Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 3/2018.

Tuomas Aivelo
Loputtomat loiset
Like Kustannus Oy 2018, 341 s.
ISBN 978-952-01-1741-2

Elämämme loiset

Kun tytär sai kolmannen kerran ensimmäisen kouluvuotensa aikana päätäit, olin enemmän kuin valmis kaiken raapimisen lomassa lukemaan Tuomas Aivelon Loputtomat loiset -kirjan kannesta kanteen. Kirjassa ei kuitenkaan erityisemmin käsitellä täitä vaan ihmiskunnan kulkua loisten rinnalla ja kanssa sekä niitä uhkia, mitä elämään seuralaislajiemme kanssa liittyy. Loisiminen on liittynyt ihmisiin niin kauan kuin ihminen on maapallolla kulkenut ja olemme edelleen vahvasti sidoksissa loisiin – sekä hyvässä että pahassa. Kirjan kirjoittaja Tuomas Aivelo on ekologi ja evoluutiobiologi, ja hän pitää myös ”Kaiken takana on loinen” -nimistä blogia. Kirjan luettuaan vakuuttuu, että näin tosiaan on ja loisten kautta on mahdollista ymmärtää kirkkaammin elämisemme ja olemisemme reunaehdot.

Tutkimustiedon esittäminen ymmärrettävästi tiedeyhteisön ulkopuolella ei ole tiedemiehille itsestään selvä taito. Aivelo on kuitenkin virtuoosi. Hän kirjoittaa kiinnostavasti, mukaansa tempaavasti ja luo jännitteen jopa tietokirjaan. Aivelo ei asetu lukijoidensa yläpuolelle vaan lahjoittaa lukijalle ymmärtämisen ilon esittämällä asiansa selkeästi ja havainnollisten esimerkkien kera. Myös kirjan rakenne ansaitsee kiitoksen, loogisesti etenevää kerrontaa on ilo lukea.

Taudinaiheuttajaloiset ovat kirjassa keskeisessä osassa. Tartuntataudit ovatkin ihmiskunnalle elämän ja kuoleman kysymys, ja zoonoosien pelko on läsnä alati. Elintaso rokotuksineen on paras lääke tartuntatauteja vastaan, mutta myös luonnolle pitää antaa tilansa. Ei ole tarkoitus eristäytyä luonnosta, mutta ei myöskään ajaa luontoa niin ahtaalle, että villieläimet ovat liian lähellä ihmistä omine tauteineen ja loisineen.

Kirja on esimerkkeineen myös valtava aarreaitta lasten ja miksei aikuistenkin motivoimiseksi käsien pesuun ja muihin hygieniaa edistäviin toimenpiteisiin. Sorruin kuitenkin yhdistelemään asioita tavalla, johon kirja ei anna tukea: jalkaan asettuvan ja jopa metrin mittaiseksi kasvavan guineamadon ja lumensyönnin välillä ei ole oikeasti yhteyttä. Mutta, jos lasta pelottelee, pelottelee hän pian takaisin: ”Äiti, onkohan minulla kihomatoja?”

Kaarina Kärnä