Kirjaaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 8/2019

Timo Kovanen
Vanhoissa metsissä. Luontoa ja ihmisen jälkiä Jonkerinsalon Natura-alueella.
Omakustanne 2019. 159 s.
ISBN 978-952-940-940-2

 

Suomalaiset luontokirjat ovat kaikilla mittareilla mitattuna maailman huippuluokkaa. Itse kuvat, tiedollinen anti, kirjojen ulkoasu ja painotyön laatu – kyllä meidän kelpaa talvikauden pimeinä iltoina tehdä nojatuolissa mitä hienoimpia luontomatkoja. Timo Kovasen Jonkerinsaloa käsittelevä teos kuuluu tähän sarjaan. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, kyseessä on Kovasen esikoisteos – ei lainkaan huono sellaiseksi.

Kirjasta välittyy tekijän rakkaus ja tuntemus kohteeseen. Vanhojen metsien vähentymistä ei ole vieläkään pidetty liikaa esillä.

Sivun kolme yleispiirteinen kartta kertoo, että olemme Nurmeksen ja Kuhmon rajoilla, mutta ehkä lukijaa olisi ilahduttanut tarkempikin kartta alueesta. Lähdeviitteiden sijoittaminen tekstiin on tällaisessa ei-tieteellisessä kirjassa turhaa. Hyvä lähdeluettelo kirjan lopussa riittää.

Tämän päivän kiireistä retkeilijää kiinnostavat kulkuyhteydet. Miten paikalle pääsee omalla autolla, entäpä julkisilla? Lisäksi retkeilijää kiinnostavat kohteen palvelut; tulentekopaikat, laavut, telttailumahdollisuudet jne. Näiden esittely olisi ehkä lisännyt kirjan kiinnostavuutta.

Kirjan ulkoasu ja taitto on perinteinen mutta toimiva. Tekstiä ja tietoja alueen luonnosta olisin suonut olevan enemmänkin. Kirjan luettuani heräsi kiinnostus retkeillä Jonkerinsalossa.

Joka tapauksessa tänä päivänä tällaisen luontokirjan julkaiseminen omakustanteena on hatunnoston arvoinen suoritus. Toivoa sopii, että kirja edistää alueen suojelua ja tunnettavuutta.

Pertti Forss