg, Helsingin ympäristökeskus) ja alan etujärjestöjen (Marleena Tanhuanpää, ETL ja Veli-Matti Aittoniemi, MaRa) puheenvuorot koskien joustavuutta ja norminpurkua.
