Salaattipöytien tarjonta heikkolaatuista
Maaliskuu 31st, 2010Lahden terveysvalvonta teki laajan valvontaiskun ravintoloihin ja kauppoihin Lahden seudulla viime syksynä. Iskun tulos oli murskaava: yli puolet noutopöytien salaateista ja kauppojen itse valmistamista salaattiannoksista olivat laadultaan välttäviä tai huonoja. Asiasta kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Lehden mukaan salaateista löydettiin korkeita pitoisuuksia enterobakteereita, jotka ovat seurausta siitä, että salaatteja säilytetään pitkään liian lämpimässä.
Lisäksi salaateista löydettiin myös hiivoja ja homeita. Lisäksi joistakin annoksista löytyi apatogeenisia bakteereita, jotka saattavat aiheuttaa ruokamyrkytysoireita.
- Ei tulosta voi hyväksi kehua, toteaa Etelä-Suomen Sanomissa Lahden kaupungin johtava terveystarkastaja Vesa Härkönen.
Näytteitä otettiin 22 kaupasta ja 60 ravintolasta Lahdessa, Heinolassa ja Hartolassa.


