Kirjaesittely on julkaistu Elintarvike ja Terveys-lehdessä 4/2023.
Mari Koistinen
Lautasmatka. Poimintoja ruuan historiasta.
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co 2023, 178 s.
ISBN 978-952-364-329-1
Maistiaisia ruuan kiehtovasta historiasta
Ruoka on aina liittynyt kaikkiin suuriin tapahtumiin ja historian käänteisiin. Myös Mari Koistinen on napannut uusimpaan kirjaansa ”Lautasmatka” herkkupaloja ruoan kiehtovasta historiasta. Kirjassa on 18 lukua, joissa kussakin on eri aihe. Käsitellyksi tulevat esimerkiksi tomaatti, jonka nykyisen suosion valossa yllättyy sen vaikeasta alkutaipaleesta, broilerin voittokulku ja eettiset haasteet, suomalaiset maitotuotteet ja niihin liittyvä propaganda sekä kohtuuttomiin mittasuhteisiin kasvanut rasvakammo. Luvut eivät ole pitkiä, joten kärsimätönkin historian nälkäinen lukee ne nopeasti.
Kirja on hyvin samaistuttava, sillä monista aiheista on ainakin varttuneemmalla lukijalla myös omakohtaista kokemusta. Koistinen kertoo myös omia muistojaan ja ottaa kantaa, ja haastaa näin lukijankin miettimään uudelleen ruokaan liittyviä käänteitä vuosien varrelta. Kirjoitustyyli on mukava, ja pienet tarinat hauskoine yksityiskohtineen sekä viihdyttävät että mietityttävät. Kun muistaa, että kirja lupaa kannessaankin vain poimintoja ruuan historiasta, pysyvät odotukset kohdillaan eikä lukija pety välillä ehkä pintapuolisilta tuntuviin käsittelyihin aiheista, joista olisi niin paljon sanottavaa. Lähteet on merkitty selkeästi, joten lisätietoja kaipaava löytää kyllä helposti lisää luettavaa. Keskeinen lähde on ollut esimerkiksi Ritva Kyllin ”Suomen ruokahistoria, suolalihasta sushiin” vuodelta 2021, erinomainen teos, johon viitataan useita kertoja.
Myös tämän lehden teemaan on kirjalla sanottavaa. Esimerkiksi luvussa ”Kun vauvanruoka tappaa: Nestlé, Kiina ja skandaalit” mainitaan, että useimmissa maissa suositaan Suomen lailla oman maan ruokaa, mutta Kiina on tässä poikkeus. Heillä on omasta takaa niin paljon ruokaskandaaleja, että tuontiruokaa arvostetaan. Ilmankos erinomaista suomalaista ruokaa viedään myös Kiinaan..!
Kaarina Kärnä