Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 1/2022.
Suomen ympäristöhistoria 1700-luvulta nykypäivään
Toim. Esa Ruuskanen, Paula Schönach ja Kari Väyrynen
Vastapaino. Tampere 2021. 473 s. Sid.
Kustantajan verkkokaupassa 42,90 € ja E-kirjana 34,90 €.
Kirjan tekijöillä on ollut rohkeutta ryhtyä vaativan yhteenvedon ja synteesin tekemiseen maamme ympäristöhistoriasta. Lopputulos on enemmän kuin hyvä. Kirja nivoo yhteen sujuvalla tavalla valtavia asiakokonaisuuksia – esimerkkeinä mainittakoon teollistuminen ja kaupungistuminen sekä maailmankauppa ja energiajärjestelmät. Kirja siis keskittyy ympäristöhistorian ”suureen kuvaan” ja paikalliset ympäristömuutokset jäävät vähemmälle huomiolle. Kirjan teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja asiantuntevaa. Huolimatta suurehkosta kirjoittajajoukosta – yhteensä 10 kirjoittajaa – teksti on saatu yllättävän yhtenäiseksi ja samantyyliseksi. Lähdeluetteloiden laajuus saa myös lukijan vakuuttuneeksi kirjoittajien paneutumisesta aiheeseen.
Kirjan ulkoasu ja taitto ovat hyvin perinteiset. Kuvia, kaavioita ja tietolaatikoita kirjassa olisi voinut olla enemmänkin. Useat teemat on jouduttu käsittelemään kohtalaisen yleisellä tasolla, esimerkiksi ihmisen suhde luonnonvaraisiin eläimiin tai luonnonsuojelun historia. Tämä on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon käsitellyn ajanjakson pituuden ja eri teemojen suuren määrän. Alan hallinnossa työuransa tehneenä silmään pisti hallintoa käsittelevän tekstin vähäisyys. Kirjasta puuttuvat suurelta osin lait ja varsinkin pykälät sekä organisaatiot ja myös henkilöiden nimet. Tältäkin osin lopputulos toimii kuitenkin hyvin. Virheitä kirjasta saa turhaan etsiä. Henry Nygårdin etunimi on tosin muuntunut Mikaeliksi (s. 316) ja jätelain valvontavastuussa puhutaan ympäristösuojelujaostosta (s. 319), jolla tarkoitettaneen sisäasiainministeriön ympäristönsuojeluosastoa. Rachel Carsonin kulttiteoksen Silent Spring vakiintunut suomenkielinen käännös on Äänetön kevät, ei Hiljainen kevät (s. 398). Carsonin sukunimeen on myös livahtanut ylimääräinen ällä. Kirjassa todetaan (s. 424), että ensimmäiset jätevedenpuhdistamot perustettiin jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Helsinkiin. Tarkkaan ottaen ensimmäinen jätevedenpuhdistamo valmistui Lahteen marraskuussa 1910 ja seuraava Helsinkiin vielä saman vuoden puolella.
Ympäristöhistoriaa käsittelevää kirjallisuutta maassamme ei ole julkaistu liikaa. Kirjoittajat ja kustantaja ansaitsevat kiitoksen ja kumarruksen kirjan julkaisemisesta. Kirjaa voikin lämpimästi suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Pertti Forss
