Kirjaesittely on julkaistu Ympäristö ja Terveys-lehdessä 5/2020.

Antti Hyyrynen
Viimeinen Atlantis
Like Kustannus 02/2020, 350 s.
ISBN 978-951-1-35512-0

Viimeinen Atlantis on metalliyhtye Stam1nan Antti Hyyrysen esikoisromaani. Se julkaistiin Stam1nan samannimisen albumin julkaisemisen kymmenvuotispäivänä, ja myös albumi sai samalla uudelleenjulkaisun. Jo albumin kappaleiden sanoituksissa Hyyrynen käsitteli ekokatastrofiin johtavaa ilmastonmuutosta, ja nyt tuo tarina laajenee sujuvatekstiseksi romaaniksi.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva kertomus on pakolaisleirien, pandemian ja globaalien lämpöennätysten maailmassamme ajankohtaisuudessaan ahdistava. Ilmastonmuutos näkyy kirjassa esimerkiksi poikkeuksellisen nopeasti muuttuvina sääolosuhteina, merenpinnan nousuna ja makean veden varantojen hupenemisena. Kulutusta entiseen malliin jatkavan, ympäristöään turmelevan ihmiskunnan tulevaisuus on todella synkkä.

Tarina alkaa viikkoja kestävien rankkasateiden kurittamasta tammikuisesta Tokiosta. Menestyvä virolais-suomalainen mainoskonseptisuunnittelija Tobeas Seinur juhlii edustusasunnossaan uuden mainoselokuvan julkaisua. Surkeasti päättyvien juhlien jälkeen saapuva pikainen työtarjous Suomesta on tässä tilanteessa Tobeakselle helpotus, ja hän päättää palata synnyinmaahansa välittömästi. Kesken lennon yhteydet tietoverkkoon katoavat ja kone ohjataan laskeutumaan Islantiin. Oikeaa tietoa maailman tapahtumista ei ole tarjolla, ja huhut alkavat liikkua. Kotiinpaluu muuttuu alati pahenevaksi painajaiseksi.

Hyyrysen kirjan ja Stam1nan levyn suhde on sellainen, että päästäkseen kirjaan sisälle ei tarvitse tuntea musiikkia, mutta kirjan lukeminen kyllä avaa kuulijalle levyn lyriikoita. Metallimusiikin ystävät ovat arvatenkin kirjan jo löytäneet, mutta rohkaisen muitakin tarttumaan tähän taitavasti kirjoitettuun teokseen.

Anne Kotiharju