Vapaa-ajallani kuulun teemalukupiiriin, jonka kokoontumisiin kaikki eivät lue samaa kirjaa vaan jokainen valitsee itse kirjan ennalta määriteltyyn teemaan. Kun teemaksi päätettiin ”Lue kirja, jonka kirjailija tai päähenkilö on kaimasi”, varasin kirjastosta Kaarina Davisin kirjan Toinen tie – tietokirjailijan elämää. Olen aiemmin lukenut Davisilta kirjat Irti oravanpyörästä ja Toisinnäkijän päiväkirja. Jälkimmäinen löytyy jopa kirjahyllystäni kirjailijan signeeraamana. En ole kuitenkaan Davisia koskaan tavannut, ja tämän signeeratun kirjan sain lahjaksi veljeltäni.

Kaikki Davisin kirjat ovat antaneet minulle runsaasti ajattelemisen aihetta, ja olenkin hänen kanssaan asioista suurelta osin samaa mieltä. Jaan huolen luonnon tuhoutumisesta ja ihmisten vääristyneestä elämänkatsomuksesta. Tämä uusin kirja, Toinen tie, sai minut kuitenkin miettimään suuresti työtäni. Työskentelen Ympäristökustannus Oy -nimisessä kustantamossa toimitusjohtajana ja olen ammattilehtien Ympäristö ja Terveys ja Elintarvike ja Terveys päätoimittaja. Lisäksi työtehtäviini kuuluu hyvin keskeisesti myös koulutusten suunnittelu. Davis kritisoi kirjassaan kustantamojen, toimittajien ja lehtitalojen toimintatapoja ja etiikkaa. Huonoista kokemuksista johtuen Davisin kaksi uusinta kirjaa ovatkin omakustanteita ja hän antaa myös hyvin rajoitetusti haastatteluja.

Ympäristökustannus Oy:n toimintatapa on hyvin erilainen isoihin kustantamoihin ja lehtitaloihin verrattuna. Me teemme ammattilehtiä ja ammattikirjallisuutta, ja yritämme pysyä hengissä omassa toimintalokerossamme. On myös selvää, että emme ole taloudellisessa mielessä työkseen kirjoittaville hyvä yhteistyökumppani, koska ammattilehtiin ostamme kirjoituksia hyvin vähän ja maksamme vielä vähemmän. Toiminta perustuu siihen, että lehtemme ovat asiantuntijoille kanava, jonka kautta he jakavat tietoa toisilleen. Olemme siis erilainen kuin isommat kustantamot ja lehtitalot – emme välttämättä parempi tai huonompi.

Davis oli hyvin pettynyt yhden hänen kirjastaan tehdyn kirjaesittelyn jälkeen. Toimittaja oli keskusteluissa antanut ymmärtää ajattelevansa asioista aivan toisin kuin julkaistusta kirjaesittelystä saattoi päätellä. Jos jotain uutta olen nelivuotisen urani aikana lehtiin tuonut, on yksi asia se, että niissä on nykyään säännöllisesti kirjaesittelyjä. Teen niistä paljon itse. Davis pyysi kirjaesittelyjä tekeviä harkitsemaan ennen kuin teilaavat kirjan täysin. Onneksi tässä minun ei tarvinnut tuntea kovinkaan suurta piikkiä rinnassani. Koska en ole lukenut kirjallisuustiedettä enkä ole koulutukseltani edes toimittaja, tunnen rajoitukseni kirjaesittelyjä tehdessäni. Ainoa kirja, jonka olen melkoisen totaalisesti haukkunut, on Helpotuksen historia. En kadu. Monista kirjoista olen ollut positiivisesti vaikuttunut ja sen olen myös kertonut. Loputtomat loiset -kirjaa olen kehunut niin paljon aina ja kaikkialla, että vähintään työkaverini ovat jo aivan kyllästyneitä. Valitsen esittelemäni kirjat suurelta osalta siksi, että haluan ne lukea. Useimmat esittelemäni kirjat luenkin kokonaan. Helpotuksen historiaa en lukenut kokonaan. En kadu. Mutta en usko kirjailijan tästä esittelystä edes tietävän…

Minun ajatustapani ei ole yrityksemme linja. Yrityksemme linjan (johon toki voin vaikuttaa) määrittelee yrityksen hallitus. Onneksi mitään isompia eroja ajattelutavassa ei ole, mutta toki niitä on. Työni ei ole tarkoitus ollakaan minkään henkilökohtaisen mission toteuttamiskanava, mutta se on kanava sille, että voin tehdä arvojeni mukaista työtä. Niin kauan kuin tämä asia on kunnossa, olen tyytyväinen. Työni – ja ehkä myös ikä – on kuitenkin tehnyt minut objektiivisemmaksi. Minä seuraan paljon sivusta ottamatta itse kantaa. Luotan kuitenkin kunnollisiin tutkimustuloksiin ja ns. viralliseen tietoon. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö minulla olisi lainkaan mielipiteitä. Mietin vain huolella, miten ja milloin niitä ilmaisen. Olen onnekas saadessani tehdä työtä, jonka koen tärkeäksi. Ja Kaarina Davisin sanoin: ”Ei ole omahyväistä unelmoida tekevänsä elämässään jotain tärkeää.”

Davisin kirja sai minut miettimään paljon sitä vastuuta, mikä meillä työssämme on. Lehtiimme kirjoittavat eri alojen asiantuntijat ja me teemme heidän äänelleen ja ajatuksilleen lehden tuottamistyössä mahdollisimman hyvin oikeutta. Korjaamme kirjoitusvirheitä ja oikeakielisyyttä, mutta emme yleensä puutu kirjoittajan omaan tyyliin. Pyrimme valitsemaan kuvituskuvat siten, että ne tukevat asiaa. Ehdimme hyvin rajallisesti tehdä itse juttuja, mutta silloin kun niitä teemme, pysymme hyvin asiassa.  Ammattilehdissä ei haeta sensaatioita – niillä me emme elä.

Tämä pitkällinen pohdinta sai alkunsa jo ennen Davisin kirjan lukemista yrityksen toiminta-ajatuksen muodostamisesta. Mutta Toinen tie sai minut miettimään enemmän omaa rooliani ja työni etiikkaa. Minulle on hyvin tärkeää se, että olemme yhteiskunnallinen yritys, joka tuo mukanaan jo sen, että emme ole olemassa vain voittoa tehdäksemme. Olemme yritys, jolla on tarkoitus.

Kaimalleni olen kiitollinen, että hän ajattelee syvällisesti ja kertoo mielipiteensä avoimesti. Työssään voi kehittyä niin moneen suuntaan. Peilatessani toimintaani Davisin kirjaan, tunsin voimakasta halua pitää aina huolta siitä, että toimin oikein ja pysyn tällä tiellä.

Kirjat vaikuttavat maailmaan monella tavalla. Niiden lukijat saavat tukea, iloa ja tietoa, ja ihmisinä he muuttuvat, kehittyvät ja kasvavat.  Davisin kirjan luettuani minäkin koin muuttuvani palasen verran paremmaksi. Kiitos, Kaarina.

Kaarina Kärnä

Kaarina Davis: Toinen tie – tietokirjailijan elämää. 2019. www.kaarinadavis.com