Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 2/2023.
Simen Sætre, Kjetil Østli
Vieras laji – Kuinka lohesta tuli miljardibisnes
Gummerus 2023, 489 s.
ISBN 978-951-24-2995-0
Norjan lohihuuman varjopuolet
Simen Sætre on tutkiva journalisti ja Kjetil Østli toimittaja ja tietokirjailija, ja he ovat tarttuneet kirjassaan Vieras laji Norjassa tunteita nostattavaan aiheeseen eli lohenkasvatukseen. Lohella on tahkottu rahaa, ja lohihuumassa ovat menettäneet merkitystään niin ympäristö, kalojen hyvinvointi kuin myös lohen terveellisyys, jonka luulisi ruokaa kasvatettaessa olevan ihan perusasia. Loheen on kerääntynyt ympäristömyrkkyjä ja muita vierasaineita, ja yksi esimerkki on etoksikiniini, jota lisättiin lohen rehuun eli kalajauhoon ehkäisemään sen pilaantumista. Pilaantunut kalajauho voi kuljetuksen aikana jopa räjähtää. Etoksikiniiniä jäi kuitenkin myös itse loheen. Kuinka toimi lohenkasvatusala? Ikävien uutisten tuojat hiljennettiin ja heidän uskottavuutensa murennettiin, jotta voitiin jatkaa kuten ennenkin. Ainetta käytettiin yli 40 vuotta, kunnes se lopulta EU:ssa kiellettiin.
Kirjan nimikin kertoo jo paljon sisällöstä. Kasvatuslohi on eri laji kuin luonnonlohi, ja kun sitä kala-altaasta karkaa luontoon, se risteytyy luonnonlohen kanssa ja vieraslajina heikentää sen kantaa. Kasvatuslohet myös tartuttavat sairauksiaan luonnonlohiin. Luonnonlohen määrät ovat Norjassa vähentyneet merkittävästi ja tähän liittyvät suuresti kala-altaiden karkulaiset. Määrästä on ristiriitaista tietoa. Yhdessä vaiheessa kasvattajat ovat sanoneet, että lohia ja kirjolohia karkaa noin 560 000 vuodessa ja tutkijoiden arvio on, että totuus on 2–4-kertainen.
Sætren ja Østlin kirjassaan kuvaama lohenkasvatus on tehotuotantoa, jossa eläinten hyvinvointi helposti jää taloudellisten tekijöiden varjoon. Kala-altaissa kalat uivat ahtaasti ja ovat otollinen uhri täille. Täin torjuntaan on käytetty valtava määrä kemikaaleja, joita on kaadettu mereen ja osansa kemikaaleista ovat saaneet myös muut lajit, mutta kaloja on myös harjattu, kylvetetty lämpimässä vedessä ja käytetty puhdistajakaloja, jotka ovat puolestaan alkaneet kuolla allasoloissa. Kalat eivät ole voineet hyvin ja ovat useissa tapauksissa selkeästi kärsineet.
Kirjoittajat toteavat, että kasvatuslohi ei ole myöskään mikään yksiselitteinen ratkaisu maailman ruokapulaan. Lohien rehua on tehty kaloista, jotka olisivat itsessään ruokaa ihmisille. Yhden lohikilon tuottaminen vaatii enemmän kuin yhden kilon luonnonkalaa. Ja kun puhutaan ilmastosta, tulevat esille myös lohien lentokuljetukset. Lohen tuotannon mittakaavan huomioiden myös lentokuljetusten määrä on jo ilmastonkin kannalta merkittävä.
Tätä kirjaa lukiessa tuntui ruoto tarttuvan kurkkuun. Sætre ja Østli ansaitsevat kiitoksen rohkeudestaan. Kirja on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun varovaisuusperiaate ei tule pieneen mieleenkään. Olen nyt kirjoittanut vain sisällöstä, mutta kirja on myös äärimmäisen hyvin kirjoitettu ja se kannattaa ehdottomasti lukea.
Kaarina Kärnä