Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 4/2026.
Jenni Räinä
Veden ajat. Matka läpi muuttuneen maiseman
Like Kustannus 2025. Sidottu. 217 s.
31,95 €, E-kirjana tai äänikirjana 19,95 €.
Jenni Räinä (s. 1980) on kirjailija ja vapaa kirjoittaja. Hänen lapsuuden kotijoki on Perämereen laskeva Kuivajoki. Hänet on palkittu tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla osana työryhmää teoksesta Metsä meidän jälkeemme (2019). Räinä on myös palkittu 2017 ilmestyneestä tyhjenevistä sivukylistä kertovasta kirjasta Reunalla yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa (Botnia-palkinto 2018). Myös vuonna 2021 ilmestynyt tietokirja Kulkijat – Naisia metsissä soilla ja tuntureilla oli Botnia-kirjallisuuspalkintoehdokas. Räinän esikoisromaani Suo muistaa ilmestyi vuonna 2022. Hän on toiminut kolumnistina muun muassa Suomen Luonnossa ja Kalevassa. Edellä kerrotun perusteella hän on todella tuottelias kirjailija, joka pystyy käsittelemään hyvin erilaisia aiheita. Mutta palataanpa tämänkertaisen kirjaesittelyn kohteeseen.
Vaikka kirjan Veden ajat keskeinen teema onkin luonnontilaisten purojen häviäminen, niin kirjassa käsitellään pienvesiä ja ylipäätään maamme vesiluontoa laajemminkin. Kirja alkaakin johdantotyyppisen luvun jälkeen lähteiden käsittelyllä. Lähteitä peruskarttoihin on merkitty 34 000. Lähteitä arvioidaan kuitenkin olevan 100 000 – 200 000. Lähdetutkija Iina Eskelinen arvioi, että lähteitä olisi maassamme jopa noin 400 000. Eteläisen Suomen lähteistä on säilynyt luonnontilaisena vain yksi prosentti, Pohjois-Suomessa viisi prosenttia, joista suuri osa pohjoisessa Lapissa. Lähteet ovat hyvin erikokoisia. Suurimmasta lähteestä Utsjoen Sulaojalla vettä purkautuu noin 400 litraa sekunnissa. On muuten käymisen arvoinen paikka, jos on matkalla Inarista Kaamasen kautta Karigasniemen suuntaan. Ollaan siis Kevon luonnonpuiston retkireitin alku- tai loppupisteessä – riippuen siitä miten päin reittiä katselee.
Kirjassa käsitellään ympäristöasioita hyvinkin monesta näkökulmasta. Tuulivoimapuistot muistetaan samoin suurempienkin jokien vaelluskalojen nousua estävät padot. Kirjan esimerkit ovat pääosin Räinän kotiseudulta, mutta se ei haittaa. Vastaavia tapauksia löytyy joka puolelta maatamme.
Kirjan kieli on sujuvaa, monipuolista ja kaunista. Kirja ei ole puhdas tietokirja, vaan siinä on paljon romaanin piirteitä. Kirjan lähteet ja viittaukset ovat laajat ja ne on koottu luvuttain kirjan loppuun. Kirjassa on myös omaelämäkerrallista näkökulmaa. Erityisesti Räinän suhde edesmenneeseen isään välittyy hienolla tavalla. Esimerkkinä yksi suora sitaatti Räinän tekstistä: ”Kirjaa vesistä ja paikan muutoksesta ei ole mahdollista kirjoittaa ilman isää, sillä lapsuuteni ja nuoruuteni kuljin läpi kotiseutuni hänen mukanaan. Isän kautta opin näkemään maisemassa ensimmäistä kertaa ajan kerrokset.” Kirja oli monikerroksellisuudessaan kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus. Vahva ja persoonallinen vetoomus vesiluontomme puolesta. Kahden lukukerran jälkeen ei voi olla ihmettelemättä, kuinka välinpitämättömiä olemme olleet erityisesti pienvesiemme suhteen.
Kirjasta välittyy myös globaalimpi näkökulma. Vain kolme prosenttia Maan vedestä on makeaa vettä ja siitäkin 70 prosenttia on jäätiköissä. Kirjan harmaasävytteiset valokuvat sopivat hyvin kirjan tunnelmaan. Muutamat kuvat ovat tosin niin ”harmaita”, ettei niistä saa juurikaan selvää. Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille vesistämme kiinnostuneille. Veden ajat – matka läpi muuttuvan maiseman oli vuoden 2025 tietokirjallisuuden Finlandia- ja myös Botnia-palkinnon ehdokkaana.
Kirja päättyy monia ajatuksia herättäviin virkkeisiin: ”Monet ajat ovat läsnä yhtä aikaa ja havahdun kerta toisensa jälkeen, ettei isä olekaan poissa. Hän on säikeissäni, lasteni ristityissä jaloissa, korkeissa poskipäissä, sirossa nilkassa. Maassa, maisemassa. Muistoissa. Opeissa. Sanoissa. Isä on läpäissyt maiseman kuin aalto, hionut sen kivet ja palautunut osaksi suurta alkumerta, jonne kulkisimme kaikki.”
Pertti Forss
