SuomiAreena 2019

Vaikka silloin tällöin vuoden mittaan tuntuukin siltä, että kaikki tapahtuu aivan muualla kuin Porissa, SuomiAreena-viikon aikaan sitä onkin yhtäkkiä täysin keskiössä! Tarjontaa on paljon, ja valinnan vaikeus tulee kylkiäisenä. Tänä vuonna kävin…


Ympäristökustannus Oy

Ympäristökustannus Oy tuottaa ja julkaisee kahta ammattilehteä, Ympäristö ja Terveys-lehteä ympäristöalalle ja Elintarvike ja Terveys-lehteä ammattikeittiö- ja elintarvikealalle. Yhtiö toimittaa ja kustantaa myös alaan liittyviä oppaita ja kirjoja sekä järjestää aihepiireihin liittyviä koulutuksia valtakunnallisesti.
Haluamme olla puhtaamman huomisen ja terveellisen ympäristön ääni tänään ja tulevaisuudessa.