Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 7/2022.

Riitta Saarinen: Kurkikuiskaaja
Kuvat: Tapio Tuomela
Docendo 2022. 180 s. Sid. Kustantajan verkkokaupassa 27,95 €, äänikirjana 16,90 €

 

Kirja on toimittaja Riitta Saarisen kertomus Jouko Alhaisen elämäntyöstä. Jotkut meistä ehtivät elämänsä aikana enemmän jotkut vähemmän. Jouko Alhainen kuuluu ensin mainittuihin. Hänen elämäntyönsä lintujen ja luonnon parissa onkin hengästyttävä – ja työura jatkuu vielä, vaikka aivan valtaosa hänen ikätovereistaan nauttii eläkepäivistä. Alhaisen lintu- ja luontoharrastuksen pituus onkin kunnioitettava, ensimmäiset lintuhavainnot hän kirjasi kuusivuotiaana ja havaintojen teko alkoi jo vuotta aiemmin. Alhainen on suunnitellut tai rakentanut suuren osan maamme lintutorneista ja hoitanut kotonaan vuosikaudet loukkaantuneita lintuja, erityisesti kurkia sekä tehnyt kurkitutkimusta. Lintutornien ohessa on syntynyt puusiltoja, laitureita, pitkoksia ja opastuskatoksia. Lintutornien rakentaminen alkoi jo kuusivuotiaana Kalvolan Uurtaanjärvellä (nyk. Hämeenlinnaa), jonne kohosi pari metriä korkea torni isän varaston rakennustarpeista. Eteläisin Joukon rakentama torni on Hangon Täktomissa ja pohjoisin Inarin Kaamasjokisuussa. Kaikki korkeimmat lintutornit – yli 20 metriset – taitavat olla Joukon tekemiä, mm. Luhdanjoki Lahdessa, Mäyräkallio Sastamalassa ja Kokemäen Puurijärven Kärjenkallio.

Hän on myös rengastanut lintuja lähes 23 000, yhteensä 133 lintulajia. Ehtipä Alhainen vuonna 1979 myös Koijärvelle. Hän ei osallistunut patojen rakentamiseen, mutta oli paikalla asiantuntijana ja tarkkailijana. Alhainen on työskennellyt myös maatalouslomittajana, tutkimusmestarina Maatalouden tutkimuskeskuksessa, soidensuojeluohjelmassa maanmittarin apuna ja parikymmentä vuotta rakennuselementtejä valmistavassa talotehtaassa. Jouko Alhainen toimii edelleen luontoyrittäjänä Pohtiolammen sääksikeskuksessa Kangasalla.

Joukon työ on noteerattu laajemminkin. Jouko ja vaimonsa Aila kutsuttiin Linnan juhliin vuonna 2018. Jouko on ollut valmis jakamaan tietojaan ja kokemuksiaan myös muillekin. Kurkikuiskaajasta on tehty lukuisia lehtijuttuja, radiohaastatteluja ja televisio-ohjelmia. Alhainen on esiintynyt myös YLE:n Luontoaamussa ja Luontoillassa sekä uutisissa.

Yksi kirjan ”päähenkilöistä” on naaraskurki Kookka, joka on ollut Alhaisen hoidossa vuodesta 1993 saakka. Kookka täytti siis tänä vuonna 29 vuotta! Kookka oli löydettäessä orpo poikanen, jonka vasen siipiluu oli katkennut, joten lentäjäksi siitä ei enää ollut. Kookan elämäntarina opettaa paljon kurjista ja ylipäätään linnuista.

Saarinen ja Alhainen tapasivat ensi kerran vuonna 1987, tuolloin aiheena oli petolintujen pesintä Hämeessä. Seuraavan kerran he tapasivat Pohtiolammen sääksikeskuksen merkeissä. Eri vaiheiden jälkeen lopputuloksena on mielenkiintoinen luontokirja.

Kirjaa oli nautinnollista lukea. Kirjan teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja lukemaan houkuttelevaa. Tekstistä välittyy Riitta Saarisen aito kiinnostus Alhaisen tekemisiin ja ylipäätään luontoon. Tapio Tuomelan valokuvat sopivat oivallisesti kirjan tunnelmaan. Kirjan myötä Jouko Alhaisen elämäntyö välittyy hienosti lukijoille. Tällaisia luontokirjoja soisi tehtävän enemmänkin.

Pertti Forss