Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 3/2024.
Karolina Ramqvist
Leipää ja maitoa
Gummerus 2024, 267 s.
ISBN 978-951-24-3420-6
Raskaita ruokamuistoja
Ruotsalaisen Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa on muistelmateos. Ramqvist kertaa elämäänsä varhaisesta lapsuudesta aikuisuuteen yksityiskohtaisesti kuvattujen ruokamuistojen kautta. Suomalaiselle lukijalle muistot tuntuvat osin samaistuttavilta, sillä onhan ruotsalainen ruokakulttuuri paljolti samankaltainen kuin meillä – toki vauraampi. Ensimmäinen ruokamuisto ovat mandariinit. Ramqvist kertoo, kuinka hän noin kolmevuotiaana yksin ollessaan (äiti teki viereisessä huoneessa töitä) ottaa pöydällä olevasta kulhosta mandariinin, kuorii ja syö sen. Ramqvist kuvailee tuoksuja, maun vivahteita, mandariinien kuorimisen vaiheita ja niiden suutuntumaa ja pureskelua. Hän ei pystynyt lopettamaan syömistä, ennen kuin kulhossa ei ollut enää yhtään hedelmää jäljellä. Ensimmäinen ruokamuisto on samalla myös ensimmäinen ahmimismuisto.
Ramqvist eli suurimman osan lapsuudestaan kahden äitinsä kanssa. Ainoana lapsena ja itsensä erilaiseksi kokevana hän oli myös usein yksinäinen. Äiti oli paljon poissa, ja Ramqvistille hyvin läheisiä olivat isovanhemmat. Mummu hääri koko ajan keittiössä, tuputti ruokaa, ja mummun valmistama riisivanukas nouseekin kirjassa tärkeään rooliin. Isovanhempiin liittyvät ruokamuistot ovat lämpimiä, ja ne Ramqvist haluaisi välittää myös omille lapsilleen.
Kirjassa Ramqvistin kiinnostus ruokaan on ylenpalttista. Hänestä kehittyy todella taitava, vaikeatkin tekniikat hallitseva ja huolellisesti kaikki yksityiskohdat miettivä ruoanlaittaja ja leipuri. Kiinnostuksen kääntöpuoli on ahmimisena ilmenevä syömishäiriö, minkä vuoksi hänen täytyy välillä lopettaa kokkaaminen kokonaan, sillä ehkä jopa fanaattinen kiinnostus ruoanlaittoon kytkeytyy myös sairauteen. Parantuminen on vuosikausien työ, ja tämä kirja on viimeistellyt prosessin.
Kirjan ruokamuistot ovat mielenkiintoista luettavaa, mutta mukana kulkevan syömishäiriön vuoksi niihin liittyy usein myös häpeää ja kipua. Kirja tuo esille normeja, joiden mukaisesti meidän oletetaan syövän, ja joiden rikkominen tuo syyllisyyden tunteen. Huolimatta raskaasta aiheesta kirjan tarina soljuu mukavasti eteenpäin, ja lukijalle jää jaettujen ruokamuistojen lisäksi jonkinmoinen ymmärrys syömishäiriöstä kärsivän elämästä.
Kaarina Kärnä
