Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 6/2017.
Marko Leppänen, Adela Pajunen
Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto
Gummerus 2017, 297 s., ISBN 978-951-24-0717-0
Kolmekymmentäyksi vastaiskua puunkaatohuumalle eli terveysmetsän tunnusmerkit
Moni meistä on kuullut, että ”Suomi elää metsästä”. Viimeistään Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsä-kirjan luettuaan ymmärtää, että metsästä eläminen on paljon muutakin kuin tukkirekkoja, paperitehtaita ja avohakkuita. Ja näitä metsän muita mahdollisuuksia on paljon, vaikkakin vielä suurelta osin liian vähän hyödynnettyinä ja arvostettuina.
Kirja esittelee terveysmetsän 31-kohtaisen tunnusmerkistön, jokaisen kohdan omana lukunaan. Jokaisessa luvussa on terveysvaikutuksen esittelyn lisäksi ns. oksapolku ja oikopolku, joista oksapolku syventää aiempaa esittelyä ja oikopolku tarjoaa vinkkejä ja käytännön harjoitteita asian omakohtaiseen kokemiseen. Kirjoittajat ovat perehtyneet asiaansa vaikuttavalla laajuudella, ja mittava taustatyö esimerkkeineen vakuuttaa lukijan siitä, että metsän terveysvaikutuksille on tieteellinen perusta. Tunnusmerkeissä on välillä myös päällekkäisyyttä, sillä tokihan esimerkiksi näköalat (kohta 11) ja esteettisesti viehättävä maisema (kohta 15) käsittelevät osin samaa asiaa. Kuitenkaan ei tunnu siltä, että tunnusmerkkejä olisi liikaa tai että jotain puuttuisi.
Itselleni erityisen läheisiltä tuntuivat kalliopaljastumat (kohta 5) ja vesielementti (kohta 8). Mutta enpä ole ajatellut, että lämmin kesäpäivän kallio voisi ulottua allani jopa sadan kilometrin syvyyteen asti tai että luonnonvesissä uidessa saa immuunijärjestelmän kannalta höydyllisiä mikro-organismeja. Ylevän kokemus (kohta 26) ja ihmisen pienuuden käsittäminen olisivat nykyihmiselle tarpeen jo suhteellisuuden tajun palautumisen takia – ihminen on luonnossa ja sen jatkumossa häviävän pieni. Olisiko ympäristöongelmia vähemmän, jos ihmiset hyväksyisivät paremmin kuolevaisuutensa?
Pelkäsin, että lähes 300-sivuinen tietokirja terveysmetsän tunnusmerkeistä olisi puisevaa luettavaa – tieteellistä jargonia parin puunhalausesimerkin kera. Kirja oli kuitenkin kaikkea muuta. Vaikka kyseessä on ehdottomasti tietokirja, on kieli kaunokirjallisestikin niin kaunista, että oma mielikuvitusmetsä alkaa rakentua pään sisälle ja unelmat saavat metsäisen vihreät siivet. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoittajien yksinomainen tavoite vaan tarkoitus on myös viedä lukija konkreettisesti metsään elpymään ja löytämään omaa hyvinvointiaan tukevat tärkeät maastot.
Kaarina Kärnä
Terveysmetsän tunnusmerkit Leppäsen ja Pajusen mukaan:
- Melkein perillä: Saavutettavuus ja saavutettavuuskynnys
Elvyttävään luontokokemukseen liittyy tunne irtiotosta. Tunteen heräämistä edesauttaa se, että paikkaan päästäkseen joutuu ponnistelemaan, mutta siirtymä voi olla luonteeltaan myös symbolinen Säännöllisen altistuksen kannalta luontopaikan tulee sijaita riittävän lähellä.
- Tilaa askelille: Kulkukelpoisuus ja polut
Terveysmetsä tarjoaa vaikeustasoltaan erilaisia polkuja sekä paremmin että huonommin liikkuville. Polut ovat elävää kulttuuriperintöä ja usein käytännössä metsässä liikkumisen edellytys.
- Luonnollinen maisema: Rakennetun ympäristön vähäisyys
Elvyttävä ympäristö on vallitsevasti viherympäristöä, mikä vastaa lajityypilliseen kaipuuseemme.
- Kummut kutsuvat maisemaan ja sen ylle: Pinnanmuodot
Selvästi havaittavat korkeuserot saavat alueen tuntumaan mielenkiintoiselta, monipuoliselta ja mahdollisuuksia tarjoavalta.
- Alustoista vankin: Kalliopaljastumat
Avokalliot ovat välittömän havaintopiirin ainoa ikivanha osa. Ne ovat vakauden perikuva, jämäköitä ja selkeitä ja herättävät luottamusta. Kalliopaljastumat kutsuvat viipymään luonaan.
- Mullistuksen perintö: Jääkauden merkit
Jääkauden maisemaan jättämät muodot, kuten hioutuneet kalliot tai harjumuodostelmat, syventävät oivallusta luonnon suurista aikajanoista ja voimavaroista. Perinteisesti parantolat on sijoitettu harjuille.
- Hypistellen: Mahdollisuus maaperäkontaktiin
Mahdollisuus hoitaa puutarhaa tai olla muutoin konkreettisesti tekemisissä maaperän kanssa lisää paikasta saatua psykologista hyvinvointia. Lisäksi maaperäkontakti altistaa hyödyllisille mikrobeille.
- Loiskis ja pulahdus: Vesielementti
Pienikin vesielementti tehostaa paikan tuottamaa hyvinvointia. Meri, järvi, joki tai vesiputous lisää huomattavasti paikan elvyttävyyttä, samoin juomakelpoinen lähde- tai purovesi. Mitä lähemmäksi vettä pääsee, sitä suurempi on sen vaikutus.
- Latvuston katveessa: Puustoisuus, metsäisyys
Metsäisyys on elvyttävän luonnon peruspiirre. Metsän läheisyys nostaa myös toisenlaisten paikkojen, kuten rantojen ja niittyjen elvyttävyysarvoa. Metsä mielletään suojan, turvan, lohdun ja rauhan tyyssijaksi.
- Niittyjä ja nevaa: Aukeat ympäristöt
Avoin maisema tarjoaa vastapainoa suljetulle tai puoliavoimelle metsälle. Avoimilla kasvupaikoilla tilan kokemus yhdistyy usein lajiston rikkauteen.
- Kaukana siintää: Näköalat
Alueen elvyttävyyttä lisää mahdollisuus silmäillä kaukonäkymiä. Mitä pidemmälle maisemaa näkee ja mitä suurempi osa siitä on taivasta, sitä suurempi elvyttävyysarvo.
- Maisemien jackpot: Luontotyyppien vaihtelevuus
Alueen hyvinvointivaikutus kasvaa, kun siihen sisältyy useita luontotyyppejä. Luontotyyppien vaihtelu muistuttaa elämänmuotojen moninaisuudesta. Mitä enemmän vaihtelua on, sitä helpommin mielenkiinto pysyy yllä.
- Villiä satoa: Mahdollisuus keruutuotteisiin
Alueen elvyttävyyttä lisää mahdollisuus kerätä luonnonvaraisia hyötykasveja, marjoja, hedelmiä ja sieniä.
- Mitä rikkaampi, sitä rakkaampi: Lajiston monimuotoisuus
Lajirikkaat luontopaikat ovat elvyttäviä ja viehättäviä. Etenkin putkilokasvien ja puulajien monimuotoisuus on helppo havaita. Monimuotoisella luonnolla on havaittu olevan yhteys allergioiden ja astman vähäisyyteen.
- Kaipuu kauniiseen: Esteettisesti viehättävä maisema
Ympäristön elvyttävyyttä lisää kaikki esteettistä mielihyvää tuottava. Ulkoinen kauneus auttaa kokemaan eheyttä ja vahvistaa ihmisen kykyä havaita kauneutta omassa itsessään.
- Oikeasta metsästä ei näe läpi: Riittävä laajuus
Alueen täytyy olla riittävän laaja, jotta se elvyttäisi riittävän tehokkaasti. Silti pinta-alaa tärkeämpää on se, että alue tuntuu yhtenäiseltä ja kulkijan taitoihin nähden sopivalta.
- Faunan lumo: Mahdollisuus eläinkontaktiin
Elvyttävyyttä lisää, kun alueella havaitsee luonnonvaraisia eläimiä tai siellä voi kohdata koti- tai maatalouseläimiä.
- Päätä pidempi: Erityisen vaikuttavat puuyksilöt
Vanhat, kookkaat tai muutoin vaikuttavat puuyksiköt ilmentävät elämän jatkuvuutta ja moni-ilmeisyyttä. Ne lisäävät huomattavasti alueen elvyttävyyttä.
- Metsä sellaisenaan: Luonnontilaisuus
Luonnontilainen metsä on monitilainen, vakaa ja häiriöille vastustuskykyinen. Luonnontila on salliva; vanhuus ja kuolema ovat osa elämän kiertoa. Mitä enemmän on tietoa luonnontilan eduista, sitä enemmän sitä arvostetaan.
- Oltiin täällä ennenkin: Ihmistoimien merkit
Luontoon jäänyt merkki ihmisen toimista, kuten maa- tai metsätaloushistoriaan liittyvä rakennelma tai muu muinaisjäännös, voi lisätä paikan elvyttävyyttä. Kulttuuriperintö merkitsee jatkumoa ja yhteenkuuluvuutta.
- Siisti juttu: Maaston roskattomuus ja kulumattomuus
Elvyttävä kohde on roskaton, eikä maasto ole silminnähden kulunut. Vaikutelma koskemattomuudesta tuo luontokokemukseen ajattomuutta. Se myös herättää halua vaalia ja suojella paikkaa.
- Raikas ilma tänään: Puhdas ilma ja tuoksut
Hyvälaatuinen ilma on oleellinen osa elvyttävää luontokokemusta. Erityisen suotuisaksi ilma koetaan metsässä, vesistöjen äärellä tai sateen jälkeen.
- Hiiren askelista jyrähdyksiin: Hiljaisuus ja luonnonäänet
Mitä vähemmän kohteessa on ihmistoimien synnyttämää melua, sitä elvyttävämpi se on. Nykymaailmassa hiljaiset paikat ovat harvassa, mikä lisää jäljellä olevien arvoa.
- Ennen sarastusta: Luonnollisen pimeä yö
Mitä vähemmän kohteeseen näkyy öisin keinovaloa, sitä elvyttävämpi se on.
- Näin olen kuullut: Paikkasidonnaiset tarinat
Paikan elvyttävyyttä lisää, jos siihen yhdistyy tarinoita, myyttejä tai legendoja. Tarinoilla ja paikoilla on symbioottinen suhde, joka voimistaa niitä molempia.
- Tervehdyttävä pienuus: Ylevän kokemus
Luonnonpaikan suuruuden tai luonnonvoimien mahtavuuden äärellä voi kokea subliimin eli ylevän. Se on sulautumiskokemus, joka auttaa ihmistä hyväksymään haurautensa ja tilapäisyytensä.
- Meikäläiset: Lajikumppanien sopiva määrä
Elvyttävä luontokokemus koetaan yksin tai jaetaan muiden kanssa. Joukon koko on suotuisa, kun sen jäsenet voidaan kohdata yksilöinä. Liika väenpaljous ei virkistä.
- Ei hätiä mitiä: Matala riskitaso
Elvyttävä paikka on turvallinen. Siellä ei ole suurta riskiä joutua väkivaltaisen hyökkäyksen, onnettomuuden tai kiusallisen häiriön uhriksi.
- Tulta! Mahdollisuus nuotioon
Paikan elvyttävyyttä lisää merkittävästi mahdollisuus pitää tulta.
- Laavulle pitkälleen: Elvyttävät rakennelmat ja palvelut
Laavut, tulikatokset, pitkokset ynnä muut retkeilyrakennelmat antavat viestin, että tulija on tervetullut ja paikka on saapumisen arvoinen. Myös oheispalvelut, kuten kahvila tai yösija, tukevat tätä tunnetta.
- Genius loci: Paikan henki
Joskus paikka voi tuntua selittämättömällä tavalla merkitykselliseltä. Paikan ilmapiirin eli hengen voi aistia, kun antautuu ”hakoteille”. Oma mielipaikka auttaa juurtumaan luontoon.