Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 6/2024.
Ritva Kylli
Ruokaa reissussa – Suomen matkahistoria kuivalihasta laivabuffetiin
Gaudeamus 2024, 508 s.
ISBN 978-952-345-280-0
Ruoka- ja matkahistoriaa samassa paketissa
Palkitun ja kiitellyn ”Suomen ruokahistoria – Suolalihasta sushiin” (2021) kirjoittanut Ritva Kylli hemmottelee ruokahistoriasta kiinnostuneita uudella kirjallaan. Tänä vuonna ilmestynyt ”Ruokaa reissussa – Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin” on edeltäjänsä lailla vaikuttava ja perusteellinen teos. Ruoan ohella käsitellään runsaasti matkustamisen historiaa, sillä tässä kirjassa toista ei ole ilman toista. Kirjan keskeisimmät luvut käsittelevät tiettyihin kulkuvälineisiin liittyviä ruokia eli liikkeellä ollaan ”Jalkapatikassa, hevosella, veneellä”, ”Merellä”, ”Rautateillä”, ”Maanteillä ja katujen varsilla” sekä tietenkin ”Ilmassa”.
Ihmisten liikkuminen on vaikuttanut ruokien ja ruokakulttuurin kehittymiseen monin tavoin. Elintarviketurvallisuus on ollut välillä koetuksella, mutta kirjasta välittyy kyllä se, että asiasta on kannettu huolta – ruokamyrkytyksistä ja ihmisten palautteesta on otettu opiksi. Koska kirjalliset valitukset ovat usein materiaalia, joka laitetaan talteen, on näitä säilynyt myös histo-riantutkijan saataville. Näin saa tietää sen, mikä on mennyt pieleen, ei sitä, mikä on sujunut hyvin. Positiivisempia ovat olleet matkakertomukset. Eräskin englantilainen matkakirjailija kehui 1800-luvun lopussa suomalaisten kotitekoista kesäherkkua, joka oli tietenkin viili.
Vaikka kirja on kauttaaltaan mielenkiintoinen, löytää sieltä jokainen varmasti itseä ne erityisesti kiinnostavat osiot. Historiallisten romaanien ystävänä luin mielelläni kestikievari- ja hollikyytijärjestelmistä, joilla on ollut osansa mm. Kaari Utrion kirjoissa. Rautatieruokailussa kiinnitti huomiota luokkatietoisuus: vaunut ja asemien ruokatilat olivat erikseen toisen ja kolmannen luokan matkustajille. Nakkikioskien historia oli hauskaa luettavaa, ja glamourin puolelle siirryttiin Ilmailu-osiossa, jossa kuvaillaan kuumailmapallojen ja zeppeliinien ruokatarjoiluja.
Matkalukemiseksi en 500-sivuista kirjaa välttämättä suosittele. Mutta toisaalta; jos sen ottaa mukaan, ei lukeminen heti lopu kesken. Ja kauniisti taitettu ja kuvitettu kirja on myös silmänruokaa. Kylli kehottaa meitä kirjan lopussa tekemään lähiruokaeväitä – pakkaamaan mukaan lähtöpaikkakunnan perinteisiä ruokia tai tekemään eväät lähiseudulla tuotetuista elintarvikkeista. Voisiko tämä tarkoittaa myös, että Kylli tarttuu seuraavan kerran eri maakuntien ruokahistoriallisiin ominaispiirteisiin…? Seuraavaa kirjaa odotellessa,
Kaarina Kärnä
