Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2018.

Topi Kairenius
Hyönteiskokki
Like Kustannus Oy 2018, 137 s.
ISBN 978-952-01-1282-0

Suomen ensimmäinen hyönteiskeittokirja on ilmestynyt

Se on täällä! Heinäkuussa 2018 ilmestyi Suomen ensimmäinen hyönteiskeittokirja ”Hyönteiskokki”, jonka on kirjoittanut hyönteiskokiksi tituleerattu Topi Kairenius. Kirja sisältää yhteensä 47 erilaista Kaireniuksen laatimaa hyönteisiä hyödyntävää reseptiä, ja lisäksi siinä on kerrottu hyönteissyönnin taustoja ja vaiheita sekä hauskoja sattumuksia hyönteiskokin uralta. Hyönteisiä on kokattu niin Strömsössä kuin melkein presidentin linnassakin. Kirjassa käytetään pääosin kasvatettuja mutta myös villihyönteisiä.

Kairenius on ollut kiinnostunut ötököistä jo pitkään. Ja nimenomaan hyönteisistä eikä esimerkiksi hämähäkeistä, joita hän vieroksuu. Harrastuneisuus on edennyt jonkin sortin intohimoksi, ja kokin käsivarsia koristavat tatuoituna mm. isokokoinen koppakuoriainen sekä palanen jauhomatopizzaa. Kirjassa puhutaan hyönteisistä lämmöllä ja innostuksella, ja tarinointi saa usein hymyn huulille. Hyönteiset ovat iloinen asia, kuten tämä kirjakin!

Suomessa hyönteisinnostus on ollut niin laajaa, että hyvin moni meistä on jo niitä maistanut. Seuraava vaihe sitten lieneekin kysyä, kuka on tehnyt niistä itse ruokaa. ”Kirsikkainen kuhnurisalaatti” saa jo reseptinä veden kielelle. ”Banaaniset sirkkaletut” ovat Kaireniuksen mukaan helppo aloitusresepti ja niissä sirkat ovat jauheena, samoin ”Bug nuggeteissa”. Helppoon ”Sirkkavuokaan” käytetäänkin sitten jo kokonaisia sirkkoja.  Kun sirkkojen saatavuus paranee ja hinnat laskevat, liitävät ne helpommin kotikeittiöihinkin. Reseptien löytymisestä se ei ainakaan ole kiinni, kiitos Hyönteiskokin.

Kaarina Kärnä