Suomi on metsien tutkimuksen, käytön ja suojelun kärkimaita maailmassa. Metsät kasvavat enemmän kuin koskaan. Hyvinvointimme perustuu hyvin pitkälle puuhun. Tästä kaikesta huolimatta emme saa aikaan yhteistä näkemystä edes siitä, mikä on metsä. Joillekin se on perattu puistometsä, joillekin Karjalan kankaiden mäntymetsä, joillekin Lapin kitukasvuiset puut, joillekin Isojärven kansallispuiston Latokuusikko, yhteistä kaikille eri ryhmille on se, että vain oma käsitys metsästä on oikea.

Metsien suojelusta puhutaan yhä vakavammalla sävyllä. Ikään kuin olisi olemassa yleisesti joku metsien tila, joka pitäisi säilyttää. Herkästi unohtuu se, että nykyisenkaltaiset metsämme ovat viimeisen sadan vuoden aikaisen kehityksen tulos.

Tietenkin metsiä pitää suojella mm. perustamalla kansallispuistoja lisää myös Etelä-Suomeen ja metsiä pitää käsitellä metsien kasvatuksen kannalta järkevillä toimilla. Täytyy muistaa, että avohakattu metsäkin on taas metsä 60-80 vuoden päästä, hakkuun jäljet ovat hävinneet ja metsä voidaan taas mahdollisesti hakata.

Suomessa on metsätutkijoita, metsäviranomaisia ja muita metsäasiantuntijoita varmasti väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa. Olemme metsäkansaa. Ei voi kuin ihmetellä sitä, kuinka metsäasia on saatu politisoitua näinkin perusteellisesti. Edelleenkään ei olla yhtä mieltä siitä, mikä kasvatustapa olisi paras. Peitteisen kasvatuksen kannattajat eivät ymmärrä jaksollisen kasvatuksen kannattajia ja päinvastoin. Kiistellään siitä mikä olisi oikea (!) hakkuumäärä, kymmenet miljoonat kuutiometrit putoilevat sujuvasti jokaisen kyläpoliitikonkin suusta.

Metsä on kuitenkin uudistuva luonnonvara ja metsästä saatava raaka-aine on mahdollista käyttää aina uudestaan, päinvastoin kuin monet muut käytössämme olevat raaka-aineet. Puuta voidaan käyttää hyvin monella tavalla. Ei todellakaan ole järkevää hakata metsiämme kiinalaisten vessapaperin raaka-aineeksi. Laitosmaisessa puunpoltossakaan ei juurikaan ole järkeä. Paperia ja kartonkia tarvitaan edelleen, mutta metsätuotteille on myös monia muita järkeviä käyttömuotoja, niillä kaikilla korvataan ehtyvien luonnonvarojen käyttöä ja luodaan uutta hyvinvointia.

Tapio Välikylä